Mä rakastan sua
sun ääntäs mun silmissä
korvissa
ohutta kultaa
tässä tuoksussa
missä niityt, tarhat
kulkevat kämmenen alla kuin silkki
vartaloasi pitkin
kadoten
Ei
Mä rakastan sua
kuin aamu kelloa
seinään heitettyä
myttyisiä juttuja
joista ei erota päätä ei häntää
härdelliä
kaunista
on huomenna kääntyä vasten eilistä
jo tänään
sun ääntäs mun silmissä
korvissa
ohutta kultaa
tässä tuoksussa
missä niityt, tarhat
kulkevat kämmenen alla kuin silkki
vartaloasi pitkin
kadoten
Ei
Mä rakastan sua
kuin aamu kelloa
seinään heitettyä
myttyisiä juttuja
joista ei erota päätä ei häntää
härdelliä
kaunista
on huomenna kääntyä vasten eilistä
jo tänään
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vedän eiliset(vai koska se oli)ylistävät sanani takaisin. Otanta oli liian pieni.
Vyörytät kaikilla rintamilla, annat perspektiiviä!
Luulen sinun nauraa kihertävän.
Kihertävän uteliaisuudesta: Meneeköhän täydestä?
Nyt ei oikein kolahda toi ylistys (?). Mä en ole jutellut sun kanssa koskaan.
Ai, että nauranko? No, yleensä aina kun ei oo depis.
(kummallisiaihmisiä)
.. minustakin hieno tämä evoluutioversio! Olen lukenut runojasi, mutta ne käyvät usein vain pikaisella visiitillä ja häviävät yks kaks. En ole ehtinyt yhtäkään kommentoida.:-(
Nyt sitten. Minusta runosi ovat olleet aivan omaa laatuaan ja luokkaansa nimiä myöten. Kuten nyt tämäkin rakkauden kehittyneempi versio. 8-) Juuri näin, monimutkaisesti! Kukunor
Olen sairaalloisen itsekriittinen ihminen. Ja asiaa sekoittaa vielä se, että tietyt ihmiset ystäväpiirissäni vaativat vielä lisää itsekriittisyyttä inhimillisyyden nimissä.
Tällainen jos mikä sekoittaa salaattini suitsait.
Ja vielä sulle: Musta mikään ei tällä hetkellä ole niin valoisaa ja kaunista kuin kaltaisesi ihmisen kaunis ja kiitollinen kommetti. Tämän evoluutioversion bongasin viereisen pöydän pöytäkeskustelusta. Käsittääkseni miehet puhuivat moottoripyöristä.
Puhujalla oli kauniit huulet, mutta eivät niin kauniit kuin Sofilla.
Eivätkä he pitäneet meistä, menemme kuulemma piloille.