tällaista, kun muutakaan en keksinyt, että jos olisitte nyt menossa naimisiin, niin ottaisitteko miehenne sukunimen?
Minä nimittäin en ottaisi.
Muistan, kun pillitin hoksatessani, että helkkari minähän en nyt sitten olekkaan minä, vaan rouva mieheni.
Minä nimittäin en ottaisi.
Muistan, kun pillitin hoksatessani, että helkkari minähän en nyt sitten olekkaan minä, vaan rouva mieheni.
Vastaukset 43
Vanhimmat
enkä ottais nytkään! Tein kompromissin eli otin kaksoisnimen. Onneksi molemmat sukunimet on suht lyhyitä niin käsi ei väsy nimikirjoitusta väsätessä. Tietysti jos mieheni olisi joku aatelinen hyvin hyvin hienolla nimellä, niin voisihan sitä tietysti sitten harkita ottaa vain hänen sukunimensä ;)
jos Von olisi etuliitteenä, se muuttaisi asian kokonaan.
mulle kelpaisi myös etuliitteet af ja de, tai nimen loppuosaan creutz. Tietysti sitten tulisi eteen se juttu, että tämä tuiki tavallinen etunimi pitäisi muuttaa jottei tulisi ihan hullunkurista nimeä.
genealogia.fi ja sitten hakuun sukulaistesi kirkonkirjoja jos vaikka sattuisit löytämään jonkun hienolta kalskahtavan esi-mummosi tai ukkisi sukunimen. Onnistuu oikein hyvin. Maistraattiin vaan ilmoitus ja se on siinä. Mulla ei ole edes sitä mahdollisuutta, kun nimistä löytyy Pesu ja Karvanen.
Ei kovin aatellisilta vaikuta.
edes kaivaa, sillä isäni äidin suvusta löytyy tosi erikoinen ja aika hienolta kalskahtava sukunimi! Tosin, taidan nyt kuitenkin tyytyä näihin tuiki tavallisiin nimiin, niin omaani kuin ukonkin. Vaatimaton persoona kun olen ;)
meneväni koskaan naimisiin,tai sitten sen miehen täytyy olla jotain todella ihmeellistä!
No jos näin kävisi niin pitäisin oman sukunimeni,siihen on syynsä..
naimisiin. Äitini sanoi aina, että sitä sanaa ihminen ei sano mikä ei tule joskus vastaan.
No, ei se mitään. Suuriakin persoonia on ollut vaikka siviili sääty on ollut vanhapiika.
Ehkä pidän enemmän sanasta sinkku,vaan saa tuota toistakin toki käyttää ;)
Joo ei pidä koskaan sanoa ei koskaan mut oikeesti sen onnellisen pitäis kyl viedä jalat niin alta että kirkkoa käytäis varaamaan!No aika näyttää jos näyttää..
kun salamanleimaus, silloin, kun se ihan oikea sattuu sun kohdalle.
Sulla se on nyt vienyt vähän pitemmän aikaa.
Eikä sitä nyt aina tarvi sitä kirkkoakaan varata. Minutkin vihittiin ukkoni kotona ja peräkamarissa. Virttä veisasivat, kun nuoripari asteli papin eteen heh.
tuota ikää kertynyt jo 25-vuotta ;)
Johan tässä alkaa biologinen kellokin tikittää tuhatta ja sataa ;D
No joo,JOS naimisiin JOSKUS menisin niin ei sen vihkimispaikan tarvitsis kirkko olla jos joku parempi idea tulis mieleen.
Marita Taavitsainenkin on 40 sekä risat ja silti toivoo tulevansa siunattuun tilaan.
Arvaappas minkä ikäinen on maailman vanhin synnyttäjä? No, 75 vuotta.
Sukunsa viimeinen upporikas naisihminen joka tarvitsi perillisen.
eikös se Taavitsainen ole jo siunatussa tilassa, ihan kuin tänään jossain olisi niin lukenut.
Minun äitini oli 43 v. kun minä olen syntynyt, ei ollut enää tytön hupakko hänkään.
Avioon menivät isäni kanssa 41 v. ikäisinä.
Heillä oli 6 pv. ikäeroa, sen verran oli isä vanhempi, että sai sanoa, mene nuoremmuuttasi.
En pitänyt omaa nimeäni minäkään, nyt olisi vaikea edes kuvitella enää ottavansa omaa nimeä.
On jo, no lähes 40 v. opetellut nykyiseen nimeen.
sana tuokin "siunattu tila"!
Haa,eli voin harkita asiaa vieä 50 vuotta mikäli siltä tuntuu,vaikka tuskin perijän toivossa kannattaa.Miulta tuskin omaisuuksia jää..
mieltäsi jossain vaiheessa, niin oisko nimi Telpetti mitään?
Eihän se välttämättä tarvitse olla tyttönimi, etenkään jos ei siitä tykkää.
pitänee funtsata, onhan niitä kaiken karvasia nimiä olemassa. Telpetti, hmm, joo, mikä ettei.
Kyllä minä tyttönimestänikin pidän, ei siinä mitään.
siinäpä olisikin pulma,
luulen että pitäisin omani..tai sitten molemmat.
minun ikäiseni otti heti oman nimensä takaisin, kun laki antoi siihen mahdollisuuden.
Mulla ei ole ollut siihen rohkeutta. Jotenkin pelkäisin ihmisten virnuilua.
Vaan olisi se komeeta. Oikein sydämmessä läikähtää, kun ajattelenkin asiaa. Vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen.
no en mä nyt enään kyllä vaihtais, johan tuo ukkokin loukkaantuis...kyllä sitä nyt olen se mikä olen, ja tällä nykynimeähän olen jo käyttänyt pitemään kuin tyttönimeäni koskaan... ;))
muistankin sun sukunimen, melkein on päässyt unohtumaan.
Oikein komea savon aatelinen nimi se on ;)))Toista se on mulla. Vieraalta kalskahtava nimi tähän maisemaan.
en nyt tiedä onko tuo niin savonkaan aatelinen nimi,
paljon noita on täälä hämeessäkin ollut kautta aikojen, mun kummitätini kantoi jo samaa aatelisnimeä......oiskohan tuo ollu enne.. ;))
On tällä palstalla Lehtinenkin, aatellinen nimi sekin.
Taidatte olla samaa sukujuurta koko porukka;)))
mun äitin isä on venäläinen, äitin äiti taas turkulainen, ja mun isän suku on monta polvea ihan hämäläisiä..
Missä tämä sinun venäläinen ukkisi ja turkulainen mummosi kohtasivat?
Naapurissani asui inkeriläinen nainen jonka kanssa oltiin aika hyviä ystäviä.
Hänellä oli mukanaan poika Suomeen tullessaan ja pojan isä oli venäläinen.
Oltiin niin kavereita, että rohkenin kysyä kummat ovat parempia rakastajia suomalaiset vai venäläiset.
Vastauksen voit arvata sillä sellaisella äänenpainolla rouva vastasi, ettei jäänyt mitään epäselväksi.
turussa olivat kohdanneet, sitte jossain vaiheessa tiensä erosivat kun ukkini meni venäjälle/kotiinsa käymään, jostain syystä ei enään päässyt takaisin suomeen, no enempää mulle ei ole kerrottu, mummo vaan vanhanakin vielä huokaili että ''sinne hän jäi rajan taa''
oli naapurillakin. Sinne senkin sulhasehdokas hävisi Venäjän aroille heh.
Poikaa ei koskaan nähnyt mutta jäihän pojalle valokuva, sellainen rutistunut pieni kuva missä isäpappa hymyili koppalakki päässä ja pujoparta leuan kärjessä.
noita tarinoita niiltä ajoilta varmaan riittää..
mun äiti sai isänsä vaatimuksesta, isänsä äidin nimetkin olga pauliina, aikuisena äiti sitten suomensi tuon olga nimen, kun ei pitänyt siitä...
tuttu nimi tuo Olga heh.
Meilläkin sitä yhdessä vaiheessa yritettiin kääntää Oiliksi, mutta eihän siitä mitään tullut.
no meillä se onnistu ja oikeen virallisesti, kun äiti niin vihasi sitä olga nimeä...minusta se on ihan kiva nimi, meinasin kerran yhdestä koirastani tehdä olgan, mutta annoin sitte periksi vastustajalle.. ;)))
häpesin lapsena äitini Olga nimeä :(((( Jos joku kysyi, niin väänsin sen aina joksikin muuksi.....
Kippari Kallen Olga ja Golgatan Olka olivat hyvin tunnettuja hahmoja silloin.
