Koiran hankinta ei minun kohdallani ole vielä
ajankohtaista, mutta haaveilu sallittaneen..
Minä olen aina suunnitellut joskus hankkivani
dalmatialaisen (nartun). Olen eri kirjoista ja
netistäkin selaillut tietoa rodusta ja saanut
ihan hyvän ja minulle sopivan kuvan siitä.
Mieheni pitää enemmän pitkäkarvaisemmista
roduista, etenkin noutajista, ja suhtautuu hyvin
epäilevästi dalmatialaiseen. Hän väittää, että
dalmiksen turkki on vähintään yhtä
vaikeahoitoinen kuin pitkäkarvaisen koiran ja
karvat on vaikeammat siivota kotona.
Tiedän, että noutajat on ehkä jonkun verran
helpompi (?) kouluttaa, mutta jokainen koirahan
vaatii asianmukaisen koulutuksen, joten luulisi
ettei dalmis senkään suhteen ole mikään mahdoton
tapaus. Mieheni epäilee sitäkin..
Uskon, että suurin osa hänen puheistaan johtuu
lähinnä siitä, että hän yrittää saada minut
kääntymään noutajien kannalle (ja nehän ovat
ihania koiria nekin). Mutta minä vaan haaveilen
edelleen dalmatialaisen hankkimisesta..
Siispä kaipaisin dalmiksen omistajilta tai muuten
asiaa tuntevilta (omakohtaisia) kokemuksia
dalmiksen luonteesta ja turkin ym. hoidosta.
Kirjatietoa olen ahminut melkein siinä määrin
kuin sitä ylipäänsä löytyy..
ajankohtaista, mutta haaveilu sallittaneen..
Minä olen aina suunnitellut joskus hankkivani
dalmatialaisen (nartun). Olen eri kirjoista ja
netistäkin selaillut tietoa rodusta ja saanut
ihan hyvän ja minulle sopivan kuvan siitä.
Mieheni pitää enemmän pitkäkarvaisemmista
roduista, etenkin noutajista, ja suhtautuu hyvin
epäilevästi dalmatialaiseen. Hän väittää, että
dalmiksen turkki on vähintään yhtä
vaikeahoitoinen kuin pitkäkarvaisen koiran ja
karvat on vaikeammat siivota kotona.
Tiedän, että noutajat on ehkä jonkun verran
helpompi (?) kouluttaa, mutta jokainen koirahan
vaatii asianmukaisen koulutuksen, joten luulisi
ettei dalmis senkään suhteen ole mikään mahdoton
tapaus. Mieheni epäilee sitäkin..
Uskon, että suurin osa hänen puheistaan johtuu
lähinnä siitä, että hän yrittää saada minut
kääntymään noutajien kannalle (ja nehän ovat
ihania koiria nekin). Mutta minä vaan haaveilen
edelleen dalmatialaisen hankkimisesta..
Siispä kaipaisin dalmiksen omistajilta tai muuten
asiaa tuntevilta (omakohtaisia) kokemuksia
dalmiksen luonteesta ja turkin ym. hoidosta.
Kirjatietoa olen ahminut melkein siinä määrin
kuin sitä ylipäänsä löytyy..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Parhaalla kaverillani on dalmisnarttu,nyt jos
5vuotias,mutta muistan vielä kun se oli pieni
pentu..
Turkista ne aina valittaakin kun niitä lyhyitä
karvoja on jokapaikassa ja ne loistaa
jokapaikassa!ja niitä on kuulemma tosi vaikea
saada irti,esim.huonekaluista.
Muuten ne on ollu todella tyytyväisiä
koiraansa,se on todella sympaattinen ja mahtava
koira!!on ollut itseasiassa ja pennusta asti
kiltto,ei ole ikinä repinyt mitään tms.
Tietääkseni se on aika helppo kouluttaa!
Moikka Molli!Mulla ittelläni on dalmatiankoira
narttu "Pipsa"nyt kolmivuotias ja se on aivan
ihana koissu vaikka ongelmia on ollut
=).Mielestäni dalmis ei ole mikään helpoimmin
koulutettava rotu mutta ei mikään hauhean
hankalakaan,useimmat ovat kauhean itsepäisiä niin
kun omanikin mutta silti hyvin kilttejä.=)Karvaa
dalmiksista lähtee paljon mutta se ei kuitenkaan
mielestäni ole isokaan ongelma,sukalla kannattaa
harjata koira useasti=)Omalla koirallani on ollut
pennusta lähtien allergioita,jotka olisi ehkä
voinut välttää oikealla ruokinnalla,mutta en usko
että tämä on rodussa kauhean yleistä=)Mielestäni
dalmis on kuitenkin aivan ihana koira ja vie
sydämmen mennessään kokonaan=)
Ystävyydellä,Sandraja Pipsa dalmis=)ONNEA KOIRAN
HANKINTAAN=) saa mailata=)
Täs ois tää maili osoté [email protected]
Kokemuksia dalmatialais-koirista. Naapurilla
10 000 mk:n remontti, joka johtui purruista
listoista, parvekkeen ovesta ja
purrusta/naarmitusta seinästä. Lisäksi yksi syöty
sohva.
Toinen tuttuni palautti koiran omistajalle
mielenvian vuoksi.Heillä on ollut muitakin
koiria, joitten kanssa ei vaikeuksia, mutta tätä
yksilöä oli ehkä tavallista vaikeampi kouluttaa.
Joka tapauksessa koira oli vaarallinen lapsille,
eli siitä oli pakko luopua.
Koiranulkoilutttaja tuttaviini kuului myös
dalmatialais-koiran omistaja, joka joutui
jatkuvasti pitämään koirallaan kuonokoppaa
ulkoiluttaessa, koska koira hyökkäili ja uhkaili
muita koiria/ihmisiä. Valituksia alkoi tulla
liikaa.
Ehkä on sattumaa, että tiedän näin monta
tapausta, mutta rotu on iso ja vaatii paljon
liikuntaa.Kaikki kyseiset koirat asuivat
kaupungissa, mutta ei ehkä noin vihaista koiraa
voi pitää vapaana maallakaan. Lapsi perheisiin en
koiraa missään nimessä ottaisi. Rotu vaatii
näköjään myös voimakasta ja määrätietoista
kouluttamista. Jos et voi ainakaan ensimmäisen
vuoden aikana olla sen kanssa noin 24h/vrk, voi
noutaja todellakin olla parempi vaihtoehto.
Äskeisen viestin jälkeen täytyy sanoa että joko
olet törmännyt vuosisadan omituisimpiin dalluihin
tai sitten inhoat itse rotua niin että keksit
siihen kaikkea kivaa?
Itselläni on 2 urosta, 2 narttua. Asun
rivitalossa. Koirani ovat yleensä kytkettynä
mutta toisinaan lenkitän niitä myös irrallaan.
Koirani ovat käyneet mm tarhassa retkipäivinä
(tiettävästi yhtään lasta ei ole niinä kertoina
syöty...), myös vetänyt erilaisissa
tilaisuuksissa lapsia (miten agressiiviselta
koiralta mahtaisi sujua, toinen koira kulkee
edessä ja lapsi istuu takana?). Vanhin narttuni,
nyt 11 v. on tottelevaisuusvalio, eli
koulutukseltaan reipaasti keskivertokoiraa
koulutetumpi. Molemmilla uroksillani on oikeus
voittajaluokkaan tokossa.
Mutta varsinaisesti kysymyksiin. Turkin hoitoa ei
varsinaisesti ole, mutta irtokarvaa kyllä
valitettavasti senkin edestä. Itse laiskana
harjaajana käyn koirat vain muutaman kuukauden
välein läpi. Jos ne viikottain harjaisi niin
karvamäärä varmaan vähenisi, lopu se ei koskaan.
Ja siinä on ns. väkäset, eli lähinnä
teippiharjalla ne pystyy irrottamaan vaatteista
(= kuluu paljon teippiä).
Luonteeltaan ihmisrakkaita, iloisia, seurallisia
koiria. Uroksilla toisinaan dominanssia (ei
välttämättä siedä toista urosta reviirillään),
nartut huomattavasti pehmeämpiä (yksilöllisiä
eroja kuitenkin on paljon). Agilityssä nauttivat
vauhdista ja toiminnasta. Tottelevaisuudessa
toimivat, jos motivointi on kohdallaan. Harrastaa
voi lisäksi raunioita, pelastusjälkeä, vedätystä
jne... Mutta... dallu on nimenomaan seurakoira,
vaikka sen kanssa voi touhuta paljon niin se ei
ole huippu toko- agility tai muukaan
harrastuskoira. Sopii siis miltein kaikkeen
muttei missään varsinaisesti loista.
Onnea kuitenkin tulevalle koirallesi, on se
sitten noutaja tai dallu. Olet selkeäsi
valveutunut koiranottaja, otat ennen koiraa jo
tietoa vastaan, joten tulet kyllä varmasti
saamaan sellaisen koiran jonka haluat.
Pidän koirista ja minulla on jopa ollutkin
selllaisia. Nyt asun kuitenkin kaupungissa eikä
minulla ole mahdollisuutta koiralle. On montakin
rotua joihin olen lisäksi tutustunut.
En pidä myöskään tuttaviani, jotka hankkivat
dalmatialaisen mitenkään omituisina
koirankasvatustaidoiltaan, koska kasvatus on
sitä ennen ja jälkeentoiminut hyvin; lapset ovat
säilyneet ehjinä... Mutta kyseiset koirat saivat
kyllä pahasti epäilemään kyseistä rotua. Uskallapa
sanoa, etten noitten kokemusten jälkeen uskalla
rotua itse hankkia tai edes suositella
kenellekkään.
Itse olen kuulovammainen ja hankkimassa
parhaillaan koiraa ja opettaa se kuulokoiraksi.
Harkitsin vakavasti dalmista, kaikki dalmiskirjat
kirjastosta luettuina ja muutenki pää täynnä
dalmisfaktaa.
Otin sitten yhteyttä kuulokoirayhdistykseen ja
siellä ei suositeltu dalmista, syystä että
dalmiksilla, varsinkin uroksilla on kiinnostukset
nartuissa, että se on ikävää kyllä, useimmissa
yksilöissä nähtävissä.
Mutta tietysti on yksi virallinen
dalmiskuulokoira, joten ei se silti ihan
poissuljettua ole!
Itse kuitenkin tein päätöksen että katson toisen
rodun, joka minulle paremmin soveltuisi. Tällä
hetkellä katselen cavalier kingcharlesspanielia.
Itse et ole varmastikaan koiraasi kouluttamassa
kuulokoiraksi, mutta tässä vain yksi fakta
asiasta.
Toivottelen hauskoja hetkiä mustisi kanssi, oli
se dalmis ai joku muu!