Kipeä rinta

Huolestunut 36v

Hei!

Minulla on nyt noin viikon ajan ollut vasen rinta kipeä/aristava, lähinnä ulkosivulta sekä rinnan päältä. Varsinkin eilen illalla oli tosi kipeä ja mies sanoi että se tuntuu kovemmalta mitä toinen.
Edellisenä yönä heräilin kun kääntyilin siihen kun rintaan sattui, viime yönä nukuin ihan hyvin ja aamulla kun heräsin rinta ei enää ollutkaan niin kipeä. Aamuisin se on ollut niin kipeä että ilman liivejä on pahaa tehnyt olla, tänä aamuna ei ollut.
Viime kuukautiset olivat vähän oudot, niukemmat ja kestävit pidempään sekä alkoivat paljon aikasemmin. Niistä laskien nyt olisi kierron puoliväli, voisiko olla joku hormonaalinen juttu? Yleensä ennen kuukautisten alkua minulla on rinnat kipeät.
Ikää on 36v ja mitään hormonaalista ehkäisyä tai lääkitystä ei ole käytössä.
Onko muilla kokemuksia tämmöisestä? Gynelle olen menossa parin viikon päästä.

12

17152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä huolestu liikaa

      Hei,

      Sinuna en olisi kauhean huolissani. Yleisin rintasyövän oire on kivuton, kova kyhmy. Rinnan kipuilu ei välttämättä ole mitään vakavaa. Kuulostaisi siltä, että voisi olla esimerkiksi joku tulehdus. Sanoit, ettei ole käytössä hormonaalista ehkäisyä eikä lääkityksiä ole. Oletko varma ettet ole raskaana? Kun nuo viime kuukautisetkin tulivat oudosti ja olivat niukemmat? Monilla saattaa alkuraskauden aikana kuitenkin tulla vuotoa, jota sitten erehdytään pitämään kuukautisina. En tiedä, voiko rinnat kipeytyä alkuraskaudessa toispuoleisesti, mutta ei kai sekään nyt ihan tavatonta olisi. Voithan joka tapauksessa tehdä raskaustestin, ei se paljon maksa. :) Mutta ole rauhallisin mielin. Jos kipu pahenee niin voithan tilata yrittää päästä vaikka yksityiselle gynelle jo aiemmin.

      • Alkuperäinen kirjoittaja

        Kiitos vastauksesta. Ja en ole raskaana, se ei ole mitenkään mahdollista :) Nyt aloin miettimään josko nuo viimeiset ns. kuukautiset olivatkin jotain välivuotoa(minulla on joskus semmoista ollut) ja varsinaiset kuukautiset olisivat vasta tulossa. Nimittäin nyt illalla on tuntunut mahassa vähän samanlaista enteilyä kuin ennen kuukautisia. Joten se selittäisi tämän rinnan kipeytymisen todennäköisesti. Kun minusta tämä kipu/rinnan kovuus/raskaus tuntuu juuri sille mille rintani tuntuvat ennen kuukautisia. Mutta odottelen nyt kuuluuko kuukautisia vai ei ja tosiaan jos kipu pahenee niin sitten menen aiemmin lääkäriin. Tänään tosiaan tuo kipu on ollut huomattavasti vähempää mitä eilen ja rintakaan ei ole yhtä kova mitä eilen.

      • edellinen...
        Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Ok,no jos sitten ei MILLÄÄN ole mahdollista että olet raskaana, niin voihan olla, että se jotain välivuotoa oli. En halua udella mitään henkilökohtaisuuksia, mutta jos nyt olette ylipäätään viimeisen kuukauden aikana olleet yhdynnässä eikä miestäsi ole steriloitu tai todettu hedelmättömäksi niin kai se raskauden mahdollisuus kuitenkin olisi olemassa...? En tosiaan usko, että rintasi kipuilu on mitään vaarallista, varsinkin jos siinä ei mitään erillistä kyhmyä tms. tunnu. Jos koko rinta tuntuu kovalta, niin kyse on varmasti jostain muusta, todennäköisesti ei niin vakavasta jutusta. Mukavaa joulunodotusta sulle. :)

      • Alkuperäinen kirjoittaja
        edellinen... kirjoitti:

        Siis ei olla oltu yhdynnässä viimeisten normaalien kuukautisten jälkeen ja silloin kun viimeksi olimme käytimme kondomia.
        Sen huomasin että rinta muuttuu kipeämmäksi/kovemmaksi iltaa kohden, eilen illalla kun hetken aikaa pidin lämmintä kauratyynyä rinnan päällä, niin rinta pehmeni heti sen jälkeen.
        Kiitos sinulle vastauksistasi ja oikein mukavaa joulun odotusta :)

    • Alkuperäinen kirjoittaja

      Kävin aamulla kuitenkin lääkärissä näyttämässä rintaani. Ei löytänyt mitään poikkeavaa, epäili lievää rintatulehdusta ja määräsi antibioottikuurin. Jos vaiva ei mene ensi viikkoon mennessä ohi niin sitten mammografiaan. Nyt vasta huolestuttaakin kun lääkärikin oli vähän ymmällään että mitä tämä on :(

      • Älä huolestu

        Millä lääkärillä kävit? Terveyskeskuksessa? Ei tk:n yleislääkärit välttämättä osaa sanoa tuollaisista niin hirveästi. Gynekologi tietää tarkemmin ja tämä lääkärihän nyt epäili lievää rintatulehdusta. Oireesi sopivat siihen oikein hyvin. Tosin on harmillista, että lääkärit tekee just noin, EPÄILEE rintatulehdusta ja määrää antibiootin. Jos rinta ei olekaan tulehtunut niin syöt turhan kuurin. No, kun se nyt on määrätty niin sun on se syötävä ja jos kyseessä on tulehdus niin siihen se auttaa. Mammografiaan meno ei aina tarvitse olla syöpäepäily, siitä saa ehkä selvyyttä moneen muuhunkin vaivaan.

      • oli tulehdus

        rinnassa ja oireet samat kuin sinullakin. Olin juuri muuttanut ja kantanut painavia esineitä vähillä vaatteilla ulkona kylmässä. Sain kuurin ja rinta piti avata kun se tuli järjettömän kipeäksi ja tulehtuneeksi. Sen jälkeen olen todella suojannut rintani ulkona jos on vähänkin kylmempää, varsinkin ennen kuukautisia. Tulehdus voi tulla myöskin jos saa iskun rintaansa. Jos kuuri ei auta, niin mene uudelleen lääkäriin. Hyvää joulunodotusta ja paranemista sinulle.

      • Huolestunut 36v
        oli tulehdus kirjoitti:

        Viikonlopun rinta on ollut kipeä, mutta eilen illalla sitten saunan jälkeen rinta ei enää tuntunutkaan yhtään aristavalle eikä kovia kohtia tuntunut. Yöllä rinta tuli taas aristavaksi ja aristaa vieläkin vähän. Mutta ei ehkä niin kipeä ole enää mitä aiemmin. Muistin eilen että rinta alkoi oireilemaan jo viikkoa ennen kuin menin lääkäriin, olin aamupäivän ollut viileässä varastossa ja minulle oli tosi kylmä siellä, sitten puolenpäivän aikoihin alkoi rinnassa tuntua oudolle. Olisikohan se siellä kylmettynyt ja nyt sitten kestää ennenkuin paranee? Rintatulehduksen puolesta käsittääkseni puhuisi se että kovat pahkurat häviää lämpöisellä haudottaessa? Torstaina minulla loppuu antibioottikuuri.

      • auttaakin
        Huolestunut 36v kirjoitti:

        usein. Jos mahdollista koeta pitää tuettomia rintaliivejä öisinkin ja päivisin laita jotakin lämmittävää liiveihin (jos pystyy pitämään jotakin villaista siinä suojana niin kannattaa kokeilla). Tuuli ja veto ovat pahimmat. Kun rinta tulehtuu pahasti siitä voi tihkua märkää nännistä ja koko rinta muuttuu kovaksi, punaiseksi ja kuumottavaksi, kipu on sietämätön silloin. Ystävälläni oireili rinta auto-onnettomuuden jälkeen monta vuotta, lopulta häneltä täytyi poistaa pieni sektori rinnasta ja tulehduskierre loppui, mitään syöpään viittaavaa ei löytynyt. Minulla tulehdus ei ole uusinut, mutta olenkin ollut varovainen kesät talvet nimenomaan kylmän suhteen, myöskin rinnan pitäminen mahdollisimman liikkumattomana vie oireet pian pois.

    • Huolestunut 36v

      Kävin tänään omalääkärillä joka vaihtoi Amoxionin Kefexiin, ei oikein osannut sanoa mitään mikä rintaa vaivaa. Kyseli vaan että tutkinko itse rintoja ja koska olen käynyt mammografiassa viimeksi. Siis minultahan ei ikäni puolesta ole mammografiaa koskaan otettu. Laittoi lähetteen ultraan/mammografiaan. Soittelin aikaa niin vasta tammikuussa :O soitin lääkärille joka sai aaton aatoksi minulle ajan. No tulin kotiin ja soittelin itse lisää ja sainkin jo huomiselle ajan. Eli huomenna ollaan viisaampia.
      Rinta on tosi kipeä nyt kun lääkäri sitä oikein kunnolla puristeli.
      Huoli on kyllä valtava.

      • Huolestunut 36v

        Nyt on rinnat ultrattu ja otettu mammografia, kaikki oli kunnossa! Lääkäri sanoi että ultran mukaan ei tulehdustakaan olisi. Epäili että rintalihas olisi kipeytynyt kun olen nostanut laatikoita ja siitä sitten rinnan kipuilu johtuu.

    • Huolestunut 36v

      Eilen illalla sitten alkoivat kuukautisetkin, taisi ne edelliset oudot kuukautiset ollakin jotain välivuotoa mitä minulla joskus on puolessa välin ollut. Toisaalta tuo rinnan kipuilu on voinut olla enteilyä kuukautisistakin. Eilen illalla ja aamulla rinta oli kipeä mammon jäljiltä, mutta nyt päivää kohden ei enää niin kipeä ja mielestäni niitä kipeitä kovia paakkujakaan ei ole enää ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6424
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3843
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3220
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      989
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe