Lainaa EU alueelta?

Kun ollaan EU:ssa niin lienee mahdollista hakea lainaa jossain muussa EU maassa toimivasta pankista? Meinaan sitä että jos Suomessa käyvät pankit ahneiksi hillittömine marginaaleineen ja jostain saisi edukkaammin. Kuka tietäsi?
4268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä se periaatteessa mahdollista on. Harvat pankit kuitenkaan ottavat ulkomailla sijaitsevaa asuntoa vakuudeksi esim. vakuusarvon määrittelyn vaikeuden vuoksi. Lisäksi suomalaiset pankit ovat suht hyvässä kunnossa muiden maiden pankkeihin nähden. Nämä nykyiset 0,5-0,7 marginaalit ovat siis halpoja, enkä usko että matalampaa tasoa löytyy mistään muualtakaan.

Äänestä

Asumme vakituisesti ulkomailla (keski-Euroopassa) ja aiomme ostaa Suomesta asunnon. Ainakin meille täkäläinen pankki sanoi että ei missään olosuhteissa suostu antamaan lainaa jos ainoana vakuutena on toisessa maassa sijaitseva asunto tai kiinteistö.

Jos meillä olisi ollut vakuutena esim. täällä sijaitseva talo, niin sitten olisi lainaa tietysti irronnut. Monikin täällä ottaa asuntolainaa esim. asunnon ostamiseen Espanjasta, ja laittaa asuntonsa/talonsa täällä vakuudeksi.

Äänestä
  • Ei suomalainen pankkikaan hyväksy vakuudeksi ulkomailla olevaa asuntoa/kiinteistöä. Eli jos haluaa vaikkapa ostaa Saksasta talon, niin lainaa ei saa tuon talon vakuutta vastaan, vaan pitää olla jotain vakuutta, joka on realisoitavissa Suomessa.

    Äänestä

kerrankin taitaa olla niin että suomesta saa lainat halvimmalla, ainakin täällä saksassa lainakorot on selkeästi korkeammat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnistuuko? kirjoitti:

Kun ollaan EU:ssa niin lienee mahdollista hakea lainaa jossain muussa EU maassa toimivasta pankista? Meinaan sitä että jos Suomessa käyvät pankit ahneiksi hillittömine marginaaleineen ja jostain saisi edukkaammin. Kuka tietäsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu