Remontti

Kerrostalossa,naapurissani yläkerrassa on tehty muuton jälkeen kokonainen vuosi remonttia.
Porataan,paukutetaan,jyrsitään,hiotaan ja kolistellaan vuoronperään.
Olenkin jo aivan kypsynyt tähän projektiin,eikö se koskaan lopu?
Onko muualla tällaista?
3469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sinne verstaan. Soita verotoimistoon ja tee ilmoitus että tekevät niitä pimeitä hommia siellä. Eiköhän se melu siihen lopu kun alkavat tehdä tarkastusta asiasta.

Äänestä

isännöitsijältä että onko sieltä pyydetty lupa remonttiin. Etenkin vuokra-asunnoissa pitää ilmoittaa(kysyä myös lupa) isännöitsijälle sekä naapureille
Järjestyssäännöissä kielletään KAIKKINA aikoina naapureita häiritsevän metelin aiheuttaminen, etenkin 7-22 mutta myös päivisin ja tuo paukuttaminenhan on juuri sitä!

Äänestä

Seinänaapuri on mökästänyt vasta viikon muuttonsa jälkeen mutta ajoittaa mökästyksensä myöhään iltaan. Kammottavaa pauketta ja kolinaa josta on vaikea päästä selvyyteen mikä muutossa pakottaa moiseen meuhkuuseen. Kauhulla odotan milloin pora alkaa laulamaan.. keskellä yötä.

No, en vielä menetä toivoani ehkä he saavat tavaransa mieleisiinsä paikkoihin nopeammin kuin vuodessa tai ryhtyvät paiskomaan niitä päiväsaikaan paikasta toiseen.

Kun itse viimeksi muutin oli tavarat paikoillaan puolessa tunnissa, poralla tein kaksi reikää seinään ja aloin sitten asumaan.

hehhehhheh... juuri tätä napustellessani alkoi muutonaapuri paiskoa piironkejaan ja kokemuksen mukaan tätä jatkuu puolilleöin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reiska ja Manta kirjoitti:

Kerrostalossa,naapurissani yläkerrassa on tehty muuton jälkeen kokonainen vuosi remonttia.
Porataan,paukutetaan,jyrsitään,hiotaan ja kolistellaan vuoronperään.
Olenkin jo aivan kypsynyt tähän projektiin,eikö se koskaan lopu?
Onko muualla tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu