Joulu

onkohan runoille oma osasto,

Kiirettä vaan pitelee, ei mahda mitään.
Nyt on kiire lakkiaisjuhlaan.
Runo on hyvä!

Kerrassaan ihku runo!! Kiitos. Olin puolilta päivin Itsenäisyysjuhlassa. Juhla oli rakennettu kansanlaulujen, kansantanssien, työväenrunoilijoiden pohjalta. Runot olivat tosielämästä kertovia. Esiityjät olivat eläkeläisiä. Juhlapuhe lyhyt,ytimekäs käsitteli eläkeläisten asioita. Olimme saaaneet muutaman nuoren, taitavan jumppatyön esiintymään.

Tippailin! Koskettava tilaisuus. Monenlaisia ajatuksia virisi mielessäni. Aikas paljon vielä osaamme ja pystymme tekemään. Kuitenkin luopumaan pitää opetella nuoruuden leikeistä.

Kiirettä ei oikein enää jaksa sietää. En aijo kovin monia asioita Jouluun rakentaa. Laulua paljon. Saan laulaa noille meidän taaperoille lähes joka päivä. Aivan huumaa onni minkä koen kun saan laulaa ja leikkiä ja hullutella. Heissä on kiitollinen yleisö.

Hyvä !!!

Lapsi luottaa...


Pienet silmät loistaen
tähtein lailla tuikkien
katsoo lapsi tummaan yöhön
käykö tontut tänään työhön.

Kirje tuolla ikkunalla
ihan pienen kiven alla
toiveilla on täytettynä
silkkipaperiin käärittynä.

Siihen sormin vapisevin
isoin tikku kirjaimin
lapsi piirsi sanoillansa
kaikki toiveet lahjoistansa.

Pian väsyy silmä lapsen
äiti kantaa kulta hapsen
vuoteellensa peiton alle
jossa odottaa jo nalle.

Herätessä aamusella
kirjettä ei ikkunalla
tontun jäljet siihen
kulkee tuonne luokse riihen.

Riihitonttuko täällä kävi.
”Äiti, äiti sekö näki
kirjeen tuossa ikkunalla
liikkuuko se joulun alla?”

”Lapsi kulta kirjeesi
kaikki sinun toiveesi
Joulupukki kyllä saa
hänelle ne tonttu toimittaa.”

Lapsen katse kirkastuu
hymyyn leviää jo suu;
”Yöllä täällä tonttu kävi
meidät nukkumassa näki.

Tontut nukkuu päivisin
muutenhan ne näkisin.”
Ihmeellistä joulun taikaa
lapsi elää hetken aikaa.