itsekielto

Onko itsekielto tuttu käsite? Itse kielsin oman identiteettini ikävuosien 25 ja 55 välillä. Syynä oli näköalattomuus.
7704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

juu, takavuosina kun tarjottiin Lapparin hoitoja: sähköshokkeja ja muuta kivaa. Ja elinaikainen stigma. Turha hakea mitään kummempaa työtä.

Äänestä

Tuttuahan tuo. Yhtä pitkään kesti mutta alkoi jo n. 12 vuotiaana. Syynä oli alkuun tietämättömyys ja myöhemmin perhesyyt.

Äänestä
  • Minulla oli 15 vuoden itsekielto/pakanemisvaihe, elin androgyyninä punkkarina kahden sukupuolen välissä, koska en voinut elää meihenä miksi minua yritettiin yhteiskunnan toimesta kasvattaa.
    Aiempi elämäntapani oli kohtuullisen hyvä kompromissiratkaisu, mutta loppujen lopuksi ylläpitämäni rooli ei kestänyt enää, koska olen kuitenkin enemmän nainen kuin androgyyni, joten jouduin myöntämään itselleni että olen nainen, tämän myöntäminen ja ääneen sanominen on vapauttanut minut heniisesti, ja sen tajuttuani tulin naisena ulos kaapista.
    Tultuani ulos aloitin samantien naisena elämisen eli en elänyt kaksoisroolivaihetta vaan aiempi eölämäntapani sisälsi molempien sukupuolien "aspekteja" toisaalta käytin korviksia ja kajaalia sekä naisellisia olkalaukkuja ja paitoja, toisaalta käytin samaan aikaa pikkutakkia ja farkkuja jne. ja aloitettuani kieltämisen jälkeen elämisen naisena siirryin suoraan naisen elämään ja hakeuduin myöhemmin tutkittavaksi, missä vaiheessa nykyään olen...

    -Janina

    Äänestä

Sellaiset 20 vuotta itsekieltoa alle kouluikäisestä aina tutkimuksiin lähtemiseen. Pahinta se oli joskus yläasteikäisenä. Sitten lukioiässä alkoi väkisin luisua androgyynimpään suuntaan, kunnes edessä oli pakkovalinta elämän ja kuoleman välillä.

I chose life.

Äänestä
  • menossa samaan suuntaan olen elänyt androgyyninä pitkään ja siten enemäm naisena ja sitten yksi päivä päätin että nyt katson kun laitan itseni hametta myöten naiseksi ja asoin normaalisti arkinaisena ja tulos mua pidettiin naisena ja olen ollut kaksi vuotta vain naisena ja aina on mennyt hyvinläpi.Tulos vaikka olen 53v,niin olen harkinnut diaknoosin hakemista ja korjaus operaation tekemistä.Olen paljon nuoremman näköinen mitä on ikää ja yhtä siro kuin naiset koska vartaloni on enemmän naisille tarkoitettu ja omaan pienet rinnat,eli jos ei mikään mene pieleen ,homman pitäisi onnistua,koska partakaan ei ole ongelma koska se ei kasva ja ihokarvat puuttuu kokonaan.

    Äänestä

  • androgyyni kirjoitti:

    menossa samaan suuntaan olen elänyt androgyyninä pitkään ja siten enemäm naisena ja sitten yksi päivä päätin että nyt katson kun laitan itseni hametta myöten naiseksi ja asoin normaalisti arkinaisena ja tulos mua pidettiin naisena ja olen ollut kaksi vuotta vain naisena ja aina on mennyt hyvinläpi.Tulos vaikka olen 53v,niin olen harkinnut diaknoosin hakemista ja korjaus operaation tekemistä.Olen paljon nuoremman näköinen mitä on ikää ja yhtä siro kuin naiset koska vartaloni on enemmän naisille tarkoitettu ja omaan pienet rinnat,eli jos ei mikään mene pieleen ,homman pitäisi onnistua,koska partakaan ei ole ongelma koska se ei kasva ja ihokarvat puuttuu kokonaan.

    kiellän itseltäni kaikki ilot ja sen lisäkksi vihaan ihmisiä jotka naureskelee koska silloin on ruuvit löysällä ei tässä mailmassa ole mitään nauramisen arvoista.suhtaudun yleensä ihmisiin vihamielisesti ja tylysti.

    Äänestä

  • taasen kirjoitti:

    kiellän itseltäni kaikki ilot ja sen lisäkksi vihaan ihmisiä jotka naureskelee koska silloin on ruuvit löysällä ei tässä mailmassa ole mitään nauramisen arvoista.suhtaudun yleensä ihmisiin vihamielisesti ja tylysti.

    bi nainen ja huoraan kaikien kanssa ja kiellän itseltäni kiellot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selfdeniel kirjoitti:

Onko itsekielto tuttu käsite? Itse kielsin oman identiteettini ikävuosien 25 ja 55 välillä. Syynä oli näköalattomuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu