Heippa!
Mulle tehtiin Pas-alkioiden siirto 14.11 2 alkiota siirrettiin, toinen oli nelisoluinen ja toinen seitsemänsoluinen . Tein varhaisen positiivisen erittäin haalean viivan 2 päivää ennen virallista testipäivääni, mikä oli 28.11. Viiva oli ihan haalea vielä tuolloin testipäivänä. Nyt olen viikon verran testaillut aina silloin tällöin ja saanut joka testiin 2 viivaa tosin ne ovat aina olleet vaaleampia kun kontrolliviivat, mutta tummuneet kuitenkin tuosta ensimmäisestä testauksesta. Tänään tein 2h sitten apteekin digitaalisen testin ja sen mukaan olen raskaana (sanallinen tulos). Voiko tämä tarkoittaa keskenmenoa kun viivat ei ole vielä viikossakaan vahvistunut? En saa rauhaa, ja varmuutta raskaudesta. lämmöt ovat korkealla yli 37, ja vuoto on pysynyt pois. muita oireita ei oikein ole. Käytän tukilääkityksenä Lugesteron 200mg/3 päivässä ja Zumenon 3kertaa päivässä. Eikös noikin voi pitää vuodot pois.
Ultra on varattu 17.12, onko täällä ketään joilla sama tilanne ja silti ihan normaali raskaus kyseessä.
Mulla on yksi 10kk ikäinen tyttö ja siitä sain vahvat viivat pari päivää testipäivän jälkeen. Onko toivo jo mennyt?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielestäni sinulla on hyvinkin asiat, testit näyttäneet plussaa ja kuukautiset pysyneet poissa. Olen kuullut että joskus viikkokin on mennyt yli testipävän kun on näyttänyt kunnolla kahta viivaa.
Itsellä alkoi viime pas-hoidosta tihkuvuotoa jo ennen testipv ja testi negaa.
Yleensä sanotaan että luget ja zumenonit pitää kuukautiset poissa, mutta ei silloin tule kuitenkaan positiivista testistä, siihen tarvitaan istukkahormoonia virtsassa.
Voisin kyllä lämpimästi onnitella raskaudesta! Tiedän kokemuksesta että siitä ei voi olla onnellinen ennen ekaa ultraa, vasta kun näkee vauvan sydänäänet, voi varmaksi uskoa että totta se on.
Jotka ovat kokeneet saman kuin sinä. Olet raskaana tai ainakin kehossasi on hcg-hormonia. Itselläni ensimmäinen testiviiva oli niin haalea, ettei sitä melkein nähnyt. Muut kaksi myös. Kävin veritestissä ja kuulin, että "olette vahvasti raskaana". Silti kun tein parin viikon päästä piruuttaan vielä yhden testin, oli viiva paljon haaleampi kuin kontrolliviiva. Eli johtunee vain testeistä, koska itse odotin kaksosia (ja nyt viime metrit käsillä).
Onneksi olkoon!
Itselläni kahden PAS-alkion siirto oli 12.11. Maanantaina testasin digimittarilla, joka pamahti plussalle kahdessakymmenessä sekunnissa. 1 x 100 mg lugesteronin iltaisin jaa aamuisin sain lopettaa testin jälkeen, vuoto on ainakin pysynyt pois, vaikka mitään muita raskausoireita ei ole. En ole tehnyt uusia testejä.
Jännitän lähinnä onko raskaus normaali vai kohdun ulkopuoleinen kuten viimeksi. Silloin en kylläkään ehtinyt edes testaamaan kun vuoto alkoi (vaikka myöhemmin kävi ilmi, että HCG nousi vielä kaksi viikkoa "kuukautisten" jälkeenkin), mutta oireet voivat siinäkn kai vaihdella eri kerroilla.
Ultra on ensi viikon perjantaina, toivottavasti silloin näkyy jotain.
Minulle tehtiin pas viikko sitten. Otan zumenonia 1 tabletti kolmesti ja lugesteroneja 400mg aamuin illoin.
Jos testi plussaa, lääkkeet jatkuu samalla annostuksella 10vk asti.
Olen perusterve ihminen, lapsettomuus johtuu miehestä. Kysyi miksei lääkkeitä voi lopettaa heti jos plussaa, kuulemma liian suuri riski raskauden keskeytykseen.
Oletko yksityisellä vai kunnallisella? Minä olen yksityisellä.
Lugesteronin annostus oli pienempi kuin inseminaation ja tuoresiirron jälkeen, PAS tehtiin luonnonkiertoon, olisikohan sillä mitään tekemistä asian kanssa? En ole kovin perehtynyt noihin annostuksiin, noudattanut aina vain lääkärin antamia ohjeita.
Varmaankin ero johtuu siitä että sulla tehtiin luonnolliseen kiertoon. Siinä ei ainakaan zumenoneja tarvita, niillä kun pysäytetään oma munasolujen tuotto.
Tule kertomaan ens perjantaina miten ultra meni!
Neljä vuotta sitten minulla ultrattiin rv6 kahden sydänäänet, uskomaton fiilis!!!
Kaksoset saivat alkunsa tuoresiirrosta, ovat jo reippaita 4v ja nyt yritetään vielä iltatähteä :D