Labrodorinnoutaja vai kultainen noutaja?

Olen itse 13 vuotias ja haluaisin kysyä koneemmilta että kumpi rotu olisi sopivampi meille: Labrodorin noutaja vai kultainen noutaja ? Me asutaan kaupungissa , mutta ei aika peräkylässä kuitenkin. Me ollaan pitkään haluttu koira ja ollaan tultu tulokseen että jompi kumpi noista roduista olisi hyvä.Vanhemmat osallistuisivat hoitoon mutta mää veisin aamulla ja päivälllä lenkille, olen aika pienen kokoinen niin vetääkö noi koirat hirveesti? meillä on ollut koira hoidossa, mutta se oli teirreri ja veti ihan hirveesti. Minulla on 18 v sisko joka lähtee kohta armeijjaan ja veli joka ei au kotona. Haluaisin harrastaa agilityä, niin voiko noitten koirien kanssa harrastaa sitä ? :D
6548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kultstut ei ole niin yli-intopiukeen-vouhottajia kuin ihan liian monet labbikset, vaan huomattavasti rauhallisempia. Lisäksi kultsut ovat helpommin koulutettavia eikä niin metsäverisiä.

Äänestä
  • Labbiksiaan lähtemällä koiran vouhotukseen mukaan labbiksesta tulee keskittymiskyvytön kuin mennään siitä mistä aita on matalin.Koulutuksen helppoudesta olen hieman eri mieltä jos todella halutaan viedä koiran koulutus pitkälle "kilpailuihin" asti varmaksi käytökseltään eri tehtävissä labbis on helpompi opetettava makupalojen ansiosta.Kultsu menee huonommin opetettunakin labbis "ei".

    Äänestä

rotu on parempi, en osaa vastata, sillä ei oikeen ole kokemusta kummastakaan rodusta....
Mutta sen sanon, että rodusta ei ole kiinni, vetääkö koira, vai ei. Mikä tahansa koira voi vetää hihnassa, jos sitä ei opeteta olemaan vetämättä. Ja agilityä voi harrastaa minkä tahansa rodun kanssa.
Onnea uuden perheenjäsenen valintaan! :)

Äänestä
  • vilperin, ota labbis, mutta jos rauhallisemman, ota kultsu. Minulla tällähetkellä kaksi labbista, mutta kokemus kultsustakin.
    Tykkään, että koirassa pitää olla virtaa, siksi nykyään on ollut vaan labbiksia.
    Ne ovat ihania koheltajia, ovat kyllä suht helppoja kouluttaa ja haluavat kovasti miellyttää omistajaansa. Vesipetoja, eli hanakoita uimaan, samoin on kultsukin.
    Kumpikin vetää kyllä, ellei kouluta kunnolla hihnaan. Kumpikin rotu sopii harrastekoiraksi.
    Labbis on enemmän metsäviettinen, kuin kultsu, eli saattaa löytää vaikkapa pupun jäljet.
    Labbiksen turkki on helpompi hoitoinen, kun on lyhyt. Tuossa nyt jotakin noista roduista, päädyttepä kumpaan vain, ihania rotuja molemmat.

    Äänestä

  • vilkkaan kirjoitti:

    vilperin, ota labbis, mutta jos rauhallisemman, ota kultsu. Minulla tällähetkellä kaksi labbista, mutta kokemus kultsustakin.
    Tykkään, että koirassa pitää olla virtaa, siksi nykyään on ollut vaan labbiksia.
    Ne ovat ihania koheltajia, ovat kyllä suht helppoja kouluttaa ja haluavat kovasti miellyttää omistajaansa. Vesipetoja, eli hanakoita uimaan, samoin on kultsukin.
    Kumpikin vetää kyllä, ellei kouluta kunnolla hihnaan. Kumpikin rotu sopii harrastekoiraksi.
    Labbis on enemmän metsäviettinen, kuin kultsu, eli saattaa löytää vaikkapa pupun jäljet.
    Labbiksen turkki on helpompi hoitoinen, kun on lyhyt. Tuossa nyt jotakin noista roduista, päädyttepä kumpaan vain, ihania rotuja molemmat.

    väärään paikkaan, mutta ei kai liene hirveän vaarallista.

    Äänestä

kyllä Jos itte Noista Ottais Niin Kultaisen Noutajan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansikkahattara- kirjoitti:

Olen itse 13 vuotias ja haluaisin kysyä koneemmilta että kumpi rotu olisi sopivampi meille: Labrodorin noutaja vai kultainen noutaja ? Me asutaan kaupungissa , mutta ei aika peräkylässä kuitenkin. Me ollaan pitkään haluttu koira ja ollaan tultu tulokseen että jompi kumpi noista roduista olisi hyvä.Vanhemmat osallistuisivat hoitoon mutta mää veisin aamulla ja päivälllä lenkille, olen aika pienen kokoinen niin vetääkö noi koirat hirveesti? meillä on ollut koira hoidossa, mutta se oli teirreri ja veti ihan hirveesti. Minulla on 18 v sisko joka lähtee kohta armeijjaan ja veli joka ei au kotona. Haluaisin harrastaa agilityä, niin voiko noitten koirien kanssa harrastaa sitä ? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu