Auttakaa!!!!

olen 27 miehen alku ja haluun koiran!! mitä
tehdä. olen elukka rakas ja muutenkin rauhallinen
poikamies(siis olen ihan oikeestí rauhallinen).
asun kylläkin kerrostalossa,haittaako se loppujen
lopuksi??? tahtoo ison koiran? mikä olisi sopiva?
help mee... oikeesti emmä ole näin tyhmä.
9494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Koiran hankkimisen kannalta ei mielestäni ole
mitään väliä missä asut. Sillä on väliä mitä
tarjoat koiralle neljän seinän ulkopuolella.

Mieti minkälainen ihminen olet, kotona löhöilevä,
sporttinen, haluatko harrastaa koirasi kanssa
jne. Kun olet koonnut listan mitä koiraltasi
haluat ja mihin olet itse valmis, ryhdy
tutustumaan eri rotuihin. Hyvä keino on mennä
koulutuskentän laidalle juttelemaan eri ihmisten
kanssa tai sitten vaikka soittaa kennelliiton
pentuvälittäjälle, joka antaa infoa eri roduista
ja puhelinnumeroita eteenpäin.

Isoja koirarotuja on paljon ja sopivan löytyminen
voi olla hankalaakin. Jos paikkakunnallasi on
isojen rotujen kasvattajia, ota heihin yhteyttä
ja käy tutustumassa heidän laumaansa. Kysele
heiltä myös kustannuksia joita tulee ison koiran
myötä sekä erityisiä asioita, joita tulee
huomioida ison koiran kasvussa esim. oikea ruoka
ja liikunta.

Koiranäyttelytkin ovat oiva paikka nähdä eri
rotuja, tavata omistajia ja kasvattajia. Eli
sinne vaan kun seuraavan kerran paikkakunnallasi
on näyttely.

Tsemppiä koiran etsintään.

ps. kun sitten olet löytänyt sopivan pentueen
tarkista pentujen vanhempien lonkkakuvat ynms.,
mahdolliset luonnetestaukset sekä näyttely- ja
koetulokset.

Äänestä

Mieti tarkkaan, mitä haluat ja mihin
tarkoitukseen. Haluatko harrastaa kenties jotain
tiettyä lajia (toko, pk, agility...., jotka vie
monet mukanaan ja joissa tapaa muita kivoja
koiriin haksahtaneita ), vai haluatko 'vain'
seuralaisen ja lenkkikaverin.
Netistä löytyy ihan kiva koiratesti, josta ainakin
minä sain vastaukseksi ne rodut joita
ajattelinkin. Osoite on:
http://www.naavaparran.com/cgi-bin/fun/kintro.pl
kokeilemisen arvoinen !!!

Kysy terveystietoja, haastattele eri rotuisen
koirien omistajia (ja huomaat , että he kehuvat
vain omiaan), lue koirakirjoja ja muista, että
koira vaatii päivittäistä sitoutumista (siltä se
ei oikeasta koiraihmisestä tunnu) jopa reiluksi
kymmeneksi vuodeksi. Noutajat on kaiken kaikkiaan
kivoja 'aloittelijan' koiria, reippaita ja mukava
luonteisia.

Terveisin Leena, kaksi 13 vuotiasta ikä rouvaa ja
kelpieitä kolmessa polvessa.

PS. Meillä olisi vielä yksi reipas 11 viikkoinen
kelpiepoika vailla omaa kotia: tiedoksi- jos joku
etsii oivaa harrastuskoiraa, jolta ei äly ja
nopeus lopu kesken agilityssä ja tokossa.(
lisätietoja [email protected])

Äänestä

Kyllä kerrostaloon voi ottaa koiran mun mielestä.
kunhan sen kanssa menee kävelylle tarpeeksi usein
sun muuta. Monella on "isoja" koiria kuten,
dobermanni, labbiksia, retrivereitä,j.n.e.
kerrostaloissakin. Mutta täytyy muista
kävellyttää koiraa tarpeeksi että se pysyy
kunnossa.

Äänestä
  • no tokihan mä sen kanssa touhaisinkin...

    Äänestä

Sun kannattaa ehkä hankkii susikoira mulla on
sussari ja se on tosi iso ja söpö sekä kiva hanki
sussari,sitten sun kannataa opettaa se hyville
tavoille jo pienestä poikasesta asti :)

Äänestä

Ei kerrostalo ole sen kummallisempi paikka pitää
koiraa kuin muukaan asuinympäristö. Pennun
kannalta kerrostalossa on kurjaa, koska sitä ei
voi pitää irti.(Riippuu taas talosta, millainen
piha jne.) Meidän koira tuli meille, kun asuimme
pienkerrostalossa. Talossa oli hyvä iso ja
rauhallinen piha, ja ainakin koira oppi
sosiaaliseksi kun näki jatkuvasti ihmisiä. Ei
pentu lähde kauaksi omistajastaan huitelemaan.
Yksi vaihtoehto olisi ottaa jo vähän vanhempi
koira.
Jos haaveilet ISOSTA koirasta, niin talossa
melkein pitäisi olla hissi. Yleensä niiden lonkat
eivät kestä jatkuvaa portaissa ramppaamista. Yksi
tuttavaperhe kantoi howavartin puoleen vuoteen
asti portaat ylös toiseen kerrokseen...

Kuinka iso sitten on ISO? Riittääkö jo noutajan
kokoinen, vai onko vasta tanskandoggi tai
irlanninsusikoira riittävän iso? Kai koiralla nyt
jotain muitakin vaatimuksia on kuin koko?!
Haluatko helppohoitoisen turkin, vai haluatko
kammata ja puunata koiraa? Entäs luonne, haluatko
rauhallisen sohvakoiran, vai mielummin reippaan
lenkkikaverin?Vahtikoira ei taida olla paras
vaihtoehto kerrostaloon, ellet sitten osaa
opettaa sitä olemaan välittämättä portaikosta
kuuluvista äänistä. Isot koirat kuitenkin
harvemmin ovat sellaisia räksyttäjiä
kuin "puudelit".
Oletko kiinnostunut jostain harrastustoiminnasta,
vai tulisiko koira vain kaveriksi?
Onko sinulla aikaisempaa kokemusta koirista, vai
ollaanko ihan ensikertaa pappia kyydissä?

Koirat ovat kamalan kivoja, ja saavat kodin
tuntumaan kodilta, mutta pitäisi ensin hiukan
tietää millaista koiraa haluat. Näin sitten sinun
ja koirasi yhteiselolle on parhaat edellytykset.
Kerro lisää, niin minäkin kerron!;)

Äänestä

no ei tod haittaa vaix asut kerrostalos! ota
berhantilaisen!

Äänestä

itse asun kerrostalossa
mulla on kaksi irlaninsusikoiraa.
se tarvii ehkä pitkän lenkin kerran päivässä
mutta on kotana tosi rauhallinen koira.
kiltti ja ystävällinen koira ja todella ISO

Äänestä
  • Irlanninsusikoira on tosiaankin rauhallinen,
    lempeä, iso kokoinen...Kaikkein tärkeintä
    IHMISRAKAS, tosin ruokaa menee aika paljon ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


help mee kirjoitti:

olen 27 miehen alku ja haluun koiran!! mitä
tehdä. olen elukka rakas ja muutenkin rauhallinen
poikamies(siis olen ihan oikeestí rauhallinen).
asun kylläkin kerrostalossa,haittaako se loppujen
lopuksi??? tahtoo ison koiran? mikä olisi sopiva?
help mee... oikeesti emmä ole näin tyhmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu