Mediajätti Apple on joutunut Yhdysvalloissa oikeuteen syytettynä harhaanjohtavasta mainonnasta.
Syyllinen Applen ahdinkoon on 70-vuotias William Gillis, joka syyttää Applea virheellisestä iPhone-puhelinta koskevasta mainonnasta. Hänen mielestään mediajätti johdattaa kuluttajia harhaan luvatessaan, että iPhone 3G -malli on "kaksi kertaa nopeampi ja puolet halvempi" puhelimen ensimmäiseen versioon verrattuna. Asiasta kertoo Wired-lehti.
Vastineena syytöksiin Apple on julkistanut 9-sivuisen pdf-dokumentin . 32-kohtaisessa vastineessaan Apple pyrkii osoittamaan pysyneensä totuudessa, mutta vierittää kuitenkin lopulta vastuun kuluttajalle.
- Väitetyt harhaanjohtavat ilmaisut ovat sellaisia, että kukaan järkevä ihminen ei olisi voinut ottaa Applen väitteitä todesta, kirjoittaa yhtiö vastineessaan.
Gillisin lisäksi eräät muutkin iPhone 3G -malliin tyytymättömät asiakkaat ovat haastaneet yhtiön oikeuteen vääristellystä mainonnasta. Asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä muun muassa 3G-mallin puhelujen katkeiluun ja laajakaistan hitauteen.
Kirsi Hantula
Kauppalehti
Käyttääköhän Apple samaa mainospolitiikkaa läppäreiden kohdalla??

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirsi,
lukaisepa yksikin numero omaa lehteäsi. Mieti jokaisen mainoksen ihan kaikki aspektit. Vaikkapa operaattoreiden "mokkula" -tyyppisten ratkaisujen kohdalla.
Saatat yllättyä.
Tai ehkä et kuitenkaan. Mainostajathan ne sinunkin palkkasi maksaa. Ei ainakaan Kauppiksen kohdalla tilaajat;)
osta se 499,- acer.
uskoo mainoksiin ja ostaa kalliilla hinnalla omena tuotteita. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan ne jotka maksaa. Mutta saahan sillä hienon omena logon.
Sä ostat sen 499 Aceris ihan rauhassa, mun MacBook Pro on vielä kolmekin vuoden päästä arvokkaampi kuin sun Aceris. Jälleenmyyntiarvoltaan siis.
Eikä tarvii valittaa niistä vioista. Mutta tee toki omat valintasi.
kolmea vuotta vanhaan kannettavaa käytä. Tekniikka kehittyy niin lujaa vauhtia että parin vuoden väliin on myllyä vaihdettava. Vaikka joka vuosi ostaa uuden acerin, silti sinä tuhraat sen ylihintaisen applesi kanssa ja käytät vanhaa tekniikkaa. Jos siitä saat max. 200 kolmen vuoden päästä niin johan on kova arvo koneellasi. Pari tonnia siinä vain on palanut, mutta onhan koneessa hieno omena logo.
heh voi sun kaltaista pelleä. käytät 399 aceria ja ilmeisesti samaa laatutietoisuutta on pihallasi...eli autona lada....
niin ja netissä taidat olla mokkulalla...heh
etkö tiedä ettei mainoksiin voi luottaa.
täällä meilläkin on viranomaiset monesti kurittanut näitä meidän operaattoreita näitten mokkula mainonnan tiimoilta.