Nyt, nyt on mentävä nukkumaan.
mä en muista et oisin ite koskaan hävennyt sitä nimeä, mut äiti ei tykännyt siitä kun se oli venäläinen nimi..
toi oli kyllä jotenkin hauska, mihin yhdistit tuon nimen, lapsen mielikuvitusta...;)
Hyvää yötä,
mä meinaan vielä katsoa Dallasin, olen jäänyt koukkuun vanhaan uusintana tulevaan saippuasarjaan...
jos tuo joskus sen mulle tahtoisi antaa! >:-/
Minusta olisi mukava olla rouva mieheni.
niinkö?
No, mikäs vuosi se on nyt menossa? Onko karkausvuosi?
Ei mut ihan tosissaan, jos kerran rouvaksi haluat ja mies turhanpäiten jahkailee, niin se on tehtävä selväksi ettei tässä nyt vetkuttelu enään vetele.
Ensi viikolla kuulutukset ja seuraavalla viikolla vihittäväksi. Näin se menee, kun pistää töpinäksi ;)))))
pitää varmaan suostua siihen, että käydään lounastauolla vihkaisemassa itsemme avioliittoon. :) Sellaisen ehdotuksen tuo joskus heitti. En tiedä onko sillä enää niin paha sitoutumiskammo, mutta hääkammo kyllä.
Kun kävin 11 ja puoli vuotta sitten ensimmäistä kertaa Tromssassa ja ajelin gondolihissillä näköalapaikalle, niin mietin että siinä hississä voisin mennä naimisiin. Se ei ole kovin iso mäki, hissimatka kesti 4 minuuttia. Juuri sopivan pituinen.
Ei ole kovin hyvin mennyt kun edelleen vaan on haaveeksi jäänyt!
Pitäisin sitä yhtenä ehdottomista ehdoista.
Tradition vuoksi? Perheen yhtenäisyyden? Olis kiva kuulla perustelut. Mun mielestä sitoutuminen parisuhteeseen näkyy jossakin muussa kuin nimessä..
Meil tosin oli diili: itse en kuulunut kirkkoon, kun naimisiin menin. Totesin, että jos liityn, niin pidän oman nimeni. Jos maistraatti käy, niin vaihdan. Tässä sitten on yhteisellä nimellä taivallettu yli 15v, vaikka hääpäivä oli perjantai 13:sta.
Tänään 6-vuotishääpäivä (eli sokerihäät)!!!
Pidin luonnollisena että otin mieheni nimen, olisi ollut kornia pitää ex-mieheni sukunimi...
Jos pitäisi vielä sukunimeä vaihtaa, niin ottaisin äitini tyttönimen. Todella kaunis ja harvinainen nimi!
mukavalta tuntuisi pitää X-miehensä sukunimeä. sanoisin samoin, että aika kornia olisi.
Ihmettelen sitäkin, kun eronnut rouva kantaa uskollisesti entisen miehensä nimeä???
Vetoavat useinkin, että haluavat olla samalla nimellä, kun lapsetkin heh.
Minusta eron pitää olla todellinen ero. Päivääkään en tepastelisi uskollisesti X - ukkoni nimeä kantaen.
ottaa mieheni nimen,minulle se on selvä juttu vaikkei ole sen suurempaa kantaa siihen mikä olisi parasta/oikein ja hienointa ;)
nykyään vapaaehtoinen valinta.
Jokainen saa tehdä mielensä mukaan ja hyvä niin.
niin riippuisi nimestä. omaa nimeäni en helpolla vaihtaisi ja tuskin ollenkaan. tai eihän sitä tiedä jos ihan päättömästi rakastuisi ;-)
tuplanimen voisin ottaa jos ei olisi ihan kamala.
olevan. Päättömästi rakastuisi?
Kerran olin päättömästi hetken rakastunut juu ja naimisissa ollessa.
Se oli vaan sellaista katseita ja hipaisuja, sekä muutamia tulisuudelmia.
Meinasin kävellä seiniä päin, niin sekaisin olin.
Kohde oli ukkoni nuoruuden kavereita ja tiesi hyvin minkälaisen painiottelun joutuisi läpikäymään heh.
Siitä hän sitten pikkuhiljaa liukeni pois ja minä jäin pitkäksi aikaa haaveisiini.
Vieläkin sätkäyttäisi jo tulisi vastaan.