Miten moni Suomeen

Miten moni lähtee Suomeen jouluksi?

Olin itse Suomessa jouluna yli 30 vuotta sitten.
Järkyttävää sinänsä, mutta kun ei ole voinut mennä.
Syynsä.

Kerran olen ollut vappuna. Tekisi mennä itsenäisyyspäivänä Suomeen.

Kerran olen ollut juhannuksena.

Kaikilla ei ole suurta sukua. Surullista.
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jouluksi ei lähdetä, mutta Uudeksi vuodeksi kylläkin. Kun ei muutakaan kivaa keksitty.

Äänestä

Usein olemme Suomessa juuri jouluna tai uutena vuotena kun sitä lomaa on pidemmästi. Mutta ei tänä jouluna. Uudeksi vuodeksi mennään kyllä.

Äänestä

Hyvä niinkin. Olemme monena vuonna tehneet jouluristeilyn Helsinkiin joulukuun puolessa välin. Siitä on tullut oikein perinne. Lähdetään lasten ja heidän siippojen kanssa yhdessä. Voisi lähteä joskus Turkuunkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jouluksi? kirjoitti:

Miten moni lähtee Suomeen jouluksi?

Olin itse Suomessa jouluna yli 30 vuotta sitten.
Järkyttävää sinänsä, mutta kun ei ole voinut mennä.
Syynsä.

Kerran olen ollut vappuna. Tekisi mennä itsenäisyyspäivänä Suomeen.

Kerran olen ollut juhannuksena.

Kaikilla ei ole suurta sukua. Surullista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu