sitä lajia joutuu harrastamaan lähes päivittäin eri paikoissa. Kaupassa tulee aina silloin tällöin, kun huomaa takana olevalla vanhemmalla rouvalla tai pienten lasten kanssa liikkeellä olevalla äidillä vain vähän ostoksia ja itsellä kärry täysi, päästettyä takana jonottava edelle.
Nyt täytyy kyllä vähän kehaista. Menin aamulla puoli tuntia ennen katsastuskonttorin aukeamista jonottamaan selvitäkseni katsastuksesta mahdollisimman nopeasti. Yksi vain oli ennen minua ja hetken päästä tuli toinen, äiti pienen lapsen kanssa.
Viiden minuutin odottelun jälkeen lapsi alkoi vaikuttaa hieman karsimättömältä. Sanoin äidille, että saa mennä ennen minua, niin tyttökin selviää vartin vähemmällä odotuksella.
Itse odotin kauemmin mutta tulihan siitä hyvä mieli.
Millainen jonottaja sinä olet? Annatko joskus paikkasi sitä enemmän tarvitsevalle vai pidätkö siitä tiukasti kiinni?
Nyt täytyy kyllä vähän kehaista. Menin aamulla puoli tuntia ennen katsastuskonttorin aukeamista jonottamaan selvitäkseni katsastuksesta mahdollisimman nopeasti. Yksi vain oli ennen minua ja hetken päästä tuli toinen, äiti pienen lapsen kanssa.
Viiden minuutin odottelun jälkeen lapsi alkoi vaikuttaa hieman karsimättömältä. Sanoin äidille, että saa mennä ennen minua, niin tyttökin selviää vartin vähemmällä odotuksella.
Itse odotin kauemmin mutta tulihan siitä hyvä mieli.
Millainen jonottaja sinä olet? Annatko joskus paikkasi sitä enemmän tarvitsevalle vai pidätkö siitä tiukasti kiinni?
Vastaukset 15
Vanhimmat
teen juuri niin, että jos takana seisoo joku pikkuostoksen kanssa ja minulla on kärryssä huomattavasti enemmän tavaraa, päästän hänet edelleni.
Minulla on harvoin niin kiire mihinkään, etten ehtisi odottamaan hiukan kauemmin.
paitsi liikenteessä.
Siellä otta päähän "kohteliaat" = Arat autoilijat, jotka pitävät "turvaväliä" ja laskevat kiilaajat siihen väliin.
Snagarilla tuosta tulisi turpiin.
Kaupassa olen käynyt, isänäkin, ja koskaan en ole päästänyt, huonostikasvatettuja, rääkyviä kakaroita ja äitiänsä ohi. Pyrin, aina, etuilemaan.
nyt on selvää.
Mennään silloin kun mennään, eikä meinata. Seurataan koko ajan rennosti tapahtumia ympärillä. Havainnoidaan koko ajan mitä on edessä, sivuilla ja takana, eikä ajeta leuka ratissa kiini sitä joka saatanan metriä, vaan ajetaan nopeudesta riippuen kymmeniä, satoja metrejä eteenpäin ennakkoon. Hyvä fiilis ja menemisen meininki maistuu. Hyvään fiilikseen ei kuulu kenenkään 'opettaminen' keskisormella, se vain vie hyvät fiilikset 'ittuun.
Kurja jonottaja ja pyrin välttämään niitä ennakkoon. Tottakai otan aloituksessasi kuvaamasi tilanteen huomioon, mikäli kohdalle sattuisi.
kyllä sitä kaupassa käymisen ajankohtaakin tulee harkittua, jos se vain on mahdollista, ettei pahimpaan ruuhkaan joutuisi.
Elikkä herrasmiesmäistä ajatusta löytyy kuitenkin
sieltäkin;)
on hauskaa jos ei kiire ole ja minulla on harvoin kiire.
Annan paikkani ihan mielelläni, paitsi jos näen että joku yrittää ohittaa pitämällä itseään parempana, minulta saa sellaisen kohtelun kun itse hakee.
Pyytämällä pääsee ohi muuten ei tasan varmasti.
jonottamisessa taitaa riippua myös paljon niistä muista jonottajista.
Niin, että kyynärpäätaktiikalla ei pärjää sinun kanssasi;)
ja kauniilla pyynnöllä paikan saa edestäni ja kyllä saa vähillä tavaroilla pyytämättäkin jos itselläni on paljon ostoksia.
Ja jonon hauskuus piilee siinä kun seuraa ihmisiä joilla on tuskaa olla jonossa.
Kun itse on rauhallisuus ja näkee jonkun vaihtavan jalkaa... se hymyilyttää.
Ja varsinkin kun joku vaihtaa jonoa ja joutuu odottamaan juuri sen takia koska se edellinen oli unohtanut punnita tavaransa tai rahapussi on hukassa tai milloin mitäkin.
Kyllä jonossa hauskuutta piisaa.
ihan totta;) Varsinkin niitä jonon vaihtajia on joskus kiva seurata. Itse olen niin sitkeä sissi, etten hevin jonoa vaihda.
Useinkin on käynyt niin, että jonotettavan kassan viereen aukeaa toinen ja ykskaks huomaakin jo olevansa seuraavana vuorossa kun se muu jono siirtyi naapurikassalle.
Minä oon just niitä jonon vaihtajia. Ja usein käy niin, että se alkuperäinen jono eteneekin lopulta nopeimmin.
En tiedä mikä siinä on, että aina onnistun valitsemaan sen hitaimman jonon. Sekin on varmaan taitolaji :)
Liikenteessä minuakin närästää tosi paljon nuo arat autoilija, jotka päästävät kiilailijat eteensä. Minusta siinä tilanteessa jokaisella on yhtä kiire, ellei ole joku hälytysajoneuvo.
Itse pidän aina niin pientä rakoa, että siihen ei kukaan voi tunkea väliin :)
se vaan psykologinen harha, vaan tuntuu siltä, että on hitaimmassa jonossa.
Noh, noh, eihän nyt turvavälin pitäminen ole arkuutta. Liian lähekkäin ajaminen on yksi syy korkeisiin autovakuutuksiimme.
Minusta on aivan sama missä minä seison ei kun minulla seisoo.Voihan ajankuluksi seistä vaikka automarketin jonossa.
Kuinka voisin jonossa määritellä enemmän tarvitsevan? Jos olen jonossa odotan vuoroani. En pohdi onko tuo ehkä kiireisempi kuin minä. Lapset voivat olla kärsivällisempi odottamaan kuin aikuiset.
ihmiset ovat niin synkkiä kaupan kassajonoissa`?
Siinähän olis aikaa jutustella ja muutenkin suunautua ulospäin.
Kerran kokeilin sellaista oikein pitkässä jonossa mutta sain sellaisia katseita että oksat pois.
Se oli kesälomien aikaa ja oikein kiukkuisia ihmisiä siinä ja hersäytin huumorilla että "mitenkäs lomalaiset on noin kiukkuisia"?