Mediajätti Apple on joutunut Yhdysvalloissa oikeuteen syytettynä harhaanjohtavasta mainonnasta.
Syyllinen Applen ahdinkoon on 70-vuotias William Gillis, joka syyttää Applea virheellisestä iPhone-puhelinta koskevasta mainonnasta. Hänen mielestään mediajätti johdattaa kuluttajia harhaan luvatessaan, että iPhone 3G -malli on "kaksi kertaa nopeampi ja puolet halvempi" puhelimen ensimmäiseen versioon verrattuna. Asiasta kertoo Wired-lehti.
Vastineena syytöksiin Apple on julkistanut 9-sivuisen pdf-dokumentin . 32-kohtaisessa vastineessaan Apple pyrkii osoittamaan pysyneensä totuudessa, mutta vierittää kuitenkin lopulta vastuun kuluttajalle.
- Väitetyt harhaanjohtavat ilmaisut ovat sellaisia, että kukaan järkevä ihminen ei olisi voinut ottaa Applen väitteitä todesta, kirjoittaa yhtiö vastineessaan.
Gillisin lisäksi eräät muutkin iPhone 3G -malliin tyytymättömät asiakkaat ovat haastaneet yhtiön oikeuteen vääristellystä mainonnasta. Asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä muun muassa 3G-mallin puhelujen katkeiluun ja laajakaistan hitauteen.
Kirsi Hantula
Kauppalehti
Käyttääköhän ne samaa politiikka Mac läppäreiden mainonnassa?

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Käyttääköhän ne samaa politiikka Mac läppäreiden mainonnassa?"
Jonkin verran varmasti. Ainakin Mac-uskovaiset sanoo että Mac on joka asiassa paras vaikka näin ei tunnetusti ole.
Kyllä se Mac (OSX) on omiin tarpeisiin ihan paras vaihtoehto. Hyviä puolia sekä Windowsista että Linuxeista.
.... maceja mainostetaan juurikin mielikuvilla ja apple on tullut tunnetuksi taitavasta markkinoinnistaan. Ehkä tunnetuin markkinointi tyyli tietokoneissa on toisten mollaaminen josta apple on tehnyt suorastaan taiteen. Se todellakaan ei ole kovin tyylikästä.
Korostan, että itse käytän maceja ja diggailen applen tuotteita melkein kautta linjan.
"Korostan, että itse käytän maceja ja diggailen applen tuotteita melkein kautta linjan."
Minä pidän Applen tietokoneista ja käyttöjärjestelmistä, ovat todella hyviä, mutta iPod/iTunes ja iPhone kyllä on paskaa. Lisäksi en pidä yhtään siitä Mac uskovaisten valehtelusta kun levittävät sitä Appleuskonnon mielikuvaa missä Applen PC:t ei ole PC:itä vaan jotenkin erilaisia "mäkkejä" jotka on olevinaan joka asiassa parhaita, mikä nyt vaan on valehtelua. Edullinenkaan se ei enää nykypäivänä yleensä ole kun Apple ei ole pudottanut hintoja kuten muut valmistajat. Puoli vuotta takaperin tilanne oli vielä ihan eri.
Appleuskovaiset vaan ei pysty ymmärtämään sitä, että Applella on jotkut asiast HUONOMPIA, tai voi olla jopa ihan paskoja mutta silti pitää vaan levittää jotain skientologikulttia. Vähän rehellisyyttä peliin, uskovaiset vaan alkaa vituttaa.
Kukaan EI PAKOTA ottamaan Macciä!
Se on ihan oma vapaaehtoinen toimenpide ja oman lompakon paksuus!
KUKAAN EI PAKOTA ottamaan maciä!
Ihan perustuu vapaaehtoisuteen, silti, Macin 9% markkinaosuus kertoo toista! Ihmiset kaipaavat konetta, joka TOIMII!
"Ihan perustuu vapaaehtoisuteen, silti, Macin 9% markkinaosuus kertoo toista! Ihmiset kaipaavat konetta, joka TOIMII!"
Tottakai. Monta prosenttia tuosta on niitä uskovaisia jotka selittä että Apple olisi joka ikisessä asiassa paras?
Mä en kyllä kerta kaikkiaan käsitä tuota sun jankutusta ja tillitystä. Kuka sut on nostanu johonkin jumalan asemaan et sulla olis joku substanssi haukkua ihmisiä ja viittailla vittu johonki scientologiaan! Samaa saatanan katkeraa piipitystä joka palstalla, häpeäisit edes.
"Kuka sut on nostanu johonkin jumalan asemaan et sulla olis joku substanssi haukkua ihmisiä ja viittailla vittu johonki scientologiaan!"
Niinkauan kun mäkkihomot levittää propagandaa, että Applen PC ei ole PC vaan jotain muuta ja väittävät sitä joka ikisessa asiassa parhaana mikä ei pidä paikkaansa niin on täysi syy palauttaa näitä maanpinnalle.
Apple-uskonto muistuttaa eniten skientologiaa joten siihen sitä hyvä on verrata.
http://www.youtube.com/watch?v=CZGIn9bpALo&feature=related
Sehän kuuluu kapitalismiin ja markkinapolitiikkaan.
Sitä samaa harrastaa jokainen yritys ja mitä suurempi, sitä enemmän ja kierommin.
Ei tuosta kannata niin kauheasti metelöidä, pitää vain itse katsoa peilin taakse, ettei luule jonkun toisen kuvaa omakseen.