Haiseeko kimalaispesä ?

tiuriitii

Kesällä kävi ammatti-ihminen poistamassa ison, useamman neliön alan peittäneen, kimalaispesän talon yläpohjasta. Kaikkea moskaa ei saatu pois, ja pesään sumutettiin tuholaismyrrkyä tms., joka tuhosi yhdyskunnan. Oltiin oikein tyytyväisiä ensin.

Nyt kuitenkin tämän ex-kimalaispesän kohdalla on asuintiloissa alkanut esiintyä aivan kammottavaa löyhkää. Olen jäteauton kuskinakin kesätyörahoja hankkinut, joten hajuihin luulen tottuneeni, mutta tämä alkaa ylittämään minunkin sietokyvyn. Mikä siellä voi haista: pesän jäänteet, mahdollisesti pesään kuolleet kimalaiset tai niiden toukat, vai mikä ? Haju tulee nimenomaan katosta, ei lattianraoista tai muista rakenteista. Entä mitä tälle voisi koettaa tehdä, vai odotetaanko vain kärsivällisesti, että pesän mätänemisprosessi etenee vähemmän haisevaan vaiheeseen ?

12

6959

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varaston välikatossa.

      Varsinkin eristeeseen tehty kennosto haisee mädänneelle.
      Poistin viime kesänä yhden ison pesän,eikä voinut yrjöömättä siirtää.
      Myös eristeitä piti heittää helvettiin.

    • pesemätön

      pesä haisee, kun tahtoo tuoksahtaa muutenkin, ajoittain:)

    • poistettu pesä

      minulla oli noin neliön pesä ,ja luulin että villat haisee ,mutta jospa se olikin se yhdyskunta,siinäoli sellainen kissanpissamainen haju,mutta nyt en tiedä kumpi se oli,sillä vaihdoin villat, poistin jo kuolleen kimalaisyhdyskunnan,eli haiseeko pesä mädälle,vai kissanpissalle?

    • ap. tiuriitii

      Hajuongelma ei ota laantuakseen, joskin enin löyhkä on ehkä vähän kaikonnut. Yläpohjaan ei kattoa purkamatta pääse ja näin joulun alla ei oikein seinääkään purkamaan viitsisi ryhtyä, kun puoli sukua on tulossa joulun viettoon jo viikonloppuna. Joten näillä pitää mennä ja toivoa, että haju vielä tästä hälvenisi.

      Tuli kuitenkin mieleen, millainen haju tuosta ex-kimalaispesästä voi lähteä ? Onko se vähän käyneen imelä, hyvin epämiellyttävä sellainen? Mikään maakellari, home tms. täällä ei haise, ei liioin miellyttävän makea omena tai sipuli tai mitä näitä muita mahdollisuuksia nyt on sisäilmaongelmien yhteydessä hajuvariaatioista lueteltu. Pahasti pelkään, että ovat peijjakkaat päässeet käsiksi seinän/yläpohjan eristeisiin, ja niistähän ei haju lähde muuten kuin vaihtamalla.

      • niinku

        silakalta, niinku pesät ruukaa tuoksahtaa?


      • HAISEE SILAKALTA
        niinku kirjoitti:

        silakalta, niinku pesät ruukaa tuoksahtaa?

        JUURI SILTÄ SE HAISEE,TUOKSU SIINÄ TULI SANOIKSI,EN AJATELLUT SILAKKAA,VAAN KISSANPISSAA,.jos ja kun ette pääse yläpohjaan muuta kuin purkamalla,niin itse koin helpoimmaksimennä alapuolelta sinne samalla vaihdoin varmuudeksi matalalle puolelle selluvillat,oli noin 1m2 pesä ja kun kimalaiset tuhoutui edellisellä kesällä haju voimistui sietämättömäksi,mutta nyt kaikki ok


    • Tosiukko

      arvaa vaan.

    • Anonyymi

      Törmäsin tähän vanhaan keskusteluun. Onko kellään kokemusta, voiko kimalaispesästä aiheutua pikkukärpäsongelma? Meillä on ollut kuistin kattorakenteissa kimalaispesä noin 10 vuoden ajan.
      Samoihin aikoihin alkoi jäätävä kesäinen pikkukärpäsongelma tuolla kuistilla ja viereisessä huoneessa. En keksi kärpäsongelmalle mitään muuta syytä kuin kimalaispesä.
      Emme ole vielä avanneet kuistin kattorakenteita. Tänä kesänä olisi tarkoitus, jos kimalaisilta pystytään.

    • Anonyymi

      Näin on tämäkin palsta onnistuneesti aktivoitu nostamalla 11 vuotta vanha ketju !

      • Anonyymi

        Oho oho ja nyt on jo meneillään vuosi 2021!


    • Anonyymi

      Löysin tämän vanhan keskustelun, kun googlasin kimalaisen pesän hajusta. Mökille tullessani ihmettelin sisällä olevaa hajua, mitä ei ole ennen ollut. Rupesin selvittelemään ja paikansin hajun tietystä kohtaa lattian ja seinän välistä. Mökki on perustettu tolppien päälle noin 30-40 senttiä irti maasta. Alapohjassa on tuulensuojalevy ja sen takana villa. Otin levyn kannatin laudat irti ja raotin levyä.... Aika löyhkä tuli ja kimalaisia alkoi tulemaan pihalle. Kaavin listanpätkällä pesää pois ja lemu oli voimakas. Lemua kuvaillessa voisi sanoa sen olevan voimakkaan pistävä herneenversomainen haju, joten voin todeta että kimalaisen pesä todellakin haisee.

    • Anonyymi

      Meillä yks makuuhuone alkoi haista ja kokeiltu kaikki siivoukset, desinfioinnit, tyhjennetty kaikki huoneesta pois, hävitetty huonekasvi, tuuletettu jne. Edelleen haisee! Muistuttaa hiukan heinäpaalin hajua, heinälato tai joku ummehtunut. Mutta ei ns homeen hajuja. Voimakas kyllä!
      Huomasin nyt sitten että kimalaiset kulkee kovinkin aktiivisesti juuri sen huoneen kulmasta sisään yläkulmasta seinälaudan ja katon rajasta..
      Paritalo kyseessä ja on tuossa yhteisessä kulmassa mutta sen verran limittäin rakennettu että vain meidän talon seinässä ja niiden terassin kulmassa. Yläpohja pitäis käydä katsoo, mutta uskaltaa mennä nyt tuonne saamatta niitä kimppuun pesää suojellessa?! Odottaakko syksyyn että jättävät pesän ja sit selvittelee miten sen saa sieltä löyhkäämästä? Vaatiikohan paljon purkamista?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe