Eilen yläkerran kaksi koiraa omistava naapuri
kertoi mulle (meilläkin kaksi koiraa)
seuraavanlaisen tapauksen, joka tapahtui eilen
puolen päivän aikaan.
Joku oli soittanut ihan mielettömästi mun
ovikelloani, itsehän olin tuolloin töissä, ja
poika koulussa. No, kellon rinkutus oli ihan
mieletöntä, sitä soitti joku oikein kiihkolla.
Mitäpä koiramme tähän? No, pikkukoira alkoi
sitten haukkua, soitettiinhan kelloa niin
vimmaisasti. Normaalisti kumpikaan ei edes reagoi
ovikelloon, hyvä jos korvaansa heilauttavat.
Siis, tulos oli kuitenkin, että pikkukoira
haukkui.
Sitten se mun ovikelloni hiljeni. Kului pienen
pieni tovi, kun tämän ylänaapurini ovikello alkoi
soida yhtä ponnekkaasti kuin mun kelloni oli
soinut. Ovikelloa rinkutettiin ja rinkutettiin.
No, yläkerran toinen koira alkoi haukkua (nämäkin
normaalisti tosi "mykkiä" koiria). Mutta isäntäpä
sattui oleen kotosalla, ja karjahti "hiljaa".
Tällöin hiljeni sekä koira, että ovikello
(rinkuttaja kuuli hiljaa-huudon). No, ylänaapuri
meni ovelle, että kuka siellä nyt mahtaa olla. Ei
ketään! Joku sen sijaan kiiruhti rappuja alas jo
kovaa vauhtia.
Eli tämähän oli silkkaa kiusantekoa, soittaa nyt
ovikelloja, nimenomaan koiraperheiden ovikelloja,
niin että saadaan koirat haukkuun.
Yläkerran naapuri kiiruhti pikapikaa parvekkeelle
ja näkikin tämän ovikellojen rinkuttelijan.
Yleensähän tällaisista "syytetään" lapsia tai
jopa nuoriakin. Mutta kuka rinkuttelija oli? Se
oli naapurirapusta sellainen eläkeläismies.
Naapurini oli soittanut heti isännöitsijälle,
joka pahaksi onneksemme on juuri nyt lomalla.
Naapurini kertoi tämän tarinan kuitenkin sinne
isännöistijän toimiston väelle, että on siellä
sitten heti tiedossa.
Mutta kyllä sappeni kihisee!!! Ja varmasti myös
ylänaapurin sappi. Molempien koirat on ihan
yhteiskunatkelpoisia, todella hiljaisia ja
lähestulkoon "näkymättömiä" otuksia. Vaan joku
nyt on kuitenkin nähnyt ne, ja saanut päähänsä
tällaisen kiusanteon. Tiedä sitten edes, koska
tämä on alkanut. Saattaahan olla, että tämä oli
eka kerta... tai sitten niitä on haukutettu jo
vaikka viikkoja.
Ajattelin ihan kirjoittaa tämän tänne, että
näinkin voi käydä vaikka kuinka koittaisi olla
koiriensa kanssa huomaamaton ja fiksu. Katsoo nyt
sitten, jatkuuko tämä vielä, olihan se ylänaapuri
kuitenkin kotona, niin josko se hillitsisi
kiusantekijää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
helkkari! Kyllä on maailmassa luonnevikaisia
ihmisiä! Toivottavasti ei tule enää teitä
häiritsemään ja jos tulee niin saatte kiinni itse
teosta. Haluaisin kuulla minkä syyn hän
käytökselleen kertoisi.
moi
mitä järkee rimputtaa kelloo
tollatavalla...kukaan ihan täys järkinen ei
tollasta tee...no mut mä kuitenki toivon 5että
seukko lopettas ei tollanen oo kenenkään mielestä
kivaa...paisi ovikellon rimputtajan mielestä!!!!
Tuollaisia koiranvihaaja-pas##aisia on
valitettavasti olemassa,törmäsin itsekin
samantapaiseen asuessani opiskeluaikana
kerrostalossa.Taisipa joskus joku heitellä jotain
myrkytettyjä makkaranpalasiakin kävelyteiden
varsiin tuusulassa.Tuollaiselle tyypille pitää
mennä oven taakse ja kysymään mitä asiaa sillä
oli ja miksi niin teki.ne kun luulee voivansa
määrätä muita eikä kuitenkaan voi kun ovat
surkimuksia.
tekisin eli menisin soittamaan kyseisen
rimputtelijan ovikelloa ja kysymään hänen
asiaansa. Voisin jopa soittaessani ovikelloa
todella rimputtaa sitä samaan malliin kuin hän
lienee tehnyt sinun ja naapurisi ovikelloa
soittaessaan.
Johan luulisi menevän jauhot suuhun!
Tsemppiä tollasten idioottien kanssa :)
Johan on pimeä tyyppi! Toivottavasti saatte asian
järjestykseen.
Sitä ei voi aina käsittää mitä lähimmäisen
mielessä liikkuu, mutta nyt kyllä tuli mieleen,
ettei liiku mitään. Ja vielä aikuinen ihminen.
Jos joku lapsi sen olis tehny, niin homman vois
hyvällä sydämellä laittaa ajattelemattomuuden
piikkiin, mutta tätä tosiaankaan ei!