Palstan ulvojan

29603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Sudella on tapana ensin hiipiä huomaamattomasti lähelle valitsemaansa saaliseläintä, sopivalta etäisyydeltä tehdä äkillinen hyökkäys ja sitten surmata uhrinsa. Jos saalis pääsee pakoon, susi ajaa sitä takaa jonkin aikaa. Periaatteessa samaa tekniikkaa susi käyttää myös ihmisen kimppuun hyökätessään.

Suomalainen J. Teperi on koonnut ja analysoinut tietoja Suomessa viime vuosisadalla sattuneita susionnettomuuksia. Hänen mukaansa susi yrittää hyökätä ihmisen kimppuun aina edestä päin ja saada ihmisen heti kaatumaan maahan. Yleensä se ei tartu ihmisen kurkkuun, vaan vartalon keskiosaan, rinnan ja vatsan alueelle. Saalista ei yleensä surmata heti, vaan raahataan elävänä muualle. Talvisaikaan on joku paksujen vaatteidensa ansiosta jäänyt henkiinkin, mikäli apu on tullut ajoissa.

Äänestä

Kiitos linkistä!

"Suden ystävänkään" ei tarvitse heittää toivoaan.
Tuossa linkissä olevassa artikkelissa lukee;

"Alle 15-vuotiaiden asennetutkimusta susista ei ole tehty. Tutkimuksella olisikin tehtävää tässä suhteessa. Suomessa toimiva Luontoliiton susiryhmä onkin parhaillaan suunnittelemassa asiaan korjausta ja on käynnistänyt peruskouluikäisille suunnatun susihankkeen"

Elikä ehkä jo ensivuonna... tai sitten hän ehtii täyttää tuon 15v.

Äänestä

mitä paskaa.

Äänestä

tuo riku lumiaro. 3000 sutta suomeen.

Äänestä

minun tekosia, vaikka pakko on myöntää, että samoja asioita käsitellään analyyseisesamme. Minun susianalyysini on toki paljon tuhdimpaa tavaraa kuin tämä nyt esillä ollut.

Huvittavaa on, jotta täällä petohysteerikot naureskelevat koko ajan nuorille. Tämän päivän nuoret ovat paljon fiksumpia ajatuksiltaan kuin susiuskovaisesta perheistä lähtöisin olevat aivopiestyt hysteerikkoeinarit. Vanha jäärä kulkee kylän raitilla paskat sarkahousussaan ja karvalakki korvillaan miettimättä oikeastaan yhtään mitään. Hän on tyytyväinen niin kauan kun saa olla susilta rauhassa.

Onneksi on fiksumpiakin vanhempia olemassa. Heidän tehtävänä onkin sivistää nuorisoa ja miksei näitä turpeenpurijoitakin. Yleensäkin susiuskovaisuus pitäisi jollain keinon saada kitkettyä pois tästä maasta.

Äänestä
  • ..outo termi, liittyykö jotenkin susien palvontaan vai mitä tällaiset ihmiset ovat. En ole moisesta "lahkosta" koskaan aiemmin kuullutkaan.

    En ole koskaan kokenut minkään asteista susihysteriaa, vaikka vanhempani ovat vanhoillisia lypsykarjan omistajia ja maatilan lähettyvillä on useinkin tavattu susia.

    Ollessani vähän pienempi isä ajeli susia pois karjan kimpusta, lehmien ollessa laitumella. Ei ne sudet hysteriaa kylläkään aiheuttaneet ja sama tilanne oli karhujenkin kanssa.

    Koskaan ei ole ollut pelkoa, että susi olisi meidän perheen kimppuun hyökännyt. Karjaa on vanhempani suojelleet, koska siitä on leipä pöytään tullut. Mitään hysteriaa en ole vanhemmissani havainnut, vaikka suden jälkiä lähitienoolta aina löytyykin.

    Jos petoeläimen hyökkääminen esimerkiksi lampaiden kimppuun aiheuttaa hysteriaa lampaiden omistajassa, niin samaa voidaan käsittää myös mihin tahansa ihmisen omaisuuteen. Jos omistat auton ja joku vahingoittaa tai varastaa sen, niin tämä aiheuttaa heti hysteriaa auton omistajassa, jne..

    Äänestä

  • Ninni84 kirjoitti:

    ..outo termi, liittyykö jotenkin susien palvontaan vai mitä tällaiset ihmiset ovat. En ole moisesta "lahkosta" koskaan aiemmin kuullutkaan.

    Eihän tätä kukaan ota tosissaan:    

    "Mitään hysteriaa en ole vanhemmissani havainnut, vaikka suden jälkiä lähitienoolta aina löytyykin"

    Äänestä

  • iski! kirjoitti:

    Eihän tätä kukaan ota tosissaan:    

    "Mitään hysteriaa en ole vanhemmissani havainnut, vaikka suden jälkiä lähitienoolta aina löytyykin"

    Ainoita hysteerikkoja koko susikeskusteluissa ovat nämä joutavat sudenystävät ja tyhjännaureksijat.
    Samaa tyhjänpäiväistä paskaa suolletaan joka kirjoitukseen.
    Mutta samaahan näillä tuntuu olevan päätkin täynnä...heh heh...

    Äänestä

  • Ninni84 kirjoitti:

    ..outo termi, liittyykö jotenkin susien palvontaan vai mitä tällaiset ihmiset ovat. En ole moisesta "lahkosta" koskaan aiemmin kuullutkaan.

    En ole koskaan kokenut minkään asteista susihysteriaa, vaikka vanhempani ovat vanhoillisia lypsykarjan omistajia ja maatilan lähettyvillä on useinkin tavattu susia.

    Ollessani vähän pienempi isä ajeli susia pois karjan kimpusta, lehmien ollessa laitumella. Ei ne sudet hysteriaa kylläkään aiheuttaneet ja sama tilanne oli karhujenkin kanssa.

    Koskaan ei ole ollut pelkoa, että susi olisi meidän perheen kimppuun hyökännyt. Karjaa on vanhempani suojelleet, koska siitä on leipä pöytään tullut. Mitään hysteriaa en ole vanhemmissani havainnut, vaikka suden jälkiä lähitienoolta aina löytyykin.

    Jos petoeläimen hyökkääminen esimerkiksi lampaiden kimppuun aiheuttaa hysteriaa lampaiden omistajassa, niin samaa voidaan käsittää myös mihin tahansa ihmisen omaisuuteen. Jos omistat auton ja joku vahingoittaa tai varastaa sen, niin tämä aiheuttaa heti hysteriaa auton omistajassa, jne..

    näillä palstoilla. Tottamaar, ei mitään susiuskovaisuutta ja -hysteriaa ole maaseudulla vaikka toisin väitetään. Kyllä ne susihysteerikot löytyvät kivikylistä ja taajamien betonilaatikoista median pelottelemina ja toimittajista heitä löytyy eniten.

    Äänestä

  • iski! kirjoitti:

    Eihän tätä kukaan ota tosissaan:    

    "Mitään hysteriaa en ole vanhemmissani havainnut, vaikka suden jälkiä lähitienoolta aina löytyykin"

    ..suden kohtaaminen ei ole ollut ihme. Ihmiset, jotka eivät tiedä kuin teorian susista on olevinaan tietävinään paljonkin näistä petoeläimistä. Itselläni on joitakin digikuvia susista vanhempien tilan pelloilta otettuina.

    Ilmeisesti itse et ole sutta nähnyt, kuin eläintarhassa, sietäisi tutustua enemmän eläimeen, jos on asian kannalla luonnonsuojelussa mukana. Ihmetyttää kieltämättä kaupukinuoret, jotka suojelevat luontoa ja eläimiä tuntematta luontoa.

    Äänestä

Mielipiteillä ja puheilla ei ole mitään merkitystä, vain teoilla! Ituhipit saa sanoa salakaadoille seis samalla kun kansa nousee barrikaadeille kuuntelemaan. Porukka tohisee kaupungilla susista että susia pitää suojella tai lahdata. Noh puheiksihan ne jäävätkin, kun samaan aikaan harjoitamme selkosilla omankäden oikeutta, arvoisat metsästäjät - loppujen lopuksi voitamme taistelumme tuulimyllyjä vastaan!

Äänestä
  • tästä taas namupalaa, heh heh. Anna ensin kuitenkin tassua, heh heh.

    Äänestä

  • sessuli kirjoitti:

    tästä taas namupalaa, heh heh. Anna ensin kuitenkin tassua, heh heh.

    asia on niin,kuin edellinen kirjoittaja sanoi.
    Tiedät sen itsekin...heh heh...

    Äänestä

Analyysiä ..

Äänestä

Poimintoja. Kannattaa lukea .. Tässä on haastateltu maaseudun peloteltuja lapsia ja jälki on aika karmaisevaa .. Aivan samaa tekstiä tulee suoraan lasten suusta mitä susianalyytikkokin on kirjoittanut. Noh, niinhän sitä sanotaan - lapsen suusta kuulee totuuden.

Seikka tulee hänen eräissä teksteissään esille. Varmasti tunne on aito, vaikkakaan se ei perustu mihinkään koettuun tapahtumaan, kuten kirjoituksissa käy ilmi jonkun kysyessä toistuvasti, oliko Antti koskaan nähnyt uhkaava sutta. En ole, kuului vastaus.

Eläinten inhimillistäminen tulee myös selvästi esille kun Antti esim. kertoo paholaishukista tai viattomista vasikoista. Vasikka edustaa hyvää ihmiselle (taloudellinen hyvä) ja susi pahaa (taloudellinen paha). se että vasikat myöhemmin teurastetaan ihmisen ruuaksi, ei tunnu juolahtavan Antin mieleen, eikä hän näytä pohtivan omaa luontosuhdettaan syvällisesti. Antin kirjoituksissa on mielestäni myös uskonnollinen ulottuvuus. Puhuuhan hän susista paholaisina. Toisaalta hänen luontokäsityksensä on raamattupainotteinen. Ihmisellä on oikeus käyttää kaikkia eläimiä hyödykseen (Antti puhuu eläinten hyödyllisyydestä ihmiselle).

Luonnonsuojelijat hän kokee tekstissään maaseudulle vahingollisena joukkona jotka eivät oikein ymmärrä maaseudun asukasta. Antti nimittääkin heitä viherpiiperöiksi.

Äänestä
  • Ympäristöfilosofi Leena Vilkka, kirjoittaa eräässä artikkelissaan mm. oikeudenkäynneistä eläimiä vastaan keskiajalla (2004). Keskiaikainen vanha stoalainen oikeusteoria piti eläimiä vastuullisina teoistaan ja moraalisina olentoina. Niinpä artikkelin mukaan esim. härkää syytettiin miehen taposta ja tuomittiin kuolemaan kivittämällä. Heinäsirkat haastettiin oikeuteen ja tuomittiin karkotettaviksi maasta, koska ne olivat tuhonneet maanviljelijän pellon. Eräässä oikeudenkäynnissä mies vapautui veljensä murhan syytteestä kun kutsui hevosensa ja aasinsa todistajaksi. Eläimillä oli myös puolustusasianajajat. Hiiret jotka eivät olleet tulleet ajallaan oikeudenistuntoon, eivät saaneet syytettä piittaamattomuudesta oikeusjärjestystä kohtaan, koska puolustusasianajajan mukaan matkan varrella oli ollut niin paljon kissoja, etteivät hiiret millään kohtuudella olleet voineet selviytyä niistä.

    Edellinen teksti esimerkkinä vain sen vuoksi, että historiallisesti ajatellen ei ole aina ollut selvää onko eläin moraalinen olento. Tämä lainaus oli mielessäni kun Antti inhimillisti tekstissään sutta, ehkä paikallisen kulttuurinsa ohjaamana. Puhuuhan Antti sudesta ikään kuin niitä sitoisivat samat moraalikäsitykset kuin ihmistäkin. Jotkut suden vastaiset mielipiteet aikuisten palstoilla antavat myös aiheen tällaisiin tulkintoihin. Puhutaan tuhotöistä tai jopa murhista, kuten eräässä tv-ohjelmassa, joita sudet ovat suorittaneet.

    Tekstissä esiintyy myös luontokäsitykseltään toisenlaisia puheenvuoroja. "Dakota" esimerkiksi jo pohtii mielestäni syvällisesti eri vaihtoehtoja vahinkojen ehkäisemiseksi ja ajattelee sutta aivan toisenlaisen filosofian mukaan. Dakota myös esittää ongelmaan ratkaisuehdotuksia. Hänelle susi ei ole vahinko- tai hyötyeläin, kuten Antille. Dakota osaa kyseenalaistaa ja asettaa itsensä toisen asemaan. Tämä kyllä jo viittaa siihen, että hän voisi kehitystasonsa puolesta olla jo yläasteella.

    Heh heh .. voisi olla jo ylä-asteella .. Millehän tasolle nämä susipelkurit ovat jääneet :)

    Äänestä

  • Suden kaveri kirjoitti:

    Ympäristöfilosofi Leena Vilkka, kirjoittaa eräässä artikkelissaan mm. oikeudenkäynneistä eläimiä vastaan keskiajalla (2004). Keskiaikainen vanha stoalainen oikeusteoria piti eläimiä vastuullisina teoistaan ja moraalisina olentoina. Niinpä artikkelin mukaan esim. härkää syytettiin miehen taposta ja tuomittiin kuolemaan kivittämällä. Heinäsirkat haastettiin oikeuteen ja tuomittiin karkotettaviksi maasta, koska ne olivat tuhonneet maanviljelijän pellon. Eräässä oikeudenkäynnissä mies vapautui veljensä murhan syytteestä kun kutsui hevosensa ja aasinsa todistajaksi. Eläimillä oli myös puolustusasianajajat. Hiiret jotka eivät olleet tulleet ajallaan oikeudenistuntoon, eivät saaneet syytettä piittaamattomuudesta oikeusjärjestystä kohtaan, koska puolustusasianajajan mukaan matkan varrella oli ollut niin paljon kissoja, etteivät hiiret millään kohtuudella olleet voineet selviytyä niistä.

    Edellinen teksti esimerkkinä vain sen vuoksi, että historiallisesti ajatellen ei ole aina ollut selvää onko eläin moraalinen olento. Tämä lainaus oli mielessäni kun Antti inhimillisti tekstissään sutta, ehkä paikallisen kulttuurinsa ohjaamana. Puhuuhan Antti sudesta ikään kuin niitä sitoisivat samat moraalikäsitykset kuin ihmistäkin. Jotkut suden vastaiset mielipiteet aikuisten palstoilla antavat myös aiheen tällaisiin tulkintoihin. Puhutaan tuhotöistä tai jopa murhista, kuten eräässä tv-ohjelmassa, joita sudet ovat suorittaneet.

    Tekstissä esiintyy myös luontokäsitykseltään toisenlaisia puheenvuoroja. "Dakota" esimerkiksi jo pohtii mielestäni syvällisesti eri vaihtoehtoja vahinkojen ehkäisemiseksi ja ajattelee sutta aivan toisenlaisen filosofian mukaan. Dakota myös esittää ongelmaan ratkaisuehdotuksia. Hänelle susi ei ole vahinko- tai hyötyeläin, kuten Antille. Dakota osaa kyseenalaistaa ja asettaa itsensä toisen asemaan. Tämä kyllä jo viittaa siihen, että hän voisi kehitystasonsa puolesta olla jo yläasteella.

    Heh heh .. voisi olla jo ylä-asteella .. Millehän tasolle nämä susipelkurit ovat jääneet :)

    Heh heh .. susipelkureille pitää siis puhua kuin pikkulapsille ..

    Suomi on sitoutunut noudattamaan EU:n asettamaa velvoitetta suojella sutta. Tämä tekee asiasta myös poliittisen. Mielestäni Suomi antaa maailmalle huonon kuvan itsestään, ellei se pysty turvaamaan luonnonvaraisen sutemme elinkykyistä kantaa. Olemme omasta mielestämme luonnonläheinen kansa ja markkinoimme itseämme maailmalla metsäisenä maana, jossa on vapaita erämaita petoineen. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että susi häviää luonnostamme ellei suojelussa onnistuta. Susikanta on liian pieni ja geenipohjaltaan liian kapea, jolloin sisäsiitoksen vaara kasvaa. On tärkeää, että ala-asteella pohdittaisiin susisuhdetta ja luontosuhdetta yleensäkin. Lapsille olisi hyvä opettaa heitä tiedostamaan omat asenteensa ja syyt asenteisiin. Punahilkkakulttuuri pitää kyseenalaistaa.

    Tässä vähän lisää pohdittavaa, vaikka onhan näitä teille toitotettu, mutta tollon sivistäminen on vain hidasta puuhaa .. heh heh ..

    Suomessa susien laumakoko on liian pieni. Jotta susi pystyisi saalistamaan hirviä, jotka ovat sen pääasiallisin ravintolähde, täytyisi lauman olla suurempi kuin nykyään. Metsästyksellä susien laumakokoa kuitenkin pyritään pienentämään. Ilmeisesti ajatellaan, että vahinkoja silloin tapahtuu vähemmin. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Susi saalistaa yhteistyössä lauman kanssa ja yksittäin tai parina saalistava susi ei terveelle hirvelle ole vastus; hirvi pystyy puolustautumaan hyvin yksittäistä sutta vastaan. Läheskään kaikki susien tekemät hyökkäykset eivät pääty hirven kuolemaan, vaan myös susia kuolee tai vammautuu saalistustilanteissa.

    Lauman häirintä ja hajottaminen on toinen ongelma, sillä hajallaan oleva lauma ei voi saalistaa normaalisti, vaan yksilöiden täytyy ottaa syötävä sieltä mistä sitä helpoiten löytyy ja jo kaadettu saalis joudutaan jättämään, jos kintereillä on ihmislauma pyssyineen. Yhdestä hirvestä riittää laumalle pitkäksi aikaa syötävää, ellei se joudu pakenemaan. Normaalisti luonnonvarainen susi syö lihaa n. 2,5 kg. (Pulliainen 1999.) Suden täytyy syödä elääkseen, takaa-ajettunakin. Usein voi suden saalina ollakin susijahdin seurauksena metsästyskoirat, jopa kotipihassa koppiin kytketty koira voi päätyä suden saaliiksi. Tästä taas aiheutuu paineita tappaa lisää susia kun nuorille, pihoihin tuleville susille haetaan tappolupia, vaikka alun perin ihmisen toiminta on suden pihaantulon aiheuttanut.

    Painavaa tekstiä ..

    Nythän saatetaan esimerkiksi koiria tappaneen suden asemasta kaataa yksilö, joka ei ole asutusten lähellä vieraillut. Termi "häirikkösusi" on harhaanjohtava ja siitä pitäisi luopua, sisältäähän se ajatuksen että susi olisi jotenkin sairas, vaikka "häiriköinti" johtuu pääasiassa ihmisen taitamattomasta ja ymmärtämättömästä toiminnasta. Mieluummin voitaisiin siis puhua "häirikkösalakaatajasta" tai "häirikkömetsästäjästä". Salakaadot ovat erittäin vahingollisia kaikkien osapuolien kannalta. Salakaatojen seurauksena laumat voivat hajota ja pennut saattavat jäädä yksin. Kokematon pentu on silloin takapihojen vieras, koska se ei ole oppinut vielä metsästämään. Emo ei ole ehtinyt siirtää pennulleen laumassa vallitsevaa kulttuuria - tästä aiheutuu koko lajille arvaamatonta haittaa, koska juuri noihin nuoriin yksilöihin media kiinnittää huomion otsikoissaan, myydessään lehteä. Tietysti yksinäiset pihapiirissä olevat sudet voivat näin aiheuttaa pelkoa lasten keskuudessa susivastaisessa ilmapiirissä. Syyttävä sormi tulisi osoittaa salakaatajan tai väärän yksilön metsästä poistaneen suuntaan tai siihen luvan antaneeseen viranomaiseen.

    Äänestä

Hehheh .. voiko hauskempaa tekstiä enää olla ..

"Oikean tiedon levittämisessä on kasvattajilla ja medialla merkittävä tehtävä. Vääristyneet mielikuvat sudesta pitäisi pyrkiä oikomaan jo ala-asteella."

Äänestä

Hehheh .. että oikein vilisee susia pihoissa .. Taitaa se pahin susi kurkistella peilistä ..heh heh ..

" Mainittu tilallinen on myös muissa yhteyksissä ollut haastateltavana, joten hänen sanallaan ilmeisesti on vaikutusta yhteisössä. Mielestäni hän on juuri Pulliaisen tarkoittama "tunnejohtaja". Antti arvostaa Hasusta lainatessaan hänen puheitaan. Hasunen kertoi että pihapiiri vilisee susia ja hän oli saanut kolme kaatolupaa, mutta ei kuitenkaan ollut onnistunut kaatamaan yhtäkään sutta, vaikka sudet hänen luonaan siis niin säännöllisesti vierailivat. "

Äänestä

Laitetaanpa vielä tämä.. vähän ajattelemisen aihetta. Nyt ne herneet liikkeelle

Metsästäjät ovat toinen avainasemassa oleva ryhmä suden säilymisen kannalta. Mielestäni myös metsästyksen asemasta Suomessa täytyisi käynnistää arvokeskustelu. Metsästys ei kenellekään ole enää elinkeino tai elinehto maassamme. Metsästys on luonteeltaan muuttunut harrastukseksi. Tärkein saaliseläin on hirvi, jonka kannat ovat myös ekologisesti kestämättömällä tasolla ja hirvikantoja säätelee oikeastaan vain ihmisen toiminta, koska hirvien luonnollinen vihollinen, susi, puuttuu käytännöllisesti katsoen maastamme.

Metsästäjät myös ovat se ryhmä jotka susia voivat luonnossa kohdata. Ja siksi pitäisi susista olla myös metsästäjille asiallista tietoa saatavilla. Heiltä voisi edellyttää biologisten perusasioiden hallitsemista.

Äänestä
  • "suden kaverilla" eli "analyytikolla" karata mopo käsistä.
    Katsotaan vaan, niin kohta on kirjoittelussa tauko kun herra itse on "maakuntamatkailemassa" jossain suljetussa paikassa, missä ajukoppa laitetaan hetkeksi raiteilleen.

    Äänestä

  • Taisi taas kirjoitti:

    "suden kaverilla" eli "analyytikolla" karata mopo käsistä.
    Katsotaan vaan, niin kohta on kirjoittelussa tauko kun herra itse on "maakuntamatkailemassa" jossain suljetussa paikassa, missä ajukoppa laitetaan hetkeksi raiteilleen.

    Heh heh .. Taas kerran menee harhaan. Sama kuin susien kanssa.
    Ei sitä mitään mahda, mutta sivistystyö on hidasta.
    Suden kaveri ei ole rekisteröity keskustelija nimimerkillä analyytikko. Sen sijaan ent. Suden ystävä on. Tämän nyt pitäisi tolloimmankin ymmärtää ..

    Äänestä

Samaa pakkomielteistä höpötystä, ei se muutu vaikka kuinka nimmaria vaihtelet.
Ei noita itsesi lisäksi viitsi kukaan sen enempää lukea. Lienee se maaninen vaihe sulla menossa.
Hiljenee kun depis pukkaa päälle, on tainnu jäädä lääkkeet ottamatta?

Äänestä
  • Tässä taas malliesimerkki "metsästäjien" asiallisista kirjoituksista. Sitten itku ja parku alkaa kuin pikkulapsilla jos heistä mitään kirjoitat. Buranatkin ovat vanhentuneet joten nekin pitänee kiikuttaa hävitettäväksi. Nimimerkkiäkään en vaihtele. Lueppas se niin huomaat, että se on edelleen sama.

    Äänestä

  • Suden kaveri kirjoitti:

    Tässä taas malliesimerkki "metsästäjien" asiallisista kirjoituksista. Sitten itku ja parku alkaa kuin pikkulapsilla jos heistä mitään kirjoitat. Buranatkin ovat vanhentuneet joten nekin pitänee kiikuttaa hävitettäväksi. Nimimerkkiäkään en vaihtele. Lueppas se niin huomaat, että se on edelleen sama.

    "suden kaverilla" eli "analyytikolla" karkaa edelleen mopo käsistä.

    Äänestä

  • pitää paikkansa. kirjoitti:

    "suden kaverilla" eli "analyytikolla" karkaa edelleen mopo käsistä.

    Väärin meni taas. Sinä se et sitten helpolla opi. Tarvitset vissiin tukiopetusta ..
    Heh heh .. ja taas muistot palaavat mieleen?

    Äänestä

Taisi mennä jauhot taas suuhun, kun laitoin pari painavaa ja asiapitoista lainausta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskonnollinen johtaja? kirjoitti:

hukkaan heitetty analyysi http://www.kolumbus.fi/karl-johan.frojd/sisalto.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu