no niin

Lapsi ollut heinäkuusta 07 sijoitettuna perheeseen.
Lapsen äiti kävi asiakassuunitelmassa,jossa käytiin
läpi asioita.Mikään ei muuttunut 4 tuntia kerran
kk tapaamiset.Soittoaika kerran viikossa.Ei jouluksi kotiin.Ehdottivat jopa joka toinen viikko soittoaikaa eli 2 kertaa kk.ssa.No minulla taas on
6 tuntia tapaamisaikaa kerran kk:ssa.Siis asia ei
ole nytkähtänyt juuri ollenkaan puolentoistavuoden aikana eteenpäin.
352751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

mielestä?

Aivan sama, ovatko syyt todellisia vai sossujen kuvitelmia, se on tärkeää, mitä niistä on kirjattu huostan syyksi. Ja mitä ovat keinot syiden poistamiseksi.

Sitten on mietittävä, MITEN sinun on tarkoitus osoittaa sossulle syiden poistuneen. Koska sitä mukaa kuin tilanne sossun silmissä paranee, on kyllä tarkoitus myös lisätä yhteydenpitoa ja tapaamisia. Jotkut vanhemmat ovat sossun kirjausten suhteen jopa niin merkillisessä tilanteessa, että joutuvat pohtimaan, onko niiden poista yleensä kenellekään mahdollista? Sen verran kierosti ja sikamaisesti kirjaukset voi olla laadittu.

Jos tilanne näyttää huonolle, käänny sosiaaliasiamiehen tai asianajajan puoleen.

Äänestä

tarkkoitti sitä, että saan tavata lastani laitoksessa 2 kertaa viikossa neljä tuntia kerralla ja yksi puhelu päivittäin. Minusta se oli hirvittävää.

Nyt poistuu tapaamisoikeude rajoitus ja lapsi tulee pe kotiin ja su takaisin. Viikolla saamme tavata 1-2- kertaa. Puhelimen käyttöä ei ole rajattu.

Huostanpurusta aloin puhumaan. Sanoivat, että sijoitus on tarkoitettu pitkäaikaiseksi. Sanoin, että se ei ole lainmukaista. Suostuivat kirjaamaan asiakassuunnitelmaan, että huosta puretaan vuoden päästä ja sitte muutamalla lauseella, millä ehdoin. Ei mitään konkreettista. Vien huostanpurun oikeuteen.

Äänestä
  • sinun knannattaa ottaa heti yhteys vakuutusyhtiöön, näin alkuvaiheessa, kun asia ei ole riitautunut ja siitä on tehty päätös. Vakutusyhtiön kautta saat asianajajan edullisesti, vain oma vastuu osuus pitää maksaa (arvio n. 150 €) vakuutus on oikeusturvavakuutus.

    Tuo alkaa aivan samalla tavalla, kuin minun kohdallani aikoinaan, eli niillä on aikomus todella pitkään sijoitukseen lapsen kodalla, eikä mitään tarkoitustakaan, suunnitella huostan purkua, missään vaiheessa, ennen kuin lapsi on 18 v.

    lapsen vieroitus omista vanhemmista, on ensisijainen tehtävä sossuilla.

    Äänestä

  • Keke-68 kirjoitti:

    sinun knannattaa ottaa heti yhteys vakuutusyhtiöön, näin alkuvaiheessa, kun asia ei ole riitautunut ja siitä on tehty päätös. Vakutusyhtiön kautta saat asianajajan edullisesti, vain oma vastuu osuus pitää maksaa (arvio n. 150 €) vakuutus on oikeusturvavakuutus.

    ja tämä vakúutus on kotivakuutukseen liitettävä vakuutus.

    Jokaisella vakuutusyhtiöllö on tietty omat käsitykset, mutta minulle itselle vasta nyt ehdotettiin tätä oikeusaputoimistosta.

    Tiedustelu kannattaa tehdä.

    Äänestä

  • Keke-68 kirjoitti:

    sinun knannattaa ottaa heti yhteys vakuutusyhtiöön, näin alkuvaiheessa, kun asia ei ole riitautunut ja siitä on tehty päätös. Vakutusyhtiön kautta saat asianajajan edullisesti, vain oma vastuu osuus pitää maksaa (arvio n. 150 €) vakuutus on oikeusturvavakuutus.

    Tuo alkaa aivan samalla tavalla, kuin minun kohdallani aikoinaan, eli niillä on aikomus todella pitkään sijoitukseen lapsen kodalla, eikä mitään tarkoitustakaan, suunnitella huostan purkua, missään vaiheessa, ennen kuin lapsi on 18 v.

    lapsen vieroitus omista vanhemmista, on ensisijainen tehtävä sossuilla.

    meidän tapauksessa ainakin on äiti omilla kiukutteluillaan, sillä että ei ole ilmestynyt ollenkaan palavereihin, monen kuukauden hiljaiselollaan, aiheuttanut sen, että tapaamisia on ollut vain satunnaisesti ja tosi vähän näiden vuosien aikana.

    Nyt, kun lapset osaavat sanoa oman mielipiteensä, on käynyt niinkin, että toinen on halunnut tavata ja toinen ei.
    Sen mukaan sitten mennään jatkossakin, niin kauan kuin lapset sitä haluavat, tapaamisia järjestetään.

    Mutta sen verran isoja ovat jo, ettei kannattaisi kovin montaa oharia enää tehdä, äidin siis, koska sillä selvästi on vaikutus lasten haluttomuuteen jatkotapaamisiin.

    Sen sijaan isän tapaamiset on menneet juuri niin kuin on sovittu eikä sossun tavoite todellakaan ole ollut vieroittaa lapsia vanhemmistaan.

    Eihän oikeusturvavakuutus tule mukaan ennenkuin asia on riitautunut/riitautettu ?
    Meillä sossu tekee selvitystä, tammikuussa palautetapaaminen, MIKÄ SE ON ? Voisiko näihinkin saada jo apua oikeusturvavakuutuksesta ?

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    jos ei nyt aivan joka sossu tätä tee, niin aika yleistä se vaan on, mitä näitä vuosien mittaan on lukennut täällä ja tuolla.....

    Hyvä niin jos asiat osataan hoitaa "ammattitaitoisesti" sossujen puolelta ja vanhemmat pystyvät samaan ja saavat siihen mahdollisuuden, mutta näin ei ikävä kyllä aina mene. Konfilkteja syntyy, kun kyse on omasta lapsesta, eikä huostaanotto alunperinkään ole ollut oikeutettu, puhun siis omasta puolestani nyt. Tietty on tapauksia, jossa huostaanotto on oikeutettu mm. vanhempien päihteiden käytön takia, joka ei ole hallittavissa. mutta tässäkin tapauksessa voi mennä vuosia, että lasten vanhempi tai vanhemmat ovat kääntäneet ns. "uuden lehden" elämässään ja lasten kotiin palaaminen olisi ollut mahdollista, jo vuosia sitten. Mutta mitään asian eteen ei tehdä, vaikka vanhemmat niin haluasivatkin. lasten mielipide nyt ei voi olla enää vuosien päästä niin uskottava, koska tuo "vieroittaminen" on jossain tapauksissa niin raakaa ja lasten edun vastaista, että heikkoja hirvittää. Lapset koulitaan jo alku vaiheessa, niin että puhelut joko kuunnellaan tai rajoitetaan ja tai tapaamisia on harvakseltaan, siinä lapsen nyt pitäisi vanhempineen olla hyvinkin normaali...ei vaan kaikilta onnistu. Yksikään noista "rajoituksista" ei ole hyväksyttävää ja lapsen kannalta edun mukaista. Miten noissa yhdessäkään rajoituksessa, voidaan edes ajatella, että lapsi pääsisi jossain vaiheessa kotiin, jos rajoitetaan yhteydenpitoa, saaden lapsi sijoittumaan sossujen haluamallaan tavalla jonkin laitos- tai sijaishoitoon. Jos vanhempi haluaa pitää yhteyttä lapseen ja kysyy tätä sossulta, sossu sanoo kysy tätä sijaisvanhemmalta, vanhempi kysyy sijaisvanhemmalta, sijari sanoo kysy sossulta hän ei osaa sanoa....siinä on aika paljon "puurot ja vellit sekaisin" lapsen lautasella. Pallottelua vuosi tolkulla. Monesti vaikeudet vaan johtuu, pätemättömän ja ilkeän sossun toilailuista.Hyvä, jos jossain toimii...

    Äänestä

  • eikös vakuutus kirjoitti:

    Eihän oikeusturvavakuutus tule mukaan ennenkuin asia on riitautunut/riitautettu ?
    Meillä sossu tekee selvitystä, tammikuussa palautetapaaminen, MIKÄ SE ON ? Voisiko näihinkin saada jo apua oikeusturvavakuutuksesta ?

    ilmoitettiin, että asia ei saa olla riitautettu, vaan ensimmäsitä kertaa esillä ja tai siitä on olemassa jokin päätös.

    Palautetapaamisista, nyt en osaa sanoa, kun sossuilla nuo "nimikkeet" asiolla tulee ja menee ja joitain ei käytetä ollenkaan.

    Luulisisin että "palautetapaaminen" on jonkinlainen "ensi" tapaaminen, kun lapsi on ollut jonkin aikaa huostassa ja sijoituksessa.Että tässä käytäisiin läpi sen välin "kuulumiset". Missään tapauksessa älä mene yksin yhteenkään tapaamisiin. Asianajaja tai valtuutettu lähiomainen mukaan, todistamaan kuulemiset.

    Tiedustele omasta vakuutusyhtiöstä.

    maksaa mitään 150

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    meidän tapauksessa ainakin on äiti omilla kiukutteluillaan, sillä että ei ole ilmestynyt ollenkaan palavereihin, monen kuukauden hiljaiselollaan, aiheuttanut sen, että tapaamisia on ollut vain satunnaisesti ja tosi vähän näiden vuosien aikana.

    Nyt, kun lapset osaavat sanoa oman mielipiteensä, on käynyt niinkin, että toinen on halunnut tavata ja toinen ei.
    Sen mukaan sitten mennään jatkossakin, niin kauan kuin lapset sitä haluavat, tapaamisia järjestetään.

    Mutta sen verran isoja ovat jo, ettei kannattaisi kovin montaa oharia enää tehdä, äidin siis, koska sillä selvästi on vaikutus lasten haluttomuuteen jatkotapaamisiin.

    Sen sijaan isän tapaamiset on menneet juuri niin kuin on sovittu eikä sossun tavoite todellakaan ole ollut vieroittaa lapsia vanhemmistaan.

    ja eri mieltä oloa on jopa se, että ei hyväksy lapsensa huonoa kohtelua. Kuitenkin kaikki vanhempien "kiukuttelu" kostetaan nimenomaan tapaamisrajoituksina tai jopa valvottuina tapaamisina.

    Sen sijaan sijaishuollon edustaja voi käyttäytyä miten huonosti tahansa, oikeasti kiukutella, rikkoa lakia ym, eikä hänelle seuraa siitä mitään erityisiä rangaistuksia. Oikeudenmukaisuus näistä asioista on siis kaukana ja kaikki aiheettomat vanhempiin suunnatut kostotoimet kostautuvat samalla myös lapseen, mutta siitä ei välitetä ollenkaan.

    Meillä sijaishuollon edesvastuuton ja huono käytös oli niin törkeää, ennen kaikkea lasta kohtaan (mutta myös minua), että sossut puolustivat meitä monessa tilanteessa. Sossut ajoivat läpi senkin, että lapsen oli päästävä joka viikonloppu kotilomalle ja sain tavata häntä kerran viikossa sijaispaikassa. Soittaa sai joka ilta. Kaikilla ei ole yhtä hyvät sossut, vaan he osallistuvat kaikkiin lapsen vanhemmista vieroitusyrityksiin, siis aiheettomiin.

    Yhden ainoaa palaveria, tapaamista tai soittoa en ikinä jättänyt väliin, mutta meillä ei sijaishuollolle riittänyt mikään, aina oli keksittävä jotain olematonta vikaa, joka oli muka äidistä lähtöisin. Heidän asenteensa kostautui lapselle niin, että huostaanotto purettiin yli 21 kk ennen suunnitellun määräajan loppumista ja lapsi sai jäädä kotiin.

