Avantopumppuja

Tarvitsisin mökille sellaisen pumpun, jolla saan nostettua vettä kairanreiästä. Ei tarvitsisi ensin hakata tuuralla isoa allasta ja tehdä sitten kairanreikää siihen keskelle.

Olen kysellyt parista rautakaupasta, mutta nuoret myyjät vain pyörittelevät silmiään. Googletus ei myöskään tuota kunnon tuloksia.

Neuvokaa te tietävät mummia talvimökkeilyssä.
3523271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Minä ostin muutama vuosi sitten sellaisen, mutten millään muista mistä.
Vastaava on myös putkimallinen veneen pilssipumppu.
On hyvä laite käytössä kun ei tarvitse tuuralla suurentaa avantoa.
Kysele maakunnissa etenkin Hong-Kong, Tokmanni jne.
Olisko muuten ollut että Hong-Kongista ostin omani.
Rautakaupoissa eivät yleensä tiedä mistään mitään kun ei ole kyseessä pultti, naula tai ruuvi.

Äänestä
  • omanai ostin Hong-Kong:ista, saattaa löytyä myös esim. Motonetistä, Puuilosta

    Äänestä

  • hing kongista kirjoitti:

    omanai ostin Hong-Kong:ista, saattaa löytyä myös esim. Motonetistä, Puuilosta

    Minäkin olen nähnyt juuri noissa mainituissa "sekatavarataloissa".

    Tämän näköisestä laitteesta siis kyse:
    http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=1658

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Minäkin olen nähnyt juuri noissa mainituissa "sekatavarataloissa".

    Tämän näköisestä laitteesta siis kyse:
    http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=1658

    Itse vaihdoin puoltoistametrisen letkun niin pysyy monot kuivana.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Minäkin olen nähnyt juuri noissa mainituissa "sekatavarataloissa".

    Tämän näköisestä laitteesta siis kyse:
    http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=1658

    HUOMIO! Älkää ostako Puuilosta sinistä avantopumppua! Se kestää noin kolmet veden pumppaukset ja sitten männän korppuinen kumiläppä irtoaa kiinnikeruuvinsa alta, tai se menee siitä läpi. Olen nyt kolme pumppua ostanut ja jokaisessa sama vika. Viimeisen avasin alhaalta niittauksista ja katsoin mikä vika tuli. Läppäkumi on jotakin korppukumia. Aivan surkea esitys!! Keltaiset pumput parempia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samat on kokemukset. Keltainen sen pitää olla ja K- raudasta niitä saa, valmistaja on Keravan Muovi ja Lelu. Tokmannista aikaisemmin ostettu sininen pumppu oli käyttökelvoton juuri tuon jumittavan tiivisteen takia.
    Itse tilasin tuon tehtaalta suoraan mutta nyt niitä on K- raudan valikoimissa.

    Oliskohan tuo kuitenkaan kovinkaan kummoinen juttu korjata...

    Äänestä

Kiitoksia hyvistä ja ennen kaikkea nopeista vastauksista. Menen heti töiden jälkeen Hong Kongissa käymään ja jos sieltä ei löydy, niin sitten turvaudun tuohon postimyyntiin.

Letkun pidennysehdotus on myös hyvä idea, kiitos siistäkin!

Äänestä
  • Jos paikkaseudullasi on Honkkari, niin taitaa siellä olla iso K-rautakin. Ostin kyseisen pumpun Helsingin Oulunkylän K-Raudasta ja siellä oli infoa että valmistajalla olisi imupäähän jatko-osa, jonka avulla voisi pumpata syvälläkin olevia tankkeja tyhjäksi. Kun tilaus ei olisi ehtinyt käyttötarpeeseen, niin kokosin cocis-pullon suuosasta ja puutarhaletkusta jeesusteipillä pumpulle jatkoa ja sain konstruktiolla tyhjättyä jätevesijärjestelmän laskeutustankkeja huoltoa varten. -Senjälkeen pumpulla ei kuulemma ollut paluuta saunarantaan...

    Äänestä

  • oulunkylän k-rautaan kirjoitti:

    Jos paikkaseudullasi on Honkkari, niin taitaa siellä olla iso K-rautakin. Ostin kyseisen pumpun Helsingin Oulunkylän K-Raudasta ja siellä oli infoa että valmistajalla olisi imupäähän jatko-osa, jonka avulla voisi pumpata syvälläkin olevia tankkeja tyhjäksi. Kun tilaus ei olisi ehtinyt käyttötarpeeseen, niin kokosin cocis-pullon suuosasta ja puutarhaletkusta jeesusteipillä pumpulle jatkoa ja sain konstruktiolla tyhjättyä jätevesijärjestelmän laskeutustankkeja huoltoa varten. -Senjälkeen pumpulla ei kuulemma ollut paluuta saunarantaan...

    loistava laite toi pumppu suosittelen .

    Äänestä

  • keke roosperi kirjoitti:

    loistava laite toi pumppu suosittelen .

    Miten tuollainen käytännössä toimii?

    Siis kun ei siinä ole mitään kaulaketta tms joka tukisi avannonreunaan. Pidetäänkö pumppua toisella kädellä avannossa ja toisella pumpataan?
    Kuulostaa hankalalta jos noin.

    Äänestä

  • mitenkä kirjoitti:

    Kairataan reikä pumpulle. Viereen noin 30 cm:n etäisyydelle sahataan moottorisahalla avanto jäähän johon laskeudutaan kainaloita myöten ja kastos nyt on ergometrisesti oikea työskentelykorkeus.

    Oliko vielä muuta epäselvää pumpun toiminnasta?

    Äänestä

  • Kutova Elli kirjoitti:

    Tuliko nyt hyvä mieli ja itsetunto kohosi, kun pääsit heti aamusta pätemään ja viisastelemaan?

    Äänestä

Ostimme Motonetistä kyseisen pumpun. Yksilö oli täysi susi, ei toiminut varttia pidempään.

Äänestä

Ainakin Puuilosta löytyy Avanto vesipumppu (19,90). On ollut useita vuosia käytössä ja on todella loistava laite. Kairalla reikä ja tarvittavat saunavedet saa helposti. Jos nyt työskentelyasento joitakin ärsyttää niin maatkoot sohvalla ettei vain tuo mitätön työ kävisi terveyden päälle.

Äänestä
  • Jos viittasit tuolla työskentelyasennon ärsyttämisellä minun viestiini, niin se oli kylläkin tarkoitettu vilpittömäksi kysymykseksi.

    Kysyin lähinnä uteliaisuuttani. kun tuli heti mieleen parannella itse tuota mallia niin, ettei tarvitsisi noin hankalaa työasentoa.

    Joten makaa sinäkin vaan rauhassa siellä omalla sohvallasi että jaksat taas pumpata. Minä rasitan sillä välin aivojani ja kehittelen tuohon pumppuun systeemin jolla homma hoituu yhdellä kädellä. Ei millään pahalla, mutta ajatteleminenkin on sallittu!

    Ja kannattaa myös lukea koko viestiketju läpi jos kommentoi, siitä löytyy mm. tuo mainostamasi Puuilo tieto, ja jopa linkki siihen.

    Äänestä

Veneen pilssipumppu, sellainen moottorisyvennuksen(sisäperäkone)pohjalle laitettava käy todella hyvin ja vie vähän virtaakin. tavallisella 60 Ah akulla pumppaa monta tuntia! ja jos sullon sähköt mökillä niin tökkää se akku laturiin niin taas piisaa virtaa.

Äänestä
  • "jos sullon sähköt mökillä niin tökkää se akku laturiin niin taas piisaa virtaa."

    Sähköt on ja on myös pikku Buster, mutta ei minulla ole mitään pilssipumppuja. Pitäiskös olla? Muutenkaan en viitsi ryhtyä tekemään jäälle mitään sähkövirityksiä.

    Suurin probleemani on, kuten aloitusviestistä voi päätellä, tarpeeksi suuren altaan hakkaaminen tuuralla, koska se on turhan kovaa touhua muutaman vesiämpärillisen takia. Lisäksi olen laiska ja kaikenlainen ruumiillinen työ on minulle kauhistus.

    Joku tuossa edellä kyseli, miten se kuvassa näytetty pumppu pysyy avannossa putoamatta pohjaan, koska siinä ei ole mitään kaulaa ulottumassa jään päälle kairanreiän yli. Samaa ryhdyin minäkin miettimään.

    Äänestä

  • kirjoittaja. kirjoitti:

    "jos sullon sähköt mökillä niin tökkää se akku laturiin niin taas piisaa virtaa."

    Pumpussa on kiinteä letkuyhde yläpäässä joka estää avantoon valahtamisen ellei poraa liian suurta reikää, 4" reikä riittää oikein hyvin.
    Oma pumppu on hankittu robbarista jo vuosia sitten ja kotimaista valmistetta se oli. Voi siihen toki istuttaa tukijalan esim. liimaamalla mutta on se sellaisenaankin ihan kevyt käyttää.

    Äänestä

  • kirjoittaja. kirjoitti:

    "jos sullon sähköt mökillä niin tökkää se akku laturiin niin taas piisaa virtaa."

    Sähköt on ja on myös pikku Buster, mutta ei minulla ole mitään pilssipumppuja. Pitäiskös olla? Muutenkaan en viitsi ryhtyä tekemään jäälle mitään sähkövirityksiä.

    Suurin probleemani on, kuten aloitusviestistä voi päätellä, tarpeeksi suuren altaan hakkaaminen tuuralla, koska se on turhan kovaa touhua muutaman vesiämpärillisen takia. Lisäksi olen laiska ja kaikenlainen ruumiillinen työ on minulle kauhistus.

    Joku tuossa edellä kyseli, miten se kuvassa näytetty pumppu pysyy avannossa putoamatta pohjaan, koska siinä ei ole mitään kaulaa ulottumassa jään päälle kairanreiän yli. Samaa ryhdyin minäkin miettimään.

    ...juuresta ja toisella pumppaa. Pumppu on mallia simppelein mahdollinen, eli pumppaa vain mäntää nostaessa, ei painaessa. Mutta sopii juuri siihen ämpärintäyttöön kairan reiästä oikein oivasti.

    Äänestä

Mutta kyllä pitkään piti pumpata että sain sen v...n avannon tyhjäksi?

Äänestä

Honkongista ostin tuollaisen pumpun pari vuotta sitten, 75mm keltainen putki jossa mäntä. Vesiämpäri täyttyy sukkelaan ja pumppausasento parani kun jatkoin sitä 75mm viemäriputken pätkällä puolisen metriä. Putkiliikkestä saa tuolle putkelle sopivan metallisen kiinnikkeen josta rakensin erillisen kahvan jottei tarvi pitää siitä letkunpätkästä kiinni. Tukevoitui kummasti. Pumppausteho on todella hyvä ja eikä jäädy toimimattomaksi.

Äänestä

mene katsomaan hong kong tavaratalosta polar tuoteen valmistamaa kairanreikäpumppua on kokolailla tehokas laite hinta noin 20euroa

Äänestä

Avantopumppuja kyllä on ja ne helpottavat mökkilöisen ja erästäjän työtä todella paljon. Ei tarvitse tehdä kuin kairinreikä. Itsekkin etsin sellaista, sillä esim. erähiihtelyssä se on korvaamaton apu: kevyt, helppokäyttöinen ja halppa. Olen kysellyt useasta paikasta ja rautakaupat, motonet, eräliikkeet ovat ottamassa niitä listoilleen. Tietenkin nyt kun itse tartten ei läydy mistään.

Äänestä

k rauta

Äänestä

Polar tuotteen avantopumppu ollu toistakymmentä vuotta ja pelaa edelleen.1.4 litraa vettä yhdellä männän vedolla.

Äänestä
  • Pikku akku ja pilssipumppu niin paljon helpompaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Pikku akku ja pilssipumppu niin paljon helpompaa.

    Voi vähän nihkessti lähtee pilssipumppu pakkasessa pyörimään... ja on siinä jäälle kantamista. Avantopumppu paljon helpompi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Voi vähän nihkessti lähtee pilssipumppu pakkasessa pyörimään... ja on siinä jäälle kantamista. Avantopumppu paljon helpompi.

    Ei mitään ongelmaa kummankaan asian kanssa.

    Äänestä

Luulisi mummin 18 vuoden aikana jo pumpan avantoonsa löytäneen?

Äänestä
  • originaali kommentti...

    Äänestä

  • Luulis sun jo ymmärtäneen näiden juttujen ajattomuuden, mutta jos lusikalla on annettu niin...

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Luulis sun jo ymmärtäneen näiden juttujen ajattomuuden, mutta jos lusikalla on annettu niin...

    Pylly vasten pyllyä pump pump. Hakusanalla avantopumppu löytyy netistä pitkä rivi pumppuja eri kaupoista, ei tarvitse täällä palstalla haahuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Luulis sun jo ymmärtäneen näiden juttujen ajattomuuden, mutta jos lusikalla on annettu niin...

    Ite oot ajaton kun et pysty yksinkertaista yhden sanan googlehakua tekemään. Mutta ei hätää, täytä lomake, vie se kirjastoon ja pyydä tekemään tietohaku. Ehkä jo kahden viikon kuluttua voit hakea kirjaston tiskiltä hakutuloksen ja pääset lähtemään pumpun ostoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

onko olemassa? kirjoitti:

Tarvitsisin mökille sellaisen pumpun, jolla saan nostettua vettä kairanreiästä. Ei tarvitsisi ensin hakata tuuralla isoa allasta ja tehdä sitten kairanreikää siihen keskelle.

Olen kysellyt parista rautakaupasta, mutta nuoret myyjät vain pyörittelevät silmiään. Googletus ei myöskään tuota kunnon tuloksia.

Neuvokaa te tietävät mummia talvimökkeilyssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu