Kaverini meinaa viedä koiransa piikille koska sillä on todettu syöpä.
Olin hänen tukenaa kun tuo syöpä todettiin ja lääkäri kertoi että syövän voi leikata mutta paraneminen ja syövän uusiutuminen on toden näköistä.
Kaverini nyt teki päätöksen ja vie 9 vuotiaan koiransa piikille.
Olen hänelle koittannut puhua että hän sen leikkaisi saisivat lisää aikaa mutta hän ei kuuntele.
Miten voin tämän murhan estää??
Olin hänen tukenaa kun tuo syöpä todettiin ja lääkäri kertoi että syövän voi leikata mutta paraneminen ja syövän uusiutuminen on toden näköistä.
Kaverini nyt teki päätöksen ja vie 9 vuotiaan koiransa piikille.
Olen hänelle koittannut puhua että hän sen leikkaisi saisivat lisää aikaa mutta hän ei kuuntele.
Miten voin tämän murhan estää??
Vastaukset 9
Vanhimmat
estää. Sairas koira saa kivuttoman lopun ja sillä siisti. Koskeehan tuo toimenpide aina omistajalle, mutta ei koiralle sen enempää kuin pieni pistos.
varsinkin kun lääkäri veikkaa että uusiutuu kuitenkin,mitäs sitten tehdään,leikellään koiraa uudestaan ja uudestaan?Omistajan pitää olla myös tarpeeksi vahva tekemään päätöksen kun toivoa ei ole,vaan voisin veikata että koska tästä juuri on ollut paljon keskustelua niin provo taitaa nyt olla tämä!!!
koiraihmisten kanssa riitaa saa aikaiseksi vaikka kuinka provoilisi.
Tarkoitan todellisia koiranomistajia.
tuolta alempaa luen niin kyllähän täällä tota riitaa tulee mistä vaan ;)
mutta kai nyt sentään joku raja pitää vetää siihenkin, mistä tappelee.
Tai no, okey...... sait ylipuhuttua.
Kaverisi on tehnyt varmasti oikean päätöksen koiraa ajatellen, miksi kiusata vanhaa sairasta koiraa.
Ystäväsi on aivan oikeassa. Miksi kiusata koiraa leikkauksella, mahdollisesti useammalla, parempi on päästää sairas koira pois.
Ikää on jo kuitenkin noinkin paljon, leikkauksesta toipuminenkin on pitkä juttu.
Ole ystävällesi tukena tuossa tilanteessa, hän on valinnut oikein.
on enempi kidutusta jatkaa sen kitumista. se koira voi kuolla jo pöydälle koska ikää paljon. mikä rotu??anna ystäväsi päättää koiransa elämästä. hoida sinä oma elämäsi.
provo mut vastaanpa silti.Oma tuska ei saa olla koiran kipuja ja sairautta suurempi.Jos on lemmikin ottanut se pitää hoitaa hyvin ja kun on tultu tien päähän antaa sen kivuitta ja armollisesti päästä pois.Ystäväsi on oikeassa.