Rommausta ei tule!

rommaajilta on taloustiedot ja pallo täysin hukassa.

todellisuudessa rommaus tulee jäämään suomessa todella vaatimattomaksi odotuksiin nähden. hinnat laskevat ehkä 10-20%, mutta sen jälkeen keskuspankkien aloittama valtava likviditeetin syöttäminen tulee kiihdyttämään inflaation korkeammalle kuin kukaan osaa nyt odottaa.

ben bernake on kirjoittanut tutkielmia 1930-luvun lamasta ja tietää tarkasti, millä lääkkeillä deflaatiokierre torjutaan. hän ei silti voi estää sitä seuraavaa inflaatiokierrettä. kun ihmiset tajuavat, missä mennään, he alkavat hankkiutua käteisestä eroon ja ostavat kiinteää omaisuutta, myös asuntoja. Ilmiö alkaa Yhdysvalloista, mutta leviää sitten muuallekin maailmaan. jos muut valtiot eivät toimisi samoin, he antaisivat yhdysvaltojen vientiteollisuudelle massiivista tasoitusta valuuttakurssien muodossa.

inflaatio on tavallisesti huono asia markkinakorkoisen lainan ottaneelle velalliselle, mutta tällä kerralla valtio tulee auttamaan heitä mm. verovähennysoikeuksilla. omistusasuminen on valtion suosima asumismuoto useistakin syistä, mutta ei niistä nyt sen enempää. Maksumieheksi tässä joutuu velkansa jo maksanut keskiluokka ja oikeiston istuessa hallituksesessa maksajina ovat myös heikommin toimeen tulevat, siis tyypilliset sohvallaan pahalle haisevat vuokralurkit.

ruskea läjä tulee siis lentämään tuulettimeen, mutta sitä höyryävää tavaraa ei leviä kaikkialle yhteiskuntaan, vaan se hierotaan tuhnujen naamaan. Velat kuitataan tässä tilanteessa inflaatiolla ja sen vaikutukset kohdennetaan velallisiin veroratkaisuilla.

Ei ollut lainkaan tyhmää maksaa liikaa.
9542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

aiemmin ottanut kantaa..
Omistusasuminen ei tulevaisuudessa tule Suomessa olemaan jokaisen herkkua.. Maailma "tasoittuu". Me olemme niitä joilta leikataan pois..

Äänestä

tuo viimeinen lause tarkoitti?

On aina tyhmää maksaa liikaa.

Äänestä
  • ... on yleensä tyhmää maksaa liikaa. Nopean inflaation oloissa on kuitenkin tärkeämpää, että rahat on kiinni kiinteässä omaisuudessa, jolloin ne pitävät arvonsa pitkällä aikavälillä edes kohtalaisesti.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    ... on yleensä tyhmää maksaa liikaa. Nopean inflaation oloissa on kuitenkin tärkeämpää, että rahat on kiinni kiinteässä omaisuudessa, jolloin ne pitävät arvonsa pitkällä aikavälillä edes kohtalaisesti.

    Saahan sitä elämäänsä jännitystä sillä että makuuttaa rahojaan pankissa. Talletussuoja kun on edelleenkin vielä se entinen 25 tuhatta

    Asunnossa raha on enemmän turvassa ja siitä saa hyödkettä

    Äänestä

korkealla, niin ovat myös korot ja silloin käteinen hakeutuu korkopapereihin.

Äänestä
  • noin 1,5 %. Eipä kovin nopealta vaikuta...

    Äänestä

Kirjoitin tämän avauksen vain nähdäkseni, siivoaako palstan sheriffi Marella pelkästään hintojen laskua povaavia viestejä. Näin todella on. Uitin avaukseen tahallani muutamia loukkauksia "pahanhajuisista vuokra-asujista" ja "paskan hieroimisesta heidän naamaansa" nähdäkseni, saako panettelu palstalla jatkua, kunhan se ei kohdistu asuntovelkaisiin ja/tai viesti itsessään puhuu hinnannousun puolesta. Vastauskin saatiin: Kyllä saa jatkua.

Johtopäätös: Myös Marella-muulia ahdistaa pahasti edessä oleva raju hinnanlasku. Toisin kuin useimmilla palstalaisilla, hänellä on edes mahdollisuus muovata havainnoimaansa todellisuutta sensuurin keinoin. Toivotan hänelle onnea valitsemallaan tiellä. Muistathan palstan sensuroimisen lisäksi peruuttaa myös lehtien tilaukset, koska muuten todellisuus ryömii sieltä kuplan muotoiseen paratiisiisi. :-)

Mitä tulee avaukseeni, se on ihan puutaheinää, eivätkä siinä esitetyt väitteet perustu mihinkään todelliseen. Keskuspankin tämänhetkinen tapa lisätä likviditeettiä markkinoille on rahan lainaaminen ja retoriikka. Laina on kuitenkin lyhytaikaista, joten raha saadaan tarvittaessa vedettyä takaisin nopeasti, joten se ei jää synnyttämään mitään inflaatiokierrettä.

... täältä tähän.

Äänestä

JA AIVAN VARMASTI ROMMAA JA SEURAAVAT VÄHINTÄÄN, KOROSTAN VÄHINTÄÄN SEURAAVAN PUOLENTOISTAVUODEN AIKANA ROMMAA !!!!!
Se on hinnoista vähintään -30 % pois tänä aikana. Ja tämä on varmaa asiaa niin kuin sinäkin nimimerkillläsi esiinnyt!

Äänestä

Kaikki kiinteä omaisuus menettää arvoaan.Epävakaina aikoina likviidi omaisuus on valttia .Korot putoaa sen takia kun ei ole lainan
ottajia.Lainaamalla ne pankit elää.Lainarahalla taas ei kannata ostaa kiinteetä laskeviin markkinoihin .

Nyt pitää lähteä merelle kun hurrikaani uhkaa laiturissa omaisuus tuhoutuu varmasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varma asiasta kirjoitti:

rommaajilta on taloustiedot ja pallo täysin hukassa.

todellisuudessa rommaus tulee jäämään suomessa todella vaatimattomaksi odotuksiin nähden. hinnat laskevat ehkä 10-20%, mutta sen jälkeen keskuspankkien aloittama valtava likviditeetin syöttäminen tulee kiihdyttämään inflaation korkeammalle kuin kukaan osaa nyt odottaa.

ben bernake on kirjoittanut tutkielmia 1930-luvun lamasta ja tietää tarkasti, millä lääkkeillä deflaatiokierre torjutaan. hän ei silti voi estää sitä seuraavaa inflaatiokierrettä. kun ihmiset tajuavat, missä mennään, he alkavat hankkiutua käteisestä eroon ja ostavat kiinteää omaisuutta, myös asuntoja. Ilmiö alkaa Yhdysvalloista, mutta leviää sitten muuallekin maailmaan. jos muut valtiot eivät toimisi samoin, he antaisivat yhdysvaltojen vientiteollisuudelle massiivista tasoitusta valuuttakurssien muodossa.

inflaatio on tavallisesti huono asia markkinakorkoisen lainan ottaneelle velalliselle, mutta tällä kerralla valtio tulee auttamaan heitä mm. verovähennysoikeuksilla. omistusasuminen on valtion suosima asumismuoto useistakin syistä, mutta ei niistä nyt sen enempää. Maksumieheksi tässä joutuu velkansa jo maksanut keskiluokka ja oikeiston istuessa hallituksesessa maksajina ovat myös heikommin toimeen tulevat, siis tyypilliset sohvallaan pahalle haisevat vuokralurkit.

ruskea läjä tulee siis lentämään tuulettimeen, mutta sitä höyryävää tavaraa ei leviä kaikkialle yhteiskuntaan, vaan se hierotaan tuhnujen naamaan. Velat kuitataan tässä tilanteessa inflaatiolla ja sen vaikutukset kohdennetaan velallisiin veroratkaisuilla.

Ei ollut lainkaan tyhmää maksaa liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu