Isännöitsijätodistuksen hinta

isännöitsijän työnantaja

Paljonko teillä isännöitsijä veloittaa isännöitsijätodistuksesta ?

Yllätyin kun sain isännöitsijältä laskun. Isännöitsijätodistus 80 euroa ja sen lähetys faksilla pankkiin 3.5 euroa. Mielestäni aivan älytön hinta yhdestä paperinpalasta ja faksin hintakin noin 5 kertaa enemmän kuin tavallinen postimerkki.

Näin siis täällä Vantaan Kaivokselassa. Onneksi ei tarvi usein asioida isännöitsijän kanssa.

Eikös isännöitsijän tulot pitäisi tulla lähinnä taloyhtiön kanssa tehdystä isännöitisopimuksesta ei näistä piilotuloista tai paremminkin piilokuluista asukkaille ? Pari kolmekymppiä olisi minun mielestä varsin hyvä hinta yhden paperin printtauksesta ja sen faksaamisesta.

29

4832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo hirveästi

      Onhan tuo tietysti sieltä kalleimmasta päästä, mutta ei nyt mikään ainutlaatuinen. Meillä todistuksen hinta on 40€.
      Ja tuo todistus laskutetaan aina erikseen. Sen tekeminen ei koskaan kuulu isännöintisopimukseen, vaan kaikissa yhtiöissä se laskutetaan erikseen. Ei olisi oikein, että kaikki joutuisivat eri todistuksista maksamaan, jos yksi sitä tarvii.
      Ja kyllä siihen todistukseen menee isännöitsijältä työaikaakin. Ei paljon, mutta kuitenki.
      Olisitko sinä valmis tekemään ilmaista työtä jollekin?

      • mene saatikka

        paperia vaan vastuu maksaa. Pieni virhe voi tulla todella kalliiksi ja kyllä se isännöintiohjelmakin jotain maksaa. Toinen juttu on sitten ostajaehdokkaiden neuvonta johon menee aikaa melko paljon, siitähän ei kukaan mitään maksa...

      • kohtuuskaikessa

        Ei kai tässä kukaan ole ilmaista työtä vaatimassa, mutta kohtuu se pitäisi olla kerjätessäkin. Miellä todistus maksaa 40eur ja sijainti Espoo ja isännöiotsijä ihan päätoiminen.

        Aika sikahinta tuo 80eur ja vielä kehtaavat laskuttaa faksauksenkin. Huh huh

      • Vitunkitisijät
        kohtuuskaikessa kirjoitti:

        Ei kai tässä kukaan ole ilmaista työtä vaatimassa, mutta kohtuu se pitäisi olla kerjätessäkin. Miellä todistus maksaa 40eur ja sijainti Espoo ja isännöiotsijä ihan päätoiminen.

        Aika sikahinta tuo 80eur ja vielä kehtaavat laskuttaa faksauksenkin. Huh huh

        Teeppä sama paperi ilmaiseksi ja päivitä siihen tiedot monta kertaa vuodessa, aina kun muuttuvat. Tule sitten ulisemaan "suolaisesta" hinnasta.
        Vituttaa tuollaiset kitisijät joiden pitäisi saada kaikki ilmaiseksi. Ei ne tiedot sinne todistukseenkaan tyhjästä ilmesty.

    • hpj

      Ensivuonna hinta on vähintään kaksinkertainen, kun isännöitsijän todistuksen lisäksi pitää olla energiatodistus, joten halvalla pääsit vielä.

      • eikaisentään

        Siis mitä!!! Maksaako isännöitsijäntodistuksen tilaaja sen energiatodistuksen?
        Minä olen käsittänyt, että se on taloyhtiölle pakollinen ja taloyhtiö sen myös maksaa. Eri asia tietysti on, jos kopiosta maksetaan jokunen euro erikseen.

      • antaa isännöitsijä
        eikaisentään kirjoitti:

        Siis mitä!!! Maksaako isännöitsijäntodistuksen tilaaja sen energiatodistuksen?
        Minä olen käsittänyt, että se on taloyhtiölle pakollinen ja taloyhtiö sen myös maksaa. Eri asia tietysti on, jos kopiosta maksetaan jokunen euro erikseen.

        tai hallituksen pj. isännöitsijäntodistuksen mukana niin siitä voi veloittaa mitä parhaaksi katsoo. Sama koskee vuokrauksen yhteydessä pyydettävää energiatodistusta.

        Jos energiatodistus on laadittu energiataloudellisen katselmuksen yhteydessä ja sen antajalla on pätevyys, niin todistus on voimassa 10 vuotta eikä se ole isännöitsijäntodistuksen mukana annettava. Ts. sen antajana ei ole isännöitsijä vaan taloyhtiö, silloin on luonnollista että todistus annetaan normaalilla kopiohinnalla.

        Ero näiden kahden välillä on vastuu, ensimmäisessä se kaatuu isännöitsijäntoimiston päälle ja toisessa taloyhtiön/todistuksen laatijan päälle. Ja kuten moneen otteeseen on sanuttu, vastuu maksaa.

    • Sivutoiminen

      Sanoit, että meni suoraan pankkiin.

      Tarkoittaa sitä, että omistusoikeuden kirjautuminen vahvistettiin? Eikä muuta.Ei liitteitä?

      Tuo on "suppea" todistus ilman tulevia remonttiasioita jolloin vastuu sen laadinnasta on minimaalinen.

      Itse olisin veloittanut 20,-.

      • on aina

        sivutoiminen...

      • tunne mitään

        muuta kun yhden isännöitsijäntodistuksen ja sen sisällöstä vastaa sen antaja.

        Kuka valvoo ettei todistusta käytetä kaupanteossa? Ei kukaan joten sama hinta kaikille.

      • Ruksitaan

        Sijhen todistukseen kirjoitetaan mitä varten se on, jos et ole tiennyt.
        Ainakin meillä on niin tehty.
        Kaavakkeessa on jopa ihan omat kohdat asialle.

    • untoxxxx

      Tommottinen 500 euroa saattaisi olla käypä taksa. Kaikki maksaa ja halvalla ei saa hyvää.

      • pyydetään

        ihan 100 euroa ja jos on kiire niin tuplahinta, elämä on. Meillä maksaa 50 euroa ja pankkiin faksattuna 35 euroa.

        Sivutoimiselle tosiaan opintojen päivitys voisi olla paikallaan sen isännöitsijäntodistuksen kanssa. Taas yksi hyvä syy valita ammattilainen!

      • svui76
        pyydetään kirjoitti:

        Mä taisin saada parhaan laskun samasta asiasta. Realia velottaa 175e todistuksesta. Näin Espoossa!!!

      • Huippuhinta
        svui76 kirjoitti:

        Mä taisin saada parhaan laskun samasta asiasta. Realia velottaa 175e todistuksesta. Näin Espoossa!!!

        Ohoh, jo oli hintahuippu vai huippuhinta!

      • svui76
        Huippuhinta kirjoitti:

        Ohoh, jo oli hintahuippu vai huippuhinta!

        Joo, huomenna taidan ottaa Realiaan pikku puhelun. Sama kasa paperia maksoi maaliskuussa 80e, joka on sekin melko suolainen hinta. Olisin odottanut että tuohon hintaan ne paperit olis toimitettu jo isolla hopealautasella.....

        Se kokonaislasku oli 192,20 yhtiöjärjestys, isännöitsijätodistus postikulut..... :D Ei voi kun enää nauraa!!

      • ITS....
        svui76 kirjoitti:

        Se kokonaislasku oli 192,20 yhtiöjärjestys, isännöitsijätodistus postikulut..... :D Ei voi kun enää nauraa!!

        kiinteistövälittäjälle niillä saatesanoilla että jokainen puhelu maksaa 50e, ammattivälittäjältä kun tulee harvoin puheluita ja hän hoitaa myös ostajaehdokkaiden neuvonnan itse. Kun isännöitsijäntodistus on oikein laadittu tarvittavine liitteineen niin ei siinä muuta tietoa tarvita.

        Sitten toinen tilanne on kun osakas myy itse. Ensin selität saman mitä paperissa lukee kun ei ymmärrä mistään mitään. Seuraavaksi maanantaina juttelet kymmenen kiinnostuneen kanssa joilla on sinun matkapuhelinnumero kun osakas ei osannut kertoa juuri mitään, "soita isännöitsijälle" oli ainoa mitä osataan sanoa. Seuraava soppa tulee kun asunto myydään velattomana ja ostaja tulee tarjoamaan lainaosuuttaan ilman että on kysytty milloin pankki sen ottaa vastaan ja se lainaosuuslaskelmakin taisi jäädä tilaamatta (sekin maksaa...). Lopuksi vielä ohjeistat ostajan miten kaupasta pitäisi ilmoittaa että saadaan merkinnät tehtyä.

        Tuosta hommasta 500e on pieni raha.

      • ITS.... kirjoitti:

        Meidän ammattikunnassa on huomattava määrä "myyntineuvottelijoita" (ja valitettavasti myös laillisia välittäjiä) jotka lukevat paperit, laativat myyntiesitteen, ja neuvovat sitten soittamaan isännöitsijälle.

        Itse olen aina ensin lukenut paperit läpi, sitten soittanut isännöitsijälle ja esittänyt tarvittavat lisäkysymykset, tämän seurauksena n. 0,5 % todellista ostajaehdokkaista on soittanut isännöitsijälle (eikä kukaan ohikävelijä).

        Tosin minulla on hauska kokemus eräästä itä-helsinkiläisestä isännöitsijästä. Kyseinen isännöitsijä oli ensimäisellä kerralla sitä mieltä, että "ei minulla ole aikaa jutella jonkun välittäjän kanssa". Kysyin sitten että onko hänellä aikaa jutella 50 ostajaehdokkaan kanssa, vai haluaako selvitä yhdellä puhelulla. Voitte vapaasti veikata lopputulosta (ai niin, yhteistyö jatkui n. 20 asunnon kohdalla)...

      • ITS...
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        myös isännöitsijäntoimiston päässä juuri siitä ettei tarvitse selittää itsestäänselvyyksiä ja ettei saa niitä 50 puhelua ostajaehdokkailta. Ehkä siksi nämä tuntemani ammattilaiset isolla a:lla saavat todistuksensa eri hinnalla...

      • ITS... kirjoitti:

        Toki hinnalla ei ole väliä, koska sen maksaa kuitenkin aina toimeksiantaja. Sen sijaan välittäjän on erittäin helppo myydä asunto kun pystyy vastaamaan myös sellaisiin kysymyksiin joita ei papereista suoraan (tai ollenkaan) pysty näkemään.

        Asuntoaan myyvillä, eli toimeksiantajilla, on joku sairas harhaluulo että tulevista remonteista ei saisi puhua (koska se laskee mukamas asunnon hintaa). Paskan marjat, kun välittäjä kertoo suoraan, että esim. putkiremppa saattaa tulla kahden vuoden sisällä, mutta että siihen voi mennä kymmenenkin vuotta, niin ostaja luottaa välittäjään (ja samalla kauppahinta nousee). Sama koskee hieman muunnettuna isännöitsijöitä.

    • ArtoAlh

      Pelkkä niin kevyt kuin mahdollista isännöitsijäntodistus emailitse toimitettuna - 100 euroa! Koskahan tämä rahastaminen saadaan loppumaan?

      • entä.sitten

        Isännöintitoimisto tekee voittonsa erillisveloitettavasta työstä. Eikö yrittäjä saa tehdä voittoa? Eikö 350 000 euron liikevaihdolla saa tehdä 100 000 euroa tulosta? Liikevoittoprosentti 30. Entä sitten?

        Isännöitsijäntodistuksen hinta on 100-160 euroa, riippuen tarvittavista liitteitä. Hinta on täysin keksitty eikä perustu isännöitsijäntodistuksen tulostamisen vaatimaan työmäärään, mutta entä sitten?

      • its

        Aika paljon joutuu tekemään töitä, ennenkuin todistus on valmis tulostettavaksi. Osa tiedoista tietysti on vuodesta toiseen samat, mutta jokaiseen todistukseen on tarkistettava monia tietoja, joista isännöitsijä allekirjoituksellaan vastaa.

      • Nappieiteemitään

        Hintaa aiheuttaa myös ohjelmisto/laitekulut, ellei pidä tietokantoja paperivihkossa.

      • ITS.tek
        its kirjoitti:

        Aika paljon joutuu tekemään töitä, ennenkuin todistus on valmis tulostettavaksi. Osa tiedoista tietysti on vuodesta toiseen samat, mutta jokaiseen todistukseen on tarkistettava monia tietoja, joista isännöitsijä allekirjoituksellaan vastaa.

        "jokaiseen todistukseen on tarkistettava monia tietoja, joista isännöitsijä allekirjoituksellaan vastaa"

        Minä en tarkasta mitään. Siitä syystä tuntiliksani lienee vähän eri tasolla kuin useimmilla rivi-isännöitsijöillä :D

      • Tiatuula
        entä.sitten kirjoitti:

        Isännöintitoimisto tekee voittonsa erillisveloitettavasta työstä. Eikö yrittäjä saa tehdä voittoa? Eikö 350 000 euron liikevaihdolla saa tehdä 100 000 euroa tulosta? Liikevoittoprosentti 30. Entä sitten?

        Isännöitsijäntodistuksen hinta on 100-160 euroa, riippuen tarvittavista liitteitä. Hinta on täysin keksitty eikä perustu isännöitsijäntodistuksen tulostamisen vaatimaan työmäärään, mutta entä sitten?

        Aina voi itse perustaa isännöintitoimiston.

    • lahtelainen

      Pienehkö toimisto:
      - Todistus 70 euroa
      - Koko nivaska 110 euroa (sis. myös yhtiökokouksen paperit).

    • kandi

      Tampereella:

      - isännöitsijäntodistus 0 euroa
      - todistus liitteiden kanssa 45 euroa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe