nivelrikko

Hei kaikki!

Minulla on kohta 5-vuotias sakemanniuros. Vastikään otetuista selkäkuvista ilmeni, että sillä on hieman nivelrikkoa; pieni luupiikki selässä 6-7 nikaman välissä ja lannerangassa ahtaumaa. Lääkäri sanoi, että tilanne ei näytä pahalta, eikä välttämättä sellaiseksi koskaan kehitykkään. Tämä vaiva ei näy muuten koiran liikkeissä, mutta silloin tällöin takapää horjahtaa, kun koira nostaa jalkaa merkatakseen.

Neuvona sain, että pitää harrastaa mahdollisimman paljon liikuntaa. Koiran lihaksiston hieronta olisi myös hyväksi. Tarvittaessa voidaan aloittaa myös kipulääkitys.

Vaikka lääkäri rohkaiseva olikin, otin aika raskaasti tämän uutisen. Toki olen aina tiennyt, että riski näihin vaivoihin on olemassa, mutta kyllä se vaan kirpaisee kun kohdalle osuu.

Kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia, miten toimitte ja olette toimineet vastaavissa tapauksissa? Millaista liikuntaa, peruslenkkeilyä maastossa? Kesäisin uimista? Kuinka moni hieroo koiraansa itse? Entä onko kokemuksia kipulääkityksestä?
41059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on koira, jolla ekat luupiikit todettiin alle 2 vuotiaana. Vuosien varrella luupiikit lienee lisääntyneet. Koirasta on tullut jäykkä, mutta ei se ole menoa haitannut. Noin 3 vuotiaana koiralla oli halvauskohtaus ja takapää petti alta. Se sai Metagam kuurin (kipulääke). Hieroin koiraa ja pidin levossa ja lämpimänä. Ulos mennessä sillä oli loimi päällä.
Hieron usein koiraa ja se tuntuu veterristävän sitä. Uiminen tekee varmaan hyvää, mutta koira inhoaa vettä.
Koko elämänsä koira on ollut irti korvessa kun astutaan. Se on nyt 11 v ja vauhtia riittää edelleen. Mihinkään agilityyn tms. se ei koskaan olisi ollut sopiva, mutta normaali elämä on sujunut ihan hyvin. Nyt vanhana on välillä aamuisin jumissa. Siihen auttaa hierominen.

Perusliikuntaa ja pidä koiran makuu paikka vedottomana ja lämpimänä.

Koirallani lienee ekat luupiikit selässä jo hyvin nuorena, koska se ei koskaan noussut mua vasten kahdelle jalalle ja jo nuorena se hyppi tasajalkaa. Kaikki muut koirani kaikki innostuessaan hyppäävät vasten.

Äänestä
  • eipä siinä oikein muuta voi yrittää neuvoa antaa kuin välttää turhaa hyppimistä tai hypytystä ja rauhallista menoa. Ja itse koittaa tulla asian kanssa sinuksi ja tottua ajatukseen niin teillä todennäköisesti on vielä monta hyvää vuotta yhdessä aikaa olla ja telmiä. Kyllä koirakin osaa varoa sellaisia liikkeitä jotka sattuu.

    Äänestä

Lainaa tai osta tällainen kirja: Lepoa tassuille, en muista tekijää, mutta tämä on uusi koirahierontakirja. Siinä on kunnon kuvat, joissa näytetään oikeat hierontaotteet. Pitäisi onnistua amatööriltakin.

Äänestä
  • omalla koirallani oli eli jäykkyyttä n. 8vuotiaana. Tilasin eläinfysioterapeutille ajan ja koira hierottiin, itse katselin silmät tarkkana ja aivan ihan hieroja neuvoi kyllä myös kotikonsteja. Sitten en ainakaan itse loukkaa koiraa yrittäessäni hieroa sitä. Ukko syö nyt myös Glucosaminia joka auttaa ns. sisäisesti. Perusliikuntaa (metsässä irti) joka päivä ja uimista sitten kesällä kunhan vedet lämpiää. Veto on myös pahasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten tästä eteenpäin? kirjoitti:

Hei kaikki!

Minulla on kohta 5-vuotias sakemanniuros. Vastikään otetuista selkäkuvista ilmeni, että sillä on hieman nivelrikkoa; pieni luupiikki selässä 6-7 nikaman välissä ja lannerangassa ahtaumaa. Lääkäri sanoi, että tilanne ei näytä pahalta, eikä välttämättä sellaiseksi koskaan kehitykkään. Tämä vaiva ei näy muuten koiran liikkeissä, mutta silloin tällöin takapää horjahtaa, kun koira nostaa jalkaa merkatakseen.

Neuvona sain, että pitää harrastaa mahdollisimman paljon liikuntaa. Koiran lihaksiston hieronta olisi myös hyväksi. Tarvittaessa voidaan aloittaa myös kipulääkitys.

Vaikka lääkäri rohkaiseva olikin, otin aika raskaasti tämän uutisen. Toki olen aina tiennyt, että riski näihin vaivoihin on olemassa, mutta kyllä se vaan kirpaisee kun kohdalle osuu.

Kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia, miten toimitte ja olette toimineet vastaavissa tapauksissa? Millaista liikuntaa, peruslenkkeilyä maastossa? Kesäisin uimista? Kuinka moni hieroo koiraansa itse? Entä onko kokemuksia kipulääkityksestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu