Tarja Cronberg

että jos työttömyys lisääntyy, leikataan niitä tukia jotka nyt on myönnetty vammaisten työllistämiseen (palkkatuki), ja siirretään siitä vapautuvat varat muiden työttömien työllistämiseen. Näinhän se menee.
3447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että varoja on enemmän, kuin työllistettäviä vammaisia, silloinhan saadaan ylimääräinen raha nopeammin kiertoon, mulla sellainen käsitys että vammaisille tarkoitettuja varoja joudutaan palauttamaan vuosittain valtion kassaan. Johtuuko se vammaisten työllistämisen vaikeuksista vai mistä.
Monet yritykset kun saneeraavat porukkaa pihalle. Niin ei ne samat firmat voi palkata vammaisia palkkatuella töihin vaikka se monelle yrittäjälle kävisikin.

Äänestä
  • On se kumma, ensin vammaiset vaativat tasa arvoista kohtelua ja seuraavaksi ollaan vinkumassa kaiken maailman etuja. Vai vammaisten työllistämisrahoja nyt ollaan viemässä. Muutama hullu rämpylä haluaa työelämään, mutta suurin osa ei halua tai pysty. Hommaa itsellesi työpaikka ja jos et saa, niin saat ainakin eläkettää, elä sillä.

    Äänestä

Kuka muistaa vuoden 2008 YHTEISVASTUU KERÄYKSEN:

"Yhteisvastuukeräyksen 2008 tuotto luovutettiin tiistaina 7. lokakuuta keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Tarja Haloselle. Keräyksen teema oli "Työ ja osallisuus". Kotimaassa tuettiin kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä ja ulkomaankohteena oli Liberia. Keräystulos oli 4 714 776 euroa.

"Erityisesti ilahduttaa tämän vuoden keräyksen suuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Yli 4000 suomalaista yritysjohtajaa sai Haluan töihin -mainoskampanjan aikana Yhteisvastuulta kirjeen, jossa haastettiin heitä palkkaamaan kehitysvammaisia työntekijöitä. Tulos ylitti odotukset: ainakin 20 kehitysvammaista suomalaista on työllistynyt tai työllistymässä", iloitsee Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen." Lähde: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/21F686AE4385A973C22574DB00399C4B?opendocument&lang=FI

SIIS VAIN 20 HENKILÖÄ TYÖLLISTYI KERÄYKSEN TUOTOILLA JA paljonkohan oli keräyksen KULUT???

ja NYT vuoden 2009 teemana on työ ja osallisuus 1. helmikuuta 2009 käynnistyvä keräys tukee kotimaassa erityisesti vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia

Eli SE yhteiskunnan kiinnostuksesta VAMMAISIA KANSALAISIA KOHTAAN!???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanoi eilen kirjoitti:

että jos työttömyys lisääntyy, leikataan niitä tukia jotka nyt on myönnetty vammaisten työllistämiseen (palkkatuki), ja siirretään siitä vapautuvat varat muiden työttömien työllistämiseen. Näinhän se menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu