Rotikka narttu

collien omistaja

Nyt kaikki vastauksia kehiin.
Eli minulla collie narttu ja hankinnassa kaveriksi rotikka.
Nyt kuulin eräältä kasvattajalta että rotikka nartut eivät välttämättä tule toimeen toisten narttujen kanssa.
Pitääkö paikkaansa vai mistä tällainen puhe johtuu?

11

2763

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RWU

      Tämä kasvattaja on varman tarkoittanut, että:
      Aikuinen rotikka narttu ei välttämättä tule toimeen toisen aikuisen (vieraan) nartun kanssa.

      Jos rotikka narttupentu tulee kaveriksi collienartulle ei siinä ole mitään sen kummempaa kuin minkään muunkaan rotuisen koiran kanssa.

    • rotts

      Rotikka voimakastahtoisena ja dominoivanakin koirana ei välttämättä sulata samaa sukupuolta olevaa kaveria ihan noin vain. Ainakin ikäeroa pitäisi olla riittävästi (3-4 vuotta) että homma saattaisi toimia. Mutta sama homma se on melkein minkä tahansa rodun kanssa, ei kahta saman ikäistä(tai melkein) narttua tai urosta kannata asuttaa saman katon alle useimmissa tapauksissa, ongelmia siitä seuraa. ja valtataistelut voivatkin olla sitten tosi rajuja.
      En lähde jossittelemaan että mitä jos, mutta en suosittele henk.koht..ellei koirilla sitten ole reilummin ikäeroa. silloin laumaan tuleminen sujuu helpommin, jos toinen on pentu ja toinen jo aikuinen.

    • mulla on

      Ittellä 2 rotikka narttua ja 2 muun rotuista narttua, ei mitään ongelmia ole ollut.

    • Suvi-

      Jälleen kerran aihe,missä ei voi rotikoita yleistää vaikka niin usein tehdäänkin.
      Vaan pitäis puhua koirista yleensä.
      Jotkut tulee toimeen ja jotkut ei ja siihenkin vaikuttaa paljon ihmisen käyttäytyminen.
      Rotikka narttu on dominoiva ja varmasti koittaa saada kunnioituksen toiselta koiralta,alistamalla.Mutta ihminen tekee selväksi että missä se raja menee.Ihmisen täytyy olla lujahermoinen joka rotikan ottaa ja pitää pystyä kurittamaan ja alistaa maahan rohkeasti.
      Rotikkaa kun kurittaa niin koira saa vinkaista,sillon tietää että kurittamisesta on hyötyä.Nimittäin rotikalla on niin korkea kipukynnys,että silloin ei auta kokemus colliesta,joka vinkuu vaikkei kosketakkaan.Hyvin erinlaisen rodun olet valinnut mitä aikaisempi on,joten epäilen oikeaa tyyliä kasvatuksessa.

      • ???

        Väkivalta tuntuu olevan ratkaisuna tähänkin.

        Taitaa olla kyse koiran kovuudesta ennemmin kuin kipukynnyksestä.
        Collie yleisesti ottaen hieman pehmeä ja rotikka kova mutta asiat voi myös olla toisin päin.
        Ja mielestäni jokaisen koiran omistajan pitää pystyä näyttämään koiralle kuin koiralle, rotuun katsomatta kaapin paikka.
        Aivan normaalia että lauman sisällä haetaan paikkaa mutta ihminen on aina koiran pomo, myös lapset.

        Mutta ap ihmettelikin tämän kasvattajan näkemystä asiaan.

        Ilmeisesti aiemmin kirjoittaneella ei ole kokemusta colliesta koska yleistää koiran turhan vinkujaksi.
        Ja molemmat koirat on palveluskoiria joten eivät nuo niin erilaisia ole mutta ennakko käsitykset jyrää molemmissa roduissa.

        Toivottavasti ap on saanut kysymykseensä vastauksen.

      • Nimetön
        ??? kirjoitti:

        Collieasta on kokemusta ja vaikka molemmat ovat palveluskoiria,niin erinlaisia ne on kuin yö ja päivä.Ja kurittamisenkin voi ymmärtää niin monella tapaa,mutta jos yhtään järkeä on niin sen tietää mitä sillä tarkoitin.Itsellä on toinen koira joka ei ole rotikka ja voi sanoa että on kovapäisempi kuin rotikka,mutta rotikan kouluttaminen on paljon pitkäjänteisempää työtä ja luulot pitää ottaa kovemmalla kädellä pois.Että kyllä se niin vaan on,että ei rotikkaa tietyissä asioissa voi verrata ihan mihintahansa koiraan ja järkikin sen sanoo.Sillä on moni vietti niin paljon voimakkaampi kuin esim colliella ja collie on erittäin kipuherkkä koira,sanoitte te mitä vaan.Mutta näin se asia on ja jos yhtään on enmmän rotikoita kouluttanut ja siinä sivussa muita,niin kyllä sen rotueron huomaa.Enkä tarkota nyt sitä että rotikan kanssa pitäis olla varautuneempi,en ollenkaan vaan sitä just että rotikan kipukynnys on niin paljon kovempi ja on muutenkin kova päisempi,että kaikki koulutus pitää tehä vähän kovemmin.Enkä tarkota että koiraa satutettaan ja tätäkään ei tarvitsis sanoa,jos on yhtään kokemusta rotikan kouluttamisesta.Ja se on hirmu sääli,että ihmiset ottaa rotikan ja sitten sen kanssa ei harrasteta mitään sellasta missä rotikan hyvät ja kovat puolet pääsee esille,vaan pidtään samanlaisena arkajalkana kuin esim collieta ja niin sanottuna sohvan lämmittäjänä.Joten pliis kommentoikaa ihmiset,jotka oikeesti tietää rottweilerin rotuna ja sen monet puolet ja vahvuudet ja monet eroavaisuudet juuri esim collieen.Kiitos!

      • .....
        Nimetön kirjoitti:

        Älkää ottako rotikkaa jos ette halua harrastaa.

        Collikasta tiedän sen verran että eipä nuo pelkkiä sohvaperunoita ole tai kyllähän niitäkin löytyy niin kuin monesta muustakin rodusta.
        Ja arkajalaksi en haukkuisi, koira joka puolustaa perhettää henkeen ja vereen ei ole arkajalka, mutta tämä on juuri tätä yleistämistä.

        Mutta oivan harrastuskoiran saa molemmista, rotikasta sekä colliesta.

        Ja totta on että rotikkaa ei voi verrata ihan mihin tahansa koiraan mutta joka koirassa löytyy yksilöitä ja aika paljon se on kiinni siitä hihnan toisessa päässä olijasta.

      • Nimetön
        ..... kirjoitti:

        Halleluja,että joku järkevä edes keskustelussa mukana :) Mutta edelleen väitän,että collieta ei ole tarkoitettu samaan tarkoitukseen kun rottweiler,joten senkin vuoksi uskallan ja voin väittää,että collie on pehmeempi rotu ja collieista on kokemusta.Joten collien ja rotikan koulutusta ei voi verrata keskenään ja sen huomaa koulutuskentällä,että kyllä se rotikka on joka tarvitsee kovemmat otteet!

      • Junttityttö
        ..... kirjoitti:

        Älkää ottako rotikkaa jos ette halua harrastaa.

        Collikasta tiedän sen verran että eipä nuo pelkkiä sohvaperunoita ole tai kyllähän niitäkin löytyy niin kuin monesta muustakin rodusta.
        Ja arkajalaksi en haukkuisi, koira joka puolustaa perhettää henkeen ja vereen ei ole arkajalka, mutta tämä on juuri tätä yleistämistä.

        Mutta oivan harrastuskoiran saa molemmista, rotikasta sekä colliesta.

        Ja totta on että rotikkaa ei voi verrata ihan mihin tahansa koiraan mutta joka koirassa löytyy yksilöitä ja aika paljon se on kiinni siitä hihnan toisessa päässä olijasta.

        Kyllä joka koiralla on myös se oma luonne ja osaltaan myös rotu vaikuttaa. Oma rotikkani suhtautuu avoimin mielin toisiin koiriin, vaikka arka onkin. Ystävälläni on terrieri ja koirapuistossa ja muuallakin ollessaan koiramme "tappelevat" keskenään, eli kumpikaan ei luovuta. Koirani on 20 kg painavampi kuin kaverin terrieri, mutta on oppinut kissamme kanssa leikkiessään olemaan satuttamatta pienempiään. Välillä koirani turhautuu terrierin puremiseen ja näyttää hampaitaan ja murisee, silloin yleensä erotan koirat hetkeksi. Kaikkien muiden koirien kanssa homma toimii niin että leikki sujuu hyvin. Jos ongelmaa on, jompikumpi väläyttää hampaita, niin tilanne raukeaa - toisin kuin moni luulisi. Silloin esim. oma koirani tajuaa että "aha, tämä ei nyt tykännyt tästä, joten en tee niin enää". Rajat kokeillaan aina, mutta kyllä jomman kumman tulee alistua (ei siis selälleen tarvitse mennä). Olipa epäselvää. Narttu kuin narttu tulee toimeen toisen kanssa, kun ihminen on valvomassa alkuvaiheen.

      • Anonyymi
        Nimetön kirjoitti:

        Collieasta on kokemusta ja vaikka molemmat ovat palveluskoiria,niin erinlaisia ne on kuin yö ja päivä.Ja kurittamisenkin voi ymmärtää niin monella tapaa,mutta jos yhtään järkeä on niin sen tietää mitä sillä tarkoitin.Itsellä on toinen koira joka ei ole rotikka ja voi sanoa että on kovapäisempi kuin rotikka,mutta rotikan kouluttaminen on paljon pitkäjänteisempää työtä ja luulot pitää ottaa kovemmalla kädellä pois.Että kyllä se niin vaan on,että ei rotikkaa tietyissä asioissa voi verrata ihan mihintahansa koiraan ja järkikin sen sanoo.Sillä on moni vietti niin paljon voimakkaampi kuin esim colliella ja collie on erittäin kipuherkkä koira,sanoitte te mitä vaan.Mutta näin se asia on ja jos yhtään on enmmän rotikoita kouluttanut ja siinä sivussa muita,niin kyllä sen rotueron huomaa.Enkä tarkota nyt sitä että rotikan kanssa pitäis olla varautuneempi,en ollenkaan vaan sitä just että rotikan kipukynnys on niin paljon kovempi ja on muutenkin kova päisempi,että kaikki koulutus pitää tehä vähän kovemmin.Enkä tarkota että koiraa satutettaan ja tätäkään ei tarvitsis sanoa,jos on yhtään kokemusta rotikan kouluttamisesta.Ja se on hirmu sääli,että ihmiset ottaa rotikan ja sitten sen kanssa ei harrasteta mitään sellasta missä rotikan hyvät ja kovat puolet pääsee esille,vaan pidtään samanlaisena arkajalkana kuin esim collieta ja niin sanottuna sohvan lämmittäjänä.Joten pliis kommentoikaa ihmiset,jotka oikeesti tietää rottweilerin rotuna ja sen monet puolet ja vahvuudet ja monet eroavaisuudet juuri esim collieen.Kiitos!

        Mitä oksennusta täällä on puhallettu?
        Rotikan kanssa ei tarvitse käyttää alistamisen mitään voimakeinoja. Kuin ei minkään muunkaan koiran kanssa. Rotikan kanssa toimitaan niin että kunnioitus ansaitaan. Ihmisen ja eläimen välinen työskentely on kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta vaativa laji.
        Sellaiset koiran kasvattajat jotka kädellä vääntää koiralle todistaakseen alemmuuden, ei ansaitse koiraa lainkaan. Ja vähänkös niitä näkeekin jotka irti päästyään joko karkaa tai puree.
        Oma koirani on ollut todella kovapäinen, pariin kertaan meni hermot murkkuiässä, käänsin ainoastaan selkäni ja lähdin kävelemään kotiin, sieltäpä perässä sipsutti 'poitsu' kiltisti perässäni. Ihan riitti kun en sanaakaan sanonut, kotonakaan. Mielistelyä oli huvittava seurata hetken.vaikka on pitkämuistinen rotu, kyse ei ole kuitenkaan kuin hetken ikään liittyvästä uppiniskaisuudesta. Emi leikit jatkuu ihan normaalisti. Toistoa, toistoa, palkitsemista. Ja aina samat rajat.
        Rotikkaa on kasvattaneet isovanhempani jo, muuta rotua en kaipaile. Kipukynnyksen takia pitää tarkkailla kyllä enemmän. Kun juoksi kaljapullon pohjaan, ja tassu halki, ääntäkään ei päästänyt. Verenvuodosta vasta tajusin että nyt sattui. Suosittelen lämpimästi rotua jos ehtii vuoden aikana ottamaan sen lähemmäs miljoona askelta.

        Jos kasvatus menee tuossa murkkuiässä perseelleen, se on sitten siinä.

    • kartsa

      minulla kolme rw narttua ja tulee eritäin hyvin toimeen ja vanhin narttu 9v ja 6v 1v ja on todella sovussa ja kun nuorin narttuyuli niin vanhemat näyti oaikan sille heti ja kesällä tulee pentuja ja pidän narttu pennun itellä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1251
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      823
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      755
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      99
      484
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      479
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe