Rokotteista

Meidän vauva sai ensimmäisen rokotteen äskettäin ja on ollut yhtä kiukkupussia siitä lähtien. Valveilla ollessa itkee ja kitisee kaiken aikaa! Tiedän että rokotus voi aiheuttaa äreyttä mutta kauankohan tämän äreyden kuuluisi jatkua..? Nyt jatkunut melkein pari viikkoa...
9546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei sen noin kauan mielestäni kuulu jatkua.

Meillä poika sai 1,5v. mpr rokotuksen joka puhkaisi hänelle ruoka-allergioita. Voisiko teillä voinut käydä samoin ja nyt vauvalla esim. mahavaivoja?

Kerron vielä että nyt poika on reilu 2v ja allergiat ovat hellittäneet.

Äänestä

tällä palstalla ei edes kannata mainita sanaa "rokote", koska hysteeriset kiihkoilijat alkavat heti selittää, miten kamalia myrkkyjä ne rokotteet on ja miten niillä tosiaan halutaan vaan myrkyttää meidän lapset. todennäköisesti joku viisas jaksaa myös valaista meitä epätietoisia sillä, mistä KTL on saanut ulkopuolisen rahoituksensa. hohhoijaa..

Äänestä

Meillä oli ekan rokotteen jälkeen muutaman päivän äreys, joka sitten jatkui iltahässäköillä, nukkumaanmeno oli kovin levotonta ja tuntui ettei maito riittänyt joten aloitettiin iltapulloilu lisämaidolla, siitä sitten aiheutui vähän vatsavaivoja joten mekkalointia on ollut nyt pari viikkoa mutta nyt alkaa rauhoittua kun vatsa on tottunut ja rutiinit vahvistuvat koko ajan.

Rinnallaolo on myös erilaista kun muutama viikko sitten kun lapsi ei enää keskity niin kovasti syömiseen vaan kaikkeen muuhun, eli nälkäkin saattaa yllättää aiemmin ja taas tuntuu että mikä hätänä nyt.

Ajallisesti kaikki hässäköinti alkoi rokotuksesta mutta en koe että ns. ylimääräinen metakka on enää sen syytä. Tässä vaiheessa pojan elämässä vain tapahtuu niin nopeasti jotta on haasteita pysyä itse mukana muutoksessa. Muutenkin hereilläolo on seuranpitoa ja poika meinaa kovasti turhautua kun kääntyminen on viimeistä ponnistusta vajaa. Lattialla vatsalla työtään itseään taaksepäin puolikin metriä kun ei muuta keksi. Muutenkin tuo turhautumiskitinä on tullut viikon aikana tutuksi ja seuraa ja syliä pitää olla tarjolla jotta viihtyy (sitteri, liina ei kelpaa, rintareppu hetken jos on liikkeessä koko ajan. Lelutkaan eivät vielä ihan tartu kunnolla käteen ja sekin pistää pojan hermostumaan kun ote lelusta irtoaa aina ennen suuta ja huulille ei osukaan se ihana helistin jota hän juuri kuvitteli järsivänsä. ;-)

Äänestä

koska ei voi tietää mitä myrkkyjä ne sisältää. Niistä ei koskaan kerrota huonoista puolista. Hyvin ovat selvinneet ilman niitäkin, kaikki jo aikuisia. Sivuvaikutuksia vähätellään aina. Minun lapeni eivät ole koekaniineita, ja siksi teimme päätöksen, että ainuttakaan piikkiä he eivät tule saamaan, jos aikuisena ei itse halua.

Äänestä
  • Miten niin ei tiedä mitä myrkkyjä rokotteet sisältää? Onhan niissäkin tuoteselosteet. Ei rokotteilla ihmisiä myrkytetä, vaan lisätään vastustuskykyä tai annetaan jopa immuniteetti vakaviin sairauksiin.

    Aika hurjalta tuntuu, jos joku uskaltaa lähteä esim Aasiaan tai Intiaan ilman rokotuksia. Itse vahvistin suojaani jo Euroopan maita varten.

    Äänestä

  • Alumiiniyhdisteitä
    Elohopeaa
    Asetonia
    Fenolia
    Metanolia
    Pakkasnesteitä mm.2-fenoksi-etanoli
    Natriumglutamaattia
    Antibiootteja
    Eläinten kudosta ja verta
    Eläinviruksia
    Jokainen voi miettiä miten "terveellisiä" aineita antaa lapseensa pistää.Minä en anna!

    Äänestä

  • Formaldehydiä, kirjoitti:

    Alumiiniyhdisteitä
    Elohopeaa
    Asetonia
    Fenolia
    Metanolia
    Pakkasnesteitä mm.2-fenoksi-etanoli
    Natriumglutamaattia
    Antibiootteja
    Eläinten kudosta ja verta
    Eläinviruksia
    Jokainen voi miettiä miten "terveellisiä" aineita antaa lapseensa pistää.Minä en anna!

    Niipä, kukaan ei tiedä, ei edes ne neuvolat kerro , vai tietääköhän ne itsekkään??? Voi kauhistus sentään!!! On se onni että teimme sellaisen ratkaisun ettei meidän lapsiin pistellä!

    Äänestä

  • löysit tuoteselosteen? kirjoitti:

    Niipä, kukaan ei tiedä, ei edes ne neuvolat kerro , vai tietääköhän ne itsekkään??? Voi kauhistus sentään!!! On se onni että teimme sellaisen ratkaisun ettei meidän lapsiin pistellä!

    haitariksi.Siinä on pähkinänkuoressa tietoa rokotteista.Saattaa löytyä myös www.rokotusinfo.fi samat tiedot.

    Äänestä

  • Formaldehydiä, kirjoitti:

    Alumiiniyhdisteitä
    Elohopeaa
    Asetonia
    Fenolia
    Metanolia
    Pakkasnesteitä mm.2-fenoksi-etanoli
    Natriumglutamaattia
    Antibiootteja
    Eläinten kudosta ja verta
    Eläinviruksia
    Jokainen voi miettiä miten "terveellisiä" aineita antaa lapseensa pistää.Minä en anna!

    Kyllä teitä vapaamatkustajia aina löytyy. Tämänkin palstan kirjoittelijoiden kakaroista kuolisi 20% erilaisiin tartuntatauteihin jos teitä olisi enemmän, ei olisi isorokostakaan eroon päästy....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ärripurrin äiti kirjoitti:

Meidän vauva sai ensimmäisen rokotteen äskettäin ja on ollut yhtä kiukkupussia siitä lähtien. Valveilla ollessa itkee ja kitisee kaiken aikaa! Tiedän että rokotus voi aiheuttaa äreyttä mutta kauankohan tämän äreyden kuuluisi jatkua..? Nyt jatkunut melkein pari viikkoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu