Oivoi!

Miksi jotkut ihmiset ovat niin fanaattisia
koirien suhteen? Koira on kuitenkin vain koira
eikä mikään jumala. Tosi on että se on perheen
jäsen ja todella rakas, mutta silti. Mielestäni
on ymmärrettävää, että halutaan osoittaa
tietämyksensä ko. eläimestä, rodusta jne jne, mut
ei ole oikein nostaa koiraa jalustalle ihmisen
yli. Minulla itselläni on koira, rotukoira, suht
harvinainen, mutta se on minulle silti vain koira
ja ystävä. Ei tuote eikä imago. Miksi jotkut
eivät ymmärrä sitä että haluan pitää itselläni
ko. rodun, koska olen mieltynyt sen
ominaisuuksiin, mutta en silti halua olla missään
tekemisissä näyttelyiden tai jalostuksen kanssa.
Se ei saa estää minua hankkimasta juuri sitä
rotua olevaa koiraa kuin haluan. Tämä on minun
valintani. Ärsyttää, kun jopa aikuiset ihmisetkin
pistävät niin vaikeasti. Laissa ei erikseen ole
pykälää, siitä mihin tarkoitukseen koira
hankitaan. Minä hankin koiran ystäväksi ja
seuraksi. Ja minulla on oikeus sellaiseen koiraan
kuin haluan. Entä sitten? Pääasia, että minä
pidän siitä huolta ja sillä on hyvä elämä. Ei se
koira silti mene "hukkaan", vaikka en sillä rahaa
tekisikään. Se antaa minulle paljon enemmän
monella muulla tavalla. ihan kuten pääskyset,
jotka vain olemalla olemassa saavat aina keväisin
sydämen riemuitsemaan. :)
16690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sinun kirjoituksesta sai sellaisen kuvan että
vain rotukoirat voi nostaa jalustalle ja pitää
ystävänä.Siinä olen sinun kanssa samaa mieltä
että koiraa ei saa nostaa ihmisen yli.
Itselläni on sekarotuinen koira joka on
perheenjäsen ja seuralainen ja rakastan koiraani
kovasti mutta silti se on vain koira.
Monet pitävät sekarotuisia huonoina ja se että on
rotukoira on tärkeintä.
Olin pitkään miettinyt koiraa ja sain tietää että
nämä pennut lopetetaan jos omistajia ei löydy
joten pelastin koirani hengen.

Äänestä
  • rotu kuin rotu ja koira mikä koira - saman
    arvoisia. jalustalle nostaminen on älytöntä. eikö
    näillä ihmisillä ole muita kavereita?

    Äänestä

  • Mutta ihmiset nostaa nimenomaan rotukoiria
    jalustalle ihmisen yli. "..jos sul o rotukoira,
    niin silloin pitää ottaa huomioon se ja se
    asia... blaa blaa blaa ...sun TÄYTYY tehdä näin
    ja näin..." Minulle on tultu suoraan sanoen
    haukkumaan, kun en tee niinkuin muut ko. rodun
    omaistajat. Yritän tolkuttaa, et hei, tämä on
    minun valintani. Minä teen näin. Minulla on ollut
    koko elämäni koira ja useimmat niistä ovat olleet
    sekarotuisia. Ihania prsoonia kaikki!! :) (Tällä
    hetkellä minulla on puhdas vaihteeksi) Siksi
    juuri minun on vaikea ymmärtää sitä, miten
    fanaattisia ihmiset voivat olla. :) Koira on
    koira. :)

    Äänestä

  • hocus kirjoitti:

    Mutta ihmiset nostaa nimenomaan rotukoiria

    Sori että kiivastuin,olen vain saanut viime
    päivinä kuulla sekarotuisten koirien huonuudesta.
    Sekarotuiset että puhdasrotuiset koirat ovat
    minun mielestäni tasavertaisia.
    Itsekkin olen saanut puolustella omia valintojani
    koiran koulutuksen suhteen,mitä se muille kuuluu.
    Minulle on jopa tultu sanomaan että minusta
    ilmoitetaan eläinsuojeluviranomaisille kun huusin
    koiralleni.