    Tämä on kuitenkin poikkeustapaus, koska yleensä sossut eivät uskalla purkaa huostaanottoa varsinkin, jos psykiatrit ja sijaishuolto vastustavat purkua voimakkaasti - kuten yleensä tapahtuu. Eli kyllä laittomat vieraannuttamisyritykset ja myös siinnä onnistuminen ovat hyvin yleisiä nykyisiin huostaanottoihin liittyen.

    Äänestä

  • eikös vakuutus kirjoitti:

    Eihän oikeusturvavakuutus tule mukaan ennenkuin asia on riitautunut/riitautettu ?
    Meillä sossu tekee selvitystä, tammikuussa palautetapaaminen, MIKÄ SE ON ? Voisiko näihinkin saada jo apua oikeusturvavakuutuksesta ?

    jokaiselta löytyy 150e, kunhan lopettaa kaljoittelun.

    Äänestä

  • mulla on,, kirjoitti:

    jokaiselta löytyy 150e, kunhan lopettaa kaljoittelun.

    jos olemattoman pienistä tuloista tai esim. yh:n saamasta kotihoidontuesta ei ole varaa irrottaa johonkin 150 euroa?

    Vai sama dillekö siellä huutelee, joka luulee joka ikistä bio-vanhemman sairautta mt-ongelmaksi? Minusta mt-ongelmia on enemmän tuollaisella tuntemattomien ihmisten vainoharhaisella vainoajalla.

    Äänestä

  • ovat menneet silloin, kirjoitti:

    jos olemattoman pienistä tuloista tai esim. yh:n saamasta kotihoidontuesta ei ole varaa irrottaa johonkin 150 euroa?

    Vai sama dillekö siellä huutelee, joka luulee joka ikistä bio-vanhemman sairautta mt-ongelmaksi? Minusta mt-ongelmia on enemmän tuollaisella tuntemattomien ihmisten vainoharhaisella vainoajalla.

    samalla myös huostanpurun ehdot. Nämä sossu on velvollinen vaadittaesssa tekemään.

    Äänestä

  • .vaatia ehdot tapaamisten l... kirjoitti:

    samalla myös huostanpurun ehdot. Nämä sossu on velvollinen vaadittaesssa tekemään.

    Lue vaikka lastensuojelulaista.

    Äänestä

  • mulla on,, kirjoitti:

    jokaiselta löytyy 150e, kunhan lopettaa kaljoittelun.

    jokaiselta välttämättä löydy tuota 150 €, vaikka ei kaljoitteliskaan tai muuten käyttäs päihteitä.

    Asiat kannattaa laittaa vireille ja miettiä, sitten myöhemmin miten ja mistä saada rahat tuohon "omavastuu" osuuteen. Aikaa kun näissä asioissa palaa. Raha tilanne ei ole ainakaan "huostaanottoon" hyväksyttävä veruke sossuille tai sijaishuollon jatkamiseen myöhemmin. Suomen sosiaalitoimen tulee huolehtia, lapsiperheistä tai yksinhuoltajista, perusturvan osalta, vaikka näin ei aina oikeesti toimitakkaan. Tämän hetkistä ja tulevaa "lamaa" tullaan varmasti käyttämään paljon hyväksi, sossujen puolelta, siitä olen varma. Apua (rahallista) ei todellisuudessa tulla antamaan, muuten kuin sijaisperheille,tai laitoshoitoihin.

    Äänestä

  • .suunnitella pitkäaikaiseksi kirjoitti:

    Lue vaikka lastensuojelulaista.

    on, mutta tarviiko sitä noudattaa sossujen puolelta kuitenkaan? Heille kun ei löydy laista mitään, millä heidät saa vastuuseen.

    Vai löytyykö? onko minulta mennyt joain ohi?

    Äänestä

  • ole varaa kirjoitti:

    maksaa mitään 150

    En tiedä, onko tuossa ikärajaa, milloin lapsi saa sen ilmaisen oikeudenkäynnin.

    Äänestä

  • Keke-68 kirjoitti:

    on, mutta tarviiko sitä noudattaa sossujen puolelta kuitenkaan? Heille kun ei löydy laista mitään, millä heidät saa vastuuseen.

    Vai löytyykö? onko minulta mennyt joain ohi?

    Se kuuluisa saunan taakse ja,,,,,,,,,, etkö muista ?
    Joku sen jossain vaiheessa vielä muistaa.

    Äänestä

  • jotain ohi ,,, ? kirjoitti:

    Se kuuluisa saunan taakse ja,,,,,,,,,, etkö muista ?
    Joku sen jossain vaiheessa vielä muistaa.

    se ratkaisisi monta ongelmaa joo, mutta sossuja, kun riittää, kuin "puutarha" tonttuja konsanaan. Töitä riittäisi ja senhän tietää...saunan taakse "viejä" sen taiston häviäisi, laki kun on suomessa mikä on, vaikka sitten puolustaisi omaa perhettä ja lapsia.

    Äänestä

  • eikös vakuutus kirjoitti:

    Eihän oikeusturvavakuutus tule mukaan ennenkuin asia on riitautunut/riitautettu ?
    Meillä sossu tekee selvitystä, tammikuussa palautetapaaminen, MIKÄ SE ON ? Voisiko näihinkin saada jo apua oikeusturvavakuutuksesta ?

    §30 lastensuojelulaissa. Tällöin asia on riitautettu ja voit mennä sen kanssa hallinto-oikeuteen.

    KHOhan on tietääkseni suositellut, että normaaleja tapaamsia ovat vähintään joka toinen viikonloppu kotona, teillähän on siis käytännössä tapaamisoikeuden rajoitus.

    Äänestä

  • .tällä keinoin myös sinä kirjoitti:

    En tiedä, onko tuossa ikärajaa, milloin lapsi saa sen ilmaisen oikeudenkäynnin.

    ikäsenä luulisin että voi saada ilmaisen avustajan.

    Äänestä

  • 12 wee kirjoitti:

    ikäsenä luulisin että voi saada ilmaisen avustajan.

    vastasyntynytkin, tulot ja omaisuus ratkaisee

    Äänestä

  • ns ilmaisen saa kirjoitti:

    vastasyntynytkin, tulot ja omaisuus ratkaisee

    ei ole varaa, niin "kannattaa" ehkä kysyä oikeusaputoimiston kautta. Itse vaan olen pettynyt niihin oikeusaputoimiston kautta saatuihin "vellihousuihin", kun tekevät vähän niin kuin sossu sanoo...Eli kehottavat, toimimaan, kuin sossu sanoo. Tiedä sitten minkä takia.

    Tuossa tietoa oikeusaputoimiston laskelmista tuloihin ja varalliuuteen.

    Oikeusapu - Millä tuloilla oikeusapu myönnetään

    Millä tuloilla oikeusapu myönnetään
    Oikeusapu myönnetään hakijan tulojen, menojen, varallisuuden ja elatusvelvollisuuden eli käyttövarojen perusteella.

    Hakijan käyttövarojen ja talletusten perusteella määräytyy, saako hakija oikeusapua ilmaiseksi vai omavastuuta vastaan.

    KÄYTTÖVAROJEN LASKEMINEN
    Tuloina otetaan huomioon palkka- ja eläketulojen sekä päivärahojen lisäksi muun muassa lapsilisät, elatusavut ja pääomatulot.

    Tuloista vähennetään veron ennakonpidätys. Lisäksi niistä vähennetään asumismenot, päivähoitomaksut, elatusapumaksut, ulosottosuoritukset ja velkajärjestelyn maksuohjelman mukaiset suoritukset siltä osin, kuin niiden yhteismäärä ylittää 250 euroa kuukaudessa.

    Tuloista vähennetään myös 300 euroa jokaisesta hakijan taloudessa asuvasta alaikäisestä lapsesta.

    Perheen koko vaikuttaa siihen, millä tuloilla etuuden voi saada ja mikä on omavastuun määrä. Hakijan avio- tai avopuolison tai rekisteröidyssä parisuhteessa hakijan kanssa asuvan tulot otetaan käyttövaralaskelmassa huomioon, ellei puoliso ole asiassa hakijan vastapuolena.

    Edelleen tulojen ohella hakijan varallisuus voi vaikuttaa oikeusavun myöntämiseen. Vakituista asuntoa ja työn kannalta välttämätöntä autoa ei oteta huomioon. Jos muu varallisuus on yli 25 000 euroa, sen ylimenevästä osasta lisätään 1 % käyttövaralaskelmaan. Varat otetaan huomioon verotusarvonsa mukaisesti. Varoista vähennetään velat. Jos hakijalla on talletuksia tai muuta helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta yli 5000 euroa, näitä ei lasketa käyttövaroihin, vaan niiden perusteella määräytyy lisäomavastuu.

    ESIMERKKEJÄ
    Hakijan tulojen vaikutus etuuden myöntämiseen ja perusomavastuuseen. Palkkion suuruuden määräytymiseen vaikuttaa lisäksi hakijan lisäomavastuuosuus.

    1 henkilö

    ilmainen: käyttövarat enintään 700
    omavastuu: käyttövarat 701 – 1500 euroa
    ei myönnetä: käyttövarat yli 1500 euroa
    Puolisot

    ilmainen: käyttövarat enintään 1200 euroa
    omavastuu: käyttövarat 1201 - 2600 euroa
    ei myönnetä: käyttövarat yli 2600 euroa
    Omavastuu

    Päivitetty 23.6.2008

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    meidän tapauksessa ainakin on äiti omilla kiukutteluillaan, sillä että ei ole ilmestynyt ollenkaan palavereihin, monen kuukauden hiljaiselollaan, aiheuttanut sen, että tapaamisia on ollut vain satunnaisesti ja tosi vähän näiden vuosien aikana.

    Nyt, kun lapset osaavat sanoa oman mielipiteensä, on käynyt niinkin, että toinen on halunnut tavata ja toinen ei.
    Sen mukaan sitten mennään jatkossakin, niin kauan kuin lapset sitä haluavat, tapaamisia järjestetään.

    Mutta sen verran isoja ovat jo, ettei kannattaisi kovin montaa oharia enää tehdä, äidin siis, koska sillä selvästi on vaikutus lasten haluttomuuteen jatkotapaamisiin.

    Sen sijaan isän tapaamiset on menneet juuri niin kuin on sovittu eikä sossun tavoite todellakaan ole ollut vieroittaa lapsia vanhemmistaan.

    Ymmärsin, että lapset kituvat sinun kynsissäsi,
    eivätkä pääse omien vanhempiensa luo,
    eivät edes isän, joka kertomuksesi mukaan
    on pomppinut palavereissanne kuulusteltavana
    joka kerta, kun olette hänet sinne komentaneet.
    Sosiaalin tarkoitus on nimenomaan vieroittaa
    lapset oikeista vanhemmistaan sinunkaltaistesi lapsillarahastajien koteihin,
    huutolaisina sinun armoillasi elämään.
    Esität olevasi kovinkin humaani ja
    lapsirakas, kun Täysin Pyyteettömästi
    haalit itsellesi hoidokkeja,
    joilla anoa rahaa valtiolta.
    Olet yhteiskunnan mätäpaise.

    Äänestä

  • vai asuvatko he isällään? kirjoitti:

    harjoittelemaan luetun ymmärtämistä.

    Jos noin huonolla mallilla on aikuisella sisälukutaito ja ymmärtäminen, se kaipaa opiskelua, jollei ole jo liian myöhäistä.

    En voi kuin sääliä, siksi en viitsi edes kiroilla tällä kertaa, raasu.

    Kirjoituksessasi oli niin paljon virheitä, että jos todella olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani siitä miten meillä asiat hoidetaan, olet todella YKSINKERTAINEN.

    Itse asiassa säälin sinua vielä enemmän kuin äsken.
    Ei taida sinulla olla kaikki palikat kasassa eikä hissi nousta ylimpään kerrokseen saakka.

    Voi reppanaa.

    Äänestä

muutaman tunnin tapaamiset?Meillä biojen mielenterveysongelmien takia,MUTTA sijotettu tyttö on yökylässä kummitädin luona samalla paikkakunnalla joten silloin tapaa biovanh.useana päivänä peräkkäin.Eli nyt joulun aikaan on 4 yötä tädillään ja näin ollen 4;nä päivänä tapaa bioja,mutta taas tammikuulla on 5 tunnin tapaaminen ja taas helmikuulla on 3 yötä tädillään jne.Yökyläilyt on aina kun tädille sopii.Onko sulla mahdollisuutta käyttää isovanhempia,kummeja tai muita tuttuja hyväksesi tässä tilanteessa?????

Äänestä
  • on vaan hänen tätinsä,mutta ei tyttö ole ollut siellä yötä ainoastaan kesällä heidän mökillään.

    Äänestä

  • sanoo uusi lastensuojelulakikin.

    Me tavattiin lapsen kanssa aina salaa mummilla, kun meillä oli tapaamisoikeuden rajoitus. Se oli melle molemmille iso henkireikä.

    Äänestä

  • Meidän kunnan psykiatri , [email protected] , määräsi minut haettavaksi terveyskeskukseen, jossa lääkäri rajakankaan pyynnöstä, kehoituksesta tahi määräyksestä, lähetti minut Pitkäniemen sairaalaan, kunnan laskuun sairasautolla, poliisisaattueen kanssa,
    Pitkäniemen lääkäri ei ottanut minua sisään, vaan hetken juttelun jälkeen "passitti" kotiin, silloin ei enää, yöllä klo 1, kunta tarjonnut kyytiä.

    Olen tehnyt tutkintapyynnön Nokian/Lempäälän poliisille rajakankaan toiminnasta. Kun minä en ollut (voi lukea: ole) hullu, katsotaan nyt, onko [email protected] , sairas, vai kenties rikokseen syyllistynyt.

    Jaa niin, mikä mahtoi olla rajakankaan tarkoitus, olipa sairas tai rikollinen,
    sairasauto, poliisi ja sossu paikalla, oliko tarkoitus järjestää hieman joulukinkkua sijareiden leivän päälle, ettei aivan pelkkää ylähuulta tarvitse imeskellä.

    En ole asiasta kuullut mitään, ehkä rajakangas on jo hoidossa tai kaltereiden takana, mikä aivan oikein olisikin.

    Äänestä

  • vai keksittyjä ? kirjoitti:

    Meidän kunnan psykiatri , [email protected] , määräsi minut haettavaksi terveyskeskukseen, jossa lääkäri rajakankaan pyynnöstä, kehoituksesta tahi määräyksestä, lähetti minut Pitkäniemen sairaalaan, kunnan laskuun sairasautolla, poliisisaattueen kanssa,
    Pitkäniemen lääkäri ei ottanut minua sisään, vaan hetken juttelun jälkeen "passitti" kotiin, silloin ei enää, yöllä klo 1, kunta tarjonnut kyytiä.

    Olen tehnyt tutkintapyynnön Nokian/Lempäälän poliisille rajakankaan toiminnasta. Kun minä en ollut (voi lukea: ole) hullu, katsotaan nyt, onko [email protected] , sairas, vai kenties rikokseen syyllistynyt.

    Jaa niin, mikä mahtoi olla rajakankaan tarkoitus, olipa sairas tai rikollinen,
    sairasauto, poliisi ja sossu paikalla, oliko tarkoitus järjestää hieman joulukinkkua sijareiden leivän päälle, ettei aivan pelkkää ylähuulta tarvitse imeskellä.

    En ole asiasta kuullut mitään, ehkä rajakangas on jo hoidossa tai kaltereiden takana, mikä aivan oikein olisikin.

    Sossuthan diagnostisoivat lasten ja vanhempien sairaudet tosta vain lonkalta, ilman senkummempia tutkimuksia; onhan näitä ennenkin nähty.

    Äänestä

  • ole kyllä kirjoitti:

    on vaan hänen tätinsä,mutta ei tyttö ole ollut siellä yötä ainoastaan kesällä heidän mökillään.

    viestiäsi.Mutta tyttö oli juuri marraskuussa viikonlopun kummilla,kun oli hänen 8-v.synttärinsä,ja kertoi nähneensä vanhempansa joka päivä;olivat käyneet uimahallissa,mäkkärissä ja vain kaupungilla kävelyllä.Meillä tää juttu toimii,en sitten tiedä toisia.

    Äänestä

että et hyväksy asiakassuunniltemaa.

Ei tosin meilläkään suostunut siihen suunnitelmaan sitä kirjaamaan, vaan johonkin erilliseen paperiin.

Äänestä
  • aikanaan mäkkärillä ja muualla, kuten nyt käytät lastasi?
    Tuskinpa olisi noita "herkkuja" tarvinnut lapsesi aikanaan jos olisit huolta itse pitänyt hänestä, miks lahjoa jälkeenpäin tuollai???

    Minusta tyhmiä juttuja nuo lahjonnat sitten kun ei enää itse hoida lapsiaan!

    Täytyisi huolehtia heistä kun on aikaansaattanut ne!

    Turhaa täällä itkeä enää jos lapset on muualle viety omien hölmöyksien takia!
    Pitäkää hitossa omistanne huolta ettei tarvi muita syyttää epäonnistumistanne elämässä...

    Äänestä

  • et käyttänyt kirjoitti:

    aikanaan mäkkärillä ja muualla, kuten nyt käytät lastasi?

    Ja mihin juttuun koko kommentti liittyy yleensäkin? Omat pimeät hölmöilysi tietysti saat pitää omana tietonasi.

    Äänestä

  • et käyttänyt kirjoitti:

    aikanaan mäkkärillä ja muualla, kuten nyt käytät lastasi?
    Tuskinpa olisi noita "herkkuja" tarvinnut lapsesi aikanaan jos olisit huolta itse pitänyt hänestä, miks lahjoa jälkeenpäin tuollai???

    Minusta tyhmiä juttuja nuo lahjonnat sitten kun ei enää itse hoida lapsiaan!

    Täytyisi huolehtia heistä kun on aikaansaattanut ne!

    Turhaa täällä itkeä enää jos lapset on muualle viety omien hölmöyksien takia!
    Pitäkää hitossa omistanne huolta ettei tarvi muita syyttää epäonnistumistanne elämässä...

    Mikäs sinä olet viisastelemaan lapsen lahjomisesta?
    Mistä lahjomisesta?
    Oletko mahdollisesti sijaisvanhempi, jota harmittaa, kun lapsi on kovin kiintynyt omiin vanhempiinsa ja haluaa muuttaa takaisin kotiinsa...
    Muuten en ymmärrä motiiviasi murehtia, mitä vanhemmat ja lapset yhdessä touhuavat, kun lapsi pääsee pois sijaisperhehelvetistä.
    Miksi kirjoitat naiivilla tavalla konditionaalissa; "jos olisit,niin olisi" ?
    Tahallista provosointia?
    Oman aggression ja voimakkaiden frustraatioiden siirtämistä muihin?
    Yritä levätä ja elää säännöllistä elämää-
    nyt on esim. Tuntematon sotilas jo loppu, on aika käydä nukkumaan. Jos sinulla on kovasti ongelmia ja lapsiansa "lahjovat" vanhemmat
    ahdistavat kovasti mieltäsi -
    kokeile mielialalääkitystä.
    Tervehtymistä!
    Kyllä maailmassa on paikka sinullekin, kai...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tälläinen tapaus kirjoitti:

Lapsi ollut heinäkuusta 07 sijoitettuna perheeseen.
Lapsen äiti kävi asiakassuunitelmassa,jossa käytiin
läpi asioita.Mikään ei muuttunut 4 tuntia kerran
kk tapaamiset.Soittoaika kerran viikossa.Ei jouluksi kotiin.Ehdottivat jopa joka toinen viikko soittoaikaa eli 2 kertaa kk.ssa.No minulla taas on
6 tuntia tapaamisaikaa kerran kk:ssa.Siis asia ei
ole nytkähtänyt juuri ollenkaan puolentoistavuoden aikana eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu