Kovin kulunut sanapari! Lapsen etu! Mitä se on?
Mikä on esimerkiksi nuoren etu? Kerro se minulle!
Minusta nuoren etu päällisin puolin on:
- oma koti
- omat vanhemmat
- oma huone (jos taloudellinen tilanne sallii)
- oikeus koulutukseen (tai oppivelvollisuushan sen normaali nimi on, oikeutena sen kuitenkin näen)
- ravinto, terveys, vaatetus kunnossa
- mahdollisuus keskustella jonkun aikuisen kanssa (joka ei ole oma vanhempi) omasta elämästään
- kaverit
- kotirauha
- kaikkea tähän voisi lisätä!
Lapsen etu?
Mikä on se lapsen etu? Sitäkään ei ole missään määritelty.
Mikä on esimerkiksi nuoren etu? Kerro se minulle!
Minusta nuoren etu päällisin puolin on:
- oma koti
- omat vanhemmat
- oma huone (jos taloudellinen tilanne sallii)
- oikeus koulutukseen (tai oppivelvollisuushan sen normaali nimi on, oikeutena sen kuitenkin näen)
- ravinto, terveys, vaatetus kunnossa
- mahdollisuus keskustella jonkun aikuisen kanssa (joka ei ole oma vanhempi) omasta elämästään
- kaverit
- kotirauha
- kaikkea tähän voisi lisätä!
Lapsen etu?
Mikä on se lapsen etu? Sitäkään ei ole missään määritelty.
Vastaukset 37
Vanhimmat
sellaisen johtopäätöksen, että lapsen etu on kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa hänen terve kehityksensä ei ole vaarantunut.
Kaikkihan tietävät perinteiset huostaanttosyyt, päihteet (n. puolet huostaanotoista), pahoinpitelyt (2 % huostista), mutta jo kaltoinkohtelun osalta törmätään taas siihen, että sitä ei ole tarkkaan määritelty. Puhumattakaan siitä, että hallinto-oikeus vaatisi sossuja todistamaan, että kaltoinkohtelu on tapahtunut. Uskotaan vain niin sokeasti siihen, että viranomainen on siitä outo ihmislaji, että se on aina oikeassa, väitti hän mitä tahansa.
Ja entä nykyiset ei-perinteiset huostaanottosyyt, joissa lapsen terve kehitys ei ole mitenkään vaarantunut kotiolojen takia?
Asiassa kaihertaa myös se, että huostaanotto ei takaa sitä, että lapsi ei tulisi kaltoinkohdelluksi myös huostaanoton jälkeen. Esim. Keski-Suomen alueella sossun ja sijaisperheiden välisistä hoitosopimuksista purettiin reiluti yli 17 % sijaisperheessä tapahtuneen kaltoinkohtelun seurauksena. Se ei ole pieni luku ollenkaan kun ajatellaan, että on erittäin vaikea saada sosiaalityöntekijää uskomaan s-perhettä huonoksi. Siis näyttöä on täytynyt olla ja tosi selkeää sellaista. Miten suuri luku mahtaisi ollakaan, jos esille saataisiin KAIKKI sijaishuollossa tapahtuneen kaltoinkohtelutapaukset.
tapauksista vanhemman päihteet.
http://www.optula.om.fi/uploads/kr2iyh_1.pdf, s.11.
olemaan vallalla sellainen mielipide, että lapsen etu on aina - joka ikisessä tilanteessa - asua kotona. Siis että huostaanottoa ei tarvittaisi koskaan, minkäänlaisissa tilanteissa?
Lapsen etu on, että KAIKESSA lainsäädännössä ja kaikissa viranomaisten päätöksissä ja ratkaisuissa otetaan huomioon LAPSEN NÄKÖKULMA. Kun näin ei ole tapahtunut eikä vieläkään tapahdu, ei lapsen etu Suomessa toteudu.
tuhoista elämäntyyliään, hänen on annettava se tehdä?
Ei lapsen näkökulman huomioon ottaminen tarkoita sitä. Vaikka, kyllähän sä sen jo tiesitkin, vai mitä:)
Mutta kysyisin, kun aistin ivaa tuossa kirjoituksessa, että kenenkäs näkökulmaa sinä kaipaat lapsen asiassa.
Miksi olet kuitenkin aina hyökkäämässä sellaisen vanhemman kimppuun, jonka on pitänyt tehdä päätöksiä kun lapsi ei ole omaa etuaan kyennyt syystä tai toisesta tunnistamaan? Yhdenkään lapsen etu ei todellakaan ole joutua elinikäiseen huumehelvettiin eikä myöskään vankilaan. Lapsen etu on saada elämälleen suunta joka johtaa kohti ihmisarvoista elämää.
hukassa olevan tässä asiassa.
En minä ainakaan halua olla sellaisen yhdistyksen kanssa missään tekemisissä, jossa yksi ryhmä huostaanottovanhempia jätetään ruodun ulkopuolelle. Olin ymmärtänyt yhdistyksen tarjoavan vertaistukea kaikille huostavanhemmille, koska samaa helvettiä se on aina, tapahtui huostaanotto mistä syystä tahansa. Mutta nyt heräsi ajatus, että siellä taitaakin tapahtua omien taholta selkään puukotusta niille, joilla on ollut ainoa mahdollisuus lapsen edun turvaamiseksi hänen huostaan hakunsa. Vanhemmat eivät ole tässä esimerkissä missään tapauksessa aiheuttaneet huonolla kasvatuksellaan lapsensa yli pursuavaa uhmaa.
Mutta entä tapaukset, kun vanhemmissa on tosiaan syytä?
Jos he ovat todistetusti olleet niin kiinni päihteissä, että lapsi on ollut huostassa lähes koko ikänsä ja vieraantunut omista vanhemmistaan, ennen kuin vanhemmat raitistuivat? Kova paikka se on noillekin vanhemmille, mutta taitaa sataa lokaa silmille eräiden taholta heillekin.
Ei taida onnistua vertaistukiryhmä tavoitteissaan, jos osa vanhemmista automaattisesti jätetään sen ulkopuolelle.
Kyllä, kyllä ymmärsin, että tukea oli tarkoitettu myös lapsille, mutta nyt kysyn vanhempiin suhtautumisesta, koska täällä on niin törkeän ymmärtämättömästi hyökätty eräitä vanhempia vastaan.
Jotta kysymys lapsen edusta ei lähtisi sivuraiteelle, niin haluan kameleontille täsmentää:
Eli YK on moittinut Suomea siitä, että meillä viranomaispäätöksissä ja lainsäädännössä jätetään ottamatta huomioon lapsen näkökulma.
Kun vanhemmat hakevat lapsensa huostaanottoa niin siinäkin vaiheessa lainsäädännön ja viranomaisen päätöksen tulee lähteä lapsen näkökulmasta. Nyt se ei toteudu, koska YK on toistuvasti moittinut Suomea lapsen edun laiminlyönnistä tältä osin.
Lisäksi lapselta puuttuu pitkälti oikeudellinen suoja.
Kyn kysytään, mikä on lapsen etu, niin lapsen etu on lapsen näkökulma. Ainakin.
että äiti tietää kaikkein parhaiten, mikä lapselle on parhaaksi.
Sossunutturat eivät tätä tajua, lapsettomat higget.
Pidän kerjäämisenä sitä, että jos perhe-elämä ei suju, huudetaa yhteikuntaa auttamaan.
Lapsen edun määritelmä on hakusessa. Lapsen näkökulma ei ole siinä riittävä. Eivät lapset pysty itse määrittelemään omaa parastaan.
Tuskin kukaan lapselleen todella huostaanottoa haluaa - sehän tarkoitaa sitä, että väittää olevansa kykenemätön olemaan ihminen.
on silkkaa typeryyttä, jossa on mukana paljon myös henkistä julmuutta. En ikinä olisi uskonut, että samassa huostaanottoveneessä oleva ihminen pystyy latelemaan tuollaista tekstiä!
Omien taholta tulevaa selkään puukotusta!
Eikö siihen ole huostaanotoissa oikein oma erikoistunut tahonsa eli sossut ja sijarit?
Vai kykenemätön olemaan ihminen?
SINUSSA minä tuon piirteen näen, en tuossa toisessa äidissä!
Mutta silti häntä on kuultava, mutta sitäkään ei aina tehdä.
Totta kai oma vanhempi on lapsensa paras asiantuntija, mutta viranomaisten taholta tämä asia nostetaan esiin vain valikoiden, siis sellaisissa tilanteissa, jolloin sitä voidaan käyttää vanhempaa vastaan. Näin on monesti, valitettavasti, mutta me tiedämme asian olevan toisin, koska olemme nähneet sen oman lapsemme elämässä ja huostaanottoon liittyvissä tilanteissa.
Nyt sinä otat itsellesi tuon viranomaisasenteen, jossa solvataan jotain tiettyä huostaäitiryhmää.
Mikäs siinä, kun tilanne menee niin hankalaksi, että siinä ei yksi aikuinen enää voi pärjätä, apuun saataisiin vaikka äidin sisaruksia tai muita lähipiirin ihmisiä, jotka voivat osallistua teinin kasvatukseen 24 h/vrk täysin omasta ajastaan luopuen. Isähän ei yleensä ole kiinnostunut, varsinkin silloin kun tilanne hänen osallistumistaan vaatisi. Näin oli aikaisemmin, että yhteisön apua oli aina saatavissa, mutta ei ole enää.
MISTÄ MUUALTA LISÄTUKEA SILLOIN SAA KUIN YHTEISKUNNALTA? On halpamaista väittää tuollaisessa tilanteessa avun hakemista kerjäämiseksi! Tai että HETI HUUDETAAN yhteiskuntaa apuun, kun ensin on kokeiltu kaikki muut kasvatustoimenpiteet, mitä ikinä voi maan ja taivaan välillä kuvitella. Kyllä voit olla väärillä jäljillä tässä asiassa! Ja ILKEÄT vielä solvata toista huostaanottovanhempaa!
Tarkoitus onkin, että kun maahan säädetään laki niin se pitää säätää niin, että lapsen näkökulma otetaan ensijaisesti huomioon. Samoin kun virkamiehet tekevät päätöksiä, niin kaikkien päätösten tulee lähteä lapsen näkökulma huomioon ottaen. Silloin valtio näkee lapsen parhaan. Nyt meillä valtio ei ole näin toiminut, vaan jopa vauva saattaa joutua velkakierteeseen, koska velkomuslakeja säädettäessä ei lainsäätäjä ei ole sitä vauvan näkökulmaa ottanut huomioon lainkaan.
Myös muu lainsäädäntö on jättänyt vauvan, taaperon, lapsen ja nuoren näkökulman kokonaan ottamatta huomioon ja sehän näkyy nyt suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kun näin on lainsäädäntötasolla laiminlyöty lapsen etu niin äidin ja isän on joissain tapauksissa hyvin hankala ajaa lapsensa etua. Ja toisaalta, jos kaltoinkohtelevien äitejen ja isien on helppo sivuuttaa lapsensa etu meidän yhteiskunnassa. Tämän on havainnut YK. Sieltä moitteista sen luin. Ei tämä ole minun keksimä ajatus.
Minä en ole vastaamisena tottunut haukkumista, alkuperäisen tilanteen vääntelyä ja ihmisten solvaamista pitämään.
eikö kenenkään päähän pälkähdä muuta kuin huostata?
Entä tämä mies-/naiskaveri toiminta? Nuoret tottelevat taatusti joitakin ihmisiä.
Entä tukiperhe viikonlopuksi?
Entä lapsenhoitaja kotiiin?
Entä loma lapselle vaikka ulkomailla?
Entä lapsen terapiamahdollisuudet?
Ja muita vastaavia avohuollon tukia. Nämä tulevat yhteiskunnanlle todella paljon halvemmiksi kuin huosta. Tämä on myös lapselle, jolla on vaikeuksia elämässsään, paljon kivuttomampi vaihetoehto. Miksi lyötyä mistä sä lyöt?
tarvitaan sossujen asenne muutosta.
Olisipa minun tullut hankittua se äänityslaite! Sossu sanoi suoraan, että kyllä he todellakin lasta kuulevat, mutta tuloksista he eivät välitä.
