tilanne on aika monimutkainen itselleni:
mieheni tytär asui äitinsä luona vielä viime vuoden kesään asti. päihdeongelmien vuoksi tyttö sijoitettiin ensin lastenkotiin ja sieltä luonnollisesti isälleen eli tänne meille. olin silloin raskaana ja hoidin kotona pientä lastamme. olin uupunut, kärsin unettomuudesta. sijoitus tuli minulle vähän kuin puun takaa, en kuitenkaan voinut kieltäytyä, sehän olisi ollut miestäni kohtaan suuri loukkaus. tilanne on kuitenkin se, että mieheni tekee reissutyötä, saattaa olla viikonkin reissussa ja sitten päivän tai pari kotona. hoitovastuu on melkein täysin minun harteillani. tilanne ei siis ole ihan niin yksinkertainen. sijoituksesta puhuttaessa kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi tavata minua henk koht, tunnen itseni näkymättömäksi, uhrautujaksi, nurkkaan ajetuksi. minulla on ollut ajoittain erittäin vaikeaa tämän asian kanssa, varsinkin silloin aluksi kun tytöllä oli erinäisiä käytösongelmia ja minä otin kaiken vastaan, tunnen olevani katkera marttyyri. hävettää ja ahdistaa ja silti en voi puhua tästä oikein kenellekkään.
biologisia lapsiani hoidan rakkaudesta mutta tätä tyttöä ihan vain siksi koska minun täytyy, velvollisuudesta. välimme ovat silti nykyään hyvät ja meillä on joskus ihan mukavaakin. silti välillä on vaikeaa koskan tunnen, että tämä on silti minulle työtä, työtä josta minulle ei edes makseta mitään. tuntuu että kenelläkään muulla ei ole samanlaista.
en edes tiedä miksi kirjoitin. masentaa vain ja kaikki tuntuu niin lopulliselta. olen vain jokin itsestäänselvyys ja ketään ei kiinnosta.
ja kyllä, olen harkinnut terapiaa.
mieheni tytär asui äitinsä luona vielä viime vuoden kesään asti. päihdeongelmien vuoksi tyttö sijoitettiin ensin lastenkotiin ja sieltä luonnollisesti isälleen eli tänne meille. olin silloin raskaana ja hoidin kotona pientä lastamme. olin uupunut, kärsin unettomuudesta. sijoitus tuli minulle vähän kuin puun takaa, en kuitenkaan voinut kieltäytyä, sehän olisi ollut miestäni kohtaan suuri loukkaus. tilanne on kuitenkin se, että mieheni tekee reissutyötä, saattaa olla viikonkin reissussa ja sitten päivän tai pari kotona. hoitovastuu on melkein täysin minun harteillani. tilanne ei siis ole ihan niin yksinkertainen. sijoituksesta puhuttaessa kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi tavata minua henk koht, tunnen itseni näkymättömäksi, uhrautujaksi, nurkkaan ajetuksi. minulla on ollut ajoittain erittäin vaikeaa tämän asian kanssa, varsinkin silloin aluksi kun tytöllä oli erinäisiä käytösongelmia ja minä otin kaiken vastaan, tunnen olevani katkera marttyyri. hävettää ja ahdistaa ja silti en voi puhua tästä oikein kenellekkään.
biologisia lapsiani hoidan rakkaudesta mutta tätä tyttöä ihan vain siksi koska minun täytyy, velvollisuudesta. välimme ovat silti nykyään hyvät ja meillä on joskus ihan mukavaakin. silti välillä on vaikeaa koskan tunnen, että tämä on silti minulle työtä, työtä josta minulle ei edes makseta mitään. tuntuu että kenelläkään muulla ei ole samanlaista.
en edes tiedä miksi kirjoitin. masentaa vain ja kaikki tuntuu niin lopulliselta. olen vain jokin itsestäänselvyys ja ketään ei kiinnosta.
ja kyllä, olen harkinnut terapiaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
kirjoitin tämän jostain kumman syystä väärälle osastolle.
mihin kirjoitit, jos kuitenkin tilanteesi ymmärtävät ihmiset sen voivat lukea.
Ymmärrän oikein hyvin, että tunnet kuten tunnet.
Ei väkisin voi ketään rakastaa. Vielä vaikeampaa on oppia rakastamaan, tai välittämään jo oireilevaa oman taustansa omaavaa nuorta.
Tämä tyttö tuo vielä mukanaan kaikenlaista miehesi menneisyydestä jne.
Ei ole helppo paikka sinulle.
Jos sinusta on nyt vasten tahtoasi tehty sij.äiti, niin vähintä minusta olisi vaatia siitä edes jotain korvausta. Siis hoitotyöstä.
Miehesi velvollisuus on huolehtia tytön kuluista, mutta sun velvollisuus ei ole olla ilmainen hoitaja hänen lapselleen.
Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta, siis miltä sinusta tuntuu.
Sekin voi joskus helpottaa, kun tulee edes kuulluksi ja ymmärretyksi, ettei tarvi tuntea olevansa hyväksikäytetty ja itsestäänselvyys.
Varmasti tilanteesi helpottuu koko ajan, kun nuori siinä järkiintyy ja aikuistuu ja omat lapsesi kasvavat.
Satko tytöstä yhtään hoitoapua pienten kanssa.
Yritä kääntää tilanne niin, että ihanaa, kun on kotona lapsenpiika, et voit välillä saada omaa aikaakin. Jos tyttö ei vielä oikein osaa, niin opeta häntä. Se on hänelle erittäin hyödyllistä oppia tulevaa ajatellen, vaikka ei vielä olisikaan oikein innostunut.
Hänellä on nyt tuhannen taalan paikka oppia pienten lasten hoidosta kaikki mahdollinen.
En oikein muuta osaa sulle sanoa kuin, että päivä kerrallaan ja vaikka nyt ehkä tuntuu rankalta, niin uskon, että asiat alkaa lutviutua.
Yritä saada se tyttö vahtimaan lapsia, että voit vaikka ottaa päikkärit välillä.
Väsyneenä kaikki tuntuu niin paljon vaikeammalta.
Motivoi häntä lupaamalla pientä palkkiota hoitamisesta ja ehkä muistakin kotitöistä.
Kuten jo totesitkin, niin kirjoitit siinä mielessä väärälle palstalle, että tyttö ei ole teillä sijaishuollossa, vaan on muuttanut isänsä luokse ja isä lienee myös tytön huoltaja.
Ongelma on siinä, että sinua ei ole huomioitu ja aluksi kannattaisikin keskustella asiasta puolisosi kanssa.
Perheneuvolaan kannattaisi varmaan myös hakeutua ja selvitellä siellä sekä sinun, että tytön tunteita - ymmärrät varmaan, että tilanne ei ole tytölle yhtään sen helpompi kuin sinullekaan.
Minkä ikäinen tyttö muuten on ?
tyttö on kahdeksan vuotias. hänestä on nykyään oikein paljon apua lasten hoidossa, hän on mielestäni oikein reipas tyttö alkuvaikeuksien jälkeen. kovin suuria käytösongelmia ei ole enää, hän käy ensimmäistä luokkaa uudelleen ja koulu sujuu hyvin.
saan vielä tällä hetkellä kotiapua, kerran viikossa kaksi tuntia. ennen sain kaksi kertaa viikossa kotiapua mutta sitten sosiaalityöntekijät kaikessa viisaudessaan halusivat tarjota tytölle kaksi kertaa viikossa oman kotiaputyöntekijän ja se oli minulta pois, tämä jos mikä lisäsi katkeruuttani.
tunnen itseni vain hirveäksi valittajaksi, miehen kanssa oli alussa paljon riitoja aiheesta. hän ei ymmärrä ajatuksiani eikä käsitä miksi tämä on minusta vaikeaa.
ikävä asia että rakkaus ei ole automaattinen tunnetila. tunteet menevät vuoristorataa, ennen koin jopa niin raivoisia tunnetiloja tyttöä kohtaan että jopa kädet tärisivät vihasta. nykyään asiat ovat jo paremmin, tyttökin käyttäytyy kuin eri lapsi.
kieltämättä joskus toivoisin saavani rahallista korvausta tästä kaikesta.
Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen, että joku lapsiperhe on sitä saanut. Sano edes ilmansuunta, onko kuntanne pohjoisessa, etelässä, idässä vai lännessä.
Lastensuojelun asiakasperheiden on ollut mahdoton saada väliaikaista kodinhoitoapua, enkä ole ikinä vielä kuullut, että sellaista olisi järjestetty. Toivon tietysti, että tilanne olisi nopeasti muuttumassa, niin paljon sen puutteesta on protestoitu.
on saanut ja saa. Kotkassa muutenkin panostettu paljon perheiden tukemiseen ja ennalta ehkäisevään toimintaan lastensuojelussa.
oli jo teini-ikäisestä kysymys, kun puhuit päihdeongelmista, mutta ne taisikin olla tytön äidillä.
Pikkunenhan se sitten vielä on. Mulla on just sen ikäinen lapsenlapsi, joka tuntuu vielä tosi pieneltä. Sinusta tyttö tuntuu varmaan jo tosi isolta, koska teillä on niitä paljon pienempiä siellä kotona.
Yritä kuitenkin muistaa, että todellisesti tyttö on vielä hyvin pieni, eikä mitenkään vielä ymmärrä kaikkea.
Varmaan ollut hänelle myös hyvin traumaattista se lastenkotiaika. Onneksi pääsi sieltä pois ja vielä omalle isälle.
Tuntuu, että jotain kotiapua todella tarvitsisit enemmän.
Vaikka tyttö ei ole sijoitettuna teille, niin en siltikään ymmärrä miten voidaan sinut velvoittaa häntä hoitamaan ilmasiksi, etenkin, kun jouduit tähän tahtomattasi ja sinulta kysymättä.
Miehet kun on sellasia putkiaivoja, niin luulen, ettei miehesi edes ole tullut ajatelleeksi miltä sinusta tuntuu ja miten tilanteen koet.
Kaikki lapset kun ilmeisesti ovat hänen lapsiaan, niin ajattelee, että ne ovat myös sinun.
tytöllä on tapahtunut elämässään paljon asioita: on ollut muuttoja, uusia ihmissuhteita, väkivaltaa perheessä, alkoholisimia, turvattomuutta etc. meille muuttaessaan tyttö pissaili öisin sänkyynsä, sai järkyttäviä raivokohtauksia; repi omia hiuksiaan, löi, potki, rääpi, puri ja huusi kuin riivattu.
opettaja ei saanut koulussa tytöstä mitään otetta. tyttö ei olisi ikinä oikein jaksanut mitään ja kaikki mitä hän teki oli armottoman hidasta ja vetelää. ensimmäinen kouluvuosi oli todentotta rankka ja jos nyt voisin jotain korjata niin olisin ottanut hänet pois kokonaan koulusta. tämän lisäksi hän valehteli ja jäi muutaman kerran varastamisestakin kiinni. on ollut myös vähän väliä jälki- istunnossa.
äitiään näkee tällä hetkellä aika säännöllisesti, noin joka toinen viikonloppu. välillä oli he tapasivat vain valvotusti mutta on ollut myös aikoja jolloin eivät tavaanneet ollenkaan. äitinsä on hyvin epävakaa ja moniongelmainen, lisäksi valehtelee jatkuvasti. tällä hetkellä on käsittääkseni ihan ok.
en halua kertoa mistä kaupungista kirjoitan, kuitenkin pohjois- suomesta, pienestä kaupungista. kotiapua sain siksi koska minulla oli hyvin pieni esikoinen ja uusi vauva oli erittäin itkuinen ja kanniskeltava sylivauva. kärsin myös unettomuudesta, samoihin aikoihin tämä kolmaskin sitten sijoitettiin meille. mies teki niihin aikoihin runsaasti töitä ja oli todella vähän kotona.
lapsi-raukkaa. Hänellä on kaikesta päätellen ollut tosi paha olo, kun noin pahasti on oieillut.
Sinulla on ollut häneen ilmeisesti tosi hyvä ja tasapainottava vaikutus, koska tilanne on paranemaan päin.
Sinä olet varmasti ihan pelastanut tytön.
Ajattele siltä kannalta, että hän tulee varmasti olemaan sulle tosi kiitollinen, että olet hänetkin ottanut siipiesi suojaan. Se on lopulta se paras kiitos kaikesta vaivannäöstäsi. Lapsilta saa sen parhaan ja rehellisimmän palautteen.
Vaikka nyt tunnet olevasi "näkymätön", niin olet tytölle kaikkea muuta. Ymmärrä, että olet niiiin tärkeä hänelle ja kaikki se mitä vain jaksat tytön eteen tehdä, ei todellakaan valu hukkaan.
Tota vain mietin, että jos äiti on tuollainen, niin onko hyväksi ollenkaan, että tyttö on edelleen hänen vaikutuspiirissään.
Oletko huomannut mitään taantumaa tai muuta äidin tapaamisten jälkeen.
Usein lapsi kokee turvattomuutta tuollaisen vanhemman kanssa ja kaikki vanhat pahat tapahtumat saattavat palata mieleen.
Ihanaa, että tytöllä on sinut!!!!
kaikki on nykyään oikein hyvin. hänestä on tullut tässä vuoden aikana oikein reipas koululainen, kokeissa ei ole virhettäkään ja kouluun hän menee aamuisin täysin itsenäisesti. syömisongelmat ovat poistuneet ja hän jaksaa keskittyä.
en halua ottaa itselleni kaikkea kunniaa tästä, säännöt ja rutiinit tekivät tälle tytölle terää. olemme myös laittaneet hänet vastuuseen omista tekemisistään. aika parantaa haavat, hän ei oikein tunnu muistavan mitä kaikkea on elämässään kokenut.
kaikesta huolimatta tyttö rakastaa äitiään ja haluaa häntä tavata. monet pettymykset on koettu kun äiti ei aina vastaakaan puhelimeen eikä tulekaan tapaamiseen sovitusti, tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä. äiti repsahtaa aina välillä ja koettelee hermojamme, olemme katsoneet paljon asioita sormien lävitse. toivottavasti on viimein ottanut itseään niskasta kiinni ettei tarvitse jäädyttää tapaamisia kokonaan.
taantumaa en ole huomannut. eräs asia kuitenkin on minkä olen laittanut merkille: ruoat ovat aika yksipuolisia ja koostuvat lähinnä makaronista ja puurosta. kerran tyttö ei ollut syönyt aamupalan jälkeen muuta kuin karkkia ja tuli siis vasta illalla meille. joitain muitakin epäkohtia on ollut mutta jatkamme vielä jonkin aikaa tarkkailua ja otamme asiat ensin puheeksi hänen äitinsä kanssa.
kauheesti nipottaa, jos muuten tapaamiset menee hyvin, siis tämä henkinen puoli.
Ei lapsi siinä vielä nälkään kuole, jos jonain päivänä on vähän heikommalla, kun teillä kuitenkin saa normaalisti ruokaa.
tollasta se on useimmilla ongelma vanhemmilla, mut pitää joustaa, ettei liikaa rajoita lapsen mahdollisuuksia tavata äitiään.
Oletko muistanut kehua tyttöä hyvistä numeroista ja muutenkin?
Sillä kehumisella on aivan uskomaton vaikutus.
Yleensäkin positiivisuus lisää positiivisuutta ja päinvastoin.
kyllä olen muistanut kehua ja aina silloin tällöin palkinnutkin. aika huono itsetunto hänellä tuntuu välillä olevan, nykyään ehkä enenevissä määrin osaa jo hieman kehaista itse itseään; "katso miten hienosti mä osaan...".
kyllä tämä tästä. kannustavat sanat ja vertaistuki on joskus se suurin apu, nyt on jo paljon parempi mieli.
luona! Mietippä sitä kun oot tukenu tyttöä niin pian saat sen tuen takaisin kaksin verroin!
"tuoppas mulle se lautanen" "otatko tämän vähäksi aikaa" Saitkin hienosti tuon tehtyä"..."ihanasti sun silmät loistaa tänään" "onpas sulla hiukset hauskasti" ihan tälleen puolihuolimattomasti kehaiset! aina kun voit. Ja kun isi tulee kotiin, niin pyydätkin tyttöä että jätetääs noi muut kotiin ja mennään kahsetaan kauppaan!
uskotko että se tekee tytölle ihanaa sisäisesti!
Ja kun susta vaistoaa, että välität kuitenkin, etkä teeskentele!
Ja tuo korvaus asia...olen samaa mieltä kuin muutkin, sulle kuuluis korvaus tuosta kun isä on kerran paljomn poissa!
Minä ajattelen toisin korvausasiasta. Ajattelen niin, että ottaessaan miehen aloittaja on kai tiennyt että miehellä on tytär. Jos ja kun tuo hänen uusi miehensä pelasti lapsensa lastenkodista, niin hän varmaan myös huolehtii aloittajan kanssa saamistaan lapsista, jos jotain kamalaa aloittajalle tapahtuisi. Tytär kuuluu perheeseen ja rahallinen korvaus hoidosta tekisi tytön ikään kuin ulkopuoliseksi. Tuleehan hänestä lapsilisät. Toinen vaihtoehto on, että isä vähentää töitään, mutta sitten koko porukan elintaso laskee. Ymmärrän aloittajaa ja nostan hänelle hattua siitä, että hän on olosuhteiden pakosta nyt se, jonka varassa käytännössä tytön tulevaisuus on. Kyllä avioerolapsi on suojaton tässä maailmassa, kuten tuostakin näemme. Aloittaja on paljon vartijana ja arvelisin, että kun vuosia on kulunut, niin sekä tytär että isä näkevät aloittajan suuruuden ja rakastavat häntä entistä enemmän. Raha pilaisi kaiken ja osoittaisi, että isänsä tytär on rasitus isänsä uudessa perheessä. Vaarana on että asetelma heijastuisi myös hänen pienten sisarustensa suhtautumineen tyttäreen b-luokan perheenjäsenenä. Toivon aloittajalle jaksamista ja toivon, että hän ottaa oikeudekseen myös huomioida ne perheen pienemmät tuossa uudessa tilanteessa. Kasvun paikka varmaan, eikä helppo, mutta tytöllä ei näköjään ole muuta turvaa kuin isän uusi vaimo. Joku toinen mies olisi jättänyt lapsen kylmästi lastenkotiin. Siksi kun molemmilla aikuisilla tuossa uusperheessä on sydän paikallaan niin heillä on onnen avaimet kädessään.
lienekään, kuin se, että alottaja kokee, että sossu on kävellyt hänen ylitseen ja siksi haluaisi edes saada jotain korvausta.
Erittäin epäammattimaisesti minusta sossu on menetellyt jo siitäkin syystä, että ei ole turvannut lapsen asemaa mitenkään äitipuolen suhteen.
Onneksi lapselle on, että äitipuoli on oppinut lapsen hyväksymään ja ilmeisesti jopa alkanut pitää lapsesta.
Aivan päinvastoinkin olisi saattanut käydä, etenkin noissa olosuhteissa.
Kyllähän nyt ihan vähimmäisvaatimuksiin kuuluu, että tulevalta pääasialliselta hoitajalta edes muodollista suostumusta kysyttäisi.
Törkeästi on menetelty, etenkin, kun sossullakin on täytynyt olla tiedossa perheen tilanne, eli vauva talossa ja valmiiksi uupunut äiti.
Kyllä siinä on ollut alottajalla haastetta kerrakseen.
Siis moraalisesti olisi oikein, että hän saisi sossulasta edes jonkun korvauksen tekemästään työstä. Siitä ei ikinä tarvitsisi mainita lapselle itselleen eikä sisaruksille. Se olisi vain edes jotain hyvitystä aiheutetusta ylimääräisestä työstä ja loukkaavasta kohtelusta alottajalle.
Suomella ei ole varaa maksaa jokaiselle uusperheelle siitä, että siellä uusi puoliso hoitaa miehensä tai vaimonsa edellisestä avioliitosta olevia lapsia. Mitkään veronkorotukset ei riitä, sillä uusperheitä on tosi paljon. Amalian ajatus on epärealistinen. Sitäpaitsi, kyllä kai tytön biologinen äiti joutuu maksamaan tytöstään elatusmaksut, tai jos hän on maksukyvytön, niin valtioltahan tulee joku summa tietääkseni. Vai eikö?
Sitten voisi ajatella vielä sitä, että lapsi on ilo perheelleen, ja rikkaus myös sisaruspuolilleen. Ei voi ajattella rahallista korvausta. Nimittäin, se joka maksaa, niin se myös määrää ja jos raha liikkuu, niin sossu sähläisi perheen kuvioissa mukana monin tavoin ja valvoisi hoidon tasoa. Yksityisyys olis aikas mennyttä.
sinua. Mutta toisaalta se pitäisi aina muistaa, että kun menee yhteen sellaisen kanssa, jolla on lapsia ennestään, voi tulla eteen tilanne, johon sinä olet joutunut.
Mutta ajattele tilanetta tämän lapsen kannalta. Ei hänelläkään ole varmaan ollut helppoa, jos äidillä on ollut päihdeongelmaa. Ihan helpolla lasta ei siirretä toiselle vanhemmalle. Lapsi on varmaan joutunut kokemaan pahaa, pelottavaa ja turvattomuutta.
Ja toisaalta lapsi on vielä tosi pieni.
Ei ole tilanne mitenkään sulle helppoa, mutta koeta puhua miehellesi. Älä ahdista häntä siihen tilanteeseen, että hän joutuisi jotenkin valitsemaan, laittaako tytön lastenkotiin. Et sinäkään sitä halua omille lapsillesi. Iloitse terveestä tytöstä ja anna hänelle positiivista palautetta.
asenne:
"biologisia lapsiani hoidan rakkaudesta mutta tätä tyttöä ihan vain siksi koska minun täytyy, velvollisuudesta. "
Aivan järkyttävää... jos olet puolisoksesi ottanut miehen, jolla on jo lapset valmiina, luulisi että olet tiennyt mihin ryhdyt. Eikö ole aika luonnollista, että lapsi on isänsä hoidossa jos äiti ei tähän pysty. Kirjoituksesi ärsytti suunnattomasti, sillä itse olen kokenut sen kuinka lasten isä (uuden vaimon painostuksesta) hylkää entisestä liitosta olevat lapsensa täysin. Aikansa lapset siitä kärsivät, nyt on se tilanne etteivät halua enää isäänsä nähdäkään. Näin siinä käy kun ei hoitaa pelkästä velvollisuudesta vailla tunteita. Hyytävän kylmää...
kuten tuolla jo aikaisemminkin totesin niin on harmillista että tunteet eivät vain kerta kaikkiaan toimi niin kuin itse haluaisimme. kukaan tuskin pystyy tuosta vain laittamaan rakkausvaihetta päälle omasta tahdostaan, oli se sitten kylmää vai ei.
asia nyt vain on näin, kiertelemättä ja rehellisesti sanottuna. osasin arvata jo että tulen saamaan myös hyvin kielteistä palautetta mutta antakaa tulla vaan, kyllä minä kestän.
mieheni ei ennen hoitanut isän tehtäviään ehkä ihan niin kunnialla kuin olisi voinut. tapaamisia tytön kanssa oli epäsäännöllisesti joten näin ollen tyttö ei ole ennen ollut suuressa osassa elämääni. hän eli elämäänsä omassa perheessään ja niin ajattelin kaiken jatkuvan.
minä en ole patistanut ketään hylkäämiseen, päinvastoin.
sitä tunnetta ja kiintymystä varmasti tulee ajan myötä, mutta ei todellakaan pakottamalla.
Alottajan tilanne alussa oli mahd. huono. Hänellä ei ollut edes aikaa totuttautua uuteen tilanteeseen, kun ei häneltä kukaan edes mitään kysynyt.
Minusta on hyvä, että hän sanoo suoraan mitä tuntee.
Kun on rehellinen omille tunteilleen, niin on mahdollisuus, että tunnetila siitä vielä muuttuu parempaan suuntaan.
Kunhan aikaa kuluu, niin tuskin kohta edes muistaa kuka on kenenkin lapsi. Siis arjessa.
Näin on myös sij.perheissä.
Kiintymys kasvaa pikkuhiljaa. Ei sitä ole lastenkaan puolelta heti. Pitää ensin tutustua.
Tässä vielä tuore äiti omine sekavine tunteineen joutui käsittelemään vaikeasti oireilevaa lasta, mikä oli varmaan aika pelottavaakin. Minusta vaikuttaa, että siellä on menty koko ajan parempaan suuntaan ja meno jatkuu.
Ei vierasta lasta rakasteta naps-tosta vaan. En ainakaan ite ole mikään hemmetin rakkausautomaatti!
Sehän on VELVOLLISUUS kun hoitaa toisen puolison lasta...ei omaa...omaa rakastaa, vierasta hoitaa, niin se vaan on!
kauniit sanat lämmittävät mieltä mutta samaan aikaan tunnen häpeää sillä en ollenkaan tunne itseäni miksikään hyväntekijäksi.
on totta että aikoinani tiesin ryhtyväni lapsellisen miehen kanssa yksiin mutta ei kyllä pieneen mieleeni tullut että viiden vuoden päästä hän asuisikin meillä. tähän voidaan kyllä sanoa että itse olen tieni valinnut.
en missään tapauksessa laita miestäni valitsemaan itseni ja lapsensa välillä, siistiä ratkaisua siihen ei kerta kaikkiaan olisi! tyttö on muuttanut elämässään niin monta kertaa että minä olen henkilökohtaisesti päättänyt tarjota hänelle pysyvyyttä. hän on jo yhdesti joutunut luopumaan äidistään, isäpuolesta ja sisarpuolesta joten mitä uusi ero tekisi hänelle? hän ei tulisi kestämään sitä, hän sanookin usein ettei tahdo meidän koskaan eroavan.
tosiaan sosiaalityöntekijöiden asenne on häirinnyt minua paljon. kukaan ei pyytänyt minua mihinkään palaveriin tai keskusteluun mukaan, mies vain kysäisi ohimennen että passaahan tämä sulle. kukaan heistä ei koskaan edes nähnyt minua, eikö se ole aika outoa?
arki rullaa nykyään ihan sujuvasti ja me juttelemme tytön kanssa paljon. hän toivoo usein että kävisimme yhdessä uimassa mutta se on toistaiseksi ollut hankala järjestää, pyrin toki askartelemaan ja leipomaan hänen kanssaan silloin tällöin.
mukava on ollut huomata että hänkin tahtoo joskus tulla syliin ja pitää minua ihan selkeästi elämäänsä kuuluvana ihmisenä. eihän tässä ole kulunut kuin hieman päälle vuosi siitä kun hän asettui taloksi, ehkä vuosien kuluessa lähennymme lisää ja minäkin otan hänet virallisen epävirallisesti omaksi lapsekseni.
tämän kirjoituksen pointti unohtui jo aikoja sitten. olen varmaan vain kaivannut itselleni kuulijaa ja ymmärtäjää, käytännössä kun varmaan olen aika lailla kuin te muut sijaisvanhemmat.
Sinun ei tarvitsekaan tuntea itseäsi hyväntekijäksi, teethän vain velvollisuutesi, kuten minäkin koen tekeväni kolmen lapsen sijaisäitinä (sitä sädekehää on kyllä yritetty tarjota eri suunnilta).
Koska olette olleet tässä kokoonpanossa perheenä vasta vuoden, niin on ihan ymmärrettävää, että tunteet vaihtelevat, niin sinulla kuin lapsellakin. Pari kolme vuotta sanotaan sijaisperheeseenkin tulevan lapsen asettumisen kestävän - sama se on teille muuttaneen miehesi lapsen kanssa ja itsellesi voit antaa aikaa myös saman verran, varsinkin kun et voinut edes valmentautua tähän asiaan, kuten me viralliset sijaisvanhemmat.
miehen kanssa keskusteltua asioista niin että hänkin ymmrärtää sem
miten suuri osa kodin hoidosta ja lasten hoidosta on sinun kontollasi
voipi olla että siinä teillä avaimet pitkään avioliittoon ja jopa yhteiseen ja pitkään onneen.
Moni ei edes ymmärrä ja miehet varsinkaan
että kodin- ja lastenhoito on raskasta työtä
ja vaatii monessa kohden molempien panostusta ja läsnäoloa
vaikka toinen olisikin jo kotona lasten kanssa.
Hyvin olet osasi, mikä on tahtomattasi kohdallesi langennut, hoitanut ja klaarannut
ja kunnia miehesi lapsen hyvästä olosta on sinun ansiotasi.
Ota jostain aikaa itsellesi sekä myös yhteistä ja kahdenkeskista luksusaikaa miehesi kanssa.
Kun puhallatte samaan suuntaan maailman puhureja vastaan
niin elämä saattaa jossain vaiheessa tuntua jopa oikein ihanaltakin.
Jaksamista koko perheellenne.