Moi.
Mulla on hovawart ja se on nyt vuoden ja kaks viikkoa. Olen käynyt koirakoulussa pari kertaa ja on mennyt hienosti. Koira on isokokoinen, mutta ei liian.
Viime viikonloppuna oli Uudessakaupungissa Match-show. Olen itse poissa kotoa ja annoin pikkusiskolleni luvan mennä sinne koirani kanssa. Hän on aivan innoissaan (11 vuotias).
Kilpailun jälkeen soitin hänelle ja kysyin miten meni. Hän sanoi, että hyvin, paremmin kuin muilla mutta tuli kuitenkin lähes viimeiseksi. Kun siskoni oli ollut palkintoja ottamassa, oli tuomari sanonut hänelle, että olisit pärjänyt paremmin mutta olet niin pieni!!! Uskomatonta! Olin todella vihainen! Miten tällainen on mahdollista. Siellä oli kyllä ollut muut taluttajat aikuisia, mutta miten se voi vaikuttaa!?!?
Ikärasismia sanon minä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Omastakin mielestäni koiranäyttelytouhu on turhan tiukkaa touhua. Luultavasti syy siihen, että pikkusiskoasi pidettiin liian pienenä on se, että näyttelyissä myös koiran ja taluttajan yhteisvaikutelma merkkaa (typerää mielestäni). Koiranäyttelyissähän koirien esittäjätkin ovat tällättyjä; hienoimmissa näyttelyissä taluttajien päällä on asuja aina tummista puvuista kimaltaviin samettiluomuksiin.
Harmittaahan tuollainen todella, mutta voit turvallisin mielin sanoa siskollesi, ettei se ollut kyllä hänen vikansa, ettei koiranne menestynyt. Saan nyt varmasti koiranäyttelyä ahkerasti harrastavien vihat päälleni, mutta en voi sille mitään, etten voi sulattaa tuollaista käytöstä. 11-vuotiaan on aika paha kuulla, että "koira oli kyllä hyvä, mutta sinä et".