Huomenna vietämme Suomen Itsenäisyyspäivää.
Millaisena koette juhlinnan ja itse juhlitte?
Millaisena koette juhlinnan ja itse juhlitte?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olemmeko me itsenäisiä?Mitä?Suomessa ei ole enää itsemääräämisoikeutta.Olemme pienen pieni osa Euroopan unionissa,mikä tarkoittaa sitä,että itsenäisyyttä ei ole.Meillä kyllä itsenäisyys oli sotien jälkeen jonkin aikaa,mutta menetimme sen liittyessämme EU:iin.Joten meillä itsenäistä Suomea ei juhlita.
Loppujen lopuksi paikallinen kuntapolitiikka päättää paljon enemmän tavallisen elämän puitteista yksilön kannalta, kuin Brysselin pyöreän pöydän äärellä istuvat.
Ja joillain vaimo.
Ja joillain avokas.
Olen leiponut kakkuja ja pullaa.
Päiväkahville tulee pari ystävää.
Lähimarketista otin pari pakettia "tummaa paahtoa" kun oli tarjouksessa.
Adventtikynttiläin lisäksi pöytään juhlava kattaus.
tyytyväisinä katselemme Linnan juhlia, siellä edustavat ihmiset edustavat meitäkin.
juuri itsenäisyyspäivänä.
on varaa juhlia itsenäisyyttään?
Antaa niiden juhlia jotka ovat sen suuresti ansaineet.Tarkoitan meidän herroja ja nyky aatelia joille itsenäisyys ja traditiot ovat tuiki tarpeellisia.Syököön ja mässätköön kansan varoilla,sillä se on vain oikeus ja kohtuus.Kyllä yksinkertaiselle kansalle riittää taas katsomista telkusta ja juttua viikoiksi,kun saa livenä seurata kansakunnan sankareita ja heidän daamejaan.
itsenäisyyttäkin saa juhlia omassa sydämessään.
Antaa arvoa kerran taistelleille ja muistaa jo poistuneita. Voihan sitä kotonaankin sonnustautua hiluhiluihin ja antaa välkkyä. No kynttilät riittää. Ei mua haittaa juhliminen eikä juhlijat. Antaa heilua vaan valssin tahtiin.
Eikä kenenkään arvoa mitata linnankutsulla. Ja jos joku jotain mainittavaa on saanut aikaiseksi niin kivat hänelle kun saa kutsun. Oikein ainakin sellaisissa tapauksissa.
Eikö kommunismi ole jo kaatunut naapuristakin.
Harva nykypolven kommunisti tai sosialisti on lukenut Karl Marxin Pääomaa.
EU toteuttaa kuitenkin yllättävästi edelleen näitä ajatuksia.
Outoa on ettei Venäjä voinut nytkäänyhtyä pääministerien kokouksessa julkilausumaan...
/http://fi.wikipedia.org/wiki/Pääoma_(Marx)
Kyllähän tuo päivä meni jo tavalliselta tallaajalta viimeistään 1000 vuotta sitten täällä pohjanperällä.
Elikkä toikin saksalainen tyhjätasku ei ollut edes hänen isoisien haaveissa, silloin kun täällä haihtui itsenäisyys..
Olemme EU:ssa siinä sitä on juhlimista polttaakaa vaan kynttilöitä.
Jos vapaita tontteja löytyy niin olemme pian Venäläisiä.
Eli se siitä Suomalaisuudesta
Suomi on käytännössä yli 90 % alastaan asumatonta. Asujia tänne kaivataan vaikkapa venäläisiä - tervetuloa asuttamaan JUHLIMAAN!
ajattelee että joku maa voi olla itsenäinen.
Ketä Englanti kumartaa, ketä Saksa kumartaa, ketä Italia kumartaa?
Kaikki maat on yhteyksissä toisiinsa.Olipa se naapuri tai liittolainen, kukaan ei voi sanoa tekevänsä tietään yksinään.
Ei ihminenkään, sekin on sukulaistensa ja naapureidensa orja.
Vai kuinka?
että oli älykäs kommentti!
Toivottavasti kaikki lukevat tämän.
Harmi että en osannut itse tällaista kirjoittaa.
Linnan juhlat on pakko katsoa. Käyn sitä ennen saunassa ja olen varannut hyvää naposteltavaa.
Kynttilät tietysti palaa ikkunalla.
Veteraanit ovat tehneet korvaamattoman ja arvokkaan työn meidän kaikkien puolesta. Eli kunnioitus, arvostus ja kiitos niille, joille se kuuluu.
Aamulla kirkkohon, käynti sankarihauroolla ja sitten itsenääsyysjuhulihin tuanne koulukeskuksen tiloohin.
Se on se perinteenen ja hyvääksi havaattu ohojelma joulukuun 6. päivälle.
Ehtoolla seuraalen linnanjuhulia telekkarista, ainaki toisellasilimällä ja suomikynttilöötä polttelen. Tällaasta tavallista itsenääsyyspäivän ohojelmaa vain.
terv. seppä ja Tiitu pikkuunen
minusta on tärkeää opettaa lapselle, mitä on suomalaisuus. Mies käy vielä aamutuimalla verkoilla, tuoretta kalaa jos saadaan juhla-ateriaksi niin hyvä, siianmätiä myös vähän paremmin aina syödään. Ostin tuota kylmäsuolattua kirjosavulohtakin palasen. Sienisaalaatti sen kalan kanssa ja hyviä kotimaisia perunoita.. Juhakakkukin meillä on tuolla jääkaapissa, ja mies tuolla noita korvapuusteja vielä paistelee... joulutorttupellisen ehdin vielä aamulla uunin laittaa..poikakin kävi itselleen juhlajuomat ja shipsit otsamassa. Limpparia. Omilla itse tienatuilla ansioilla...vaikka tuo itsenäisyys sitten ei sitä samaa enää olekkaan...niin ylpeä minä olen siitä, mitä isämme ja vaarimme tekivät kun Suomea puolustivat. Tuntematon Sotilas, meillä katsotaan aina. Ja itsenäisyyspäiväkynttilät sytytään tasan klo 18.00.
Onko mikään maa tai kansa koskaan, ollut täysin "itsenäinen" ei se ole edes mahdollista? Joku pieni saarivaltio jossain Atlantilla kenties?. Aina sitä ovat eri kansakunnat toisiaan tarvineet niin kaupankäynnissä kuin sodankäynnissä. Mutta, huonomminkin asiat voisivat meillä olla. Ei ole onneksi sotaa. Olkaamme siis onnellisia. Kyllä tuo Suomen itsenäisyys meni EU:n myötä. Mutta, ei pieni kansakunta yksinkään selviä. Ja onhan se niinkin että Euroopan on oltava yhteinäinen muuten taas Eurooppa ei selviä. Voisivat ne asiat vielä huonomminkin olla. Joten eiköhän huomenna kohota malja Suomelle!- kaikki yhdessä hyvät suomalaiset.
viina kun ottaa kupillisen, ja katsoo tuntemattoman sotilaan, niin kovasti on isänmaalinen olo.
Ilman itsenäisyyttä olisi meidän valuuttamme ollut rupla ja venäjän kieli olisi ollut virallinen kielemme.
Suomi on pienistä vaikeuksista huolimatta löytänyt sotien jälkeen oman paikkansa kansainvälisessä yhteisössä, tästä kiitos vanhemmillemme ja heidän uhrilleen.
Vaikka asun täällä Saarenmaalla on Suomi aina kotimaani.
Itse vietän itsenäisyyspäivää saunoen ja ilmeisesti meille kokoontuu meidän oma saunaparlamenttimme pohtimaan Viron ja Suomen kohtaloita sotien jälkeen.
Pieni muistutus sodan julmuuksista.
http://www.youtube.com/watch?v=q76TpnpGq6A