totta? Eräällä toisella palstalla oli tästä keskustelua. Meillä sijaislapsi tullut vauvana ja ollut nyt jo muutamia vuosia. Rakastan lasta siinä kuin omiakin, eli ajatus mahdollisesta erosta ahdistaa hirveästi. Tiedän, että sijoitusten tarkoituksena on huolehtia lapsesta sillä välin kuin oma perhe ei siihen pysty, mutta olisihan kohtuullista jossain vaiheessa huomioida myös lapsen oma etu. Sijaislapseni on minuun hyvin kiintynyt. Bioäitinsä käy häntä tapaamassa ajoittain, mutta lapsi ei halua häneen ottaa kontaktia, on mieluummin minun sylissä. Sydämeen sattuu pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin lapsen häätämään äidilleen, kun lapsi niin kovasti on kiintynyt meihin perheenään. Tässä en siis ajattele omia tunteitani (vaikka kyllä minullakin sydän murtuisi eron hetkellä), vaan nimenomaan lapsen. Voiko olla, että pitkissä huostaanotoissa lapsen edun edelle (kiintyminen sijaiperheeseen) menee biologisen vanhemman halu yrittää vanhemmuutta uudelleen??? Toivon asiallista keskustelua ja mielipiteitä etenkin niiltä, joilla on runsaasti kokemusta pitkäaikaisista, kenties pysyviksi ajatelluista sijoituksista. Onko pelkon turha vai sittenkin realistinen?
Pitkän huostaanoton purkaminen
Onko tämä
272991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sehän on aina tavoite, että lapsi voisi palata omaan kotiinsa. Se täytyy vaan hyväksyä. Tiedät muuten varmaankin, että ei puhuta sijaislapsista.
kovin helposti puretaan, vain kokeilumielessä.
Kyllä siinä pitää olla pitkät näytöt ensin äidin muuttumisesta ja kyvyistä.
Sitten alkaa sopeutumisvaihe, joka myös vie aikaa.
Ei tule kenellekään yllätyksenä sitten, jos lopulta huosta purkautuu.
Kaikilla on aikaa sopeutua ja katsoa miten menee.
Uskon, että jos kuitenkin lapsella näyttäis menevän hyvin äitinsä kanssa, niin ei se erokaan sulle olisi niin vaikeaa.
Jos äiti on tosissaan ja yrittää, niin sun tehtävä on kaikesta omasta huolestasi ja ikävästäsi riippumatta tukea sekä äitiä, että lasta. Et saa pitää lapsesta kiinni, vaan auttaa häntä kykyjesi mukaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja lopulta irrottautumaan teistä.
Mitään ei voi tietää miten tulee menemään, ellei ole vielä edes alotettu sopeuttamista.
Siinä pitkän aikaa lisätään lomia äidin luo.
Tapaamisia on useammin ja pidempään jne.
lopullista sijoitusta?
Miksi olet laittomuuteen lähtenyt mukaan, jos sossut lapsen pysyvään sijoitukseen lupasivat?
tunnen kyllä lain ja sen, että kaikki sijoitukset ovat periaatteessa lain edessä väliaikaisia ratkaisuja. Laki on tällöin valitettavasti biologisten vanhempien puolella, ei lapsen. Tämä on surullista ja traagista. Sijaisperhe on lapselle se todellinen perhe, jos hän on perheen parissa elänyt koko varhaislapsuutensa vauvasta asti esim. viisi vuotiaaksi. Ei tietenkään sosiaaliviranomaiset koskaan lupaa lapsia faktana pysyvästi, monen kohdalla tämä on kuitenkin oletettevissa oleva tosiasia, johon on syytä valmistautua.
Ap
käy tapaamassa "ajoittain" lastaan.
Eli tarkoitatko säännöllisen epäsäännöllisesti, vai jonkun tietyn suunnitelman pohjalta.
Jos äiti esim. käy niin harvoin, että lapsi suorastaan vierastaa häntä, niin ei lasta hänelle noin vain anneta ja teiltä pois repäistä.
Taidat huolehtia turhaan. Onko vielä mitään todellista suunnitelmaa olemassa huostan purusta?
Äiti on päihdeongelmainen ja tapaa lastaan kun sattuu muilta menoiltaan ennättämään, eli epäsäännöllisesti. Mietin tässä lähinnä, että kun äiti ihan oikeasti on lapselle "täysin vieras" ihminen, on ajatuksenakin kamala jos äiti yhtäkkiä raitistuisi ja saisi lapsen. Ihan sama vaikka purkuprosessi kestäisi kolme vuotta, silti se olisi niiiiin väärin lapselle, jolle me olemme se ainoa todellinen perhe. Ihan samalta se varmaan tuntuisi omista biolapsistakin jos heidät antaisin laikiin vedoten pois. Eli lähinnä tämä MAHDoLLISUUS ahdistaa ja tuntuu pahalta, että lapsen oikeus ei koskaan ole yhtä tärkeä oikeus kuin aikuisen oikeus.
kun tänne tungeksin, mutta tuo vaan kuullosti oudolta.
"Mietin tässä lähinnä, että kun äiti ihan oikeasti on lapselle "täysin vieras" ihminen, on ajatuksenakin kamala jos äiti yhtäkkiä raitistuisi ja saisi lapsen".
Ei lapsen oma biologinen vanhempi ole koskaan "vieras", se on miten lapsi opetetaan pienestä pitäen sijaisperheessä tai laitoksessa, pitämään äidistä tai isästään. Onko "tarkoituskaan", että lapsen yhteydenpito tai vanhemman yhteydenpito on toimivaa.
Lapsen biologinen vanhempi on se "oikea". Sijoitukset ovat vain väliaikainen ratkaisu, toki tilanteesta riippuen.Perheiden jälleen yhdistäminen tulee olla päämääränä.
Miten tuo ajatus on kamala "jos äiti yhtä äkkiä raitistuisi"?
Hiukan pistää miettimään...missä tai mikä on tässä lapsen sijoitusvanhemman todellinen tarkoitus (mahdollisuus) ja sen hetkinen työ, lapsen etu.
Anteeksi vielä kun tungeksi tänne.
Mä olen samaa mieltä edellisen kanssa... kyllä sijoituksen ensisijainen tarkoitus on tarjota lapselle turvallinen paikka siksi aikaa kun perhe ei syystä tai toisesta kykene lasta hoitamaan. Mutta sen tulee olla väliaikaista.
Sijaisperhe ei kuitenkaan koskaan pysty korvaamaan biologisia vanhempia, jotka kuitenkin ovat antaneet lapselle elämän, vaikka sitten vanhempien oma jaksaminen ja kykeneminen ei välttämättä ole riittänytkään lapsen hoitoon.
Huoltajuuskiistoissakin on säädös, että lähivanhemman pitää aktiivisesti pyrkiä edistämään etävanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Tällaisen huostaanotonhan pitäisi nimenomaa myöskin turvata lapselle mahdollisuus pitää yllä suhdetta vanhempiinsa. Etävanhemmuudesta tässäkin on kyse...
Mä en ymmärrä tällaista "alkoholisti"-hömppää... jos äiti on lapselle kerran "täysin vieras", niin sijaisvanhempien pitäisi toiminnallaan edistää lapsen ja äiden välisen siteen muodostumista. Kun ja jos äiti on ottamasta lapsestaan vastuuta on se vain hyvä, sekä lapsen, että äidin kannalta.
Tuo että äiti on vieras, on muutenkin huono argumentti... tuskimpa kyseinen sijaisperhekään oli lapselle "tuttu" silloin kun lapsi sijoitettiin.
Ymmärrän kuitenkin sijaisäidin tuntemaa tuskaa lapsen menettämisestä... sitä samaa tuntevat monet biologisetvanhemmat ja heidän lapsensa, joita vuosittain erotetaan toisistaan huostaanottojen muodossa.
kun noin pelkäät? Lapsi tietysti kertoo kaikki kun pääsee pois.
Jos olet kunnollisesti hoitanut, niin aiheellista on pelkoinesi mennä mielenterveystoimistoon. Kauhean ahdistuneelta vaikutat.
pakko kommentoida... Ap, vaikka ilmaisisit asias viittomalla, et tällä palstalla ymmärrystä saa;);) Itse kyl ymmärsin pointtis. Tottahan toki jo synnytyssalista huostaanotetulle äidille bioäiti on vieras ja sijaisäiti se todellinen äiti. Ihan varmasti sen kaikki täällä ymmärtää jos haluaa, mut suurin osa tääl haluaa vaan pönkittää biologisten vanhempien etua, lapsen edusta viis!! Muissa maissa käytäntöntä on, että jos sijoitusta kestänyt pari vuotta, voidaan todeta että se ei laadultaan ole silloin missään määrin väliaikaista ja lapsi jää sijaisperheeseen. Kai tämä malli Suomeenkin tulee jossain vaihees, toivon ja uskon ainaki niin.
on tehty jotain väärin lasta kohtaan, jos oma äiti on jäänyt aivan vieraaksi, jos kerran äiti edes ajoittain on ollut maisemissa ja on tavannut lastaan.
Olen huomannut näiden omien kanssa, kuinka tärkeää heille on, että osaan kertoa jotain heidän vanhemmistaan ja sukulaisistaan.
Siis olen kertonut sellaista, mitä olen esim. kuullut heidän äidiltään, kun lapset olivat vielä niin pieniä, etteivät itse muista, tai ole ymmärtäneetkään.
Sitten kaikkea, mitä olen kuullut heidän muilta sukulaisiltaan jne.
Ei lapsia saa erottaa juuristaan ja niitä suhteita pitää yrittää ylläpitää, vaikka ei tapaamisia olisikaan, kuin satunnaisesti.
Loppujen lopuksi tulet huomaamaan, että veri on vettä sakeampaa ja jos nyt lapsen mielen myrkytät äitiään vastaan, tai et kannusta ja rohkaise ottamaan kontaktia, tulet viimeistään lapsen ollessa murrosiässä tuntemaan sen nahoissasi ja se on sulle sit ihan oikein.
Sitä saa mitä tilaa. Kuitenkin teet lasta kohtaan niin väärin yrittämällä omia hänet kokonaan, et suosittelisin, ettet jää odottamaan sitä murrosikää, vaan rupeat luomaan niitä suhteita omaan äitiin.
Lapsi vaistoaa kyllä sen, jos sun mielestä hänen ei pitäisikään ottaa äitiin kontaktia, jolla saat itsellesi todisteltua, että olet paras ja ainoa äiti lapselle.
Se on kuitenkin vain harhakuva, kupla, joka puhkeaa takuu varmasti myöhemmin.
Usko minua, että se ei ole sulta pois, jos kannustat lasta lähentymään omaa äitiään.
Aivan päinvastoin lapsi tulee kunnioittamaan sinua siitä, ettet ole aliarvioinut hänen vanhempiaan ja sukulaisiaan.
Tästä biot täällä just puhuu, tosta omimisesta.
Vain harva sijari uskaltaa kertoa noin suoraan omimishaluistaan täällä.
Tulee vain mieleen, kun näytät kovin helposti "kieltävän" lapsen oman äidin ja hyväksyvän lapsen vierastamisen omaa äitiä kohtaan, että kenenkähän parasta loppupelissä sinäkin ajat?????
ymmärtävän sitä todellista lapsen etua.
Sinäkin lähdet vain omista tunteistasi ja kuvittelet, ettei lapselle omat juurensa merkitse mitään.
Siinä erehdyt pahemman kerran.
Onhan sekin jo nähty, miten täysi-ikäiset vauvana adoptoidut haluavat välittömästi tava oikeat vanhempansa, kun siihen on mahdollisuus.
Se, että lapsi on jo pienestä pitäen saanut tutustua edes omiin vanhempiinsa ja sukulaisiin mahdollistaa sen, että aikuisena voi halutessaan pitää heihin yhteyttä paljon luontevammin, kun ovat jo ennestään tuttuja.
Siltä pohjalta minä olen asian ajatellut ja sukulaisille perustellut yhteydenpidon tärkeyden.
No, nyt nämä meidän omat ovat jo aikuisia ja työ kantaa hedelmää.
He tietävät keitä ja missä sukulaisensa ovat.
Itse päättävät kenen kanssa haluavat yhteyksiä pitää.
Vasta viikko sitten yksi pojista oli itse ottanut yhteyttä tätiinsä ja sopivat tapaamisesta.
Poika meni omalla autolla n. 160 km:n päähän tapaamaan tätiään ja vietti siellä koko viikonlopun.
Samalla sai tavata isäänsä ja siskopuoltaan.
Mikäs sen mukavampaa, vai mitä muut ajattelevat?
Eikö lapsilla pidä olla oikeus tähän?
sinulle Amalia, teet arvokasta työtä ja sinun tarkoitus ja ajattelu tapasi, sijaisvanhempana on käsin kosketeltavissa. Osaat ja tiedät vastuun, tässä vaativassa työssä.
Osaat erottaa "jyvät" akanoista...omat lapset, sijaislapsista.
Ikävä kyllä tähän sijaisvanhemmuuteen, kaikki ei ole lähteneet "totuudenmukaisesti" ja tämän takia, monesti me biologiset vanhemmat olemme erimieltä sijaisvanhempien kasvatuksesta ja toiminta tavoista.
Voimia työhösi.
Suomessa voisi lapsi tai lapset palata biologisen vanhemman luokse, huostaanoton jälkeen, kun jo mahdollisissa perätömissä, valheellisissa "tutkimuksissa" menee miltei 2 vuotta. Tarkoitan tällä poliisi tutkintaa,sossujen pallottelua, lapsen psykologisia tutkimuksia, lapsen vieroittamista, tapaamisten rajoittamisella, oikeudenkäyntejä ja lisää tekaistuja valheita jne. jne....
Lapsen etua näissä ei ajatella yhtään, koska pääsääntöisesti 2 ensimmäisen vuoden aikana ei tapahdu mitään "järkevää" ,jotta päästäisiin johonkin lopputulokseen.
Huostaanottoa käytetään pääsääntöisesti heti, ajattelematta lapsen kannalta, niitä seurauksia mitä vuosien päästä kerätään.
valtaosa sijareista ajattelee kuten minä, eli ymmärtävät miten tärkeitä omat vanhemmat ja sukulaiset ovat lapsille.
Ajattelemme siis lasten parasta.
En koskaan ajattele asioita siten, miten olisi vanhemmille paras, tai sukulaisille, vaan mikä on lapsen oikeus ja tarve. Mikä lasta parhaiten hyödyttäisi. Jos se on ristiriidassa vanhemman toivomusten kanssa, niin sitte on, mutta parasta on tietysti silloin, jos lapsen paras on myös vanhempien paras, eli ei mitään ristiriitoja tule.
Meillä ei muunlaisia ongelmia ole ollutkaan, kuin se, ettei sukulaiset ole ymmärtäneet omaa tärkeyttään lapselle.
Harmittaa kamalasti, kun näitä toisinajattelijoita ajoittain putkahtelee esiin.
Hyvä sinänsä, että tulevat esiin, mutta kun heitä ei pitäisi edes olla.
Heidän takiaan me kaikki muutkin saamme kärsiä.
Ei ole ihme, että meidät kaikki leimataan lapsivarkaiksi ja ties miksi, noiden muutamien takia.
herätellä asiallista keskustelua siitä, voisiko Suomeenkin tulla muissa maissa tuttu malli siitä, että jos lapsi ollut jo vuosia huostassa, hän saisi jäädä sijaisperheeseen. Vaikka meillä bioäiti ei paljon maisemissa ole ollut, olen kuitenkin lapselle koonnut hänestä ja muusta suvusta valkokuvakirjan, jota aina joskus katselemme.
Yhteydet on hyvät myös äidin äitiin, jota lapsi tapaa säännöllisesti. Myös tämä biomummu on ollut "huolissaan" siitä, että huosta voitaisiin purkaa tulevaisuudessa, vaikka lapsi on ns. "aina" elänyt meillä. Hän toivoo, ettei lapsen kiintymyssuhdetta meihin perheenä murrettaisi, vaan lapsi saisi olla meillä aikuisuuteen asti, toki äitiään tavaten.
On kurjaa, että ihmiset tällä palstalla kääntävät puheen ihan nurinkurin ja täydentävät puuttuvia tietoja omilla mielikuvitusjutuillaan... Hupaisaa kuinka Amaliakin aluksi oli minulle ystävällinen, mutta kun tuli toisinajattelijat (biot) paikalle, muuttui ääni kellossa...Onko tämä rehellistä? No ei, mutta tyhmä olin kun sitä tämän tasoiselta palstalta odotinkaan:):) Te saatte rauhassa jatkaa "keskustelua" aiheesta niin halutessanne ja keksiä lapsenryöstäjä tarinoitanne. Minä vietän sen ajan mieluummin rakkaitten lasteni, niin omien kuin laina, kanssa:):) Ihanaa Joulun odotusta kaikille:):):)
että olen ollut siis sinulle? nimimerkittömälle ystävällinen ja sitten yhtäkkiä epäystävällinen, edelleen nimimerkittömälle.
En varmasti ole ollut sulle missään vaiheessa henk.koht yhtään mitään.
Olen keskustellut aiheesta yleisesti, koska mitään keskustelukumppania ei ole ollut.
Tuollainen käytös kuitenkin mitä ap:n kirjoituksesta paistoi läpi, että pelätään jo äidin kuntoutumista ja ei yritetäkään tukea äidin ja lapsen välistä suhdetta, on lasta kohtaan väärin ja sitä en voi hyväksyä ja sanon siitä suoraan mitä ajattelen. En siis henk.koht ketään hauku, kun ei ole edes nimimerkkiä kirjoittajilla.
Ihmettelen, että oletteko todella niin ymmärtämättömiä, vai mistä on tuollaisissa peloissa kysymys.
Jos ei ole tietoakaan äidin kuntoutumisen alotuksesta edes, niin mitä ihmettä tässä koko suvun voimin jo pelätään.
Kyllä siinä vaiheessa, kun äiti vuosien kuntoutumisen jälkeen yrittää huostan purkua, katsotaan hyvin tarkkaan se lapsen etu.
Lapsen mielipidettä kuullaan ja kaikki kiintymykset otetaan huomioon.
Vaikka lapsi jäisikin sij.perheeseen, niin olisi aivan ihanaa sekä äidin, että lapsen kannalta, että äiti kuntoutuisi ja voisi olla entistä enemmän lapsensa elämässä. Ottaa lasta luokseen lomille ja voisivat oppia tuntemaan toisensa.
Lapset muuttavat aikuistuttuaan pois sij.perheistä, niin sitten olisi ainakin suhteet omaan äitiin jo luotuna ja loppuelämän voivat tavata toisiaan niin paljon kuin haluavat.
Tuo on oikein hyvä, mitä kerroit, että kerrot lapselle omista sukulaisista, edes kuvien avulla, jos ei muuhun ole mahdollisuutta. Se viestittää lapselle, että hyväksyt hänen taustansa, etkä omi yksin itsellesi.
Kun kieltää lapsen biosukulaiset, niin samalla kieltää lapsen, koska hän on kotoisin juuri niistä suvuista ja on osa heitä biologisesti.
mitään lisäämättä...;)
Kirjoitat asiaa,en tiedä onko sulla henk.kohtaista kokemusta,mä tiedän mitä helvettiä on menettää lapsensa,ja pakko myöntää se tosiasia ettei itsestä sillä hetkellä vaan ollut siihen,vaikka kuinka paljon lasta rakastaakin...mun poika ollu sijaisperheessä nyt kohta kolme vuotta,ja alun alkaen tää perhe sanonut mulle että he pitää vaan huolta mun pojasta,ja mä tulen olemaan aina biologinen äiti,ja he vaan haluaa auttaa,ja ovat alun alkaen lähteneet sijaisvanhemmuuteen sillä periaatteella et joku päivä poika saattaa tulla mulle takas...he ei missään vaiheessa kyseenalaista pojallekkaan sitä,kuka on hänen oikea äitinsä.tapaan poikaa säännöllisesti,kerran kuussa 2 tuntia,mikä musta on ihan liian vähän,mutt sossunpaskat sen määränneet niin...ei ole todellakaan ollut helppoa,mun tilanne vaan ajautu aikanaan siihen....mua suunnattomasti ärsyttää sen sijaisäidin kommentit,miten pelottaa ett jos se lapsi sit lähteeki jossain vaiheessa koska pitäs lähtiessään siihen homman tajuta se ett se voi todellakin olla väliaikaista,musta se ihminen ei ole kypsä koko sijaisvanhemuteen.kaikkea hyvää ja hyvää joulua sulle.
älä pyydä anteeksi asiallisia komenttejasi,onpa hienoa että miehet uskaltavat tuoda mielipiteitään esiin,tästäkin asiasta.
joo täähän on palsta miss voi kommentoida,mut jotkut ajatukset kannattas pitää ihan omana tietonaan!!!!
Onhan se selvä, että jos lapsi on ollut pienestä asti, on tälle äiti. Siinä ei ole biologiasta kyse vaan hoitamisesta ja kasvamisesta toisen kanssa.
Ei kukaan halua lastaan menettää ja ahdistaa todellakin jos lapsi pitäisi toiselle antaa. Eihän toinen tiedä mistä lapsi rauhoittuu, osaako lohduttaa kun sattuu tai pelkää.
Eiköhän melkein kaikille äideille lapsen menettäminen ole kauheinta mitä eteen voi tulla.
Silloin kun lapsi sijoitetaan äiti joutuu tämän kokemaan, vaikka omat toimet olisivatkin siinä syynä se tuskin vähentää tuskaa.
Se ei ole helppoa myöskään sijaisäidille, joka on hoitanut ja hoivannut lasta, oli tämä vauva tai vanhempi. Kuitenkin kun sijoitettu lapsi kotiinsa otetaan niin siinä on se menettämisen riski ja se pitää ottaa huomioon heti alusta asti.
Yritän miettiä asiaa lapsen kannalta ja niin monesti näillä sijoitetuilla lapsilla on huono itsetunto. He kokevat olevansa huonompia kun vanhemmat eivät ole rakastaneet heitä tarpeeksi, että olisivat kyenneet heitä hoitamaan. Heidät on revitty kodistaan ja viety vieraalle. Uusiin sääntöihin, tapoihin, kouluihin. Kaikki entinen viety, jäljellä tuntemattomuus. Vaatii todella paljon lapselta aloittaa kaikki uudelleen.
Jos lapsi vuosien sijoituksen jälkeen pääsee takaisin biologiseen kotiin, niin taas hyppy tuntemattomaan. Mutta eikö lapsen itsetunto saa paikkausta, kun vanhemmat haluavat hänet kuitenkin takaisin.
Lapselle on tärkeätä tuntea itsensä ja se onnistuu tuntemalla myös sukulaisensa. Minulla on samanlaiset silmät kuin isällä, nauru kuin tädillä, hymykuopat kuten äidillä, luonne kuin mummilla yms. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisi toisten teot ja ajatusmaailman. Mutta pitää olla mahdollisuus peilata itseään sukuunsa.
Minun mielestä kuitenkin sijoitetulle lapselle olisi parasta päästä takaisin biologiseen kotiinsa, siitäkin huolimatta, että tuntisin huolta ja tuskaa. Tietenkin siellä pitäisi asiat olla kunnossa ja mahdollisuus huolehtia lapsen tarpeista. Samalla lailla siellä tuskin ollaan kun meillä, mutta yhtä ainoaa tapaa elää tätä elämää ei ole. Onneksi.
Jos paluuta ei ole, niin oikeus kuitenkin tuntea ja olla sukunsa parissa silloin kun siihen on mahdollisuus. Lapsen etu ratkaisee.
Näissä huostaanotoissa on juuri se ristiriita, että lapsi otetaan pois perheistä vain sillä verukkeella, että se on lapsen parhaaksi.
Tilanteissa, joissa lapsi joudutaan huostaanottamaan, todellakin tulisi olla aivan TODELLA pätevät syyt lapsen väliaikaiseen sijoittamiseen. Mutta se ei saisi jäädä vain siihen.
Jos todella ajatellaan sen lapsen parasta, niin sijoituksen aikana pitäisi perhettä tukea kokonaisvaltaisesti. Auttaa perhettä tai lapsen huoltajaa pääsemään siihen tilanteeseen, että lapsi voidaan joku päivä palauttaa omaan kotiinsa.
Mielestäni sekin on mieletöntä, että nykyään laki turvaa perheväkivallan uhriksi joutunutta niin, että väkivaltainen ihminen poistetaan asunnosta ja annetaan väliaikainen lähestymiskielto. Näinollen sen kärsivän osapuolen ei tarvitse lähteä omasta kodistaan karkuun, niin kuin aiemmin joutui.
Lapsella tätä oikeutta omaan kotiin ja omaan perheeseen ei kunnioiteta. Lapsi viedään pois omasta kotoaan, sen sijaan, että yhteiskunta tarjoaisi lapselle mahdollisuuden jäädä omaan kotiinsa ja sitten nämä "pahantekijät" sieltä poistettaisiin...
Se miksi nämä sijaisvanhemmat usein joutuvat hirveän myllyn alle, johtuu siitä, että on aivan liian paljon tilanteita, jolloin lapsi huostaanotetaan ja sitten ruvetaan maksamaan tukia sijaisperheille, jotta lapsen taloudellinen huolto tulee turvattua. Senkin rahan voisi oikeasti käyttää johonkin toisenlaiseen tukipalveluun...
Tukikoteihin, minne äiti / vanhemmat voisivat mennä lastensa kanssa elämää opettelemaan, kokopäiväiseen kodinhoitajaan, joka kävisi PÄIVITTÄIN perheessä tukemassa sairastunutta perhettä...
Pakkohoitotoimenpiteisiin alkoholisteille ja huumeiden käyttäjille ym. Mahdollisuuksia laittaa tätä rahaa muualle kuin sijoituskoteihin ja lastenkoteihin on niin paljon kuin vain jaksaa keksiä... ja sitten kun kaikki, viimeisetkin keinot lapsen kotiolosuhteiden pelastamiseksi on yhteiskunnan taholta tehty, vasta sitten alettaisiin valmistelemaan lasten huostaanottoa.
Ongelmaisia perheitä pitäisi tukea suoraan kotiin. Huostaan ottoa ei missään tapauksessa saa enää helpottaa, vaan niitä pitää ensisijaisesti pyrkiä estämään, kaikin mahdollisin ja mahdottominkin keinoin.
Nimim. Erään huostaanotetun pojan "sijaissisko" ja toisen huostaanotetun ex-vaimo.
varmasti iloitset yhdessä lapsen kanssa kun se päivä koittaa että hän saa omat vanhemmat takas ja saa unohtaa sinut ja tuon ajan jonka menetti vanhempiensa kanssa!
Kuulehan,se nyt on vaan tosiasia mikä sun on hyväksyttävä,ett sä olet todellakin sen lapsen sijaisäiti,miksi olet lähtenyt koko hommaan noin oudoilla periaatteilla?Varaudu vaan siihen ett jokupäivä tämä lapsen oma äiti,jos vaan asiansa kuntoon on saanut(mitä totisesti toivon)tulee hakeen huostaanoton purkua,se ei ole sun oma lapsi eikä tule ikinä olemaan!!!!!
jossa lapsi on ollut vauva tai taaperoiästä lähtien ja jossa vanhempaa tavataan suunnilleen kerran kuussa jos silloinkaan, sijaisäiti on lapselle se todellinen vanhempi. Pieni lapsi ei välitä biologiasta, vaan sen läsnäolevan sosiaalisen vanhemman rakkaus on se joka merkitsee. Ilman muutra on selvää, että tällaisissa sijoituksissa lapsen kiintymyssuhteen rikkominen sijaisvanhmpiin on lapsen edun vastaista ja siitä syystä näitä pikkuvauvoina pitkäaikaissijoitettuja lapsia kotiutetaan äärimmäisen harvoin. Lapsen etu huomioidaan, etenkin jos työryhmä on ammattitaitoinen. Aloittajan huolenaihe on oikeutettu; sijaisvanhempi, joka tekee tätä työtä oikeista motiiveista käsin (eli ei rahasta tmv.) kiintyy lapseen vääjäämättä.
Toimin lasten psykiatristen ongelmien parissa ja olenkin konsultoinut useampaakin lasten psykiatria. Heistä valtaosa puoltaa pitkäaikaissijoitusten muuttamista pysyviksi, sillä lapsen edun mukaista todellakin on pysyvän kiintymyssuhteen muodostuminen sijaisperheeseen ilman eroon joutumisen pelkoa. Korostan vielä, että puhun nimenomaan pienistä lapsista, jotka ovat pitkäaikaisijoitettuja ja tapaavat biovanhempiaan hyvin vähän. Ymmärrän että lapsesta luopuminen biovanhemmille on äärimmäisen rankkaa. Heidän tulisi kuitenkin rakastaa lapsiaan niin paljon, että he haluaisivat tarjota lapselleen pysyvän kodin ja huolenpidon sijaisperheessä. Toki lapsen arjessa tuleekin olla mukana niin paljon kuin mahdollista (päihteettömänä ja muutenkin kunnossa) ja tehdä yhteistyötä koko ajan. Mutta sijoituksen purkaminen on todella harvoin näissä aivan pienten pitkäaikaissijoituksissa lapsen edun vastaista.
Meille tuli vuoden ikäinen ja nyt nelivuotiaana on palaamassa bio äidilleen joka sai asiansa kuntoon. Kyseessä oli nuori äiti joka käytti hetken aikaa lääkkeitä ja alkoholia sekaisin. Lapsi huostaanotettiin
koska äiti päätyi yliannoksen ottaneena tajuttomana sairaalaan. Äiti on tässä välissä
opiskellut loppuun ja kesällä sai työpaikan. Nyt on vuokrannut kolmion ja yhdessä lapsen kanssa sisustanut lapsen tulevaa huonetta nätiksi.
Sattuuhan tämä mutta minkäs teet. Lapsi tulee kerran kuussa viikonlopuksi n vuoden ajan.
Meillä tosin oli alusta saakka tiedossa että äiti lapsen saa jos hoitaa asiat kuntoon .