Mun Käsi/ Ihmisen käsi on.
käteni tämä känsäinen, arpien peittämä, karhean puoleinen.
merkein tehtyjen virheiden tai rakennetun paremman huomisen.
Joku sanoo silti, hellä se on ja pehmeä, taitava ja kovin auttava.
Toinen itkee peloissaan, kun käsi sama, tuottaa tuskaa vaan ja satuttaa
toisen haihtuviin haaveisiin tai pieniin virheisiin.
sekä kapuloita rattaisiin lyödä myös voi.
Oi kun osaat koskettaa, huokaa joku onnessaan, kun käsi kävi
paikkoihin, intiimiin ja tuotti onnea hetkiin pienoisiin.
Toinen tuskaa ilmoittaa, huulin haljennein , käden saman ,
käydessä kipeään niin.
Hentoa ihan pientä pilttiä, käsi tämä auttelee,
pesten, pukien, hiuksiaan hentojaan sukien, se myöskin suojelee
Toiselta käsi sama, riistäen, repien, elon tuskaksi näin muuttaen,
ruhjoo ihoa, luita sekä lihaa,
Sydämenkin rinnasta riistäen, kuollonkankeuden tuoda voi,
helposti se käydä voi.
Kaunis on tuo taulu tai pieni laulu, jonka käsi synnyttää,
paperille sanat, jopa jumalan ylös se myös kirjoittaa.
Toista auttaa, toista runnoo,
yhdelle onnea ja leipää suuhun tuo,
Toiselle vain murhetta ja kauhua suo,
Käsi tämä mun, käsi ihmeellinen ihmisen.
käteni tämä känsäinen, arpien peittämä, karhean puoleinen.
merkein tehtyjen virheiden tai rakennetun paremman huomisen.
Joku sanoo silti, hellä se on ja pehmeä, taitava ja kovin auttava.
Toinen itkee peloissaan, kun käsi sama, tuottaa tuskaa vaan ja satuttaa
toisen haihtuviin haaveisiin tai pieniin virheisiin.
sekä kapuloita rattaisiin lyödä myös voi.
Oi kun osaat koskettaa, huokaa joku onnessaan, kun käsi kävi
paikkoihin, intiimiin ja tuotti onnea hetkiin pienoisiin.
Toinen tuskaa ilmoittaa, huulin haljennein , käden saman ,
käydessä kipeään niin.
Hentoa ihan pientä pilttiä, käsi tämä auttelee,
pesten, pukien, hiuksiaan hentojaan sukien, se myöskin suojelee
Toiselta käsi sama, riistäen, repien, elon tuskaksi näin muuttaen,
ruhjoo ihoa, luita sekä lihaa,
Sydämenkin rinnasta riistäen, kuollonkankeuden tuoda voi,
helposti se käydä voi.
Kaunis on tuo taulu tai pieni laulu, jonka käsi synnyttää,
paperille sanat, jopa jumalan ylös se myös kirjoittaa.
Toista auttaa, toista runnoo,
yhdelle onnea ja leipää suuhun tuo,
Toiselle vain murhetta ja kauhua suo,
Käsi tämä mun, käsi ihmeellinen ihmisen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ihan tuosta rnostasi mieleen Jukka leppilammen gospelbiisi: Kädet. En nyt muista tarkalleen sanoja, mutta siinä ihmetellään tuota samaa, kuinka käsillä voi tehdä hyvää ja pahaa, ihmisen käsillä. Hyvää päivänjatkoa! kerppunen
Jo vain sitä itsekkin joskus ihmettelee, mitä kaikkea sitä onkaan saanut aikaan . Käsillään. En ole tainnut kuulla tuota mainitsemaasi piisiä. Mutta monestihan me ihmiset pähkäilemme samoja asioita, se miten niitä esille suollamme onkin sitten mystisempi asia. Tehdäänkö testi, kirjoitetaan mieleen juolahtava runo vaikka aiheesta A. Sitten katsotaan mitä saimmekaan aikaan.Iloa iltaasi T Lumileijona
sen minkä pää päättää
sen kädet toteen näyttää
Väliin tulee sellainen olo että on lobotoitu ja peukalo keskellä kämmentä, kuitenkin on elettävänä kokonainen elämä. Pikki riikkinen haaste ;) Lämpöä iltaasi T MTL
pyörii vain jouluaiheinen runo. Lähetän sen tälle palstalle, ennenkuin jään joululomalle. Mietin tässä vain - onkohan lumileijonalla ja ajanmittaajalla jotain muutakin yhteistä kuin nimikirjaimet... Täällä kun liikkuu ihmisiä, jotka käyttävät useita eri nimimerkkejä, jotkut hienosti mielialan mukaan. Mie olen tehnyt periaatepäätöksen: esiinnyn yhtenä persoonana, vaikka hiukan minnuukin ujostuttaa... Runojen kirjoittaminen on kuin ikkuna sieluun. Tosin täällä täytyy hiukan kontorolloida, mitä tuo esiin. Jo senkin vuoksi, ettei vahingossa pahoittaisi kenenkään mieltä.
kerppunen
Kaamos yöhön valon niin kauniin taivaan valkeat luoda voi.
Sydämmiin teidän lämmön niin suuren, sanat nämä tuoda jos vois.
Antakaa anteeksi sanamme teille joita joskus sanottu on, tuska kun rinnassa riehuvi silloin,
paha kun sanoiksi syntymään sai.
Kerppulintu.
kun mietit onko noiden nimimerkkien takana jotain yhteistä ym sellaista ja mietit että runot ovat kuin ikkunoita sieluun. Ehkä on niinkin, en haluaisi vastaankaan väittää. Mutta tuo että meidän tulisi hieman kontrolloida kirjoittaessamme runojamme, ettemme vahingossa loukaisi kenenkään mieltä. Vahinko on vahinko. Palstan pitäjä on laittanut säännöt joita noudattamalla ei pitäisi syyllistyä tahallisuuteen. Onko väärin kirjoittaa useammalla nimimerkillä? Milestäni ei, sillä helposti voi saada sen kaltaista palautetta että, on ristiriitainen. Runoja tehdään niin monesta aiheesta.
arvoisa Lumileijona. Sehän on aivan hauskaa vain. Ja vahingosta ei pidä koskaan moittia. Siis jos puhuu vahingossa jotenkin toista loukkaavalla tavalla. Etkö muuten voisi tuoda tännekin sitä lunta? Mie olen hiukan kateellinen... kerppuli
Kun pakkanen paukkuu ja kylmää lyö, on silloin meillä tää synkkä kaamos yö. Kun lumi lentää ja tuivertaa, on silloin jo hieman valoisampaa. Kun lapset nauraa ja leikkiä lyö on metsän väellä jo täysi työ, ne nietoksissa kahlailee ja varstojaan kaivelee. Jos olisin silloin ma pohjolan Ukko , enkä tämän pienen torppani kukko, niin lunta sä sait oikein olan takaa ja luulen et naapurit silloin ne pahasti manaa. Ehkäpä onkin parempi näin, et kulkusi suuntaat sä pohjolaan päin, niin silloin sun toiveesi on ihan oma, jos sitten lunta onkin vallan liikaa, niin varmasti onkin somempi kun kotiin käännyt nopeesti .
Niinpä niin, ihmisen käsi. Tehokkaasti sanottu, pohtimaan laittava: käsi tämä mun. Mitä käsilläni teen, mihin päiväni käytän, otanko vastuuta, pysähdynkö miettimään tekojani ja tekemättä jättämisiä...
Kerppulin viestiin viitaten...
Tositarinaa noin seitsemäntoista vuoden takaa.
Istun ystäväni V:n kanssa hänen makuuhuoneessaan. Pieni poikani leikkii siinä, nukahtaa lattialle. Nostan hänet vuoteeseen, peittelen. Pojan nukkuessa juttelemme hiljaa. Olemme vähän yli kaksikymppisiä minä ja ystäväni V. jonka luona nyt olen viettämässä viikonloppua. Hän sai HIV:in itseään muutama vuosi vanhemmalta poikaystävältä, joka myös oli narkomaani. Nämä käyttivät samaa ruiskua ja poikaystävä ei kertonut olevansa HI-viruksen kantaja. Mutta... Nuori nainen kertaa elämäntapahtumiaan hiljaisella äänellä. Sanoo olevansa onnellinen, ja hymyilee arasti. Viruksen saaminen pakotti hänet pysähtymään, miettimään elämää, elämän arvoja ja syvempää tarkoitusta. Hän tuli uskoon, löysi sisäisen rauhan. Vapautui huumeista. Surullista vain, että sen täytyi tapahtua tätä kautta. Että vähempi ei riittänyt herättämään... Hymyilevillä kasvoilla vierii kyynel. Elämän rosoisuuden edessä ei ole tarpeen käyttää siloiteltua kieltä. Puhumme asioista suoraan mutta kauhistelematta. Sitten V. kävelee ikkunan luo ja laittaa kasetilta erään laulun. Sanat koskettavat. Kuuntelemme - ja itkemme sitä maailmaa, niitä asioita, joista sanat meille kertovat.
Muutaman kuukauden kuluttua HIV puhkesi AIDS:iksi.
Ystäväni V. matkusti pois tästä näkyvästä maailmasta: iankaikkisuuteen.
Ja yhä edelleen Jukka Leppilammen ja Outi Terhon MINUN KÄTENI SOI on mielestäni kaunis laulu.
Sävel Jukka Leppilampi. Sanat Anna-Mari Kaskinen.
Minä Luojalta kaksi kättä sain.
Luoja kuiskasi: Rakasta niillä.
Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.
Mutta en oppinut rakastamaan,
minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan,
ohi kulkivat vuodet ja päivät.
En oppinut käsiä käyttämään,
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
Katso, millaiset käteni ovat.
Mitä tahansa tahdon koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja se rakastaa rikkomalla.
On siis paras, kun käteni taskuun jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.
Näin Luojani silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
Anna minulle kädet likaiset,
minä tahdon ne hoitaa ja pestä.
Mitä tapahtui silloin, tiedä en.
Tuulet alkoivat huminoida.
Ne pyyhkivät lian ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.
Ja ne soittivat outoa sävelmää
ensin arasti aivan ja salaa.
Sitä säveltä voinut en vaientaa,
kun se villinä valtasi alaa.
Ja se levisi hurjalla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka ilosta uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormenpäihin.
Jumala, Sinulta käteni sain.
Koko sieluni Sinua Kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain.
Mitä tahdot, se tee, se riittää.
- - -
Kiitos runosta Ajan mittaaja!
Hyvää yötä.
♥
myös Sinulle aitiparta! Se oli koskettava kertomus tosielämästä, suorastaan riipaisevan koskettava ! Sanat loppuvat kesken. Kiitos myös siitä, että olet olemassa, tällä palstalla, jota monet lukevat. Kuinka avoimesti kirjoitatkaan! Täällähän suorastaan oppii - elämää ja teologiaa...tv: kerppunen & likaiset kädet
Elomme on ihmeelistä ja sillä ei liene mitään oikeaa aikaa ,pitutta ja oikeuden mukaisuutta. Polkumme kohtaavat ja kulkeevat kappaleen matkaa rintarinnan ja taas eroaavat. Se mitä tuona aikana tapahtuu, saa meidät muistamaan ja antamaan arvon , yhteisille kokemuksille. Joskus niistä syntyy elämän kestävä suhde, joskus pitkä piina, joskus kiihkeydestään huolimatta kuin tähdenlento, kaunis ja hento. Olen iloinen tuottamastani tuskan tunteesta huolimatta, jos runoni sai sinut muistamaan jotain sellaista henkilöä joka ei enään mittaa aikaa. Sillä silloin hänen elonsa ei ollut merkityksetön.
Nuo laulun sanat jotka kirjoitit, ovat varmaan laulettuna erityisen vaikkuttavat, ehkä joskus onnistun ne kuulemaan ja kiitos sinun kertoman tarinan, niiden viesti on paljon puhuttelevampi.
Kiitos siis itsellesi T. Ajan mittaaja
En ehtinyt aamulla lukemaan tätä kun oli pakolli-
nen meno. Mutta nyt kun luen tätä, niin tämähän
on kerrassaan upeaa tekstiä.
Tässä samalla mietiskelen samaa josta kirjoitat,
kuinka sama käsi voi ollakin hellä ja toisaalla
tuottaaa tuskaa.
Entäs sitten ' hentoa ihan pientä pilttiä '
siitä taas tulee tyttärentyttäreni heti mieleen
pienine pulleine käsineen ( 5 v. )
Meinasin jo sanoa, ettei tässä ole vanhuksen kä-
destä mitään. Se jos mikä kertoo paljon jo kos-
kettamattakin, vuosikymmenten elämän ja työn jäl-
jet. Mutta ehkä tuo ensimmäinen säkeistö toisaal-
ta voisi olla myös vanhuksen käsi, siis voisi.
Kokonaisuudesta pidin ihan älyttömästi, niin elä-
mänläheinen.
Moni on mennyt manan majoille, niistä joiden kanssa lapsena leikkiä löimme, moni kukka kuihtunut, jotka hunaa antoi.Ehtoon pilvipeite on jo horisonttiin noussut, mutta vanhuudesta en tiedä, sen tiedän että vähemmän tänään teen kun tein eilen, mutta paljon enemmän kuin tulen huomenna tekemään.
Kiitos kommentistasi moll, iloa joulun ajasta T Ajan mittaaja
on aina niin nuori tai vanha, kuin on sitä sielultaan. k-lintu