Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

TALLINKin surkeeata toimintaa..

Kannulia

Oli kiire.. ja saavuin henkilöautollani Tallinnan lähtöterminaalilla vasta 20min ennen viimeisen Tallinkin laivan lähtöä - portit olivat kiinni eikä kopeissa ollut ketään, lastaus jatkui aidan toisella puolella, mutta minua ja paria muuta ei päästetty laivaan.
Etukäteen ostetuissa lipuissa kyllä lukee, että lähtöselvitykseen on tultava tuntia ennen laivan lähtöä, mutta Tallinkin Helsingin päässä, kun viimeksi matkustin, lähtöselvitys onnistui vielä 10min ennen ( laivaan pääsi vasta 5min ennen lähtöä).
Samaten kaikilla muilla laivayhtiöillä homma toimii talonpoikaisjärki-periaatteella. Siispä Tallinkilla pitää varata 3t15min lahden ylitykseen: 2t laivamatkaan 1t ennen laivan lähtöä 15 min varoaikaa.
Tallink tuntuu olevan viimeinen Breznev-systeemi, joka vielä on toiminnassa. Onko moinen järjestely jonkun ääliö-vallanhimoisen johtajan halu laittaa asiakkaat hyppimään hänen pillinsä mukaan vai lieneekö kyseessä normaali välinpitämätön käytäntö ( olihan kyseessä illan viimeinen lähtö ja henkilökunta halusi aikaisin kotiin )?
Aamun ensimmäisen lähdön hintaa Tallink on nostanut 5:llä €:lla ( muut tälläkin palstalla mainitut asiakkaiden riipimistoimet /tahra lakanassa 117 €!!). Tämä kaikkihan on ymmärrettävää, haukkasivathan Tallinkin suomalaiset omistajat liika ison palan ahnehtiessaan Silja-linen ja nyt heidän täytyy repii rahat matkustajiltaan. Vrt. Islannin pankkiirien toimintaan.
Hinnat tulevat pomppaamaan taivaisiin, jos Viking-linekin lopettaisi Tallinna-liikennöinnin.
Siispä suosittelen harkitsemaan millä laivalla lahden yli matkustat nyt ja tulevaisuudessa.
Minä en tule mahdollisuuksien mukaan käyttämään välinpitämättömän & ahneen TallinKlikin palveluja
ja suosittelen samaa sinullekin - Näinhän kapitalismi parhaimmillaan toimii!!

61

8496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos tulet

      lähtöselvitykseen myöhässä itse asian tietäen, siitä on aivan turha nurista jälkikäteen täällä.

      muuhun kirjoittamaasi en ota kantaa,
      mutta tuohon täysin omaan mokaasi oli pakko heittää kommentti!

    • Yli-ihminen

      Oletko koskaan matkustanut esimerkiksi lentokoneella? Lähtöselvityksessä tulee olla viimeistään tunti ennen koneen lähtöä, ulkomaan lennoilla jopa useitakin tunteja. Itse koenttahan lastataan vielä minuutteja ennen nousua, mutta säännöt ovat sääntöjä.

      Luuletko, että laivaa tai lentokonetta, tai mitä tahansa suurta kulkuneuvoa on helppo lastata ja kaikki voivat saapua kun itselleen parhaiten näkevät? Kyllä siellä on aikamoinen järjestely ohjata autot ja muu rahti omiin soppiinsa jne.

      Varausvahvistuksessa lukee mitä säännöt määräävät, turha siinä on kenenkään amiksen itkeä muulle kuin omalle tyhmyydelleen.

    • Mäkeläinen

      Auton lähtöselvitys on oltava tehty viimeistään 30 minuuttia ennen laivan lähtöaikaa (yli 2,4 m korkeat ajoneuvot 45 minuuttia ja rahtiyksiköt 60 minuuttia). Mikäli lähtöselvitys tehdään myöhemmin, auton paikkavaraus ei enää ole voimassa. Siksi suosittelemme automatkustajien saapuvan lähtösatamaan hyvissä ajoin - vähintään 1-1½ tuntia ennen laivan lähtöaikaa, varsinkin kesäkaudella, suurimpien pyhien yhteydessä sekä viikonloppuisin. Kaikkien samassa autossa matkustavien henkilöiden lähtöselvitys hoituu autojen lähtöselvitystiskillä.

      Lähde: www.vikingline.fi

      Automatkustajien tulee ilmoittautua autolähtöselvityksessä viimeistään tuntia ennen lähtöä (Tallinna-Maarianhamina reitillä viimeistään 1,5 tuntia ennen).
      Viimeinen lähtöselvitysaika on 30 minuuttia ennen lähtöaikaa. Suosittelemme kuitenkin ilman ajoneuvoa matkustaviakin ilmoittautumaan lähtöselvityksessä tuntia ennen. Kun lähtöselvitys on päättynyt, laivaan ei enää pääse.

      Lähde: www.tallink.fi

      Mikä näissä on ketjun aloittajalle epäselvää? Joskus ehkä säälistä tai hyvästä tahdostaan voivat laskea laivaa myöhemminkin tilanteen sen salliessa. Muussa tapauksessa säännöt ovat sääntöjä.

    • siellä syyllinen

      Meidän kaikkien elämä tuppaa olemaan kiireistä. Joidenkin päivä on kiireistä jopa siksi, että ovat jossain kohden joutuneet odottelemaan niitä, jotka "kiireidensä" vuoksi ovat myöhästyneet julkisten liikennevälineiden annetuista lähtöajoista, ja myöhästyttäneet muiden matkaa.

      Olen itse useasti ollut hiukan ärsyyntynyt Tallinkin toimintaan. Mutta sinun terminaalissa kokemasi "vääryys" ei kyllä ollut kenenkään muun syy, ei siis Tallinkin missään muodossa. Jos lipuissa sanotaan tietty aika, silloin se vaan on niin. Jos lasket tämän terminaalissa oloajan matka-aikaasi, silloin sinun pitää ensi kerralla lähteä hiukan aikaisemmin, jotta ehdit ajoissa. Niin me muut teemme.

      Itse asiassa, jos Tallink (tai Viking tai ihan mikä hyvänsä laivayhtiö) alkaisi joka kerta joustaa viimeisen 20 minuutin aikana tulleiden vuoksi, seuraavalla kerralla nämä tulisivat 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Ja niin tulisivat nekin, jotka sivustakatsoen huomaisivat, että "ai, kyllä laiva odottaa, vaikka tulisi vasta nyt". Ja sitten 10 minuuttia... Ja niin sitä oltaisiin perillä iloisesti puoli tuntia myöhässä, "aijai, kun ei se Tallink pysy aikatauluissaan ollenkaan..."

    • en käsitä

      voi olla noin tyhmä? Ei kukaan ei edes laiva odota sinua ja sinun kotteroasi. Varmaan vitutti mutta se oli sinulle aivan oikein. Viim. 30 minuuttia ja piste.

    • Kannulia

      Vastauksena tulleisiin kommentteihin:
      Yritin kirjoittaa mahdollisimman selkeästi, että minua otti päähän tiukka sääntöjen seuranta, ottamatta huomioon asiakkaita: Toki laivan on saatava lähteä ajoissa ja jos matkustaja tulee myöhässä ja hänen laivaanottamisessaan on haittaa, niin se on hänen vikansa. Peräänkuulutinkin puuttuvaa talonpoikaisjärkeä : laivaan ajoi vasta rekkoja ja henkilöautot pääsivät vasta muutamia minuutteja ennen laivan lähtöä. Helsingissä homma toimi hyvin vaan ei Tallinnassa.
      Yllämainittu erityisesti vastaukseksi Mäkeläiselle.
      Potilaille "Miten joku"-otsikolla kirjoittavalle
      ja Yli-ihmiselle :
      Kun haukut minua tyhmäksi niin kerrot 2 asiaa: mielipiteesi minusta ja millainen itse olet : yksinäinen, onneton, sivistymätön netissä roikkuva mies, kykenemätön käsittämään muutakuin pääpiirteitä asioista.

      • oma on mokasi,

        säännöt ovat olleet selvät, jopa itsekin sen olet todennut.
        Et ole ehkä tyhmä, mutta todella ylimielinen kyllä.

        Muistathan olla seuraavalla kerralla ajoissa paikalla, ei tarvitse sitten tulla tänne turhasta itkemään.

        Säännöt ovat kaikille samat, myös sinulle!

      • Ville-Viikinki
        oma on mokasi, kirjoitti:

        hyvään asiakaspalveluun voi kuulua myös joustaminen tarvittaessa. Ja mitä tulee asiakaspalveluun Tallinkilla ja Virossa yleensäkin, niin enpä väittäisi sen kyllä olevan ihan sellaisella tasolla, mihin Suomessa on totuttu.

      • Serenadelta
        Ville-Viikinki kirjoitti:

        ja taas kerran saimme loistavaa palvelua. Koskaan ei ole ollut valittamista. Joten älähän Ville taas tuo esiin omia ennakkoluulojasi.

      • missä peili

        Puhut kahdesta eri asiasta. Sanot olleesi "...lähtöterminaalilla vasta 20min ennen viimeisen Tallinkin laivan lähtöä - portit olivat kiinni eikä kopeissa ollut ketään, lastaus jatkui aidan toisella puolella...". Siis illan viimeinen laiva oli kyseessä?

        Tuliko mieleesi, että lähtöselvityksessä istuvien työvuoro oli ehkä päättynyt, koska kaikki ajoissa sinne tulleet oli saatu selvitettyä? Että heidän työtehtäviinsä ei kuulu odotella, tulisiko arvoisa suomalainen mattimyöhäinen tänään varttia vai viittä minuuttia ennen laivan lähtöä?

        Lastausta hoitavat eri ihmiset, joiden tehtäviin kuuluu saada laivaan ne autot, jotka on selvitetty ajoissa. Lastaus voi automääristä riippuen kestää lähes laivan lähtöön saakka. Lastausta hoitavien työtehtäviin ei kuulu juosta kesken lastauksen selvitystiskille hoitamaan mattimyöhäisten paperiasioita.

        Tällä kerralla sinä mokasit, kuten olet itsekin tunnustanut. Kyseessä ei ollut Tallinkin moka, joten peräänkuuluttamasi jouston puute ei ole mikään peruste kiukullesi. Ota opiksesi, ole jatkossa ajoissa, ainakin sillä viimeisellä vuorolla matkatessasi.

      • Ville-Viikinki
        Serenadelta kirjoitti:

        ja taas kerran saimme loistavaa palvelua. Koskaan ei ole ollut valittamista. Joten älähän Ville taas tuo esiin omia ennakkoluulojasi.

        koskaan moittinut täällä suomalais- ja ruotsalaismiehitettyjen Tallinkin "Silja" alusten palvelutasoa. Kommenttini tässä koski vain virolaishenkilökuntaa. Eikä ole tässä kysymys mistään "ennakkoluuloista", vaan ihan kokemuksesta...

      • korostat sitä, että

        Siljaa ei enää ole, on vain Tallink... eli se yhtiö, jota vastaan tämä kirjoitus on. Yritä nyt päättää.

      • Siljaa ei tosiaan
        korostat sitä, että kirjoitti:

        Siljaa ei enää ole, on vain Tallink... eli se yhtiö, jota vastaan tämä kirjoitus on. Yritä nyt päättää.

        ole enää, nykyinen firman nimi on todellakin Tallinksilja, mitä epäselvää sinulla vielä jäi?

      • vaan Villeltä.
        Siljaa ei tosiaan kirjoitti:

        ole enää, nykyinen firman nimi on todellakin Tallinksilja, mitä epäselvää sinulla vielä jäi?

        Eli ei mitään epäselvää sinun suhteesi.

      • hymyilyttää...
        korostat sitä, että kirjoitti:

        Siljaa ei enää ole, on vain Tallink... eli se yhtiö, jota vastaan tämä kirjoitus on. Yritä nyt päättää.

        Asiaa!! Hyvin sanottu :)

        Tätä palsaa kauemman aikaa seuranneena voin todeta, että kirjoituksesi pitää niin hyvin paikkansa.

    • rakettitiedettä

      Kyllä se on yhtiönkin vika jos laaditaan niin tiukka aikataulu ettei ole joustohin varaa...

      • olekaan, mutta

        kyllä ne aikataulut siksi tehdään että muutkin voisi siinä samassa (esim viking line ja eckerö) satamassa kulkea ja sen vuoksi ei jäädä odottelemaan mattimyöhäisiä jotka eivät ymmärrä sääntöjä. Se että laiva seisoo vaikka 5-15 minuuttiakin pidempään kuin tarkoitus satamassa, maksaa varustamolle paljon koska satamalaitokset perivät vuokraa paikasta sen mukaan kuinka kauan alus siellä on. Tätä varten ne aikataulut ovat.

        Eivät lentokoneetkaan tuosta vaan lähde taivaalle, vaan kyllä sinne on lupa saatava.

      • juu ei
        olekaan, mutta kirjoitti:

        maksaa ja maksaa...

        Ei voi verrata lentämistä ja junaa tai laivaa. Ainakaan maallikon silmissä.

        Juu juu...

        Jos satama perii myöhästymisestä lähdöstä 10min takia, on edelleen aikataulu väärin. Vai tuleeko "etukateen" lähdöstäkin joku rangaistus??

    • mä vaan

      jos olet ITSE aiheuttanut myöhästymisesi, niin mitä sä siitä henkilökuntaa tai yhtiötä syytät????? Sama kuin jos myöhästyt itse lennolta niin et sä sinne tuosta vaan pääse!!!! uskomattoman typerää haukkua muita jos itse on syyllinen. Laivan lastaus tapahtuu tiettyjen sääntöjen mukaan ja siihen liittyy myös virallisia puolia jne.. joten jospa ensi kerralla menet ihan ajoissa sinne terminaaliin ja jonottamaan.

    • arvuuttelija

      "Oli kiire.. ja saavuin henkilöautollani Tallinnan lähtöterminaalilla vasta 20min ennen viimeisen Tallinkin laivan lähtöä - portit olivat kiinni eikä kopeissa ollut ketään, lastaus jatkui aidan toisella puolella, mutta minua ja paria muuta ei päästetty laivaan."

      Tallinkin sivuilta Hyvä tietää -osasta kohdasta Lähtöselvitys:

      "Automatkustajien tulee ilmoittautua autolähtöselvityksessä viimeistään tuntia ennen lähtöä (Tallinna-Maarianhamina reitillä viimeistään 1,5 tuntia ennen)."

      Arvaa kenen moka!

      Turha valittaa, jos ei noudata ennakkoon tiedossa olevia ohjeita. Sinulla on myös itselläsi velvollisuus selvittää ohjeet etukäteen.

    • pata ja kattila

      Niin, onko se Tallinkin vika että sinä et osaa tulla ajoissa paikalle. Jos lipussa kerran lukee että lähtöselvityksessä ollaan viimeistään tuntia ennen niin silloin toimitaan niin. Vai alatko lentokoneessakin raivoamaan samalla tavalla että juuri SINUN matkasi pitää vielä järjestää viimeisen 10 minuutin aikana. Mietipä miten kävisi jos kaikki muutkin "kiireiset" tulisivat sinun laillasi 20 minuttia ennen laivan lähtöä.

    • Kannulia

      Jälleen kerran tuon esiin, ETTEN OLETA LAIVAN MINUUTTIAKAAN ODOTTAVAN MINUA JOS KERTA TULEN MYÖHÄSSÄ. Yritin tuoda esiin yhtiön joustamattomuuden ( ja sainkin vastaani TOSI suomalaisen himon tarkasti seurata sääntöjä. viittaaan brezneviläiseen menttaliteettiin). Yrittäjänä olettaisin asiakkaiden huomioon ottamista, koska lastaus edelleenkin oli käynnissä eikä Tallinkin työntekijöiden kuuluisi lähteä vapaalle ennenkuin laiva on lähtenyt/työvuoro loppunut, mutta nähtävästi huonosta työnjohdosta Tallinnan päässä ( Helsingin päässä toimivat viimeisen vuoron yhteydessä toisin )duunarit lähtivät kotiin ennen sitä

      • Saanatta

        Taisi olla työvuoro loppu kun kerran oli lippuluukut kiinni.
        Teen vertauksen. Vaikka kaupassa olisi valot ja siivoaja siellä töissä, et aukiolon jälkeen sinne pääse, vaikka olisit vain 5 minuuttia myöhässä. Työpaikassani menee noutomyymälä kiinni 15 minuuttia ennen muita (puhelinmyynti ja varasto) yksiköitä. Konttori sulkee ovensa tuntia ennen myymälää. Ei meilläkään pääse ostoksille noutomyymälään sulkemisajan jälkeen, vaikka muualla onkin täysi tohina edelleen päällä.
        Eli: jos lippukoppi oli pimeä eikä henkilökunta ole paikalla, on hänen työaikansa mitä suurimmalla todennäköisyydellä loppu. Ei siihen auta, vaikka herra tai rouva "Maailman napa" saapuu paikalle myöhässä.
        Koita seuraavalla kerralla olla tuntia aiemmin paikalla.

      • ei usko

        "eikä Tallinkin työntekijöiden kuuluisi lähteä vapaalle ennenkuin laiva on lähtenyt/työvuoro loppunut"

        Mistä sinä tiedät, mitä Tallinkin työntekijöiden työvuorollaan kuuluu tehdä? Jos lähtöselvitys on aikataulutettu sulkeutuvaksi esim. puoli tuntia ennen laivan lähtöä, niin mitä lähtöselvittäjien mielestäsi kuuluu tehdä se puolituntinen? Istua pimeässä kopissa katselemassa edelleen jatkuvaa lastausta? Vai ehkä heidän kuuluukin mennä toimistolle, terminaaliin tai jonnekin, minne ikinä menevätkin lähtöselvityksen sulkeutumisen jälkeen ja vaikkapa tilittää kassaan tulleet rahat? Pitäisikö heidän tällaiset asiakkaalle näkymättömät loppupuuhat (joita voi olla muitakin, en tiedä, en ole ollut satamissa töissä) kenties tehdä vasta työvuoronsa päätyttyä?

        Mitä tulee yrittäjän joustavuuteen, niin yrittäjille työntekijöiden palkat ovat iso maksuerä. Ja sillä hintaako työntekijöitä pitää istuttaa lähtöselvityskopissa tyhjänpanttina?

        Minä muuten kävin juuri Tallinkin laivalla risteilyllä Turusta. Matkustin satamaan junalla, jolla olin perillä melkein tunnin ennen laivan saapumista satamaan. Muita junia ei täältä meiltäpäin satamaan mennyt. Usein oman auton käyttöä perustellaan sillä joustavuudella, että voi mennä silloin, kun parhaiten sopii (ei tarvitse olla satamassa tuntia ennen laivan saapumista, kun omalla autolla myöhemminkin ehtii). Kannattaisiko sinun harkita oman auton joustavaa käyttöä jatkossa niin, että olisit ajoissa siihen nähden, mitä aikataulujen mukaan toimivat kulkuvälineet vaativat?

        PS. Säännöt ovat joskus hyväksi, niiden vuoksi laivat ovat edes suunnilleen aikataulussaan. Kuinkas sinä?

      • tosiaan noin

        vaikeaa myöntää, että ainoa, joka on tehnyt virheen, olet sinä iitse?

        Ja ainoa joustamaton olet sinä itse, joka vaadit selvän myöhästymisesi tapauksessa "joustavuutta". Jos sille linjalle lähdetään, ei "joustavuuden" pyytäjistä tule loppua - ja laiva lähteekin paljon myöhässä.

        On niillä vastaanottovirkailijoilla muutakin tekemistä kuin jäädä TYPERIÄ myöhästyjiä odottelemaan.

        Testaa seuraavalla kerralla jotain toista firmaa, niin pääset sitten mustamaalaamaan sitäkin!

      • huishfud

        Kuten aiemminkin on mainittu, lähtöselvityksen ja laivan lastaamisen hoitavat yleensä ihan eri ihmiset, joten ihan hyvin on lähtöselvitysvirkailija voinut lähteä jo kotiin vaikka laivaa vielä lastattaisiin. Lisäksi kun matkustajalistat on otettu ulos ja toimitettu viranomaisille ei sinne laivaan oteta yhtään matkustajaa vaikka kaikki virkailijatkin olisivat vielä paikalla. Että kokeile vaan ensi kerralla olla ajoissa paikalla.

      • "yrittäjä"

        Lukaisinpa minäkin huvikseni, mitä se Tallink on tällä kertaa tehnyt. Yllätykseni olikin suuri kun luettuani aloittajan viestin huomasinkin tällä kertaa vian olevan asiakkaassa itsessään. Otsikossa mainittua yritystä voi ehkä joissain muissa asioissa moittia, mutta tämä täsmällisyys ja kunnioitus ajoissa olevia asiakkaita kohtaan on kyllä ihan vaan plussaa minun silmissäni.

        Aloittaja harkitkoon kaikkien näiden ketjun viestien jälkeen, onko yy tosiaan jossain muualla kun meissä "neuvostolaisissa".

    • Hohhoijaa_

      Tässä eräs tarina ihan vaan vertailun vuoksi, mitä mieltä "Kannulia" olet tästä:

      Toimin asiakaspalvelualalla hotellissa ja sain tänään "reklamaation" jossa asiakas kiisti saamansa parkkisakon oikeellisuuden.

      Hän oli pysäköinyt autonsa hotellirakennuksen takana olevalle parkkipaikalle,joka kuuluu yleisen pysäköinninvalvonna piiriin. Pysäköinti on hotelliasukkaille maksuton mutta he tarvitsevat siihen parkkikiekon, jonka saa vastaanotosta.

      Parkkialuelle ajettaessa tulee vastaan liikennemerkki jossa lukee: Vain hotellin asukkaille. Nouda parkkilupa vastaanotosta.

      Vastaanotossa on iso kyltti jossa puolestaan lukee: Kuulumme yleisen pysäköinninvalvonna piiriin, muistithan pyytää parkkikiekon.

      Asiakas reklamoi saamansa parkkisakon MEILLE,koska häntä ei oltu huoneen varauksentekohetkellä VAROITETTU asiasta, eikä hän ollut YLEISSILMÄYKSELLÄ huomannut mitään kylttejä missään.

      Surkeaa sekä joustamatonta toimintaa siis meiltä tällainen huolimattomuus, ettei asiakas ymmärrä tai osaa lukea liikennemerkkejä eikä kylttejä tai ettemme varauksentekohetkellä käy läpi kaikkia hotellin eri käytäntöjä läpi???

      SIIS MISSÄ ON IHMISTEN SUHTEELLISUUDENTAJU?
      Ei kai asiakkaiden oma huolimattomuus nyt helvetissä ole yritysten tai niiden työntekijöiden syytä.

      Eli kerrohan nyt arvon Kannulia (itsekin "yrittäjä" kaikesta päätellen) mitä mielestäsi JOUSTAVA yritys olisi tässä tilanteessa tehnyt?

      • Kannulia

        Joustavaa/asiakasläheistä toimintaa olisi ollut se, miten Tallink toimii Helsingin päässä; lähtöselvityksestä pääsi läpi ainakin 10 min vaille laivan lähtöä ( joka tapahtui ajallaan ). Itse tulin aikaisemmin, mutta jälkeeni tuli muita. Laivaan alkoi päästä vasta 5 min ennen lähtöä.
        Samantapaista käytäntöä olen Tallinnan päässä kohdannut Eckerö-linen ja Viking-linen yhteydessä.

        Myöskin Tallinkin ahne toiminta herättää kummastusta ( vai oliko kyseessä henkilökunnan yksityinen rahastus ), kun matkustajalta vaadittiin 117€ tahrasta lakanassa ( mainitsin ensimmäisessä viestissäni/ ei tapahtunut minulle ).

        Ihmettelen sitä raivoa, millä useat kommentteja kirjoittaneet ovat minua nimitelleet. Vahinko, että tällaiset kommunikaatio-vammat hallitsevat näitä internet-keskusteluja. Toivon vilpittömästi, että he, itsekukin, löytäisivät elämäänsä jonkun normaalin ihmiskontaktin, ettei heidän,mielenterveytensä vuoksi tarvitsisi kumota elämäpettymystään nettiin ja vetämään nettikeskusteluja noin tyhmimmän 1 %:n tasolle suomalaisista.

      • säälipisteitä et ole
        Kannulia kirjoitti:

        sinnikkyydestäsi huolimatta onnistunut saamaan.
        Muista olla ensi kerralla ajoissa paikalla!

        Surkee...ta juu kun myöhästyy,
        ensi kerralla ajoissa sitten?

      • vieläkään
        Kannulia kirjoitti:

        Joustavaa/asiakasläheistä toimintaa olisi ollut se, miten Tallink toimii Helsingin päässä; lähtöselvityksestä pääsi läpi ainakin 10 min vaille laivan lähtöä ( joka tapahtui ajallaan ). Itse tulin aikaisemmin, mutta jälkeeni tuli muita. Laivaan alkoi päästä vasta 5 min ennen lähtöä.
        Samantapaista käytäntöä olen Tallinnan päässä kohdannut Eckerö-linen ja Viking-linen yhteydessä.

        Myöskin Tallinkin ahne toiminta herättää kummastusta ( vai oliko kyseessä henkilökunnan yksityinen rahastus ), kun matkustajalta vaadittiin 117€ tahrasta lakanassa ( mainitsin ensimmäisessä viestissäni/ ei tapahtunut minulle ).

        Ihmettelen sitä raivoa, millä useat kommentteja kirjoittaneet ovat minua nimitelleet. Vahinko, että tällaiset kommunikaatio-vammat hallitsevat näitä internet-keskusteluja. Toivon vilpittömästi, että he, itsekukin, löytäisivät elämäänsä jonkun normaalin ihmiskontaktin, ettei heidän,mielenterveytensä vuoksi tarvitsisi kumota elämäpettymystään nettiin ja vetämään nettikeskusteluja noin tyhmimmän 1 %:n tasolle suomalaisista.

        ole oppinut, että ainoa, joka mokasi olit sinä itse?

        Näyttää olevan totta, että typeryys ja jääräpäisyys yhdistyy samoissa ihmisissä!

      • olet sinä itse.
        Kannulia kirjoitti:

        Joustavaa/asiakasläheistä toimintaa olisi ollut se, miten Tallink toimii Helsingin päässä; lähtöselvityksestä pääsi läpi ainakin 10 min vaille laivan lähtöä ( joka tapahtui ajallaan ). Itse tulin aikaisemmin, mutta jälkeeni tuli muita. Laivaan alkoi päästä vasta 5 min ennen lähtöä.
        Samantapaista käytäntöä olen Tallinnan päässä kohdannut Eckerö-linen ja Viking-linen yhteydessä.

        Myöskin Tallinkin ahne toiminta herättää kummastusta ( vai oliko kyseessä henkilökunnan yksityinen rahastus ), kun matkustajalta vaadittiin 117€ tahrasta lakanassa ( mainitsin ensimmäisessä viestissäni/ ei tapahtunut minulle ).

        Ihmettelen sitä raivoa, millä useat kommentteja kirjoittaneet ovat minua nimitelleet. Vahinko, että tällaiset kommunikaatio-vammat hallitsevat näitä internet-keskusteluja. Toivon vilpittömästi, että he, itsekukin, löytäisivät elämäänsä jonkun normaalin ihmiskontaktin, ettei heidän,mielenterveytensä vuoksi tarvitsisi kumota elämäpettymystään nettiin ja vetämään nettikeskusteluja noin tyhmimmän 1 %:n tasolle suomalaisista.

        Syynä on ilmeisesti mainitsemasi ongelmasi ihmiskontakteissasi.
        Miten on oman mielenterveytesi laita?
        kumoatko pettymyksesi tänne nettiin?

        kuulut myös itsestäsi antamasi kuvan mukaan tuohon mainitsemaasi yhden prosentin kerhoon.

        Kommunikaatiovammastasi kysyisin vielä seuraavaa:
        Oletko potenut sitä jo pitkäänkin, oletko ajatellut hakea ammattiauttajalta apua siihen?
        Hanki apua ongelmaasi nopeasti, ehkä jotain on vielä tehtävissä ja hoito voi tuottaa osaltasi vielä tuloksia

      • Erikssoni
        Kannulia kirjoitti:

        Joustavaa/asiakasläheistä toimintaa olisi ollut se, miten Tallink toimii Helsingin päässä; lähtöselvityksestä pääsi läpi ainakin 10 min vaille laivan lähtöä ( joka tapahtui ajallaan ). Itse tulin aikaisemmin, mutta jälkeeni tuli muita. Laivaan alkoi päästä vasta 5 min ennen lähtöä.
        Samantapaista käytäntöä olen Tallinnan päässä kohdannut Eckerö-linen ja Viking-linen yhteydessä.

        Myöskin Tallinkin ahne toiminta herättää kummastusta ( vai oliko kyseessä henkilökunnan yksityinen rahastus ), kun matkustajalta vaadittiin 117€ tahrasta lakanassa ( mainitsin ensimmäisessä viestissäni/ ei tapahtunut minulle ).

        Ihmettelen sitä raivoa, millä useat kommentteja kirjoittaneet ovat minua nimitelleet. Vahinko, että tällaiset kommunikaatio-vammat hallitsevat näitä internet-keskusteluja. Toivon vilpittömästi, että he, itsekukin, löytäisivät elämäänsä jonkun normaalin ihmiskontaktin, ettei heidän,mielenterveytensä vuoksi tarvitsisi kumota elämäpettymystään nettiin ja vetämään nettikeskusteluja noin tyhmimmän 1 %:n tasolle suomalaisista.

        Etkö, Kannulia, ymmärrä että vaatimasi "jousto" olisi kertakaikkiaan ollut tuossa tapauksessa kohtuuton? Kuten todettu ja itsekin myönnät, joskus sinua ja muita "myöhästelijöitä" voidaan olettaa (riippuen rahtimääristä yms) mutta tämä ei aina vain ole mahdollista. Kyseessä ei ole joustamattomuus vaan yleinen liikenteen sujuvuus ja säännöt, joista ei niin vaan aina voida poiketa. Myönnä virheesi ja viisastu siitä, niin tekevät fiksut ihmiset.

        Ja mitä tulee tuohon "lakanaongelmaan", kaikki järjssään olevat ymmärsivät varmasti kyseessä olevan provon. Siitäkään et saa tukea omalle virheellesi.

    • Lähdössä tallinnaan

      Olet ilmeisestikkin se joka kiilaa jonossa ja ajaa alinopeutta ohituskaistalla,ha , ha

    • ....,,,,

      Ja kolme ja puoli vuotta kesti vastauksen keksiminen, taitaa säteillä alinopeudella.

      • Voe kauhiata

        ...joku män ja pilas sun päeväs alinopeudellaan

    • Hidasta!

      Tallinkin atk-osaaminen näyttää olevan Suomi24:n luokkaa. Sitten pisteuudistuksen ei pistetiliote ole toiminut!

      • mahdollisestikin

        Jospa tallinksilja on vähentänyt turhia kulujaan, ja jokaisen laskevan pisteensä itse.
        Näethän sen sitten boonusmatkaasi varatessasi oletko kuluttanut tallinksiljan vaatiman euromäärän saadaksesi haluamasi boonuksen

      • Hidasta!
        mahdollisestikin kirjoitti:

        Jospa tallinksilja on vähentänyt turhia kulujaan, ja jokaisen laskevan pisteensä itse.
        Näethän sen sitten boonusmatkaasi varatessasi oletko kuluttanut tallinksiljan vaatiman euromäärän saadaksesi haluamasi boonuksen

        No kun osaat, niin kerro nyt, miten pisteeni vanhenevat.

      • Hidasta!
        Hidasta! kirjoitti:

        No kun osaat, niin kerro nyt, miten pisteeni vanhenevat.

        Sitähän minäkin, "mahdollisestikin" ei ollut ymmärtänyt edes asiaa.

        Nyt on vaara, että jonkun vanhemman matkat pisteet palavat.

      • 2 eri asiaa?
        Hidasta! kirjoitti:

        No kun osaat, niin kerro nyt, miten pisteeni vanhenevat.

        "Jospa tallinksilja on vähentänyt turhia kulujaan, ja jokaisen laskevan pisteensä itse.
        Näethän sen sitten boonusmatkaasi varatessasi oletko kuluttanut tallinksiljan vaatiman euromäärän saadaksesi haluamasi boonuksen"

        jos vastasit tuohon ylläolevan kommenttiini, täytyy myöntää etten voi ymmärtää siinä tapauksessa kysymystäsi

      • mahdollisestikin
        Hidasta! kirjoitti:

        Sitähän minäkin, "mahdollisestikin" ei ollut ymmärtänyt edes asiaa.

        Nyt on vaara, että jonkun vanhemman matkat pisteet palavat.

        Kyllä ymmrsin, sinä vain et ymmärtänyt lukemasi, jossa mietiskelin tallinksiljan siirtyneen asiakkaan itsepalveluun poonusmatkaan kerättävien pisteiden suhteen.

        Katsos täysin rahan kulutukseesi nuo saamasi poonukset tallinksiljalla perustuvat, et sieltä mitään ilmaiseksi saa jos niin ole kuvitellut

        ... ja kerrottakoon tuon : mahdollisestikin tekstin olleen otsikon kirjoitukselle jossa kyseenalaistin näkemyksesi. Tätä pikku asiaa sinä et ymmärtänyt kun massan mukana kuljet ja nimimerkkien perään huutelet ilman mitään itsenäistä ajattelutapaa

      • yritä ymmärtää

        " Miksi vastaat"

        Koska kysymys oli osoitettu minulle,

        Häirikköviestisi on ilmoitettu keskusteluun liittymättömänä käyttäjätuelle

      • Hidasta!
        yritä ymmärtää kirjoitti:

        " Miksi vastaat"

        Koska kysymys oli osoitettu minulle,

        Häirikköviestisi on ilmoitettu keskusteluun liittymättömänä käyttäjätuelle

        MINÄ en kysynyt yhtään mitään. Missään ei näy kysymysmerkkiä. Sinulle erityisesti ei ole osoitettu muuta kuin ovea. Sinä olet tällä foorumilla poistohäirikkö. Sinun takiasi tämä foorumi on tällainen kuin se on. Hiekkalaatikko.

      • yritä ymmärtää
        Hidasta! kirjoitti:

        MINÄ en kysynyt yhtään mitään. Missään ei näy kysymysmerkkiä. Sinulle erityisesti ei ole osoitettu muuta kuin ovea. Sinä olet tällä foorumilla poistohäirikkö. Sinun takiasi tämä foorumi on tällainen kuin se on. Hiekkalaatikko.

        "Tallinkin atk-osaaminen näyttää olevan Suomi24:n luokkaa. Sitten pisteuudistuksen ei pistetiliote ole toiminut!"

        kyllä tuon kysyvään muotoon kirjoittamasi toteamuksen käsittää täysin kysyvään muotoon kirjoitetun keskustelupalstalle. Voit tietysti kieltää asian..
        Juu olen joutunut tekemään monia ilmoituksia palstalla riehuvan häirikön vuoksi, ja hyvä että hänen viestejään on kiitettävästi poistettu

        Taitaa silmäsi vipata pahemman kerran. Tuo suora viiva, jonka alla on piste, ihan kuten kysymysmerkissäkin, on huutomerkki ja se tarkoittaa toteava huudakdus. Jos olisit käynyt kouluja, osaisit tuon.

        Niin, kyllä sinut tunnetaan. Olet poistohäirikkö, jonka esitykset on taltioitu ja kyllin suurena määränä ne koituvat ikäväksi vastattavaksi asiaksi.

        olet kuitenkin huutomerkistäsi huolimatta kirjoittanut viestisi kysyvään muotoon,
        ei se selittelyistäsi miksikään muutu, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut ja nyt selittelyilläsi yrität sanomaasi muuttaa

        Mikä on poistohäirikkö?

      • Hidasta.
        Hidasta! kirjoitti:

        Sitähän minäkin, "mahdollisestikin" ei ollut ymmärtänyt edes asiaa.

        Nyt on vaara, että jonkun vanhemman matkat pisteet palavat.

        Taas kokeilin. Tuli pelkkä tyhjä sivu.

        Ei toimi ei.

      • Hidasta.
        yritä ymmärtää kirjoitti:

        olet kuitenkin huutomerkistäsi huolimatta kirjoittanut viestisi kysyvään muotoon,
        ei se selittelyistäsi miksikään muutu, olet kirjoittanut mitä olet kirjoittanut ja nyt selittelyilläsi yrität sanomaasi muuttaa

        Mikä on poistohäirikkö?

        Jos oliosit käynyt kouluja, tietäisit, että kieliopin mukaan kysymyslauseessa predikaatti on ennen subjektia. Nyt ei ollut. Lauseessa oleva sanajärjestys on subjekti, predikaatti ja objekti sekä adverbiaalit ja atribuutit sinne sekaan siroteltuona.

      • Hidasta. kirjoitti:

        Taas kokeilin. Tuli pelkkä tyhjä sivu.

        Ei toimi ei.

        Hyvin toimi, malta odottaa 10 sekuntia.
        31.05.2014 7001
        31.03.2013 2880

      • Ja ha
        Hidasta. kirjoitti:

        Jos oliosit käynyt kouluja, tietäisit, että kieliopin mukaan kysymyslauseessa predikaatti on ennen subjektia. Nyt ei ollut. Lauseessa oleva sanajärjestys on subjekti, predikaatti ja objekti sekä adverbiaalit ja atribuutit sinne sekaan siroteltuona.

        Neuvojamme taas vauhdissa ....

      • Hidasta!
        ich_bin kirjoitti:

        Hyvin toimi, malta odottaa 10 sekuntia.
        31.05.2014 7001
        31.03.2013 2880

        Kiitos että vaivauduit.

        Mutta nyt olin kärsivällinen. Odotin 10 minuuttia. Tyhjä sivu. Ei niin mitään tekstiä. Sitten vielä sivun päivitys. Ei mitään.

        Laitetaan noottia clubonelle.

    • hahhaaaaaaa

      tallink on p*rseestä samoin viro p*skaa palvelua kyllä on myös p*rseestä että tallink osti siljan MUTTA Onneksi Siljan hyvä palvelu on säilynyt. niin ja Viking linestä sen verran että gabriella ja rosellalla on sama keulavisiiri kun estonialla vapiskaa mummot ja meripelkoiset!

      • ....,,,,?

        Miten kahdessa laivassa voi olla sama visiiri?
        Mikä laiva on gabrie?

    • ....,,,,

      Kyllä ainakin juuri äsken pistetiliote toimi normaalisti.

      • Hidasta!

        Pitääpä kokeilla. Tuolloin tuli näkyviin vain tyhjä sivu, saldo yli satatuhatta. Kokeiltu selaimilla IE, Firefox ja Opera.

      • Hidasta, Ei ollut!
        Hidasta! kirjoitti:

        Pitääpä kokeilla. Tuolloin tuli näkyviin vain tyhjä sivu, saldo yli satatuhatta. Kokeiltu selaimilla IE, Firefox ja Opera.

        Tässä saamani vastaus:

        "
        Hei,

        kiitos viestistänne Tallink Siljalle.
        Huomasin saman ongelman, mutta kun asiakasnumeron eteen liittää kaksi nollaa eli 00xxxxxx, niin tiliote tulee näkyviin. Pahoittelen asian hankaluutta ja vien viestiä ongelmasta eteenpäin.

        Ohessa liitteenä tämän hetkinen pistetiliotteenne.

        Ystävällisin terveisin,

        Riina, F.
        Tallink Silja Oy / Myyntipalvelu
        "

        Kirjautumisessa omalle tilille noita etunollia et tarvita.

        Vastaus tuli nopeasti. Olisi pitänyt heti kysyä sieltä.

    • Anonyymi

      Ihan tuon fillarin hyttiin kantajan innoittamana.

      Eipä tässäkään oma tyhmyys ole omaa syytä!

    • Anonyymi

      Ole ajoissa. Myöhästymisestäsi on turha syytellä muita.

    • Anonyymi

      "Vain toiselle sukupuolelle tarkoitetut kaksi yhden hinnalla -risteilyt tai halvemmat ravintoloiden sisäänpääsymaksut jäävät historiaan.

      Lakiehdotuksen mukaan vastaisuudessa syrjinnästä olisi mahdollista nostaa kanne oikeudessa. Jos yritys tai muu palvelun tarjoaja todetaan syylliseksi syrjintään, oikeus voisi langettaa vähintään 3000 euron hyvitysmaksun".

    • Anonyymi

      Miksi tämä vollotus?
      Olisi lukenut aikataulun. On matkalipussakin.
      Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe