Arkiaamu

Ihan tuollaista tavallista p.. n jauhamista..
Ei mitenkään erikoista..

Erilainen? Millä tavalla erilainen? On ehkä totta, että kirjoitelmasi saattoi olla erilainen, mutta minusta se oli massaan hukkuva teos. Ei kovin mieleenpainuvaa tekstiä.

Lauseet ovat lyhyitä ja velttoja. Käytitkö yhtään pilkkua hyväksesi? Suomen kieli on kaunista, käytä sitä hyväksesi! Mutta ehkä tämä oli sitä sinun erilaisuuttasi. Alussa olisi ehkä toiminut tuo lause-piste-lause-piste-tekniikka, mutta liika on liikaa. Tönkkömäiseen tekstiin kyllästyy.

Aihe oli kulunut. Lauseet olivat kuluneita. Ei teoksessasi ollut tunelmaa, joka olisi herättänyt lukijan mielenkiinnon.

ÄLä nyt silti pahastu.. En minä ammattikriitikko ole, joten ei mielipiteitäni tarvitse ottaa vakavasti. Mutta kirjoittele toki lisää - Harjoittele ja harjoittele. :D Huomaat vielä epämiellyttävien palautteiden kasvattaneen sinua kirjoittajana.

***********

Pieni vihreä kello tikittää talon hiljaisuudessa. Minuuttiviisari siirtyy tasalukemaan ja korvia särkevä pärinä täyttää huoneen. Siro käsi ilmestyy peiton alta, hapuilee pimeässä ja löytää nappulan, painaa sitä ja kaikentäyttävä ääni sammuu.

Pitkien silmäripsien kehystämät silmät aukeavat. Vihreät silmät räpyttelevät unisesti ja katsovat kellotauluun. Aamu on taas saapunut. Tyttö nousee venytellen ylös, istahtaa sängyn reunalle ja haukottelee leveästi. Hän pukeutuu eilen tuolille laittamansa vaatteet päälleen ja tassuttelee keittiöön. Vastakeitetty kahvi houkuttelee hyvällä aromillaan. Tyttö hörppii lämpimän mukin kahvia, hitaasti nautiskellen.

Tyttö pukee kengät jalkaan, piiloutuu lämpimän untuvatakin sisään ja vetää pipon syvälle päähänsä. Hän sulkee oven perässään ja menee ulos. Tupakan tulipää loistaa valoaan pimeässä aamussa, kun tyttö tarpoo rautatieasemalle.

Hän kaivaa lipun taskustaan ja näyttää sitä leimasin koneelle. Tuttu piippaus ilmoittaa että vielä ei tarvitse ostaa uutta lippua. Tyttö kävelee portaiden yläpäähän. Hitaasti rullaportaat käynnistyvät ja hän astuu niille. Portaat vievät kiireellä eteenpäin, laiturille. Kello ilmoittaa junan saapuvan 10 minuutin kuluttua. Tyttö seisoo väristen kylmässä pakkasaamussa, odottaen. Viimein juna saapuu. Väentungos, joka oli seisonut asemalla, tunkeutuu sisään junanvaunuihin, kiiruhtaen pois kylmästä, etsien istumapaikkaa.

Tyttö istahtaa penkille ja katselee ikkunaan. Pimeä maisema heijastaa kanssamatkustajien hahmot ikkunaan. Hän katselee uteliaana, salaa vieressä olevia ihmisiä. Puhelimet alkavat soida. Ihmiset keskustelevat työasioista, käskevät lastensa lähteä kouluun ja kertovat olevansa matkalla junassa. Jotkut lukevat päivän lehtiä. Sivut rapisevat kun ihmiset selaavat edellisen päivän uutisia. Joku yskäisee. Hiljainen ja tasainen mumina täydentää junan eri ääniä, kun ihmiset vaihtavat ajatuksiaan.

Juna jatkaa matkaansa asemalta toiselle. Eräällä asemalla nuorisojoukko astuu junaan. He tunkeutuvat vaunun keskikäytävälle ja täyttävät hälyllään junan hiljaisen tunnelman. Pari tyttöä kikattelevat ääneen, pojat naljailevat keskenään ja härnäävät toisiaan. Pieni kahnaus pariskunnan välillä nostaa melutason lähes sietämättömäksi. Toiset valittavat pitkää koulupäivää ja haukottelevat väsyneesti.

Tyttö avaa sanomalehden ja alkaa lukea. Hän huokaisee hiljaa. Maailma on taas täynnä sotia, onnettomuuksia ja pahantekoa. Säätiedotus lupaa kylmää ja sadetta. Hän selailee sivuja eteenpäin ja etsii sarjakuvat. Ne ovat päivän lehden kohokohta hänen mielestään. Hauskoja hahmoja, joille tapahtuu nurinkurisia sattumia.

Viimein juna pysähtyy oikealle asemalle. Tyttö nousee penkistä, kävelee käytävää ulko-ovelle ja astuu laiturille. Hän vetää takin vetoketjun tiukasti kiinni ja seuraa ihmisvilinää. Hän harppoo pitkät rappuset ylös ja seisahtuu kadunreunalle. On alkanut sataa. Tyttö vetää pipon entistä syvemmälle päähän ja lähtee kävelemään työpaikkaansa kohti.

Kengät narisevet lunta vasten. Valkoinen katu johtaa tytön askeleet työpaikan ovelle. Hänen suunsa venyy pitkään haukotukseen. Hän kaivaa avaimet taskustaan ja sovittaa avaimen lukkoon. Ovi naksahtaa ja avautuu hiljaa naristen. Tyttö astuu sisään ja kopistelee enimmät lumet kengistään eteisen matolle.

Tyttö kävelee ison aulan poikki rappukäytävään. Monen rappusen jälkeen hän saapuu viimein omaan kerrokseensa ja avaa toimistonsa oen. Hän sytyttää valot ja avaa tietokoneen. Hän avaa kaapin oven, riisuu takkinsa ja ripustaa sen henkarille. Lumisen kengät tekevät seuraa sisäkengille ja pipo lentää ylähyllylle. Tyttö pukee sisäkengät jalkaansa ja istahtaa tietokoneen äärelle. Ohjelmat käynnistyvät ja vihdoin sähköpostisovellus aukee hänen silmiensä eteen. Tyttö ottaa laukustaan eväspussin ja kaivaa sieltä pari voileipää. Hän kipaisee toimistonsa ulkopuolella olevalle kahviautomaatille ja ottaa siitä kupillisen kahvia mukaansa. Istuessaan takaisin tuoliinsa, hän alkaa lukea postiaan, syödessään samalla aamupalaansa. Kahvin loppuessa tyttö kävelee tupakkakoppiin ja sytyttää savukkeen. Hän katselee huoneen harmaita seiniä ja vetää tupakkaansa mitään näkemättä.

Kännykkä piippaa jossain. Tyttö kävelee huoneeseensa ja näkee puhelimensa näytön palavan. Hän nostaa sen käteensä ja avaa näppäinlukon. Yksi viesti saapunut. Hän painaa lue näppäintä ja puhelimen näyttöön ilmestyy viesti: "Kaikki hyvin. Hauskaa työpäivää vaimo-kullalle." Tytön suupielet nousevat hymyyn.

Piristyneenä ja virkeänä tyttö alkaa päivän työt. Aamu on taas alkanut.

Ei minkäänlaista katkeruutta tokikaan ole. Saman asian voi kirjoittaa monella tavalla. Olen itse kirjoitellut pitkiä rimpsuilevia tarinoita monestikin. Jotenkin itsestä vain tuntuu hirveän tylsältä lukea niitä...

Pitäis löytää sellainen kultainen keskitie...
Minä voisin kirjoittaa tuon jutun vielä kerran... Kih.. Jos vaikka oppisin jotain..

Kello nakutti sängyn vierellä, yhtäkkiä se pärähti soimaan. Korviasärkevä pärinä täytti huoneen. Käsi pamahti nappulalle. Ihana hiljaisuus.

Silmät avautuivat hitaasti ja katsoivat kellon hohtaviin numeroihin. Taas aamu. Nousen ylös ja puen päälleni. Tassuttelen keittiöön ja vastakeitetyn kahvin tuoksu hivelee hajuaistiani. Hörppään kahvin nautiskellen sisuksiini.

Takki niskaan, pipo päähän ja kengät jalkaan. Kiiruhdan puolijuoksua märkää katua pitkin asemalle, juoksen rappuset ylös ja hyppään junaan.

Kauhea väentungos junassa, mutta löydänpäs istumapaikan. Kurkistelen kanssaihmisiä ikkunan heijastuksesta. Monet lukee päivän lehteä, puhelimet pirisee ja soittoäänet täyttää muuten hiljaisen vaunun. Keskustelun mumina vaivuttaa lähes uneen tasaisuudellaan.

Juna pysähtyy yhdelle asemista. Iso joukko nuorisoa astuu sisään. Pojat nahistelevat keskenään. Tytöt kikattelevat, katsellen poikia hymyssä suin. Juna on yhtäkkiä täynnä kovaäänistä hälinää.

Avaan lehden. Hyppään onnettomuuksien, sotien ja katastrofien yli. Vilkaisen päivän säätä, taas ne lupaavat kylmenevää. Värisen jo pelkästä ajatuksesta. Luen sarjakuvat ja hymyilen itsekseni.

Juna pysähtyy pääteasemalle ja kaikki tuntuvat haluavan samaan aikaan ulos ovesta. Puikkelehdin ihmisvilinän läpi kadulle. Vedän takkini vetoketjun tiukasti leukaan asti kiinni ja tarvon jäljellä olevat pari kadunväliä isoilla loikilla perille töihin.

Kaivan työpaikan oven avaimen taskusta ja avaan oven. Haukottelen ja kipuan portaat ylös.

Avaan huoneeni oven ja sytytän huoneeseeni valon. Pieni mutta oma kopperoni hohkaa lämpöä. Riisun ulkovaatteet kaappiin ja köpöttelen taukotilaan. Kaadan itsellelleni kahvia ja palaan huoneeseeni. Kaivan pari voileipää laukustani ja alan mussuttaa aamupalaani. Selailen sähköpostia syödessäni.

Syötyäni, kävelen tupakkakoppiin ja sytytän savukkeen. Istun ja kuuntelen miten syvän hiljaisuuden täyttää testiviestin saapumisääni. Kaivan puhelimen taskustani. Katson vihreänä hehkuvaa näyttöä: "Kaikki hyvin. Hauskaa työpäivää vaimo-kullalle." Hymyilen mieheni viestille.

Kävelen takaisin toimistooni ja aloitan työt. Taas se tavallinen aamu on alkanut.