Auttakaa!

Koirani on 5kk ikäinen ja kun se on yksin se
nostaa jalkaansa pöydän jalkaan ja tekee asiansa
siihen. myös sohvan jalat ym.ovat koiran paikkoja
siihen tarkoitukseen. Onko normaalia enää tässä
iässä? ollaan kokeiltu laittaa koiran karkoitteita
ja sipulin, sitruunan paloja ym.. lattia ja jalat
putsataan huolella kokoajan.MIKÄ NEUVOKSI? En enää
jaksa siivota töitten jälkeen koiran jälkiä...
4187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä koira pyrki pentuna kerran sohvalle, jonka
seurauksena otin koiraa niskasta kiinni ja
"heitin" nurkkaan, niin ettei koiraa sattunut
mutta tiesi tehneensä väärin, eikä ole sen jälkeen
sohvalle pyrkinyt. On tärkeää heti alkuun, että
koiralle näytetään sen paikka ja että koira on
AINA alin arvojärjestyksessä. Koirat taistelevat
keskenäänkin arvovallasta ottamalla yhteen, jossa
toinen koira alistaa toisen. Näin myös täytyy
ihmisen tehdä. Pelkkä hyssyttely, makupalat yms.
eivät opeta koiraa vaan pikemminkin se hämmentyy,
kun ei tiedä tehneensä väärin. Ja rangaistus pitää
tulla välittömästi, kun koira on tehnyt virheen,
ei jälkeenpäin, joka silloinkin saa koiran
ymmälleen.Näin varsinkin isokokoisen koiran
kanssa.
Muista aina että te syötte ruuan ensin, sitten
vasta koira, aina mahdollisuuksien mukaan sama
henkilö, joka ruuan antaa koiralle ja se, että
koiran täytyy opettaa istumaan ja odottamaan
kiltisti omaa ruokaansa. Nämä ovat vain muutamia
vinkkejä ja neuvoja mutta ainakin oma koirani on
hyvin kuuliainen, kiltti ja ihmisystävällinen eikä
myöskään lähde pihalta minnekään.

Äänestä
  • koiralleni on pennusta asti näytetty kuka on pomo
    ja sen se on oppinut todella hienosti. pissaamis
    ongelma on vaan silloin kun ei olla kotona. kun
    ollaan kotona se ei pissaa. tuntuu että se tekee
    sitä kiusallaan.

    Äänestä

onko koirallasi pissa tulehdus?

Äänestä

Moikka!

Enpä keksi muuta kuin, että rupea syöttämään
koiraasi niillä paikoilla, tai mahdollisimman
lähellä niitä paikkoja, mihin se pissii. Pitäisi
tepsiä, jos koiruli yleensä syö ruokansa missä
vaan. Omakoira niin nirso, että ei meinaa ruoka
kalvata mistään..

Minun mielestä auktoriteetillä ei ole niin kovin
merkitystä, ellei koirasi ole tosi kovapäinen.
Oma koirani lojuu sohvalla kun se minulle sopii,
vaikka onkin tosi kova (rotuisekseen).

Hinkkaa paikat kunnolla puhtaiksi ja syötä koira
ensin siinä paikassa, missä pissa eniten
harmittaa. Luulisi tepsivän!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ansku kirjoitti:

Koirani on 5kk ikäinen ja kun se on yksin se
nostaa jalkaansa pöydän jalkaan ja tekee asiansa
siihen. myös sohvan jalat ym.ovat koiran paikkoja
siihen tarkoitukseen. Onko normaalia enää tässä
iässä? ollaan kokeiltu laittaa koiran karkoitteita
ja sipulin, sitruunan paloja ym.. lattia ja jalat
putsataan huolella kokoajan.MIKÄ NEUVOKSI? En enää
jaksa siivota töitten jälkeen koiran jälkiä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu