Olen evakkojen lapsi. Oikea kotini on jossain Terijoen ja Inon välissä, Suomenlahden rannalla.
Synnyin kuitenkin Helsingissä kaupungissa, mitä en ole koskaan kodikseni tuntenut. Lapsena kuuntelin usein salaa, kun isä ja isän vanhat kaverit olivat tehneet kahvipunssin, kertomuksia kuinka kaunis olikaan Karjala, jopa vadelmat olivat siellä suurempia. Onko nykyinen elämäni sidottu näihin kertomuksiin, sitä en tiedä, mutta joskus tuntuu, että valintani on perustunut isäni unelmiin sillä erotuksella, että nämä toteutuneet unelmani ovat omiani.
Synnyin kuitenkin Helsingissä kaupungissa, mitä en ole koskaan kodikseni tuntenut. Lapsena kuuntelin usein salaa, kun isä ja isän vanhat kaverit olivat tehneet kahvipunssin, kertomuksia kuinka kaunis olikaan Karjala, jopa vadelmat olivat siellä suurempia. Onko nykyinen elämäni sidottu näihin kertomuksiin, sitä en tiedä, mutta joskus tuntuu, että valintani on perustunut isäni unelmiin sillä erotuksella, että nämä toteutuneet unelmani ovat omiani.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tätä maata isänmaaksi. Paljon tehdään, häslätään ja sähläillään, niin parlamentissa kuin täälläkin. Me olemme isänmaa, me puskinemme ja nikkeinemme, me olemme. Olemmeko ylpeitä isänmaastamme ja omasta olostamme siellä.
menepä käymään siellä Neuvostoliiton 60-vuotisella kaatopaikalla ja unelmasi rikkoutuvat hetkessä:(
Venäjälläkin elävät. Joskus tuntuu, että iloisempia ja onnellisempia ovat kuin me.
vielä edes perustuslakia.
vielä, että sellaista perustuslakia joka turvaa t a v a l l i s t e n kansalaisten oikeudet?
-Täällä kotoSuomessakaan nuo tasavertaiset oikeudet taattu muuten kuin paperilla...
perustuslakiin perustuen vaatia oikeuksiamme vaikka lakiteitse.
ne oikeuden EU:sta tai YK:sta vai?
Ei niitä saa ainakaan Suomessa. Toimii juuri niin kuin tämä palstakin, eli hyvin mielivaltaisesti!
Kai jokainen on ylpeä omasta kotiseudustaan, ei kai se voi olla synti. Vaikka se kotiseutu olisi jäänyt rajan taakse.
Isänmaallisuus ja itsenäisyys on hieno asia. Täällä Suomessakin, mutta voimakkaimmin olen tavoittanut sen tunteen Virossa. Olin Pärnun kylpylässä yksistäni aika pian Viron itsenäistymisen jälkeen. Aikani kuluksi kävin museoissa. Olikohan se kaupunginmuseo, jossa sattui olemaan valokuvanäyttely laulavasta vallankumouksesta (vai mikähän se oli?) Oli talvi, eikä museossa ollut muita ulkomaalaisia kuin minä. Siellä oli virolaisseurue, ja lipunmyyjä kävi sanomassa jotakin yhdelle heistä. Tämä hyvin sivistyneen oloinen mies tuli luokseni ja ehdotti suomen kielellä, että hän voisi kertoa minulle kuvien taustoista. Niin sitten sain omakohtaisen, asiantuntevan opastuksen. Tunsin itseni presidentiksi.Ja se ylpeys ja ilo, joka oli miehen kasvoilla, jäi ikuisesti mieleeni.
kyllä virolainen ihminen pitää suomalaista heimoveljenään, kaltaisenaan.
Nuorena kollina jouduin paljonkin olemaan tekemisissä sotainvaliidien veljesliiton eri tapahtumissa kurtunsoittajana. Silloin näin, miten rauhallisen ylpeinä nämä miehet ja naiset kantoivat vammansa itsenäisen Suomen puolesta.
Karjalan heimo on suomen sydänveri.
Älähän hupaja.
Teistä ei kukaan ole sitä ikäluokkaa joka sieltä joutui evakkoon.
Kauniit tarut elää mielessä, totuus on toisenlainen.
Karjalassa asuu nyt ne ihmiset jotka on siellä ikänsä asuneet.
isänmaallinen, jos muistaa antaa arvon toisillekin eikä kuvittele että itse, tai isänmaalliset, tai suomalaiset, tai joku vastaava poppoo, olisivat jotenkin muita parempia. Yhtä hyvä riittää mainiosti.
koska olen syntynyt Vantaalla ja elänyt siellä 14 ensimmäistä elinvuottani mutta juureni ovat saaressa josta taas äitini on syntyisin.
Äidin äiti taas oli Luumäeltä ja hänen sukunsa jostain itärajalta.
Isäni saarelaisia toiselta suunnalta kuin äitini.
Oman luonteeni kummallisuudet pistän mielelläni saarelaisuuden piikkiin ja siihen että ihminen kantaa vanhempiensa tunteita ja elämää mukanaan.
Joskus kun päälle tulee ymmärtämätön surullisuus ajattelen että vanhempani minussa elävät.
Menikö kummalliseksi, no ei se mitään. Sellainen minä olen.
Ja isänmaallisuus on hyvä asia, siitä on synti kaukana.
Ei oo perustunut isän unelmiin eikä äitin toiveisiin.
Kodikseni en tunne eres syntymäkylääkään,mun koti on nykysellä asuin paikalla,ei täälläkään eres sara koskaan ja jos sataakin niin lämmintä vettä.
Olen nähny ainakin pari ulkomaalaist elämäni aikana,toisen kans olen jopa jutellut ,olen avartanu mailman kuvaani.
Sen oon huomannut et joka maas ja joka ihmises on jonkinlainen kaipuu sinne maahan mis on syntyny,nyt puhutaan ihmisist joita ei oo kiusattu siellä.
Minulla ittelläni on hyvä olla täällä ja mä tunnen et parhaiten saan itteni ymmärretyksi täällä,tunnen kuuluvani tähä porukkaan.
Ton tunteen vuoks mä oon myös valmis puolustamaan tätä tunnetta jos ulkopuoliset yrittää sitä muuttaa.
Kävelen usein hautausmaalla kesällä koska siellä on rauhallist ja kuulee omat ajatukset usein kattelen sankarihautojen kiviä ja nimiä.
Nuoria miehiä,hekin antoi ainoansa joko vapaehtosesti tai käskettynä,en osaa sanoa.
Sen osaan sanoa et joka kerta siel kulkiessani annan arvoa sille mykälle kiviriville, siks mä en erikseen ala juhlimaan yhtä päivää vuores,mul on juhla ain kun tapaan ihmisen joka hoitaa hommansa.
Se ihminen voi olla sota tai arjen sankari,ei välii,kaikkii meit tarvitaa pyörittämään tätä systeemii
paljon kiertänyt ja tulen vielä kiertämään.
Oppinut huomaamaan että maailmassa on paljon paikkoja joissa viihtyisin.
Mutta ihminen on itsepäinen ja arka.
Se missä minä olen, on hieno ja hyvä ja kaikki vieras pelottaa.
Miksi pitää olla maiden rajoja.Ihminen on ihminen asuipa missä hyvänsä.
Kun sinne keskuuteen menee, oppii viihtymään.
Suomalainen erottuu muuten muunmaalaisista ihan ensikosketuksella, se ei tervehdi, ei toivota tervetulleeksi ja hymyileekin vain hiukan.
Muun maalaiset ihmiset yrittävät paljon enemmän, saada vieraan viihtymään.
noin suoraviivasesti et kaik muut on ovoimia ja me ollaan murjaaneita.
kun muun maalaiset euroopas yrittää arvailla kansalaisuuttani niin ensiks tarjotaan keskieurooppaa tai neukkulaa.
Kieltämättä joskus me muistutetaa ahventa jurottamassa mut ei se paha piire oo ,kyl terve epäluuloisuus auttaa selviytymään.
viime viikolta tapauksen.
Oli viemässä tytärtään asuntolaan, soluasuntoon.
Kauhukseen tyttö huomasi tulleensa soluun jossa oli ulkomaalaisia opiskelijoita.
Kaikki toivottivat sydämellisesti tervetulleiksi, auttoivat tavaraoiden kantamisessa jne..
Yksi nainen porukasta oli hiljaisempi, eikä juurikaan hymyillyt.Kätteli kuitenkin.
Suomalaiseksi hänet sitten myöhemmin huomasivat.
kun oon ikäni touhunut niin pahimmat rasistit oon tavannut tummien parissa.
Elämäni tiukimman painimatsin kävin Ghanalaises maissipellos,tummat oli sitä mieltä et he ottaa kehitys avun suoraan ,meiän kuuluu antaa rahamme heille.
Viel kerran ,en yleistä et vain me ollaan epäluulosia.
En jaksa alkaa kinamaan asiasta ,hyvät päivän jatkot ja ollaan kilttejä vieraille ellei heiän käytös muuta erellytä.
joten provosoiva, viittaan nykyiseen kotimaahasi, vai näkeekö kaukaa lähemmä - tuleeko isänmaa rakkaaksi vasta kun sieltä on "täytynyt" lähteä pois..?
Minun isänmaallisuuteni on turvallisuuden tunnetta, jonka itsenäin maamme tarjoaa..
siis "jotenkin provosoiva..jne.."
olla suomalainen rakkaassa isänmaassamme.
Minut on jo koulussa muinoin kasvatettu olemaan isänmaallinen.
Pikkuhiljaa on tieto kyllä lisääntynyt tästä lähihistoriastamme.
Nykyään tietenkin muualta määrätään ja puututaan asioihimme.
Nautitaan tästä päivästä ja katsotaan taas Tuntematonta sotilasta:)
"tuleeko isänmaa rakkaaksi vasta kun sieltä on "täytynyt" lähteä pois..?"
Kyllä ilmeisesti asia on näin, sillä serkkuni on asunut 2-3 vuosikymmentä Osakassa Japanissa, minne hän on perheensä perustanut. Tosin ukko seilailee maailman meriä Japanilaisella tankkerilla. Silloin kun olemme saaneet mahdollisuuden keskustella, kuultaa rivien välistä ikävä Suomea kohtaan.
Itselläni on onneksi lyhyt matka Suomeen, että siinä mielessä koti-ikävä ei pääse yllättämään.
Silti en kaipaa Uralillekkaan.Viime aikaiset
maakaupat pikkasen murentavat Isänmaatamme.
Niin, onko Isänmaallista ja synti myydä Isänmaatamme. ?
ostajilla on enemmän.