    Äänestä

  • minttu kirjoitti:

    Siitä huomaa, miten vähän tietoa ihmisillä on. Ei
    koira toimi kuten kirjoissa sanotaan. Ei
    koulutuskaan. Jotkut ihmiset unohtavat sen, että
    yksikään eläin ei käyttäydy kuin ihminen.

    Minä olen joutunut monesti suoranaisesti
    koulimaan joskus rankemmallakin kädellä koiriani.
    (Ihan yksilöstä riippuen.) Kyllä minullekin on
    kaikenlaista uhkailtu. Jokaiselle koiralleni olen
    silti ollut se miten sanoisin.. -lauman johtaja.
    Yksikään ei ole silti pitänyt minua vaarana vaan
    kumppanina. Olenkin aina sanonut näille
    uhkaajilleni, että hädän tullen tämä koira silti
    varmasti uhraisi vaikka henkensä puolestani.
    (liioittelua tai ei, mutta niin on) :)

    Kyllä koiralle on näytettävä kuka on pomo. :)
    (niin ne koirat sen keskenäänkin tekevät) Se
    saattaa vain ulkopuolisen silmään näyttää
    väkivaltaiselta, kauhealta jne, mutta ei se sitä
    ole. Eikä koiraa hakata hullunkiilto silmissä.
    Jokainen, jolla on koira ja on joutunut sen
    kanssa valtataisteluun tietää sen. Paljon
    kamalamman näköistä se on kun koirat keskenään
    ottavat mittaa toisistaan. Mutta niin koira
    käyttäytyy ja meidän ihmisten on vain mukailtava
    sitä. Eläinrääkkäykset ovat aivan eri juttu.

    Älä huolehdi moisesta. Huutavathan äiditkin
    lapsilleen, eikä se silti tarkoita sitä, että he
    heitä pahoinpitelisivät. :) Eivätkä
    eläinsuojeluviranomaisetkaan niin pienestä ota
    kantaa. Mutta siinä huomaa miten ymmärtämättömiä
    jotkut ihmiset voivat olla. Se suututtaa ja
    loukkaa eikö totta. :)

    Aivan olen aivan samaa mieltä!
    Ja toinen asia mistä on tultu sanomaan kun
    koirallani on fleksi ja kerran koira juoksi
    fleksin loppuun ja kun naru toppasi koira lensi
    ympäri niin silloin alkoi arvostelu.
    Mutta minkä minä sille voin oisiko pitänyt juosta
    niin kovaa että se ei olisi toppannut.

    mul on käynyt toisin päin. Minä lerppasin. ;) Mut
    on käynyt minta kertaa niinkin, et koira on
    juossut innoissaan fleksin loppuun. Ei siinä
    mitään. Jatkettiin taas matkaa muina miehinä. :)

    Ihmisillä on niin kova hinku aina päästä
    osoittamaan viisauttaan joka asiassa. Kyllä
    mullekin on moitittu, et etkö saa pidettyä
    koiraasi jne jne. Mul on tällä hetkellä aika iso
    koira. säkä 70 ja uros. Sellainen lihaskimppu,
    jota saa ihan tosissaan välillä pitää. (yleensä
    kyl uskoo kun komentaa.) Ja koska olen
    naispuolinen, niin aina saan kommentteja asiasta.

    No kerran vähän hermostuin liikaa ja sanoin
    eräälle sedälle joka moitti just jostain siitä
    kun koira vähän veti, että tässä on, otapa fleksi
    ja näytä mallia (oli kylläkin sukulainen, mutta
    silti.. ja toisaalta onneksi oli sukulainen...)
    Huvitti, kun miestä vietiin kun leppäkeihästä. Ei
    ole sen jälkeen sanonut asiasta mulle mitään.

    Kyllä niitä kommelluksia sattuu koko ajan. Tosi
    rasittavaa vaan, kun aina jollain pitää olla
    jotain sanottavaa. Mikseivät joskus antaisi mennä
    ohi olankohautuksella eivätkä olisi aina niin
    ahdasmielisiä. :)

    Pääasia että koira on rakas, hyvinkoulutettu ja
    tottelee. Joskus sekarotuisen koirat ovat
    rotukoiria parempia luonteeltaan ja
    kestokyvyltään. Toisaalta voi myös käydä niin,
    että koiran omistaja ottaessaan sekarotuisen
    koiran ei tiedä mitä saa. Jos kyseessä on monien
    rotujen sekoitus voi koira kasvaessaan isommaksi
    osoittautua arvaamattomaksi.
    Mutta,tämä on vain jaarittelua voihan
    rotukoirakin osoittaa luonnevikoja, liian paljon
    jalostettuja tai on tehty pentueita liian
    läheisten sukulaisten kanssa.
    Minä mietin pitkään aikaan ennenkuin hankin
    koiran (mietin ratkaisuani rotukoiran ja
    hylättyjen koirien välillä)luin paljon
    erilaisista koiraroduista ja kun olin valintani
    tehnyt,luin kaiken tulevan koirani rodusta.
    Jouduin odottamaan Jalo-pojua 2-vuotta ennenkuin
    sain haluamani pennun. Pennun omistajat tutkivat
    minut ja tilanteeni perusteellisesti. Kävin
    katsomassa pentua kaksi kertaa ennenkuin he
    päättivät, että minä olín sopiva ehdokas.
    Ensimmäinen käyntikerta oli todella
    mielenkiintoinen, kun ajoin heidän pihaansa minua
    vastaan hyökkäsi viisi isoa Ridge-backia.
    Jokainen koira haukkui ja hyppeli minua vastaan
    laumanjohtaaja näytteli hampaitaan. No siitä vain
    sydän pomppoillen autosta ulos ja odottamaan,
    että omistajat saapuvat.
    No se oli testi, he katsoivat miten käyttäydyn
    tuntemattomien isojen koiríen kanssa. Sitten
    mentiin sisälle taloon ja siellä he olivat
    maailman kilteimpiä ja ystävällisimpiä olentoja.
    ---Mihin minä tällä jaarittelulla pyrin on, että
    ihmiset, joilla ei ole eläimiä ovat aina valmiita
    kauhistelemaan tai antamaan ns. hyviä neuvoja.
    Todellisuudessa heillä ei ole mitään hajua
    koirankasvatuksesta tai siitä millaista on kun
    sinulla on koira iso tai pieni.
    Minä käyttäsin mielelläni tavallista nahkapantaa,
    mutta kun ei voimat riitä silloin kun on kaniini,
    fasaani tai kissa visiirissä. Siinä vain
    roikuttaisiin koiraan perässä ja meno´olisi aika
    hurjaa. Paljon iloa kaikille koiranomistajille.

    Äänestä

  • koira kun koira kirjoitti:

    .. että pääasiassa jotkut kasvattajat syynäävät
    kyllä tarkkaan kenelle myyvät rotupentunsa.
    pitäisi väkipakolla käydä näyttelyissä jotta
    kasvattaja saa mainetta jos ja kun pentu
    menestyy. (ei ollut taaskaan kritiikki sen
    enempää kasvattajia kohtaan..) ymmärrän kyllä
    että sen on aina kasvattajille plussaa jos näin
    käy,mutta eikö se ole loppujen lopuksi omistajan
    asia mitä koiransa kanssa tekee? tästä syystä
    hommasin itselleni koirat joiden kanssa ei ole
    näyttelyihin mitään asiaa (toinen 8cm yli iso ja
    toisella koukkuhäntä),mutta silti koirani ovat
    kasvattajani suosikkeja,vaikka hänellä toki
    näyttelykelpoisiakin pentueita on tullut. omat
    koiruuteni ovat ihan sohvakoiria ,paitsi vanhempi
    joka ravailee agilityssa.nuorimmainen ei ole
    pätkön vertaa lajista kiinnostunut joten hänen
    käyttötarkoituksensa on antaa ja vastaanottaa
    hellyyttä .

    Äänestä

  • eppu kirjoitti:

    inä kävin kasvattajien painostuksesta parissa
    näyttelyssä kun koira oli pentu alle 9 kk, Se sai
    jopa 2 sijan brysselissä. Siihen sitten loppui
    koirani näyttely ura. Koiran piti olla häkissä 8-
    10 tuntia. Pissalle päästiin vain pienelle
    pihalle. Minulle riitti ja sen jälkeen en ole
    ollut näyttelyissä vaan me käydään juoksemassa
    kävelyllä ja ollaan muuten vain.

    koska en itsekään ole niin hirveän innostunut
    reissaamisesta niin miksi sitten koira olisi. :)
    Enkä minä välitä kilpailuttaa koiraani. Pääasia,
    että se kelpaa minulle sellaisenaan. En ole ikinä
    oikein perustanut näyttelyistä ja sen
    sellaisesta. Mieluimmin menen koirani kanssa
    esim. metsään jossa se saa juoksennella niin
    paljon kuin sielu sietää ja jahdata eläimiä. :)

    On tietenkin hyvä, että katsotaan kenelle pentu
    annetaan, että se varmasti pääsee hyviin käsiin,
    mutta on väärin evätä pentua siinä tapauksessa,
    ettei sen ostaja halua sitä jalostaa jne ns.
    tehdä sillä rahaa. Minulle sanottiin,
    että "Mikset sitten samantien ota sekarotuista
    kun et kerta koirallesi mitään tee?" Ja on
    sanottu myös, että "mitä sinäkin rotukoiralla
    teet, et mitään!" Aivan en minä sillä koiralla
    mitään teekään. En mitään sellaista, mitä kaikki
    olettaisivat. :) Ja tällä kertaa halusin
    tämänrotuisen koiran. seuraava koira voi hyvinkin
    olla sekarotuinen. Ei sitä voi ikinä tietää.
    Kunhan se vain on koira kaikkine mukavuuksineen
    tai vaikka vähän puutteellinenkin ei sillä
    väliä. :)

    Minä tästä lähden nyt juoksemaan koirani kanssa
    ja voi sitä iloa kun hän pääsee juoksemaan.
    Minulla on välillä todella hihnasta pitelemistä,
    kun sitä taas mennään. Parempaa treenajaa ja
    lenkkikaveria ei ole.
    Hyvää päivänjatkoa

Olet minunkin mielestäni ihan oikeassa noissa
asioissa.
Itselläni on sekarotuinen kohta 2- vuotias
koira, joka on myös meidän perheen kaikkien
ystävä (ja yrittää olla jokaisen vastaantulijan
:) ). Enkä todellakaan nosta koiraani jalustalle
yli ihmisen. Silti rakastan sitä paljon ja se on
meille tärkeä.
Minua myös ärsyttää sellaiset koiraihmiset,
jotka hakevat vain rahaa koirillaan tai muita
älyttömyyksiä.
Koirapuistossa käydessäni, ihmiset yleensä vain
mulkaisevat sekarotuistani ja alkavat kysellä
mitä syötän ja juotan sille, tyyliin, hoidatko
sitä edes hyvin... Mä olen niin kyllästynyt
sellaiseen turhanpäiseen jaaritteluun. Koirani on
ihan hyvässä kunnossa, lenkkikaverini kun se on
ja syötän sille ihan hyvää kotiruokaa/nappuloita.
Mutta jotkut eivät voi sellaista ajatellakaan.
Koirani saa asianmukaiset rokotukset ja sen
turkki on hyvässä kunnossa, ainut vaan että se ei
ole rotukoira.
Joillakin on vain tapana puuttua toisten
asioihin.
Minulla on ainakin käynti vähentynyt
koirapuistoissa, ihan siitä syystä, etten jaksa
kuunnella jaarituksia.
Mä olen myös pelastanut tämän koiraystäväni
hengen, pelastamalla sen puolivuotiaana varmalta
kuolemalta. Minusta se on koira siinä missä
muutkin koirat. Enhän minäkään väheksy
rotukoiria, ne ovat myös kivoja. Tsemppiä sinulle
ja koirallesi.

Äänestä
  • kannustuksesta. :)

    Nyt en halua yleistää, mutta monesti
    ne "kaikkitietävät" ihmiset joilla juuri on
    jotain sanottavaa tulevat jostain taajama-
    alueelta tai kaupungista tai heillä ei ole
    suurempaa tietämystä/kokemusta koirista vain
    jokin päähänpinttymä miten asioiden tulisi olla :(

    Itse olen maalainen ja maalla kasvanut
    monenlaisten eläinten ja ihmisten
    vuorovaikutuksessa (tosin kaupunkilainen nykyään)
    ja käytän maalaisjärkeä. Ja se juuri nostattaa
    näiden ns. "kaikkitietävien ihmisten" kohdalla
    karvat pystyyn.

    (huom! en halua nyt eritellä maalaisia ja
    kaupunkilaisia tai sanoa kummat ovat parempia.
    Ihmisiä ovat kaikki.)

    Eikö heillä ole muuta ajateltavaa/tekemistä kuin
    toisen koiran hoidon jne moittiminen/yrittäminen
    määrätä. Joillekin ihmisille se, että omistaa
    koiran, tarkoittaa sitä, että nyt sillä voi
    sitten rehvastella eivätkä he voi ymmärtää, että
    joku ei halua tehdä niin.

    Ymmärrän hyvin miltä jaaritukset tuntuvat (kuulen
    niitä itse turhankin usein), mutta käy silti
    siellä koirapuistossa ja osoita jaarittelijoille,
    että sinä teet niinkuin sinä teet. :)

    Jokainen tekee asiat omalla tavallaan. Emme me
    ihmisetkään kaikki kävele samalla tavalla. ;)

    Äänestä

  • Älä välitä ihmisten puheista. Jos koirapuiston
    ihmiset ovat noin ahdasmielisiä, niin heitähän
    tässä sääliksi käy.
    Kenties on heillä itsellään niin huono itsetunto,
    että he yrittävät päteä koiransa kautta. Eli huit
    hait ja jätä tuollaiset puheet omaan arvoonsa.
    Minulla on itselläni rotukoira enkä ole koskaan
    arvostellut toisten ihmisten valintoja,
    jokaisella ihmisellä on valinnanvapaus ja oikeus
    nauttia omista rakkaistaan.( Ei ole koira
    jalustalla vaan hyvä ystävä)
    Minä annan koiralleni myös välillä kotiruokaa,
    vaikka eläinlääkäri on kovasti vastaan. Mutta
    uskon, että monipuolinen ravinto ja liikunta
    meidät tiellä pitävät. Etenkin kesällä on koirani
    extaasissa kun grillikausi alkaa silloin hän saa
    välillä grillattua lihaa ja perunoita. Ja kyllä
    on hyvää, mutta ei ole meillä ole joka päivä
    juhlat yleensä syödään koiran muonaa.

    Pidä vain pää pystyssä ja olet tehnyt todella
    hyvän teon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hocus kirjoitti:

Miksi jotkut ihmiset ovat niin fanaattisia
koirien suhteen? Koira on kuitenkin vain koira
eikä mikään jumala. Tosi on että se on perheen
jäsen ja todella rakas, mutta silti. Mielestäni
on ymmärrettävää, että halutaan osoittaa
tietämyksensä ko. eläimestä, rodusta jne jne, mut
ei ole oikein nostaa koiraa jalustalle ihmisen
yli. Minulla itselläni on koira, rotukoira, suht
harvinainen, mutta se on minulle silti vain koira
ja ystävä. Ei tuote eikä imago. Miksi jotkut
eivät ymmärrä sitä että haluan pitää itselläni
ko. rodun, koska olen mieltynyt sen
ominaisuuksiin, mutta en silti halua olla missään
tekemisissä näyttelyiden tai jalostuksen kanssa.
Se ei saa estää minua hankkimasta juuri sitä
rotua olevaa koiraa kuin haluan. Tämä on minun
valintani. Ärsyttää, kun jopa aikuiset ihmisetkin
pistävät niin vaikeasti. Laissa ei erikseen ole
pykälää, siitä mihin tarkoitukseen koira
hankitaan. Minä hankin koiran ystäväksi ja
seuraksi. Ja minulla on oikeus sellaiseen koiraan
kuin haluan. Entä sitten? Pääasia, että minä
pidän siitä huolta ja sillä on hyvä elämä. Ei se
koira silti mene "hukkaan", vaikka en sillä rahaa
tekisikään. Se antaa minulle paljon enemmän
monella muulla tavalla. ihan kuten pääskyset,
jotka vain olemalla olemassa saavat aina keväisin
sydämen riemuitsemaan. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu