Joulu

JOULUN TARKOITUS

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin ja murehdin.
”Tuleeko jouluni jouluksi saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin Sinulle, mitä tekisin toisille,
entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä.”

Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn,
koska ne ovat ikiomat.
Kyllä nyt on pakko pysähtyä ja hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa,
eikä se huomaa yhtä ahertajaa.
Ei joulu tule sydämeen, jos kaiken tuhlaa kiireeseen,
Silloin oman jouluni vain pilaan,
kun riemuitsisin siitä sen sijaan.

Joulun tarkoitus on aivan toinen,
ja sen sanoma suurenmoinen!
Jospa annankin lahjaksi aivan uutta,
itsestäni vaikka iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme,
niin itsekin sitä silloin saamme.
Miten ihanaa onkaan joulun odotus,
kun rintaa ei paina ahdistus!
6499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

onkohan runoille oma osasto,

Äänestä

Kiirettä vaan pitelee, ei mahda mitään.
Nyt on kiire lakkiaisjuhlaan.
Runo on hyvä!

Äänestä

Kerrassaan ihku runo!! Kiitos. Olin puolilta päivin Itsenäisyysjuhlassa. Juhla oli rakennettu kansanlaulujen, kansantanssien, työväenrunoilijoiden pohjalta. Runot olivat tosielämästä kertovia. Esiityjät olivat eläkeläisiä. Juhlapuhe lyhyt,ytimekäs käsitteli eläkeläisten asioita. Olimme saaaneet muutaman nuoren, taitavan jumppatyön esiintymään.

Tippailin! Koskettava tilaisuus. Monenlaisia ajatuksia virisi mielessäni. Aikas paljon vielä osaamme ja pystymme tekemään. Kuitenkin luopumaan pitää opetella nuoruuden leikeistä.

Kiirettä ei oikein enää jaksa sietää. En aijo kovin monia asioita Jouluun rakentaa. Laulua paljon. Saan laulaa noille meidän taaperoille lähes joka päivä. Aivan huumaa onni minkä koen kun saan laulaa ja leikkiä ja hullutella. Heissä on kiitollinen yleisö.

Äänestä

Hyvä !!!

Äänestä

Lapsi luottaa...


Pienet silmät loistaen
tähtein lailla tuikkien
katsoo lapsi tummaan yöhön
käykö tontut tänään työhön.

Kirje tuolla ikkunalla
ihan pienen kiven alla
toiveilla on täytettynä
silkkipaperiin käärittynä.

Siihen sormin vapisevin
isoin tikku kirjaimin
lapsi piirsi sanoillansa
kaikki toiveet lahjoistansa.

Pian väsyy silmä lapsen
äiti kantaa kulta hapsen
vuoteellensa peiton alle
jossa odottaa jo nalle.

Herätessä aamusella
kirjettä ei ikkunalla
tontun jäljet siihen
kulkee tuonne luokse riihen.

Riihitonttuko täällä kävi.
”Äiti, äiti sekö näki
kirjeen tuossa ikkunalla
liikkuuko se joulun alla?”

”Lapsi kulta kirjeesi
kaikki sinun toiveesi
Joulupukki kyllä saa
hänelle ne tonttu toimittaa.”

Lapsen katse kirkastuu
hymyyn leviää jo suu;
”Yöllä täällä tonttu kävi
meidät nukkumassa näki.

Tontut nukkuu päivisin
muutenhan ne näkisin.”
Ihmeellistä joulun taikaa
lapsi elää hetken aikaa.

Äänestä
  • runo. Ihan erityisesti pidin viimeisestä värssystä.
    Meidänkin kuusivuotias on jo hiukan epäluuloinen ajoittain, mutta aivan vietävissä, helpolla hänet saa taas uskomaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


runo kirjoitti:

JOULUN TARKOITUS

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin ja murehdin.
”Tuleeko jouluni jouluksi saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin Sinulle, mitä tekisin toisille,
entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä.”

Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn,
koska ne ovat ikiomat.
Kyllä nyt on pakko pysähtyä ja hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa,
eikä se huomaa yhtä ahertajaa.
Ei joulu tule sydämeen, jos kaiken tuhlaa kiireeseen,
Silloin oman jouluni vain pilaan,
kun riemuitsisin siitä sen sijaan.

Joulun tarkoitus on aivan toinen,
ja sen sanoma suurenmoinen!
Jospa annankin lahjaksi aivan uutta,
itsestäni vaikka iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme,
niin itsekin sitä silloin saamme.
Miten ihanaa onkaan joulun odotus,
kun rintaa ei paina ahdistus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu