Elämi valot

Kuljen eksyksissä, vailla mitään tietoa päämäärästä. Olen sysimustassa metsässä. Tiheä oksisto repii kasvojani. Kaadun tuhansia kertoja puiden juurikoissa. Nousen hiestä märkänä ja tajuan, että olen eksyksissä. Pakkasen paukkuessa puiden rungoissa. Kipeitä pamauksia kuulen sieltä täällä. Pelko hiipii sisimpääni.

Olen tahdon ja tiedon rajamailla. Rynnistän eteenpäin tietäen et jaksanko. Jostakin sain voimaa jatkaa matkaa. Pilkistää jokin aukio. Sielläkö on asumusta, tietä ei ollutkaan, taas pettymys kova. Pelko jäätymisestä hikisten märkien vaatteiden kanssa. Mennä eteenpäin. Sinne jonnekin on tippuneet slmälasit, lakki. Avopäin huomaan matkaa taivaltavan. Tuntikausia metsässä tarpovan.

Valoa pimeydessä, leijailevat siniset valot puhuivat minulle. Niitä oli paljon sikinsokin ja sitten päälekkäin. Ne hohtivat lämpöä minulle. Tunsin itseni lämpimäksi märissä vaatteissa. Mutta noi oliot lämmittivät minua. Sysipimeässä metsässä ne johdattivat minut valaistulle tielle. Tie oli täysin autio, ei mitään havaintoa asumisesta. En tiennyt minnepäin mennä. Missä olisi apua saatavissa. Taas noi sinivalot leijuivat suuntaan, opastaen. Ne kokoajan puhuivat minulle. Minä juttelin niille. Muistan pätkiä noista olioista. Yhä jaksan muistella niitä, elämän valoja jotka ohjasivat minut elämään. Heräsin sairaalasta.