Uusperhe

Olemme ns uusperhe. Asunto on yhdessä ostettu mutta omistajaksi merkitty vain toinen. Kummallakin on lapsia. Kuka perii talon? Meneekö puolet toisen lapsille ja puolet taas toisen lapsille?
1438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuolla Avioehto-palstalla kommentoin juuri eilen keskustelussa "Totaalinen avioehto" sinun kertomaasi omaisuustilannetta seuraavasti:

"Aikaisemmin oli varsin yleistä, että iso hankintakin, kuten asunto, tehtiin vain miehen nimiin, vaikka molemmat puolisot osallistuivat hankinnan rahoitukseen. Vaimon panos saattoi olla yhteisten lasten ja kodin hoitamista. Ennen kuin avioliittolakiin 1987 lisättiin osituksen sovittelusäännös (AL 103b §), kotiäiti saattoi erotilanteessa, mikäli puolisoilla oli avioehto, joutua lähtemään kodistaan tyhjin käsin. Toki tällaiset tapaukset eivät enää ole yhtä yleisiä, mutta kyllä niitä edelleen esiintyy."

Tällaisen menettelyn jatkumisesta edelleen siis olet esimerkki.

Puhut "uusioperheestä", mutta et kerro, oletko avioliitossa. Oletan että olet. Avioehdostakaan et mainitse. Oletan, ettei sellaista välillänne ole (vaikka uusioperheessä se nimenomaan usein olisi paikallaan).

Omaisuuden omistaa lähtökohtaisesti se, jonka nimiin se on hankittu (nimiperiaate). Miksi ihmeessä, jos molemmat olette asuntokauppaa rahoittaneet/rahoittamassa, asunnon omistajaksi (ostajaksi) merkittiin vain toinen puoliso?!

No, avioliiton aikana tästä ei suurempaa ongelmaa aiheudu. Avioerossakin köyhempi osapuoli omaisuuden osituksessa saa - kun avioehtoa ei ole - varakkaammalta osapuolelta tasinkoa niin paljon, että netto-omaisuutta kumpaisellakin on sen jälkeen yhtä paljon.

Ongelma voi syntyä, jos köyhempi puoliso kuolee ensin. Tällöin varakkaampi, asunnon omistava puoliso voikin omaisuuden osituksessa kieltäytyä tasingon antamisesta kuolleen puolison perillisille. Jos asunnon omistava leski osituksessa vetoaa tähän lesken tasinkoprivilegiin, asunto jää hänen omaisuudekseen, ja sen aikanaan lesken kuoltua perivät vain lesken lapset. Ensiksi kuolleen lapset siis perivät vain oman vanhempansa jäämistön, johon mainittu asunto ei osaksikaan kuulu.

Jos taas varakkaampi (asunnon omistava) puoliso kuolee ensin, viimeksi elänyt saa tasinkoa puolisonsa kuolinpesästä siten, että nettovarat kumpaisellakin taholla ovat yhtä suuret. Tässä tapauksessa siis asuntokin (tai vastaava varallisuus) periytyy puoliksi kumpaisenkin puolison omille lapsille.

Voiko asialle sitten mitään tehdä?

Kauppakirjaa voidaan ostajaksi nimetyn sekä tämän puolison keskinäisin sopimuksin oikaista siten, että puolisot selittävät kumpaisenkin alkuperäisen tarkoituksen olleen, että he molemmat kaupan rahoittavat ja sen kohteen myös keskenään puoliksi (tai muussa suhteessa, jos rahoitussuhde on muu kuin 50/50) omistavat. Kun kyse on kiinteistön kaupasta, sopimus on syytä todistuttaa julkisella kaupanvahvistajalla. Sen jälkeen haetaan sopimuksen mukainen lainhuuto kiinteistöön käräjäoikeudesta.

Toinen mahdollisuus on tehdä puolisoiden välillä kiinteistönkauppa tai -lahja. Kaupassa omistaja myy puolisolleen tämän rahoitusosuutta vastaavan osuuden omistamastaan kiinteistöstä. Kauppahinta kuitataan maksetuksi puolison jo aiemmin hankintaan sijoittamalla rahamäärällä. Ostaja maksaa kaupasta varainsiirtoveron 4 %.

Lakimieheen olisi syytä ottaa yhteyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perintö kirjoitti:

Olemme ns uusperhe. Asunto on yhdessä ostettu mutta omistajaksi merkitty vain toinen. Kummallakin on lapsia. Kuka perii talon? Meneekö puolet toisen lapsille ja puolet taas toisen lapsille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu