a letter to my dear beatrice 2.
7. 12. 2008
Jokainen lähimmäinen on rakas.
Maailma täynnä ihmisiä
jotka odottavat hymyäsi
kosketustasi.
Ei ihmisten lauma mutta se yksi
jonka ohi juuri kävelit.
Jonka ohi juuri
kävelin?
Älä jätä minua kynnykselle, rakkaani.
Älä jätä minua kohtaamatta.
Jos joskus pakenin sanoihin,
pakenin sinua
mielikuviini ja ajatuksiini
sinusta,
määrittelin sinut
saamieni vaikutelmien mukaan
jotka tietysti perustuvat enemmän minuun, joka
koen, kuin sinuun, jonka koen -
en enää halua elää niin.
Olet arvokas kokemuksistani riippumatta, ajatuksistani riippumatta.
Näkökulmista ja vaikutelmista riippumatta.
Tietysti se on vain filosofiaa.
Tietysti se on idealismia?
Jos se on lauseita paperilla.
Jos yhä edelleen jätän sinut kynnykselle,
istuessani
muotoilemassa kauniita lauseita
lähimmäisenrakkaudesta.
Todella.
Sinä olet arvokas.
Ja käännät minulle selkäsi tai et
tahdon sittenkin rakastaa.
Tahdon, koska olet rakas, olet rakas
koska olet.
Ja kiitän Jumalaa että olet.
Ilman sinua maailma olisi huomattavasti köyhempi.
Huomattavasti kylmempi.
Hän ei tee virheitä.
Rakasta itseäsi.
Rakasta itseäsi Hänen rakkautensa kohteena.
Minulle se on ollut äärettömän vaikeaa.
Mutta sinä autoit minua.
Ymmärtämään.
Ja lähimmäistäni
kuin itseä.
En voi rakastaa itseäni Hänen rakkautensa kohteena
jos en rakasta Häntä.
Mutta en voi rakastaa Häntä
jos en ensin ymmärrä kuinka paljon Hän on
minua rakastanut - ja kuinka paljon Hän rakastaa.
Kun sitten rakastan Häntä
en voi kääntää selkääni lähimmäiselle.
Tämän olen oppinut, että kun Hän yksin on minulle Rakkain
tulevat ihmisetkin rakkaiksi,
äärettömän rakkaiksi Hänen valossaan.
Niin...
Rakasta lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.
Ettei kukaan jäisi kynnykselle:
orpona ja kohtaamatta.
Huomaan kirjoittaneeni:
"Jos joskus pakenin sanoihin,
pakenin sinua
mielikuviini ja ajatuksiini
sinusta,
määtittelin sinut
saamieni vaikutelmien mukaan..."
Määtittelin.
Hauska kirjoitusvirhe, ja sopivassa kohdassa.
Ehkä pitäisi se jättää siihen, ikäänkuin alleviivauksena,
viittauksena sanomaan.
Älä takerru sanoihini, näihinkään sanoihini.
Älä kävele minun ohitseni.
Mutta - turhamaisuuttani, korjaan toki virheen.
Ja jatkan:
Sanojen takana jokainen sydän kaipaustaan hakkaa.
Onko se nyt kyllin runollisesti sanottu?
Onko se nyt riittävän hyvä?
Niin tai näin, elämä jatkuu kuitenkin, rakkaani.
Elämässä itsessään on rakkaus -
jos vain löysimme yhteyden elämän antajaan, jos vain juurrumme
syvemmälle hyvään maahan, kiinnitymme oksina
hedelmää tuottavaan runkoon.
Liian uskonnollista julistusta?
Niinpä niin.
Filosofiaa ja idealismia.
Kuitenkin puhun itsenäni sen mitä koen,
sen mitä ajattelen
ja toivon
että voisin olla sinulle rakas
riippumatta näkemyksistäsi, jotka ajatusteni pohjalta
minusta muotoilet.
Että voisin olla sinulle arvokas
vain siksi että olen.
Ja että voisin olla sinulle arvokas
käännän selkäni tai en?
7. 12. 2008
Jokainen lähimmäinen on rakas.
Maailma täynnä ihmisiä
jotka odottavat hymyäsi
kosketustasi.
Ei ihmisten lauma mutta se yksi
jonka ohi juuri kävelit.
Jonka ohi juuri
kävelin?
Älä jätä minua kynnykselle, rakkaani.
Älä jätä minua kohtaamatta.
Jos joskus pakenin sanoihin,
pakenin sinua
mielikuviini ja ajatuksiini
sinusta,
määrittelin sinut
saamieni vaikutelmien mukaan
jotka tietysti perustuvat enemmän minuun, joka
koen, kuin sinuun, jonka koen -
en enää halua elää niin.
Olet arvokas kokemuksistani riippumatta, ajatuksistani riippumatta.
Näkökulmista ja vaikutelmista riippumatta.
Tietysti se on vain filosofiaa.
Tietysti se on idealismia?
Jos se on lauseita paperilla.
Jos yhä edelleen jätän sinut kynnykselle,
istuessani
muotoilemassa kauniita lauseita
lähimmäisenrakkaudesta.
Todella.
Sinä olet arvokas.
Ja käännät minulle selkäsi tai et
tahdon sittenkin rakastaa.
Tahdon, koska olet rakas, olet rakas
koska olet.
Ja kiitän Jumalaa että olet.
Ilman sinua maailma olisi huomattavasti köyhempi.
Huomattavasti kylmempi.
Hän ei tee virheitä.
Rakasta itseäsi.
Rakasta itseäsi Hänen rakkautensa kohteena.
Minulle se on ollut äärettömän vaikeaa.
Mutta sinä autoit minua.
Ymmärtämään.
Ja lähimmäistäni
kuin itseä.
En voi rakastaa itseäni Hänen rakkautensa kohteena
jos en rakasta Häntä.
Mutta en voi rakastaa Häntä
jos en ensin ymmärrä kuinka paljon Hän on
minua rakastanut - ja kuinka paljon Hän rakastaa.
Kun sitten rakastan Häntä
en voi kääntää selkääni lähimmäiselle.
Tämän olen oppinut, että kun Hän yksin on minulle Rakkain
tulevat ihmisetkin rakkaiksi,
äärettömän rakkaiksi Hänen valossaan.
Niin...
Rakasta lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.
Ettei kukaan jäisi kynnykselle:
orpona ja kohtaamatta.
Huomaan kirjoittaneeni:
"Jos joskus pakenin sanoihin,
pakenin sinua
mielikuviini ja ajatuksiini
sinusta,
määtittelin sinut
saamieni vaikutelmien mukaan..."
Määtittelin.
Hauska kirjoitusvirhe, ja sopivassa kohdassa.
Ehkä pitäisi se jättää siihen, ikäänkuin alleviivauksena,
viittauksena sanomaan.
Älä takerru sanoihini, näihinkään sanoihini.
Älä kävele minun ohitseni.
Mutta - turhamaisuuttani, korjaan toki virheen.
Ja jatkan:
Sanojen takana jokainen sydän kaipaustaan hakkaa.
Onko se nyt kyllin runollisesti sanottu?
Onko se nyt riittävän hyvä?
Niin tai näin, elämä jatkuu kuitenkin, rakkaani.
Elämässä itsessään on rakkaus -
jos vain löysimme yhteyden elämän antajaan, jos vain juurrumme
syvemmälle hyvään maahan, kiinnitymme oksina
hedelmää tuottavaan runkoon.
Liian uskonnollista julistusta?
Niinpä niin.
Filosofiaa ja idealismia.
Kuitenkin puhun itsenäni sen mitä koen,
sen mitä ajattelen
ja toivon
että voisin olla sinulle rakas
riippumatta näkemyksistäsi, jotka ajatusteni pohjalta
minusta muotoilet.
Että voisin olla sinulle arvokas
vain siksi että olen.
Ja että voisin olla sinulle arvokas
käännän selkäni tai en?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tätä runoasi ei voi ohittaa.
Luin tämän jo aamulla, mutta ei ollut aikaa kom-
mentoida - siksi sanon jotain nyt.
' Ei ihmisten lauma mutta se yksi
jonka ohi juuri kävelit.
Jonka ohi juuri
kävelin?
Älä jätä minua kynnykselle, rakkaani.
Älä jätä minua kohtaamatta '
Noissa säkeissä on jotain läheistä, hyvin kosket-
tavaa. ' älä jätä minua kynnykselle rakkaani
älä jätä minua kohtaamatta '
Niin. Kuinka usein me kuljemme toistemme ohi
kiinnittämättä toiseen ihmiseen mitään huomiota.
Vieraaseen, muukalaiseen - miten voimme kohdata
sellaisen ihmisen ?
Tiedätkö, kun kuljin aikoinaan Espoosen töihin.
Nousin HKL:n bussiin postitalon edessä Helsingis-
sä. Ja melkein jokainen talviaamu katselin köyry-
selkäistä mummoa, joka jakoi siemeniä
kyyhkysille siinä ja kuulemma monissa puistoissa-
kin. Tunsin että kohtasin tämän vanhuksen aina
silloin, vaikka hän ei koskaan katsonut ketään
ihmistä, kulki pää maata kohti. Hänessä oli jo-
tain sydämellistä, sielua koskettavaa.
Mutta usko pois, Sinä olet arvokas itsenäsi mi-
nulle - ystävänä. Ja tietenkin toivon, ettet
milloinkaan kääntäisi selkääsi minulle.
Runossasi on paljon, paljon enemmän kuin osaan
kirjoittaa.
Kiitos !
Sinun runosi, ne ovat välillä kuin jonkinlaisia rukouksia. Luin taannoin Huub Oosterhuisia ja löysin jotakin samankaltaista sanojen käyttöä. En edes väitä sitä ymmärtäväni, mutta kummasti siinä rukouksia käsitteleväsä kirjassa viihdyin se tuli lähelle, kuten tämä runosi. Kiitos siitä..
Tarkkis