unohtunut

taloyhtiössä on aikoinaan muutettu yhtiöjärjestystä siten,että huoneiston haltija vastaa sisäpuolisista korjauksista.uusi isännöitsijä on kuitenkin monien vuosien ajan jättänyt noudattamatta yhtiöjärjestystä. hanoja ,vessanpyttyjä ym. on maksettu taloyhtiön tililtä. voiko näitä laskuja periä vielä vuosien jälkeen,vaikka kaikki tilinpäätökset on hyväksytty.
5694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noin perinteisesti esim. hanat kuuluvat yhtiölle. Onko teidän yhtiöjärjestys muutettu siten, että KAIKKI huoneiston sisäpuolella kuuluvat yhtiölle? Hanat, huuhtelulaitteet, sähköt mittaritauluineen jne. Onpa omituisesti tehty, jos näin on.
Jälkikäteen perinnästä sen verran, että jos yhtiökokous on myöntänyt vastuuvapauden talon hallinnolle, niin ainoa keino periä on viedä asia tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Äänestä

ihmeellisyyksiin, yleensä ne tulee esille isännöitsijän vaihtuessa. Usein on tehty yhtiökokouksissa linjauksia kunnossapitovastuun osalta jopa yksimielisesti mutta niitä ei ole kirjattu yhtiöjärjestykseen. Homma toimii niin kauan kun kukaan ei ala riitelemään, yleensä se uusi lapsiperhe on ensimmäinen joka "uskaltaa" kyseenalaistaa vuosikymmenien perinteen. Ja ihan aiheesta.

En ihan ensimmäiseksi lähtisi syyttelemään ketään yksittäistä tahoa koska fiksu isännöitsijä kirjauttaa menettelytavat pöytäkirjaan, jos katsoo ettei se mene lain mukaan. Eriävä mielipide on se vapaudu vankilasta-kortti.

Äänestä
  • Kaikki vesihat ja kaikki missä on vettä paitsi suihkuletku.
    Talonyhtiön pitää toimittaa huoneistoon vesi.

    Äänestä

  • Vesi ratkaisee kirjoitti:

    Kaikki vesihat ja kaikki missä on vettä paitsi suihkuletku.
    Talonyhtiön pitää toimittaa huoneistoon vesi.

    vaikuta vastuunjakoon periaatteessa, käytänössä ehkä.

    Äänestä

rekisteröity ja hyväksytty kaupparekisterissä?
Päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on rekisteröity.

Kannattaisi yhtiökokouksessa hyväksyttää kaikissa taloyhtiöissä vastuunjakotaulukko, se selkeyttää korjausvastuita eri tilanteissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhtiöjärjestys kirjoitti:

taloyhtiössä on aikoinaan muutettu yhtiöjärjestystä siten,että huoneiston haltija vastaa sisäpuolisista korjauksista.uusi isännöitsijä on kuitenkin monien vuosien ajan jättänyt noudattamatta yhtiöjärjestystä. hanoja ,vessanpyttyjä ym. on maksettu taloyhtiön tililtä. voiko näitä laskuja periä vielä vuosien jälkeen,vaikka kaikki tilinpäätökset on hyväksytty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu