seinänaapurissani mekkaloidaan. siellä oikein kiusataan, kun se laittaa tv:n tai musiikin tahalleen isommalle niin että kuuluu mun kämpille asti. lisäksi sieltä kuuluu välillä porausta yhteen aikaan sängyn ratinaa ja kolistelua ja koputusta. samoin alakerrasta kuului kerran musiikkia kovemmalla kuin yleensä ja koputusta kattoon. toisella puolen seinää, onneks ne muutti pois, kuului parvekkeelta puheen sorinaa ihan normaalilla äänellä kello kymmenenkin jälkeen. kerran, ku olin omalla parvekkeellani kuulin yhen punapäisen muijan sanovan et "toi on ihan vitunmoinen ämmä". ketä lie tarkoitti. sitten toisen kerran kuulin sen muijan sanovan pyörästäni jotakin ruotsiksi. että tälläistä täällä...
ohohh
kahden seinänaapurin väliss...
3610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
EI! Et voi hyväksyä sitä, että naapurisi juttelevat omalla parvekkeellaan kello 22 jälkeen!!! Se ei ole hyväksyttävää!
Koita saada varoitus, vaikka HÄÄTÖ heille.
Kamalaa käytöstä tuo puhuminen..varsinkin omalla parvekkeella..JA VIELÄ KELLO 22 JÄLKEEN!
Sietäisivät hävetä mokomat.
Pyörän kunnian loukkaus!!
kyllä sinulla on kamala tilanne! uskon että olet jo varmasti hommannut häädön näille naapureille jotka NORMAALILLA ÄÄNELLÄ parvekkeellaan juttelivat, mutta jos et onnistunut, niin voisiko olla hyvä muuttaa pois itse? ..keskelle metsää vaan, ei kuulu naapureiden musiikki eikä keskustelu! ps. naapurit olisivat varmasti myös tyytyväisiä ;D