Tiedän myös kuulemispapereista, että tuloksista ei ole välitetty.
tilanteessa. Kyl mulleki kaikkea kokeiltiin, mut miten ihmeessä luulet saavasi tukiperheeseen tenavan, jolle kaverit ovat tärkeimmät. Lapsenhoitaja olisi saanut olla ihan rauhas meilläki himassa kun halusin mennä kavereille niin menin. Ette te tiedä mistä puhutte. Mulle oli huosta ainut mikä auttoi ja hyvät välit on vanhusten kanssa tänä päivänä.
kodin ja vähän ymmärrystä vanhuksilta, että olisitte voineet kokoontua vaikka teillä.
Minä ainakin kannustan lastani kutsumaan kavereita meille kotiin. Pidän myös erittäin tärkeänä, että hän tapaa kavereitaan.
vetää meillä.Eivät tykänny siks mun kavereista, ei paljo selvää päivää nähty sillon.
minä tiedän mikä on lapselle parasta!
Ei ennenkään huostattu, jos lapsi kävi nurkantakana tupakalla tai veti joskus kännit. Lapsi ei edes pysty juomaan, vaan alkoholi tulee yrjönä ulos.
jos nuori ei muka pysty juomaan alkoholia?
Vai ei pysty juomaan muka.
Ihan turha täällä on edes yrittää keskustella tuollaisten kanssa.
Kotona on kuitenkin kontrolli, että kukaan ei ole hädässä. Kadulta kontrolli puuttuu.
nuorta ole kasvattanut tässä elämässä. KUKA sitä kontrollia kodissasi olisi pitänyt? Sinäkö? Salli minun nauraa!
Lauma juopunutta nuorisoa ja yksi mutrunaama-akka siellä ärhentelemässä sormi pystyssä, HAH! Mitä sinä luulet häirikköteinien touhuavan kun he juovat alkoholia? Istuvat pitsiä nypläämässä vai? Ei siinä kuule istuta hiljaa paikallaan, vaan aktiviteettia riittää...
Vaikka kyllä minun puolestani voit pyytää kaikki lähiönne alaikäiset teille kaljapirskeisiin. Kerro sitten jälkeenpäin täällä, miten kontrolli pelasi!
YK:n lapsen oikeuksien julistuksesta? Kun niitä pykäliä vähän konkretisoisi Suomen oloihin...Ei siis vääristeltäisi, vaan esitettäisiin asoita konkreettisesti.
Sanoisin valtiolle, että niin makaa kuin petaa:
"
Valtio korvauksiin pedofiilijutussa
3.12.2008 18:13
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion maksamaan korvauksia pedofiilin ahdistelemaksi joutuneelle.
Tuomioistuin langetti Suomen valtion maksamaan 3 000 euron korvaukset miehelle, joka sai seksivihjailuja sisältäneen sähköpostin maaliskuussa vuonna 1999. Uhri oli tuolloin 12-vuotias.
Tuntematon henkilö oli jättänyt uhrista seuranhakupalstalle internetiin ilmoituksen, joka sisälsi linkin pojan omille kotisivuille. Ilmoituksessa mainittiin pojan ikä ja tarkka kuvaus tämän ulkonäöstä. Ilmoituksessa kerrottiin, että poika halusi intiimin suhteen itsensä ikäiseen tai vanhempaan poikaan, joka voisi "opettaa häntä".
Ilmoitus tuli pojan tietoon, kun tuntematon mies lähetti hänelle sähköpostin, jossa muun muassa ehdotettiin tapaamista. Pojan isä otti yhteyttä poliisiin saadakseen ilmoituksen jättäjän oikeuden eteen.
Teleoperaattori kieltäytyi luovuttamasta henkilön tunnistetietoja poliisille vedoten silloin voimassaolevaan lainsäädäntöön. Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2001 antamassaan päätöksessä operaattorin kannalla ja samaan päätyi myös hovioikeus. Korkeimmalta oikeudelta ei herunut valituslupaa.
Valtio epäonnistui lainsäädännössä
Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä ilmoituksen jättänyt henkilö oli syyllistynyt rikokseen, joka asetti uhrin pedofiilien kohteeksi.
Tuomioistuin totesi päätöksessään, että mahdollisuus tehdä rikoksia anonyymisti internetin avulla ja laajalle levinnyt lasten seksuaalinen hyväksikäyttö olivat olleet tiedossa jo hyvän aikaa. Tuomioistuimen mukaan Suomen valtion olisi jo vuonna 1999 pitänyt ottaa tämä lainsäädännössään huomioon. Valtio siis epäonnistui suojelemaan lapsia nettirikollisilta.
Tuomioistuimen mukaan valtio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklaa, jossa taataan oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.
Kansallisten tuomioistuinten menettely oli ihmisoikeustuomareiden mielestä silloisen lainsäädännön mukaista.
Vuonna 2003 voimaantullut laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä velvoittaa palveluntarjoajan tai teleoperaattorin luovuttamaan tunnistetiedot oikeuden määräyksellä.
"
Lähde:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812038699076_uu.shtml
KAIKESSA lainsäädännössä pitää ottaa huomioon lapsen näkökulma, kuten päätöksestä nähdään. Tollot ei ole tajunneet.
eikö asia silloin ole hoidettu lapsen edun mukaisesti, ei pääse kuvaamaan lapsipotilaitaan?
Mistä lääkäristä höläjät:
Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan:
"
Valtio epäonnistui lainsäädännössä
Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä ilmoituksen jättänyt henkilö oli syyllistynyt rikokseen, joka asetti uhrin pedofiilien kohteeksi.
"
Missään ei sanota, että se pedofiili oli lääkäri.
ihmisiä, mutta Huu-haa-helinä se on omasta mielestään viisaudessaan ylitse kaikkien tavallisen kuolevaisten. Ja teksti on yleensä sen mukaista.
katso vähän mihin kysymykseen vastaat!
EU:n ihmisoikeustuomioistuimen mielestä lapsen oikeuden tulee mennä pedofiilin oikeuksien edelle. Meillä taas päinvastoin.
Valtio on lainsäädännössään epäonnistunut, eikä onnistu suojaamaan lasta pedofiililta tuossa tapauksessa. Valtio tuomittiin, siis meidät. Pedofiili taas pääsi kuin koira veräjästä.
meinannut ratifioida lainkaan? Teki kuitenkin niin?
Suomi jätti varaumia, mm. lapsipornon, lapsikaupan ja lapsiprostituution osalta Suomi ei ole vieläkään ratifioinut niitä pykäliä. Siitähän meitä on moitittu.
En ole näihin kovin hyvin perehtynyt, mutta haluaisin vähän titää.
Huomatkaa nyt hyvät ihmiset tuo pojan isän tapaus:VOITTO HALLINTO-OIKEUDESSA! Ehkä uusi laki alkaa purra.
Tässä on linkki YK:n lasten oikeuksien julistuksen laiminlyönteihin, joista YK on Suomea moittinut viimeisessä raportissaan taas kerran, ja siinä lapsiasiavaltuutetun lausunto kunkin moitteen kohdalla ja selittelyt:
http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/lausunnot/yk-los-taytantoonpano.htx.i45.pdf
Suomi ei ole pannut YK:n lasten oikeuksien julistusta täytäntöön omassa maassa, muualla kyllä ollaan neuvomassa.
Ja, kannattaa lukea myös mitä sanotaan suomalaisen lapsen oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, minkä puute on havaittu myös YK:ssa.
"
LAPSIASIAVALTUUTETTU
7.3.2008 / Maria Kaisa Aula
LAPSIASIAVALTUUTETUN TOIMISTO
Cygnaeuksenkatu 1 B, 3. kerros, Jyväskylä postiosoite PL 41, 40101 Jyväskylä puh. (09) 160 73986 faksi (014) 337 4248 email [email protected] www.lapsiasia.fi
Ulkoasiainministeriö
Oikeudellinen osasto /OIK-52 Krista Oinonen
Viite Ulkoasiainministeriön lausuntopyyntö HEL5907-1
Asia Lausuntopyyntö: YK; lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpano;
Suomen neljännen määräaikaisraportin valmistelu
Johdanto
Lapsiasiavaltuutettu on vuonna 2005 toimintansa aloittanut sosiaali- ja
terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen viranomainen. Valtuutettu antaa
tämän ulkoministeriölle annettavan lausunnon ohella nyt ensimmäisen kerran YK:n
lapsen oikeuksien komitealle oman arvionsa lapsen oikeuksien toteutumisesta. Tätä
varten lapsiasiavaltuutetun toimisto on kerännyt lasten omia mielipiteitä, joista
yhteenveto valmistuu syksyllä 2008. Valtuutettu on välittänyt myös sosiaali- ja
terveysministeriölle aineistoa heidän lausuntonsa laadintaa varten.
Lapsiasiavaltuutetulla on laaja-alaisen toimintansa ansiosta mahdollisuus jatkuvasti
seurata lasten hyvinvointia ja lapsen oikeuksien toteutumista. Lisäksi tiivis yhteistyö
monien muiden viranomaisten, tutkijoiden sekä kansalaisjärjestöjen ja seurakunnan
kanssa antaa valtuutetulle verkostoja, joiden avulla voi eri tavoin vaikuttaa
yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja edistää lasten oikeuksien toteutumista.
Lapsiasiavaltuutettu esimerkiksi valmisteli yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa
ehdotuksen Lasten ja nuorten hallitusohjelmaksi 23.10.2006.
Yleisarvio YK:n lapsen oikeuksien komitean keskeisten päätelmien
toimeenpanosta
YK:n lapsen oikeuksien komitea on suosituksissaan (1996, 2000,2005) huomauttanut
yleisissä sopimuksen täytäntöönpanotoimissa suomalaisen lapsipolitiikan
hajanaisuudesta sekä yhtenäisen lapsia koskevan politiikan puutteesta.
Lapsiasiavaltuutettu arvioi, että lapsipolitiikan koordinaatio on merkittävästi edistynyt
Suomessa vuodesta 2007 alkaen. Nuorisolain nojalla ensimmäistä kertaa laadittu
valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittinen kehittämisohjelma kokoaa eri
hallinnonalojen lapsia koskevat suunnitelmat ja asettaa tavoitteet hallituskaudelle.
Ohjelman perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Tästä myös aikanaan
raportoidaan eduskunnalle selonteon muodossa.
Vuosina 2007 – 2011 lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoa
varmistaa ja koordinoi erillinen hallituksen lasten, nuorten ja perheiden
politiikkaohjelma. Politiikkaohjelman painopisteissä puolestaan näkyvät myös YK:n
lapsen oikeuksien komitean yleisissä päätelmissään esittämät kehittämistarpeet eli 1)
2
lasten hyvinvoinnin parempi seuranta ja tilastoinnin kehittäminen, 2) lapsen edun
parempi huomiointi kehittämällä päätösten lapsivaikutusten arviointia sekä 3) lapsen
oikeuksista tiedottaminen. Lisäksi politiikkaohjelman tavoitteena on lasten
osallistumisen ja vaikuttamisen edistäminen.
Lapsiasiavaltuutettu pitää erittäin tärkeänä sitä, että valtioneuvosto on päätöksellään
sitoutunut näiden myös YK:n lapsen oikeuksien komitean päätelmissään suosittamien
kehittämistoimien toimeenpanoon vuosina 2007- 2011. Sitoutuminen myös YK:n
lapsen oikeuksien sopimukseen hallintoa ohjaavana asiakirjana on vahvistunut.
Lapsiasiavaltuutettu osaltaan valvoo, että lupaukset toteutuvat sekä tukee
politiikkaohjelman toteutumista mm. yhteisen lapsen oikeuksien tiedotuskampanjan
myötä. Nuorisolain nojalla valtioneuvosto hyväksyy tästä lähtien joka neljäs vuosi
poikkihallinnollisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman. Tämä käytäntö
vahvistaa valtakunnallista lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota ja vähentää jatkossa
erillisohjelmien tarvetta.
Lapsipolitiikan hajanaisuuden ohella YK:n lapsen oikeuksien komitean huolenaiheena
on ollut kaikissa päätelmissä vuodesta 1996 alkaen lasten tasa-arvoinen pääsy
lastensuojelu- ja perhepalveluihin sekä palveluiden laatu asuinkunnasta
riippumatta.
Uusi vuoden 2008 alusta voimaantullut lastensuojelulaki luo aiempaa
yksityiskohtaisemmat säännökset ja velvoitteet lastensuojelupalveluiden järjestämisestä
sekä vahvistaa lapsen oikeutta palveluihin. Valmisteilla on asetus neuvola ja
kouluterveydenhuollon tarkastuksista, jonka tarkoituksena on ohjata kuntia sekä
tasoittaa alueellisia eroja palveluiden laadussa. Laaja kuntien palvelurakennetta
kehittävä ns. PARAS-hanke tavoittelee osaltaan kuntien yhteistyön lisäämisellä sitä,
että palvelut turvattaisiin aiempaa paremmin. Eri ministeriöllä on meneillään lukuisa
määrä hankkeita, jossa palveluita kehitetään (mm. erityisopetuksen strategia,
oppilashuollon kehittämishankkeet).
Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että konkreettisia tuloksia näistä uudistuksista kuitenkin
vielä odotetaan. Lastensuojelulain toimeenpano on vielä alkuvaiheessa. Erityistä tukea
tarvitsevien lasten palveluissa on suuria alueellisia eroja. Edelleen on kansallisesti tarve
varmistaa komitean suosituksen mukaisesti lasten tasa-arvoista pääsyä palveluihin.
Tähän tarvitaan myös lastensuojelupalveluiden osalta niiden laadun johdonmukaista
kansallista arviointijärjestelmää.
Kolmas YK:n lapsen oikeuksien komitean päätelmissään useaan kertaan ( 2000, 2005)
korostama tavoite on lapsiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön
vähentäminen. Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelma on vuonna 2007
määritellyt lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen eri hallinnonalojen
prioriteetiksi. Ohjelman käytännön toteutus ei ole kuitenkaan edistynyt toivotulla
tavalla. Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että uudessa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa
(joka valmistuu vuoden 2008 keväällä) tulee erityisesti panostaa lapsiin kohdistuvan
väkivallan vähentämisen ohjelman konkreettiseen toimeenpanoon eri hallinnonaloilla.
Tämän tulee sisältää lasten kanssa työskentelevien osaamisen vahvistamista väkivallan
ja hyväksikäytön tunnistamisesta, alueellisen ja paikallisen viranomaisyhteistyön
toimivuuden varmistamista, lasten turvataitokasvatusta sekä kuritusväkivallan vastaista
kampanjointia.
3
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet
Arvioin seuraavassa yleisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin nykytilaa ja haasteita.
Esitän sen jälkeen lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen kannalta keskeiset
sellaiset tavoitteet, jotka eivät suoranaisesti ole tulleet esille YK:n lapsen oikeuksien
komitean suosituksissa Suomen valtiolle.
Kansainvälisessä vertailussa (UNICEF, OECD-maat) lasten hyvinvoinnissa v. 2006
Suomen vahvuuksia olivat vastasyntyneiden terveys, lasten koulumenestys sekä
suhteellinen materiaalinen vauraus. Parantamista Suomella oli erityisesti nuorten
riskikäyttäytymisessä (tupakointi ja alkoholinkäyttö aloitetaan varhain) sekä
perhesuhteiden kiinteydessä (yksinhuoltajien osuus suuri, perheiden yhteistä
ruokailemista harvemmin kuin muualla). Lasten omat arviot hyvinvoinnistaan eivät
myöskään olleet kärkijoukoissa (esim. kouluviihtyvyys).
Lasten hyvinvointi Suomessa eriarvoistuu ja erilaistuu. Suurin osa lapsista voi hyvin,
mutta pienelle osalle kasautuu entistä vaikeampia ongelmia. Kouluterveyskyselyn
mukaan pahoinvointi ja epäterveelliset tottumukset kasautuvat noin joka kuudennelle
nuorelle. Psykososiaaliset, mielenterveyden oireet ovat olleet kasvussa erityisesti
nuorilla tytöillä. Lasten pahoinvointi näkyy esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen
lasten sekä lastenpsykiatrian asiakkaiden määrän kasvuna. Maahanmuuttajalapset ovat
erityinen riskiryhmä, jossa pahoinvointi helposti kasautuu.
Useimmiten lasten pahoinvoinnin sekä lastensuojelutoimiin ryhtymisen taustalla ovat
vanhempien ongelmat: mielenterveys, päihteiden liikakäyttö, väkivaltaisuus sekä
vanhempien uupumus tai jaksamattomuus. Samoin riitaisat erot sekä vanhempien
liiallinen työnteko lisäävät lasten pahoinvointia. Lasten pahoinvointia lisäävät myös
hoitamattomat oppimisvaikeudet, koulukiusaaminen sekä ulkonäkö- ja suorituspaineet.
Lapsiperheiden toimeentulo erilaistuu. Köyhyys keskittyy yksinhuoltajille, alle 3-
vuotiaiden lasten perheille sekä monilapsisille perheille. Toimeentulo-ongelmat lisäävät
perheen pahoinvoinnin riskejä esimerkiksi vanhempien henkisten paineiden ja
osattomuuden kautta
Korostan seuraavia kehittämistarpeita lasten oikeuksien toteutumisen edistämiseksi:
1. Lasten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien sekä kuulluksi
tulemisen vahvistaminen käytännössä (artikla 12)
Lasten osallistumiselle on Suomessa vankka säädösperusta, sillä siitä on YK:n lapsen
oikeuksien yleissopimuksen lisäksi säädetty useissa eri laeissa, esimerkiksi Suomen
perustuslaissa, nuorisolaissa, lastensuojelulaissa. Perustuslain mukaan lapsia on
kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin
asioihin kehitystään vastaavasti. Nuorisolaki edellyttää puolestaan, että nuorille
järjestetään mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa
koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.
Lastensuojelulaki korostaa lapsen oikeutta saada tietoa häntä koskevassa
lastensuojeluasiassa ja mahdollisuutta esittää siinä mielipiteensä.
Julkisessa keskustelussa ja tutkimuksessa lasten mielipiteiden kuuleminen on myös
viime vuosina lisääntynyt. Käytännössä, lasten arjessa mielipiteen ilmaisun ja
osallistumisen oikeudet eivät vielä kuitenkaan riittävästi toteudu. Lapsiasiavaltuutettu
4
korostaa tarvetta muuttaa käytännön toimintatapoja palveluiden järjestämisessä ja
etenkin koulussa niin, että lasten mielipiteet otetaan paremmin huomioon. Lasten ja
nuorten äänen kuuleminen vaatii aikuisilta aikaa ja asennemuutosta. Aikuisilla
tarkoitan sekä päättäjiä, lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia että vanhempia.
2. Lasten pahoinvointia ehkäisevien ja hyvinvointia edistävien palveluiden
vahvistaminen palveluiden kokonaisuudessa (neuvola, oppilashuolto,
perheiden kotipalvelu, lasten harrastukset), koska ongelmissa annetaan nyt
tukea liian myöhään. (artikla 18)
Korjaavien palveluiden (lastensuojelu, lastenpsykiatria) kysynnän jatkuva kasvu
osoittaa, että lasten ja perheiden ongelmiin puututaan liian myöhään. Ehkäiseviä
palveluita, varhaista tukea ja rohkeutta ottaa perheen asioita puheeksi tulee vahvistaa,
kuten uuden lastensuojelulain (1.1.2008-) tavoitteena on. Neuvolan perhevalmennusta
tulee vahvistaa sekä sosiaalityössä lisätä perhetyötä ja lapsiperheiden kotipalvelua.
Oppilashuollon palvelut tulee olla tasa-arvoisemmin lasten saatavilla. Myös
päivähoidon ja koulun ryhmäkokojen pienentäminen tukisi lasten hyvinvointia.
Korostan palveluissa erityisesti lasten itsensä kuulemista, vanhempien liialliseen
alkoholinkäyttöön puuttumista, väkivallan riskien tunnistamista sekä parisuhteen
tukemista ja parisuhdekriisien sovittelun lisäämistä.
Uusi lastensuojelulaki tuo uusia velvollisuuksia kunnille seurata lasten ja nuorten
hyvinvoinnin ja palvelujen tilannetta sekä vahvistaa toimijoiden yhteistyötä
palvelujärjestelmässä. Kuntien tulee laatia suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin
edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelmiin tulee
kirjata tiedot muun muassa hyvinvointia edistävistä ja ongelmia ehkäisevistä toimista ja
palveluista. Laki painottaa myös eri lapsi- ja perhepalveluiden yhteistä vastuuta lasten
kasvun ja vanhemmuuden turvaamiseksi. Uusi lastensuojelulaki vahvistaa
lapsipolitiikan yhteistyötä ja koordinaatiota kuntatasolla. Tämä antaa sinänsä hyviä
välineitä suunnitella aiempaa paremmin ehkäisevien ja korjaavien palveluiden
kokonaisuutta sekä painottaa ehkäisevää työtä.
Ehkäiseviä toimia vahvistamalla voidaan vähentää lastensuojelun huostaanottojen
tarvetta, joiden määrän kasvuun myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt
huomiota, Valtakunnallisessa kehittämistyössä on sinänsä huomioita eri palveluiden
yhteistyön ja moniammatillisuuden tarve. Toimintakulttuurin muuttamiseen kuluu
kuitenkin useita vuosia. Toiminnan vaikuttavuus ei ole vielä nähtävissä.
3. Vanhempien alkoholinkäytön ja siitä lapsille aiheutuvien haittojen
vähentäminen (artiklat 6 ja 24 )
Lapsiasiavaltuutettu on arvioinut, että vanhempien alkoholinkäyttö ja siitä lapsille
aiheutuvat haitat ovat yksi vakavimpia lasten hyvinvointia Suomessa uhkaavia ilmiöitä.
Lasinen Lapsuus –tutkimuksen mukaan noin 10 prosenttia suomalaisista lapsista elää
perheessä, jossa vanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa lapsille haittaa. Päihteiden
käyttöön liittyy lapsen hoidon laiminlyönnin lisäksi myös henkistä ja fyysistä
väkivaltaa. Erityisenä huolenaiheena on lapsia odottavien äitien päihteiden käyttö, joka
vaarantaa syntyvän lapsen terveydentilan.
5
Suomessa vuonna 2004 toteutettu alkoholiveron alentaminen on lisännyt perheiden
päihdeongelmia, mikä näkyy esimerkiksi poliisin kotihälytysten määrän kasvussa.
Lapsiasiavaltuutettu on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen 31.1.2007, jossa
edellytetään kokonaisvaltaisia toimia vanhempien alkoholinkäytön ja siitä lapsille
aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Tavoite on myös todettu nykyisen hallituksen
ohjelmassa.
Vanhempien päihteiden aiheuttamat monet ongelmat on aiempaa paremmin tiedostettu,
mutta lapsiasiavaltuutetun mielestä asian korjaamiseksi ei ole tehty riittäviä
toimenpiteitä. Lapsiasiavaltuutettu korostaa toimia odottavien äitien ja syntyvien lasten
terveyden turvaamiseksi, päihdeperheissä elävien lasten tuen vahvistamiseksi sekä
yleisiksi toimiksi joilla vanhempien alkoholinkäyttöä vähennetään. Lasten hyvinvoinnin
kannalta ongelmallista ja turvattomuutta lisäävää ei ole vain ns. alkoholin suurkulutus
vaan myös ajoittainen harkitsematon alkoholinkäyttö perheissä.
4. Uuden lastensuojelulain toimeenpanon varmistaminen, lastensuojelupalveluiden
laadun turvaaminen eri puolilla Suomea sekä sijaishuollon
perhehoidon lisääminen
Lastensuojelulaki tuo periaatteessa monia parannuksia lastensuojelupalveluihin. Lapsen
ja vanhemman oikeusturva tehostuu mm. aikaisempaa tarkemman dokumentoinnin ja
lapsen mielipiteen selvittämisvelvoitteen ansiosta. Viranomaisvelvoitteet lisääntyvät eri
hallinnonaloilla ja lastensuojelusuunnitelman hyväksymisvelvoite kuntasuunnitelmassa
tehostaa kunnan pitkäjänteistä toimintaa lastensuojelupalvelujen järjestämisessä. Laki
tuo myös monia kannatettavia uudistuksia lastensuojelupalvelujen toimintakäytäntöihin.
Lapsiasiavaltuutettu korostaa tarvetta varmistaa lastensuojelulain toimeenpanoa.
Kunnilta edellytetään uusien ja pätevien sosiaalityöntekijöiden palkkaamista lain
asettamien vaatimusten täyttämiseksi. Koko maassa ja erityisesti pienissä kunnissa on
kuitenkin jo pitkään ollut vaikeaa saada ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä. On monia
kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää. Kuntien tulee lisätä yhteistyötä
seudullisten palvelujen kehittämiseksi. Sosiaalityöntekijöiden koulutusta on myös
lisättävä ja palkkausta parannettava, jotta lastensuojelutyö voi saavuttaa sille asetetutut
tavoitteet.
Lisäksi lastensuojelun sijaishuollon painopiste tulee siirtää laitoshoidosta perhehoitoon
(artikla 20). Lasten sijaishuolto on suomessa hyvin laitosvaltaista verrattuna esimerkiksi
Ruotsin ja Norjan käytäntöihin. Tutkimukset kuitenkin osoittavat varhaisen
laitossijoituksen olevan riski lasten hyvinvoinnin kannalta. Lapsen kiintymyssuhteiden
muodostumisen kannalta perhehoitoa tulisi edistää. Lapsen etu olisi se, että suurempi
osa lapsista sijoitettaisiin laitosten sijasta perheisiin.
Suomesta puuttuu selkeä toimenpideohjelma perhehoidon järjestämisessä niin
valtakunnallisella kuin aluetasollakin. Hallitusohjelmassa on asiasta todettu.
Lapsiasiavaltuutettu kiirehtii perhehoitoa koskevan lainsäädännön uudistamista sekä
toimenpiteitä sijaisperheiden rekrytoinnin sekä tuen kansalliseksi vahvistamiseksi.
Perhehoidon tulee olla ensisijainen vaihtoehto lasten sijoituksissa kodin ulkopuolelle.
Lapsille tärkeät kiintymyssuhteet on sijaishuollossakin pystyttävä mahdollisimman
hyvin turvaamaan.
6
5. Lasten elämään tarvitaan enemmän aikuisten läsnäoloa ja vähemmän
yksinäisyyttä
Tarve vanhempien vahvempaan läsnäoloon lastensa elämässä välittyy monesta
ajankohtaisesta suomalaisesta lapsuuden tutkimuksesta. Lasten omassa arjen
kuvauksessa tulevat esille yksinäisyys ja aikuisten etäisyys tai se, että aikuiset eivät
arvosta tai ota hänen tarpeitaan vakavasti. Vanhempia tarvitaan myös median ja
mainonnan vaikutteiden suodattajana. Pohjoismaisen vertailututkimuksen mukaan
lasten pahoinvoinnin riskejä kasvattaa vanhempien kanssa vietetyn ajan niukkuus.
Aikuisten läsnäolon lisäämiseksi tarvitaan parempia mahdollisuuksia lasten vanhempien
työajan lyhentämiseen ja muuhun työn ja perheen yhteensovittamiseen. Aikuisten
läsnäoloa lisää myös päivähoidon ryhmäkokojen sekä koulun opetusryhmien kokojen
pienentäminen.
6. Lasten elämään tarvitaan enemmän leikkiä ja vähemmän suorittamista
Kouluterveyskysely sekä tutkimukset osoittavat erityisesti murrosikäisten, nuorten
tyttöjen mielenterveysoireiden ja masennusoireiden lisääntymistä. Sekä tyttöjen että
poikien itsetuhoisuus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna edelleen korkealla
tasolla, vaikka etenkin poikien itsetuhoisuus onkin viimeisen parinkymmenen vuoden
aikana vähentynyt. Koulussa pitäisi pystyä paremmin tunnistamaan ja ohjaamaan
hoitoon masentuneet ja itsetuhoiset nuoret. Lisäksi lasten ja nuorten psykiatriseen
hoitoon tarvitaan lisää resursseja.
Mielenterveyden ongelmia tulee ennen kaikkea ehkäistä ja edistää lapsen
kokonaishyvinvointia. Lasten, erityisesti tyttöjen, mielenterveysongelmien kasvu
ilmentää tarvetta aikuisten vahvempaan läsnäoloon sekä toisaalta suoritus- ja
ulkonäköpaineiden vähentämiseen lasten elämässä. Lapsen oikeutta olla lapsi riittävän
pitkään ja rauhassa tulee vahvistaa.
Leikkiminen on lapsen tapa oppia, osallistua sekä ilmaista ja toteuttaa itseään.
Leikkiminen ja mielikuvitus tarjoavat lapselle myös keinoja käsitellä arjen ongelmia.
Lapsen oikeus leikkiin ja lapsena olemiseen unohtuu suorituskeskeisessä
yhteiskunnassa. Suomalainen koulu on varsin suorituskeskeinen ja esimerkiksi luovien
taideaineiden määrä on vähäinen. Koulun yhteydessä harrastus- ja kerhotoiminta on
1990-lukuun verrattuna vähentynyt. Tätä on vain osittain korvannut 1.-2 luokkalaisille
järjestetty iltapäivätoiminta.
Lasten vanhempien halu ja taloudelliset mahdollisuudet harrastusten tukemiseen
vaihtelevat. Perheiden taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisen takia tulisi lisätä
mahdollisuuksia ilmaisiin harrastuksiin koulun yhteydessä.
Koulussa tulee lisäksi kiinnittää huomiota viihtyisään ja terveyttä tukevaan fyysiseen
ympäristöön (esim. pihat) sekä varmistaa myös hengähdyshetkiä koulupäivään (esim.
kiireetön ruokailu).
7
Yksityiskohtaiset kommentit päätelmäkohtaisesti
Esitän seuraavaksi yksityiskohtaisia kommentteja YK:n lapsen oikeuksien komitean
suosituksiin ja kerron lapsiasiavaltuutetun omista toimenpiteistä niiden
toimeenpanemiseksi.
1. Yleiset täytäntöönpanotoimet (yleissopimuksen 4, 42 ja 44 (6 kappale) artikla)
Yhteensovittaminen / kansallinen toimintaohjelma
8. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio:
a) varmistaa, että kansallinen toimintaohjelma kohdistuu selkeästi
yleissopimuksen suojaamiin lapsen oikeuksiin;
b) antaa toimintaohjelman täytäntöönpanoon riittävät varat;
c) yhdistää kansallisen toimintaohjelman alaisuuteen kaikki muut
toimintasuunnitelmat ja -ohjelmat, jotta lasten oikeuksien toteuttamisessa
vältetään hajanainen lähestymistapa;
d) antaa uuden lapsiasiavaltuutetun tehtäväksi seurata kansallista
toimintaohjelmaa ja arvioida sen edistymistä.
8 a ja c) Komitea tarkoittaa kansallisella toimintaohjelmalla ”Lapsille sopiva Suomi” –
toimikunnan ehdotusta, joka valmistui v. 2005. Valtioneuvosto ei suoranaisesti
sitoutunut päätöksellään tuon ohjelman toimeenpanoon. Sen sijaan kansallisen
toimintaohjelman laatiminen ja lapsipolitiikan koordinaatio on edennyt uudessa
muodossa liittyen 1.3.2006 voimaan tulleeseen nuorisolakiin.
Sen pohjalta valtioneuvosto hyväksyi joulukuussa 2007 lapsi- ja nuorisopolitiikan
kehittämisohjelman. Ohjelma sisältää valtakunnalliset lapsi- ja nuorisopolitiikan
tavoitteet alle 29-vuotaiden kasvu- ja elinolojen parantamiseksi sekä suuntaviivat
läänien ja kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikalle. Lapsen oikeuksien sopimus on ollut
ohjelmaa ohjaavana asiakirjana.
Kehittämisohjelman laadinnasta vastasi opetusministeriö, mutta se on valmisteltu
yhteistyössä kaikkien ministeriöiden kesken sekä alue- ja paikallishallinnon,
järjestöjen, elinkeinoelämän, lapsuus- ja nuorisotutkimuksen ja kirkollisten toimijoiden
kanssa. Laaja-alainen valmisteluprosessi edistää ohjelman toimeenpanoa sekä vahvistaa
eri toimijoiden sitoutumista sen toteuttamiseen. Hallitus antaa lapsi- ja nuorisopolitiikan
kehittämisohjelman toteutumisesta eduskunnalle selonteon viimeistään vuonna 2011.
Selontekoon sisältyy arvio YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutumisesta
Suomessa.
Lapsiasiavaltuutettu on osallistunut asiantuntijana ohjelmatyöhön ja hänen
ehdotuksensa on ohjelmassa otettu kiitettävästi huomioon.
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kannalta keskeinen nuorisolain tuoma uudistus on se, että
valtioneuvosto hyväksyy tästä lähtien joka neljäs vuosi poikkihallinnollisen lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelman. Tämä käytäntö vahvistaa valtakunnallista lapsija
nuorisopolitiikan koordinaatiota ja vähentää jatkossa erillisohjelmien tarvetta.
8
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2007 toimeenpanosta vastaa
hallitusohjelmaan perustuva lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma.
Politiikkaohjelman tavoitteena on kehittää pysyviä rakenteita lapsilähtöisen
yhteiskunnan varmistamiseksi. Tällaisia ovat lasten hyvinvoinnin tietopohjan
vahvistaminen, lasten osallisuuden edistäminen, lapsivaikutusten arvioinnin
kehittäminen sekä lapsen oikeuksien sopimuksesta tiedottaminen. Sukupuolten tasaarvo
ja monikulttuurisuus ovat ohjelman läpileikkaavina teemoina.
8 d) Lapsiasiavaltuutetulla ei ole muodollista asemaa lapsi- ja nuorisopolitiikan
kehittämisohjelman seuraamisessa. Kehittämisohjelman seurannasta ja vuosittaisesta
raportoinnista hallitukselle vastaa opetusministeriö ja erityisesti sen nuorisoasiain
neuvottelukunta.
Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma osana hallituksen strategiaa toteuttaa
hallituskaudella em. kehittämisohjelmassa asetettuja tavoitteita.
Valtuutettu kuitenkin toimii käytännössä tiiviissä yhteistyössä molempien ohjelmien
seurannasta ja toimeenpanosta vastaavien tahojen kanssa ja hyödyntää seurantatietoja
omassa toiminnassaan ja vuosikertomuksessaan.
Lapsiasiavaltuutetun tukena toimiva lapsiasianeuvottelukunta seuraa osaltaan sekä
kehittämisohjelman että politiikkaohjelman toimeenpanoa.
Itsenäinen valvonta
10. Komitea suosittelee, että:
a) lapsiasiavaltuutetun toimivaltuuksia laajennetaan itsenäisiä
ihmisoikeusinstituutioita koskevan yleiskommentin nro 2 (2002) mukaisesti,
mukaan lukien mahdollisuus ottaa vastaan ja tutkia lasten tekemiä
valituksia;
b) sopimusvaltio antaa lapsiasiavaltuutetun toimistolle riittävät henkilöstö- ja
taloudelliset voimavarat, jotta tämä voisi tehokkaasti seurata
yleissopimuksen täytäntöönpanoa koko maassa;
c) lapsiasiavaltuutetun vuosikertomus esitellään eduskunnalle ja siitä
keskustellaan samassa yhteydessä, kun käsitellään niitä toimia, joihin
hallitus aikoo ryhtyä sen suositusten täytäntöön panemiseksi
10 a) Lapsiasiavaltuutettu edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista sekä
yleissopimuksen toimeenpanoa monin erilaisin keinoin. Vaikuttamalla aktiivisesti ja
ennakoivasti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön sekä lisäämällä
viranomaisten tietoisuutta lasten oikeuksista voidaan parhaiten luoda lapsille sellaiset
elinolosuhteet, että aiheita valitusten tekemiseen on mahdollisimman vähän.
Kansalaiset ovat kokeneet valtuutetun tärkeäksi asioidensa ajajaksi, vaikka valtuutettu
ei anna ratkaisuja tai oikeusapua yksittäisen lapsen tai perheen asioissa. Valtuutetulle
tulee runsaasti asiakasyhteydenottoja (1050 yhteydenottoa yhteensä vuosina 2006 ja
2007), joista kootaan tietoa vaikuttamistyötä varten. Yleisimmät aihepiirit
yhteydenotoissa ovat 1) lastensuojelupalvelut 2) huoltoriidat 3) media, mainonta ja
viihde 4) kouluun liittyvät asiat. Valtuutettu käyttää yhteydenottoja aineistona
9
vaikuttamistyössä. Hän voi ottaa yleisellä tasolla kantaa lapsen edun ja oikeuksien
toteutumisen puolesta samaa epäkohtaa koskevien yksittäistapausten antamien tietojen
pohjalta.
Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta ovat valtuutetun aloite vanhempien
alkoholinkäytön ja siitä lapsille aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi sekä valtuutetun
aloite lapsinäkökulman huomioon ottamiseksi kuluttajapoliittisessa ohjelmassa.
Kansalaisten yhteydenotot osoittavat myös selvästi sen, että Suomessa on tarvetta lisätä
voimavaroja lasten oikeuksien paikalliseen tai alueelliseen asianajajatyyppiseen
neuvontaan sekä perheiden oikeudelliseen neuvontaan ja perheasioiden sovitteluun.
Kansalaiset voivat tehdä valituksia ja kanteluita viranomaisten toimista
oikeuskanslerille, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja lääninhallituksille. Viranomaiset
ottavat vastaan myös lasten ja nuorten tekemiä kanteluja. Kuntien sosiaaliasiamiehet
sekä potilasasiamiehet auttavat palveluja koskevissa ristiriitatilanteissa, turvaavat
asiakkaiden oikeuksia sekä neuvovat valitusten tekemisessä.
Eduskunnan oikeusasiamies on riippumaton virkamies, joka valvoo viranomaisten ja
julkisen hallinnon laillisuutta tehtävien hoitamisessa. Oikeusasiamies seuraa, että perusja
ihmisoikeudet toteutuvat. Eduskunnan toivomuksesta hän seuraa myös, että lasten
oikeudet toteutuvat. Oikeusasiamies valvoo laillisuutta tutkimalla tulleita kanteluita
sekä puuttumalla oma-aloitteisesti epäkohtiin. Oikeusasiamies tekee lisäksi tarkastuksia
virastoissa ja laitoksissa, mukaan lukien lastensuojelulaitokset.
Eduskunnan oikeusasiamiehen ja lapsiasiavaltuutetun kesken on selvä työnjako.
Lainvalvonta ja sitä kautta lapsen oikeuksien toteutumisen valvonta yksittäisissä
tilanteissa kuuluu eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäviin. Oikeusasiamiehen toiminta
on pitkälti yksittäistapauksiin liittyvää jälkikäteistä valvontaa. Oikeusasiamies saa
kanteluiden kautta runsaasti suoraa kansalaispalautetta, jolla on epäsuorasti merkitystä
lapsiasiavaltuutetun työlle.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävä on luonteeltaan ennakoivaa lasten edunvalvontaa.
Lapsiasiavaltuutettu edistää koko lapsiväestön etuja, tuomalla asioita
yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamalla ennakolta päätöksiin.
Lapsiasiavaltuutettu voi puolestaan työssään havaita puutteita viranomaisten toimissa,
jotka koskevat lainmukaisten oikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehellä on omien
toimivaltuuksiensa mukaisesti mahdollisuus puuttua näihin. Lapsiasiavaltuutetun ja
oikeusasemiehen hyvällä yhteistyöllä edistetään lasten oikeuksien toteutumista
koskevien tietojen vaihtoa ja parannetaan kummankin lapsen oikeuksia edistävän
viranomaisen toimintaedellytyksiä ja lasten oikeuksien toteutumisen seurantaa.
Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että laissa määriteltyjen tehtävien laajentaminen komitean
ehdottamalla tavalla ei ole ajankohtaista. Uuden yksittäisiä tapauksia tutkivan ja niistä
kannanottoja antavan viranomaisen työn sovittaminen olemassa oleviin
valitusviranomaisiin vaatisi hyvin perusteellista harkintaa ja arviointia sekä nykyistä
huomattavasti mittavampaa henkilöstömäärää.
Lapsiasiavaltuutettu pyrkii sen sijaan tulevassa toiminnassaan lisäämään tiedottamista
lapsille ja nuorille heidän oikeuksistaan sekä korostamaan lapsinäkökulman
vahvistamista nykyisten valituksia käsittelevien ja asiakkaan oikeuksia paikallisesti ja
alueellisesti turvaavien viranomaisten toiminnassa.
10
Lasten oikeusturvan toteutumista ja sen kehittämistarpeita selvitetään vuonna 2008
lisäksi yhteistyössä valtiovarainministeriön ja lääninhallitusten kanssa. Vuonna 2008
lapsiasiavaltuutettu järjestää em. yhteistyökumppaneiden kanssa valtakunnalliset lasten
oikeusturvapäivät sekä alueellisia päiviä eri lääneissä.
Lapsiasiavaltuutettu katsoo että jokaisessa kunnassa toimivien sosiaaliasiamiesten tulee
toiminnassaan ottaa nykyistä paremmin myös lapset huomioon ja tiedottaa
toiminnastaan kouluissa sekä lastensuojelulaitoksissa. Sosiaaliasiamiehille tulee myös
tiedottaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Tämä edellyttää myös sosiaali- ja
terveysministeriön kansallisia kehittämistoimia, jolla yhdenmukaistetaan
sosiaaliasiamiesten toimintatapoja.
Lapsiasiavaltuutetun toimistossa on vuoden 2008 alussa valmistumassa laadittu selvitys
”Lapsinäkökulma ja lapsen oikeudet sosiaaliasiamiesten raporteissa vuonna 2006”.
Selvityksestä ilmenee että vain puolet sosiaaliasiamiehistä on kunnanhallituksille
tekemissään raporteissa käsitellyt lapsia koskevia sosiaalipalveluasioita. Näistä vain
muutama prosentti on käsitellyt lapsinäkökulmaa huomioiden lapsen erityisen aseman
sosiaalihuollon asiakkaana sekä lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet.
10 b) Lapsiasiavaltuutetun toimiston henkilöstöön kuuluvat helmikuusta 2008 alkaen
valtuutetun lisäksi vakituisen lakimiehen, ylitarkastajan ja osastosihteerin virat. Lisäksi
toukokuun 2008 alusta toimistoon saatanee vielä toinen ylitarkastajan virka, jolloin
kokonaishenkilöstö olisi alkuperäisen tavoitteen mukainen minimimäärä eli viisi.
Lisäksi määräaikaiset harjoittelijat ovat ajoittain toimiston lisäresurssina.
Lapsiasiavaltuutettu pitää myönteisenä, että sosiaali- ja terveysministeriö on vuoden
2008 aikana lisännyt toimiston vakinaista henkilökuntaa kahdella viralla. Toimiston työ
alkoi vuonna 2005 täysin riittämättömin voimavaroin. Nykytilanne on tältä osin
tyydyttävä.
Toimiston henkilöstövoimavarat ovat kuitenkin edelleen niukat suhteessa lakisääteisiin
tehtäviin, verrattuna muihin erityisvaltuutettuihin sekä muiden maiden
lapsiasiavaltuutetun toimistoihin. Nykyinen henkilöstö ei mitenkään mahdollista
tehtävien laajentamista yksittäisten valitusten käsittelyyn.
10 c) Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen viranomainen, joka toimii sosiaali- ja
terveysministeriön yhteydessä. Lapsiasiavaltuutettu antaa vuosittain kalenterivuotta
koskevan toimintakertomuksen valtioneuvostolle. Kertomukseen sisältyy arvio lasten
oikeuksien toteutumisesta, lasten hyvinvoinnin ja elinolojen kehityksestä sekä
lainsäädännössä havaituista puutteista.
Lapsiasiavaltuutettu, kuten Suomen muutkin erityisvaltuutetut ( tasa-arvovaltuutettu ja
vähemmistövaltuutettu), ei kuulu eduskunnan hallintojärjestelmään. Tästä syystä
lapsiasiavaltuutetun toimintakertomusta ei virallisesti käsitellä eduskunnassa.
Valtuutettu jakaa toimintakertomuksen vuosittain kaikille kansanedustajille. Lisäksi hän
osallistuu muutoin eduskunnassa järjestettäviin valiokuntien kuulemisiin sekä
epämuodollisiin seminaareihin.
Toimintakertomuksen eduskuntakäsittely vaatisi nykyisen eduskunnan työjärjestyksen
muuttamista ja käytännössä lapsiasiavaltuutetun toimiston siirtämistä eduskunnan
yhteyteen, mikä puolestaan vaatisi perustuslain muuttamista.
11
Lapsiasiavaltuutetun toimintakertomus on jaettu myös kaikkiin kuntiin, sillä niillä on
käytännön vastuu lasten ja perheiden hyvinvointipalveluiden järjestämisestä.
Lapsiin kohdistettavat voimavarat
12. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tekee selvityksen, jonka avulla
arvioidaan ja analysoidaan lapsiin kohdistetut voimavarat, ja jatkossakin
tarvittaessa ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin, joiden avulla kaikille lapsille
taataan tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palvelujen saatavuus heidän
asuinkunnastaan riippumatta.
Lasten tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palveluiden saatavuus on edelleen ongelma
etenkin lastensuojelupalveluissa sekä erityistä tukea vaativissa lasten palveluissa
(erityispäivähoito, erityisopetus, puheterapia, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten
erityiset palvelut). Kuntien palvelurakennetta uudistavan PARAS-hankkeen tuloksia ei
vielä ole näkyvissä siltä osin, että tuleeko se parantamaan kuntayhteistyön ja
suurempien kuntien myötä erityisosaamista vaativien lasten palveluiden saatavuutta.
Selvittämisen sijaan tarvitaan kansallisella tasolla uusia ohjausvälineitä ja vahvempaa
valtion tukea kunnille lasten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.
Paikallisen palveluiden suunnittelun kannalta tärkeä väline on uusi lastensuojelulaki,
joka astui voimaan 1.1.2008 . Laki edellyttää, että kunnan tai useamman kunnan
yhdessä on laadittava suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja
lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Se hyväksytään kunkin kunnan
kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma
kattaa kunnan eri hallintokuntien toiminnat ja se on otettava huomioon kuntalain
mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.
Lastensuojelusuunnitelma ja siihen sisältyvä seuranta on uusi väline kunnan
lakisääteiseen lastensuojelun ohjaukseen, johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Se
tulee lisäämään pitkäjänteisyyttä kuntien lapsipolitiikkaan ja yhtenäistämään lasten
hyvinvoinnin seurannan käytäntöjä kunnissa, jos kansallisten seurantamittareiden
luomisessa hallituskaudella onnistutaan (vrt. 14. Tietojen kokoaminen). Yhteisesti
sovittujen mittareiden käyttäminen parantaa kuntien välisten vertailujen tekemistä.
Hyvänä pohjana suunnitelmallisuuden parantamiselle ovat myös useiden kuntien
laatimat lapsipoliittiset - tai lasten hyvinvointiohjelmat, mutta niidenkin toimeenpanoa
tulee nykyistä tehokkaammin seurata.
Lapsiasiavaltuutettu on huolissaan lastensuojelulain toimeenpanosta, koska
ammattitaitoisista sosiaalityöntekijöistä on kunnissa suuri pula. On monia kuntia, joissa
ei ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää. Lastensuojelutarpeen vähentämiseksi tarvitaan
lisäksi muiden hallinnonalojen yhteistyön ja toimenpiteiden tehostamista, mikä
edellyttää voimakkaita kehittämistoimia myös valtiovallalta.
12
Tietojen kokoaminen
14. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio jatkaa pyrkimyksiään kehittää
järjestelmä lapsia koskevien tietojen laaja-alaiseksi kokoamiseksi, erityisesti
kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin kuuluvien lasten osalta, jotta lasten
elinolosuhteita ja heidän oikeuksiensa toteutumista voidaan yksityiskohtaisesti
analysoida.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on seurata lasten hyvinvointia ja raportoida siitä
valtioneuvostolle. Tästä syystä lapsiasiavaltuutettu on aktiivisesti osallistunut lapsia
koskevan tietopohjan selvittämiseen ja vaikuttanut puutteiden korjaamiseksi.
Valtuutettu on koonnut selvityksen valtion eri hallinnonalojen tuottamasta lasten
hyvinvointitiedosta sekä aktivoinut toimijoiden yhteistyötä tietotuotannon
parantamiseksi. Tietopohjan parantaminen on myös lasten nuorten ja perheiden
politiikkaohjelman tavoitteena. Lisäksi valtuutetun työn tukena toimiva
lapsiasianeuvottelukunta on perustanut lapsitiedon työryhmän vahvistamaan työn
etenemistä.
Lapsiasiavaltuutettu piti toimintakertomuksessaan
(2005http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/perustietoa/toiminta/index.htx.i570
.pdf) merkittävimpinä puutteina lasten hyvinvoinnin seurannassa seuraavia asioita: 1)
alle 12-vuotiaiden lasten terveyden ja hyvinvoinnin seuranta, 2) lasten mielenterveyden
kehitystrendit ja palveluiden kokonaisuus, 3) lasten turvallisuuden tilan seuranta ja 4)
lastensuojelun sekä sen piirissä olevien lasten hyvinvoinnin tutkimus.
Näistä lasten terveysseurantaa kehittää tätä nykyä Kansanterveyslaitos ja lasten
turvallisuuden tilan seurantaa Poliisiammattikorkeakoulu ensimmäisellä lasten
uhritutkimuksella, joka on tehty keväällä 2008. Lastensuojelun piirissä olevia lapsia ja
sitä kautta myös laajemmin syrjäytymistä koskeva tietopohja on kuitenkin edelleen
puutteellinen eikä tarvittavia linjauksia asian korjaamiseksi ole vielä tehty sosiaali- ja
terveysministeriössä tai Stakesissa.
Näiden lisäksi tarvitaan erillistutkimuksin enemmän tietoa vammaisten,
pitkäaikaissairaiden ja erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluista ja hyvinvoinnista
sekä maahanmuuttajalasten hyvinvoinnista. Haavoittuvimpiin ryhmiin kuuluvien lasten
elinolojen tilastollinen seuranta ei kaikilta osin ole mahdollista toisaalta yksilöiden
tietosuojan ja toisaalta ryhmien pienuuden vuoksi. Säännöllisesti tehdyin
erillistutkimuksin tämän ryhmän lasten elinolosuhteita voidaan seurata.
Lapsiasiavaltuutettu on tehnyt aloitteen lapsia koskevan tutkimusohjelman saamiseksi
Suomen Akatemiaan. Tämä työ on tuottanut tulosta, sillä Suomen Akatemia on
käynnistämässä vuonna 2009 monitieteisen Lasten hyvinvointi ja terveys
lapsitutkimusohjelman, joka tuo uutta ja monipuolista tietoa lasten hyvinvoinnista.
Lapsiasiavaltuutettu osallistuu tutkimusohjelmaa suunnittelevaan tutkijayhteistyöhön.
Näköpiirissä siis on että lasten hyvinvoinnin tietopohja paranisi tämän hallituskauden
aikana merkittävästi.
13
Yleissopimukseen liittyvä koulutus / tiedottaminen
16. Komitea kannustaa sopimusvaltiota edelleen jakamaan tietoa
yleissopimuksesta, myös koulujen opetussuunnitelmien kautta, ja kiinnittämään
erityistä huomiota tiedon jakamiseen haavoittuvimpien ryhmien, kuten
maahanmuuttajien ja alkuperäiskansojen sekä etnisten tai kielellisten
vähemmistöjen keskuudessa, sekä jatkamaan pyrkimyksiään antaa lasten kanssa
ja hyväksi työskenteleville ammattilaisille riittävää ja järjestelmällistä lasten
oikeuksia koskevaa koulutusta ja/tai perehdytystä.
16) YK:n lapsen oikeuksien sopimus on lapsiasiavaltuutetun työn perustana.
Sopimuksen edistäminen on kirjattu konkreettisesti lapsiasiavaltuutettua koskevaan
lakiin yhdeksi päätehtäväksi. Valtuutettu vie sopimuksen tunnettuutta eteenpäin
lausunnoissa, aloitteissa, viranomaisyhteistyössä, koulutustilaisuuksissa sekä mediassa.
Monipuolisesti eri foorumeita hyödyntäen sopimus tulee parhaiten tunnetuksi
Valtuutettu on toiminnassaan lisännyt lasten omien mielipiteiden kuulemista sekä
yleissopimuksesta tiedottamista lapsille ja nuorille. Lapsiasiavaltuutetun internetsivuille
www.lapsiasia.fi on avattu lapsille omat sivut. Niillä jaetaan tietoa lapsen oikeuksien
sopimuksista sekä ajankohtaista tietoa lapsia kiinnostavista asioista. Lapsen oikeuksien
sopimuksesta on laadittu esite, jota on laajasti jaettu valtion ja kuntien viranomaisille,
lasten parissa työskenteleville sekä lapsille ja nuorille itselleen. Esite on saatavilla
nettisivulla www.lapsiasia.fi, joka tarjoaa muutoinkin paljon asiakirja-aineistoa lapsen
oikeuksien sopimuksesta. Lapsiasiavaltuutetun työn tukena toimiva
lapsiasianeuvottelukunta on perustanut työryhmän, jonka tavoitteena on valmistella
lapsen oikeuksien sopimuksen tiedotusstrategia.
Lapsiasiavaltuutetut selvittävät yhteispohjoismaisesti EU-Interreg rahoituksella
saamelaisten lasten oikeuksien toteutumista. Hankkeessa on kuultu Suomessa, Ruotsissa
ja Norjassa saamelaisten koululaisten näkemyksiä kodista, perheestä, koulusta, vapaaajasta
ja osallistumisesta. Raportti valmistuu huhtikuussa 2008. Tavoitteena on myös
lisätä toimintatapoja, joiden avulla saamelaisalueen lapset ja nuoret itse osallistuvat
elinolojensa kehittämiseen.
Lapsiasiavaltuutettu julkaisee lapsen oikeuksien sopimuksesta v. 2008 keväällä myös
pohjoissaamenkielisen esitteen. Yhteispohjoismaiseen projektiin liittyen
lapsiasiavaltuutettu on käännättänyt YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen
pohjoissaameksi. Se julkaistaan myös lapsiasiavaltuutetun keväällä 2008 avattavilla
pohjoissaamenkielisillä nettisivuilla.
Lapsiasiavaltuutetun vuoden 2008 toimintasuunnitelmaan
(http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/perustietoa/toiminta/index.htx.i577.pdf.
pdf) sisältyy vastaava kotimainen hanke romanikielisten lasten mielipiteiden
selvittämiseksi heidän oikeuksiensa toteutumisesta. Samalla arvioidaan tarve lapsen
oikeuksien sopimusta koskevan romanikielisen materiaalin valmistamiseksi.
Yleissopimuksen tunnettuutta parannetaan ja lapsen oikeuksien päivän huomioarvoa
kehitetään valtion hallinnon. lapsiasiavaltuutetun ja kansalaisjärjestöjen laajana
yhteistyönä valmisteltaessa lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuoden 2009
viettämistä. Tämä tavoite sisältyy lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelmaan.
14
Valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisohjelmaan
vuosille 2007- 2011 sisältyy myös tavoite jonka mukaan ”Opetushenkilöstön perus-,
jatko- ja täydennyskoulutuksessa huomioidaan tarpeet lisätä tietoa YK:n lapsen
oikeuksien sopimuksesta”.
2. Yleiset periaatteet
(yleissopimuksen 2, 3, 6 ja 12 artikla)
Syrjimättömyys
18. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti komitea suosittelee, että sopimusvaltio
jatkaa ja vahvistaa pyrkimyksiään ehkäistä ja poistaa kaikenlainen lapsiin
kohdistuva syrjintä, mukaan lukien romani- ja ulkomaalaistaustaiset lapset, ja
kiinnittää erityistä huomiota nuorten koulutukseen syrjivien asenteiden osalta.
19. Lisäksi komitea kehottaa sisällyttämään seuraavaan määräaikaisraporttiin
yksityiskohtaista tietoa niistä lapsen oikeuksien sopimukseen liittyvistä
toimenpiteistä ja ohjelmista, joihin sopimusvaltio on ryhtynyt seuratakseen
vuoden 2001 rasismia, etnistä syrjintää, muukalaisvihaa ja muuta niihin liittyvää
suvaitsemattomuutta vastaan järjestetyn maailmankonferenssin hyväksymää
julistusta ja toimintaohjelmaa, ottaen myös huomioon yleissopimuksen 29 artiklan
1 kappaletta (koulutuksen tavoitteet) koskevan yleiskommentin nro 1.
-------
Lapsen etu
21. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa pyrkimyksiään taata, että
lapsen edun yleinen periaate tulee ymmärretyksi, asianmukaisesti huomioiduksi ja
sovelletuiksi kaikissa säädöksissä samoin kuin oikeudellisissa ja hallinnollisissa
päätöksissä ja hankkeissa, ohjelmissa ja palveluissa, joilla on välittömiä tai
välillisiä vaikutuksia lapsiin.
Lapsiasiavaltuutettu edistää lapsen edun yleisen periaatteen soveltamista käytäntöön
mm. eri ministeriöille ja eduskunnan valiokunnille lakiesityksistä ja vastaavista
antamissaan lausunnoissa. Lausunnoissa arvioidaan lakiesityksiä ja vastaavia YK:n
lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta sekä komitean antamien suositusten valossa.
Lapsiasiavaltuutettu on Lapsille sopiva Suomi – toimintaohjelman esityksen pohjalta
edistänyt lapsivaikutusten arviointia ja tehnyt aloitteen mm. kunta- ja
palvelurakennehankkeen lapsivaikutusten arvioimiseksi. Lapsivaikutusten arvioinnista
on Stakesin Jyväskylän yksikössä käynnissä pilottina kehittämishanke, jossa
mallinnetaan Äänekosken kuntaliitoksessa kuntapalveluiden suunnitelmien ja päätösten
arviointia lasten kannalta. Tämä työ valmistunee vuoden 2008 aikana.
Lisäksi käytettävissä on jo Stakesin opas päätösten lapsivaikutusten arvioimiseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö on Kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon
kehittämisohjelmassa sitoutunut kehittämään lapsivaikutusten arviointia. Lasten,
nuorten ja perheiden politiikkaohjelmassa tämä on myös yksi keskeinen kehittämisalue.
15
Lapsiasiavaltuutettu jatkaa tulevassa toiminnassaan lapsivaikutusten arvioinnin
edistämistä, sillä tämän tyyppinen arviointi vaatii pitkäjänteistä kehittämistyötä ja eri
hallinnonalojen yhteistyötä.
On myönteistä, että uudessa lastensuojelulaissa on määritelty ensimmäistä kertaa
lakitasolla mitä "Lapsen etu" tarkoittaa. Lain 4. pykälän mukaan lapsen etua
arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja
ratkaisut turvaavat lapselle:
1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;
2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason
mukaisen valvonnan ja huolenpidon;
3) taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;
4) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;
5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;
6) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan; sekä
7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.
Lapsen mielipiteen kunnioittaminen
23. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyy lainsäädännöllisiin ja muihin
toimenpiteisiin varmistaakseen, että yleissopimuksen 12 artikla pannaan
täysimääräisesti täytäntöön, erityisesti siltä osin kuin on kyse lapsen oikeudesta
ilmaista mielipiteensä suoraan tuomarille silloin, kun oikeudenkäynnissä ja/tai
hallintomenettelyssä tehdään lapseen vaikuttavia päätöksiä.
Lapsiasiavaltuutettu on osaltaan vaikuttanut siihen, että lastensuojelulain uudistuksessa
lapsen todisteellisen oikeudessa kuulemisen ikärajaksi asetettiin 12 vuotta eikä
alkuperäisessä esityksessä ollut 15 vuotta.
3. Kansalaisoikeudet ja vapaudet (yleissopimuksen 7, 8, 13 - 17 ja 37(a) artikla)
Pääsy asianmukaiseen tietoon
25. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa toimenpiteitään lasten
tehokkaaksi suojelemiseksi altistumiselta väkivallalle, rasismille ja pornografialle
matkaviestinteknologian, videoelokuvien, pelien ja muun teknologian välityksellä,
mukaan lukien Internet. Komitea ehdottaa myös, että sopimusvaltio kehittää
ohjelmia ja strategioita, joiden avulla matkaviestinteknologiaa, mediamainontaa ja
Internetiä voidaan käyttää keinona lasten ja vanhempien tietoisuuden lisäämiseksi
lasten hyvinvoinnille vahingollisesta tiedosta ja aineistosta. Sopimusvaltiota
kannustetaan kehittämään sopimuksia ja hankkeita yhteistyössä toimittajien ja
tiedotusvälineiden kanssa lasten suojelemiseksi altistumiselta tiedotusvälineissä
esiintyvälle haitalliselle tiedolle ja heille tarkoitetun tiedon laadun parantamiseksi.
16
Ohjaus mediataitoihin ei tavoita Suomessa tasapuolisesti kaikkia lapsia ja nuoria eikä
heidän kanssaan toimivia aikuisia. Mediakasvatus on liiaksi yksittäisten hankkeiden
varassa. Tämä ei varmista tarpeellisia mediakasvatuksen taitoja lasten parissa toimiville
ammattilaisille eikä lapsille itselleen. Lasten ja nuorten parissa toimivien eri alojen
ammattilaisten koulutuksessa ei ole tarpeeksi mediakasvatuksellisia opintoja.
Mediakasvatusta tarvitaan opettajien, lastentarhanopettajien, nuorisotyön, sosiaalityön,
terveydenhoitajien ja kirjastoalan koulutukseen.
Mediakasvatuksesta puuttuu kansallinen kehittämisvastuu. Valtuutettu on tästä syystä
yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja muiden viranomaisten kanssa tehnyt vuonna 2007
kulttuuriministerille ehdotuksen, jossa vaaditaan mediakasvatukseen yhtenäistä
kehittämisohjelmaa sekä kansallisesta koordinaatiosta vastaavan viranomaisen
määrittelemistä
(http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/tiedotteet/tied2007/tiedote
271107.htx)Tavoite on sisällytetty lasten nuorten ja perheiden politiikkaohjelman
työhön vuosille 2007 – 2011.
Lapsiasiavaltuutettu on käynyt julkisuudessa ja seminaareissa erityisesti vuonna 2006 ja
2007 keskustelua median edustajien kanssa lastensuojelunäkökulman huomioimisesta
heidän työssään. Pienten lasten vanhemmat ottivat yhteyttä lapsiasiavaltuutettuun ja
kritisoivat iltapäivälehtien myyntijulisteiden sisältöä lapsinäkökulmasta. Valtuutetun
toimistossa tehtiin selvitys (http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/
aineistot/julkaisut/index.htx.i29.pdfl) lööpeistä osana lasten kasvuympäristöä.
Lapsiasiavaltuutettu korosti lapsen oikeutta turvalliseen arkiympäristöön niin, että
julkisella paikalla olevassa mainonnassa ei tule käyttää lapsia pelottavia sisältöjä.
Lapsiasiavaltuutettu on lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle
lapsipornografian levittämisen estotoimista arvioinut lakimuutoksen edistävän YK:n
lapsen oikeuksien komitean tämän suosituksen toteutumista.
Lapsiasiavaltuutettu on osallistunut v. 2008 työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla
olevan uuden kuluttajapoliittisen ohjelman valmisteluun. Hän on tuonut esiin lasten
erityisaseman kuluttajasuojaan niin terveyden kuin psyykkisenkin turvallisuuden osalta.
Ohjelmaan on sisällytetty esitys lapsiin ja nuoriin kohdistuvien markkinoin
menettelytapojen selvittämisestä sekä esitys sääntelyn ja suositusten riittävyyden
arvioimisesta lasten kannalta.
Sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelussa
lapsiasiavaltuutettu on kannattanut tavoitetta internetissä tapahtuvan lapsen seksuaalisen
hyväksikäyttöön suostutteluprosessin eli ns. groomingin kriminalisoimiseksi. Tavoite
sisältyy myös Suomen allekirjoittamaan Euroopan neuvoston tuoreeseen
yleissopimukseen lasten seksuaalisen hyväksikäytön estämiseksi.
17
4. Perheympäristö ja vaihtoehtoinen hoito
(yleissopimuksen 5, 18 (1-2 kappaleet), 9-11, 19-21, 25, 27 (4 kappale) ja 39 artikla)
Vanhempien vastuu
27. Komitea suosittelee, että lasten huoltajuutta koskevat riidat ratkaistaan
tarkoituksenmukaisessa ajassa ja että eronneille perheille suunnattuihin
tukitoimiin sisällytetään koulutettujen ammattilaisten tukipalvelu.
Lapsiasiavaltuutettu on toimintakertomuksessaan vuodelta 2005 nostanut esiin
huoltoriidat vakavana ongelmana jopa lasten mielenterveyden kannalta.
Lapsiasiavaltuutetulle tulevissa kansalaisyhteydenotoissa huoltoriidat ovat olleet
jokaisena vuotena yksi neljästä yleisimmästä yhteydenottojen syystä. Palvelujärjestelmä
ei kykene riittävästi vastaamaan sovittelun tarpeisiin sekä ottamaan lapsen etua
huomioon. Ns. olosuhdeselvitysten teko sosiaalitoimessa kestää pitkään, johon myös
tarvittaisiin lisää voimavaroja. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ryhtyä konkreettisiin
toimiin asiassa.
Sijaishuolto
29. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio kiinnittää huomiota lasten sijaishuollon
lisääntymisen perussyihin, muun muassa tukemalla vanhempia riittävästi.
Sopimusvaltion tulisi myös varmistaa, että laitoksissa kasvatettavat lapset asuvat
pienissä ryhmissä ja saavat yksilöllistä hoitoa.
Lapsiasiavaltuutettu on edellä tässä lausunnossa arvioinut sijaishuollon lisääntymisen
perussyitä ja tuonut laajasti julkisuudessa esille vanhempien tuen vahvistamista. Tämä
liittyy lausunnon alussa todettuun tarpeeseen vahvistaa ehkäiseviä palveluita
kokonaisuutena.
Lapsiasiavaltuutettu osallistui aktiivisesti uuden lastensuojelulain valmisteluun
korostaen YK:n lasten oikeuksien komitean päätelmiä. Lastensuojelulaissa ehkäisevän
työn tavoite on mukana, mutta siihen ei sisälly konkreettisia velvoitteita kunnille
ehkäisevien palveluiden lisäämiseksi. Laki sen sijaan määrittelee kyllä aiempaa
tarkemmin laitoksissa ryhmäkoot sekä henkilöstö ja lasten suhdeluvut. Laki myös
tehostaa laitospalveluiden valvontaa.
30. Komitea myös suosittelee, että sopimusvaltio ottaa riittävästi huomioon lasten
mielipiteet päätöksissä, jotka koskevat heidän sijoittamistaan sijaishuoltoon.
Lisäksi komitea suosittelee, ettei lapsen sijaishuollolla vaikuteta haitallisesti
vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen.
Uudessa lastensuojelulaissa on velvoite, jonka mukaan kaikenikäisten lasten mielipiteet
tulee ottaa huomioon lastensuojelun ja sijaishuollon järjestämisessä.
Lapsiasiavaltuutettu on kannattanut tätä. Uudessa laissa vahvistuu lapsinäkökulmaa ja
mm. velvoite tarkistaa lapsen terveydentila, turvata opetus ja sairaanhoitopalvelut sekä
määrätä lapselle pätevä sosiaalityöntekijä, jonka tulee tiedottaa lapselle ja keskustella
hänen kanssaan.
18
Laki myös määrittelee aiempaa täsmällisemmin lapsen ja vanhemman yhteydenpidon
rajoittamisen edellytykset. Yhteydenpidon rajoittamisen ongelmat ovat tulleet esille
myös lapsiasiavaltuutetulle tulleissa kansalaisyhteydenotoissa.
Väkivalta, hyväksikäyttö ja laiminlyönti
32. Yleissopimuksen 19 artiklan valossa komitea suosittelee, että sopimusvaltio:
(a) ehkäistäkseen ja torjuakseen kaikenlaisen lasten hyväksikäytön vahvistaa
valistus- ja opetuskampanjoita liittämällä lapset mukaan tähän toimintaan;
(b) isää maksuttomaan kansalliseen lasten ja nuorten tukipuhelimeen
kohdistamaansa tukea ja yhteistyötä;
(c) vahvistaa toimenpiteitä, joilla kannustetaan ilmoittamaan lapsen
hyväksikäytöstä, mukaan lukien antamalla tähän mahdollisuuksia myös
sijaishuoltoon sijoitetuille lapsille, sekä asettaa syytteeseen tällaisiin
tekoihin syyllistyneet henkilöt;
(d) jatkaa väkivallan uhriksi joutuneille lapsille kohdistetun hoidon antamista
täydellisen fyysisen ja psyykkisen toipumisen ja uudelleen sopeutumisen
edistämiseksi;
Lapsiasiavaltuutettu on toimintakertomuksessaan vuodelta 2005 sekä lausunnossaan
eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle arvioinut, että lasten turvallisuuden tilan
selvittämiseksi tarvitaan sekä kattavampia viranomaisrekistereitä ja –tilastoja että
säännönmukaisesti kerättyä tietoa lasten omista kokemuksista. Lapsiasiavaltuutettu on
kiirehtinyt sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän 18.5.2006 tekemän tilastointi- ja
osoitinjärjestelmän kehittämistä (mukaan lukien lapsiin kohdistuvan väkivallan
seurannan osalta sekä viranomaisrekisterin että uhritutkimuksen kehittämisen) koskevan
päätöksen toteuttamista. Lapsiasiavaltuutettu on tukenut v. 2008 toteutetun lasten
uhritutkimuksen pilotin toteuttamista ja vastaavan tutkimuksen säännönmukaistamista.
Sisäasiainministeriön johdolla laaditaan parhaillaan sisäisen turvallisuuden ohjelmaa,
johon lapsiasiavaltuutettu on antanut omaa asiantuntemustaan. Lapsiasiavaltuutettu on
korostanut tarvetta linjata lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen
painopisteeksi sisäisen turvallisuuden parantamisessa ja korostanut konkreettista
toimeenpanoa. Lapsiasiavaltuutettu korostaa tarvetta vahvistaa STAKESin lähisuhde ja
perheväkivallan koordinaatioyksikköä ja antaa sen tehtäväksi myös lapsiin kohdistuvan
väkivallan vähentäminen yleisesti. Lapsiin voi kohdistua väkivaltaa kotona mutta myös
vertaisryhmissä ja vapaa-aikana. Myös laitoksissa olevien lasten turvallisuuteen pitää
kiinnittää huomiota.
Käytännössä tarvitaan lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamisen
vahvistamista, eri ammattilaisten välisen yhteistyön sujuvuutta paikallisesti ja
alueellisesti, lasten turvataitokasvatuksen lisäämistä ja säännöllistä
asennekampanjointia kuritusväkivallan vähentämiseksi.
33. Liittyen pääsihteerin käynnissä olevaan seikkaperäiseen tutkimukseen lapsiin
kohdistuvasta väkivallasta (A/RES/56/138) ja siihen liittyvään hallitukselle
osoitettuun kyselyyn komitea kiittää sopimusvaltion tähän kyselyyn antamia
kirjallisia vastauksia ja osallistumista Sloveniassa 5-7 päivänä kesäkuuta 2005
pidettyyn Euroopan ja Keski-Aasian aluekokoukseen. Komitea suosittelee, että
sopimusvaltio käyttää alueellisten neuvottelujen tuloksia keinona ryhtyäkseen
19
- yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa - toimiin jokaisen lapsen suojelemiseksi
kaikenlaiselta fyysiseltä, seksuaaliselta tai henkiseltä väkivallalta sekä
vahvistaakseen konkreettisia ja tarvittaessa määräaikaan sidottuja toimia tällaisen
väkivallan ja väärinkäytön estämiseksi ja siihen reagoimiseksi.
---
5. Perusterveys ja hyvinvointi
(yleissopimuksen 6, 18 (3 kappale), 23, 24, 26, 27 (1-3 kappaleet) artikla)
Perusterveydenhoito ja hyvinvointi
35. Nuorison terveyttä koskevan yleiskommentin nro 4 (2003) valossa komitea
suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa lasten ja nuorten terveyteen, erityisesti
lasten alkoholinkäyttöön, kohdistuvia toimenpiteitä ja kehittää edelleen
terveysohjelmiaan, joiden tulisi kohdistua muun muassa nuorten terveellisten
elämäntapojen edistämiseen.
Lapsiasiavaltuutettu on antanut kannanoton alkoholipoliittiselle ministeriryhmälle v.
2006 lasten ja nuorten suojelemiseksi monipuolisella keinovalikoimalla
alkoholinkäytöltä. Tältä kannalta tehokasta toimintaa olisi rajoittaa alkoholimainontaa
pelkkään tuotetietojen antamiseen ja kieltää ns. elämäntyylimainonta. Lisäksi
alkoholiveroa tulee nostaa etenkin oluen ja siiderin osalta. Nämä ehdotukset ovat
edelleen ajankohtaisia.
Lapsiasiavaltuutettu on kannanotoillaan tukenut uuden neuvola- ja
kouluterveydenhuoltoasetuksen laatimista. Siinä määritellään hyvän neuvolatoiminnan
sisältö, mukaan lukien terveystarkastukset ja terveysneuvonta. Sosiaali- ja
terveysministeriö valmistelee esityksen raskaana olevien päihdeongelmaisten naisten
kattavan hoidon järjestämiseksi ja tukee valtakunnallisen imetysohjelman valmistelua ja
edistämistä. Vuosina 2005 –2007 kehitetyn perhekeskustoiminnan tulokset arvioidaan
ja päätetään jatkotoimista. Lapsiasiavaltuutettu osallistuu em. päihdeäitityöryhmään
jäsenenä sekä asiantuntijana Lasten, nuorten ja perheiden
hyvinvoinninneuvottelukunnan työhön näiden asioiden edistämiseksi.
37. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tehostaa toimenpiteitään nuorten
itsemurhien estämiseksi ja vahvistaa mielenterveyspalvelujaan.
Valtuutettu on omassa työssään pitänyt nuorten itsemurhien ehkäisyn tehostamista
tärkeänä ja siksi teettänyt selvityksen nuorten itsetuhoisuudesta Suomessa ja sen
ehkäisemisestä (Uusitalo Tuula: Nuorten itsemurhat Suomessa, Lapsiasiavaltuutetun
toimiston selvityksiä 3:2007)
(http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/aineistot/julkaisut/index.htx.i1560.pdf.)
Tämä selvitys sisältää myös tilastotietoa itsetuhoisuuden kehityksestä Suomessa.
Selvityksen perusteena oli juuri YK:n lapsen oikeuksien komitean suositus. Selvitys on
julkaistu internetissä ja siitä on tiedotettu laajasti nuorten kanssa työskenteleville sekä
medialle.
Sekä poikien että tyttöjen itsetuhoisuus on Suomessa edelleen kansainvälisesti vertaillen
korkealla tasolla vaikka se poikien osalta onkin viimeisten 20 vuoden aikana
vähentynyt.
20
Valtuutettu korostaa, että lasten ja nuorten palveluissa, erityisesti kouluissa ja
oppilashuollossa, on eri keinoin parannettava osaamista lasten ja nuorten masennuksen
sekä itsetuhoisuuden muiden oireiden tunnistamiseksi ja varhaiseksi auttamiseksi.
Komitea suosittelee, että ADHD:n ja ADD:n diagnosointia ja hoitoa tutkitaan
lisää, mukaan lukien tutkimukset psyykelääkkeiden mahdollisista haitallisista
vaikutuksista lasten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, ja että näiden
käyttäytymishäiriöiden hoidossa käytetään mahdollisuuksien mukaan muita
käsittely- ja hoitomenetelmiä.
Duodecim lääkäriseura on julkaissut ensimmäiset ns. käypä hoito ohjeet ADHDhoidosta
v. 2007.
Elintaso
41. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio panee tehokkaasti täytäntöön
kansallisen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaisen
toimintasuunnitelmansa sekä vahvistaa tukeaan talousvaikeuksissa oleville
perheille sen varmistamiseksi, että köyhyys vähenee ja lapsia suojellaan
taloudellisella ja muulla avulla niiltä kielteisiltä vaikutuksilta, joita taloudellisilla
vaikeuksilla on heidän kehitykseensä.
Lapsiköyhyys keskittyy Suomessa yksinhuoltajille, alle 3-vuotiaiden lasten perheille
sekä monilapsisille perheille. Lapsiasiavaltuutettu katsoo että edelleen on tarvetta
parantaa juuri näille perheille kohdistuvia tulonsiirtoja sekä helpottaa yksinhuoltajien
työssäkäyntiä järjestämällä lasten hoitopalveluita myös päivähoitoiän ohittaneille.
Myös verotuksessa tulee huomioida lasten lukumäärä esimerkiksi verovähennyksen
muodossa. Tulonsiirtojen osalta lapsiasiavaltuutettu korostaa myös tarvetta ulottaa
lapsilisän maksaminen kaikille alle 18-vuotiaille (nyt lapsilisä maksetaan alle 17-
vuotiaille).
Lasten kannalta köyhyyden kielteiset vaikutukset liittyvät esimerkiksi
harrastusmahdollisuuksien vähäisyyteen. Useat harrastukset edellyttävät vanhempien
maksukykyä. Koulun yhteyteen tulee järjestää mahdollisuuksia ilmaiseen
harrastamiseen niin että kaikilla lapsilla on mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.
6. Koulutus, vapaa-aika ja kulttuuritoiminta
(yleissopimuksen 28, 29 ja 31 artikla)
43. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin
toimenpiteisiin varmistaakseen, että yleissopimuksen 28 ja 29 artikla pannaan
täysimääräisesti täytäntöön kaikkien lasten osalta koko maassa, mukaan lukien
kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin kuuluvat lapset, kuten romanilapset.
---
45. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tutkii, missä määrin
ihmisoikeuskasvatusta on saatavilla kouluissa ja varmistaa, että kaikille lapsille ei
ainoastaan anneta opetusta ihmisoikeuksista, vaan että heidät myös otetaan
21
mukaan hankkeisiin, joissa ihmisoikeusnormeja ja -arvoja toteutetaan
käytännössä niin kotona, koulussa kuin yhteisönkin sisällä.
Lapsiasiavaltuutettu on korostanut vaikuttamistyössään tarvetta lisätä koulussa tietoa
lapsen oikeuksista sekä käyttää osallistuvia opetusmenetelmiä.
47. Komitea suosittelee, että sopimusvaltiot - liittäen lapset täysimääräisesti
mukaan toimintaan edelleen jatkaa asiaankuuluvia toimia kiusaamis- ja
väkivaltailmiötä vastaan kouluissa, mukaan lukien tekemällä opiskelijoiden,
henkilökunnan ja vanhempien keskuudessa määräajoin selvityksiä koulussa
edistettävien vertaissuhteiden laadusta. Erityisesti tulisi keskittyä vammaisiin
lapsiin ja vammaisten vanhempien lapsiin kohdistuvaan kiusaamiseen ja
väkivaltaan.
Lapsiasiavaltuutettu on vaikuttamistyössään vaatinut säännönmukaista lasten
turvallisuuden tilaa selvittävää uhritutkimusta, jossa kartoitetaan lasten kotona että
muissa kasvuympäristöissä kohtaamaa väkivaltaa ja kiusaamista. Tällainen selvitys on
parhaillaan tekeillä Poliisiammattikorkeakoulun ja oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen
yhteistyönä. Lapsiasiavaltuutettu on korostanut, että selvityksissä tulee ottaa huomioon
myös mahdollinen opettajien lapsiin kohdistama epäasiallinen ja epäammatillinen
käytös. Tätä koskeva kysymys sisältyy em. uhritutkimukseen. Aiheesta ei ole Suomessa
aiemmin kerätty tietoa.
7. Erityiset suojatoimet
(yleissopimuksen 22, 38, 39, 40, 37 (b)-(d) ja 32-36 artikla)
Lapset turvapaikanhakijoina
50. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio varmistaa, että ns. ‘nopeutetussa
menettelyssä’ kunnioitetaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia ja
turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.
51. Komitea suosittelee myös, että sopimusvaltio käsittelee perheen yhdistämistä
koskevat hakemukset myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti yleissopimuksen 10
artiklan mukaisesti.
---
Seksuaalinen hyväksikäyttö ja ihmiskauppa
53. Yleissopimuksen 34 artiklan ja muiden siihen liittyvien artiklojen valossa
komitea suosittelee, että sopimusvaltio edelleen vahvistaa pyrkimyksiään
tunnistaa, estää ja vastustaa seksuaalisen ja muun hyväksikäytön tarkoituksiin
tapahtuvaa lapsikauppaa. Lisäksi komitea suosittelee että sopimusvaltio:
a) harkitsee liittymistä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaista
yleissopimusta täydentävän ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten
kaupan ehkäisemistä, torjumista ja rankaisemista koskevaan pöytäkirjaan;
b) harkitsee liittymistä kaikkien siirtotyöntekijöiden ja heidän
perheenjäsentensä oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen.
---
22
Alaikäisiä koskeva oikeudenkäyttö
55. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio saattaa alaikäisiä koskevan
oikeudenkäytön täysin yleissopimuksen ja erityisesti sen 37, 40 ja 39 artiklan ja
muiden Yhdistyneiden Kansakuntien nuoriso-oikeuden alaan kuuluvien normien
mukaiseksi, mukaan lukien Yhdistyneiden Kansakuntien nuoria koskevat
oikeudenkäynnin vähimmäissäännöt (Pekingin säännöt), Yhdistyneiden
Kansakuntien nuorisorikollisuuden ehkäisemistä koskevat säännöt (Riadin
säännöt), Yhdistyneiden Kansakuntien säännöt vapautensa menettäneiden
nuor
Teksti jatkuu näin:
60, 61) YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumisen edistämisessä keskeinen
haaste Suomessa on sopimuksen ja etenkin sen seurantaprosessin heikko tunnettuus.
Sopimuksesta ja sen seurannasta tiedotetaan liian vähän. Siitä ei käydä julkista
keskustelua eikä se ole kattavasti lasten asioita käsittelevien ammattilaisten eikä suuren
yleisön tiedossa.
Viisivuotiskausittain tehtävän kansallisen määräaikaisraportin tulisi olla ennen sen
lähettämistä nykyistä selvästi laajemman julkisen keskustelun aiheena.
Lapsiasiavaltuutetun toiminnan tavoitteena on tehdä seurantaprosessi nykyistä
avoimemmaksi ja tunnetummaksi hallituksen ja eduskunnan piirissä sekä lasten parissa
työskentelevien ammattilaisten keskuudessa ja yleisemminkin järjestöjen ja lasten
parissa. Valtuutettu on toteuttanut yhteistyössä Kerhokeskus – Koulutyön tuki ry:n sekä
24
Suomen lasten parlamenttiyhdistyksen kanssa syksyllä 2007 kyselyn lapsille lapsen
oikeuksien toteutumisesta juuri määräaikaisraportointiin liittyen.
Asiaa tulee edistää vuonna 2009 toteutettavassa lapsen oikeuksien
viestintäkampanjassa, joka sisältyy lasten nuorten ja perheiden politiikkaohjelman
tavoitteisiin.
Jyväskylässä 7.3.2008
Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu
Auli Paavola
ylitarkastaja
Lähde:
http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/lausunnot/yk-los-taytantoonpano.htx.i45.pdf
Siinä sitä on moitteita, huomautuksia ja suosituksia meille, mallimaalle.