Hessu 52

Hessu52
C.S.I. -tasolla


Liittynyt: 26 Huh 2007
Viestejä: 2629

Lähetetty: Ma Huh 14, 2008 1:52 pm Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Olen kokenut jonkinlaisen hypnoottisen tilan, jossa kuuntelin sellaista rentouttavaksi mainittua levyä, jossa rauhallinen ääni kertoo puolisen tuntia jotain tarinaa ja taustalla kuuluu lintujen viserrystä ja veden solinaa (ei ihme että tuli kusihätä ja kusin housuuni).

Levyn lopuksi ääni sanoi minun rentoutuneen ja tuntevani itseni hyvin levänneeksi ym.

Toden totta, oloni oli havahduttuani tosi rento ja levänneen oloinen, eli kai se joku suggestio sitten oli.

Itse olen uskonut hypnoosiin ja kauan mutta vain aika rajallisesti.

Sen olen hypnoosista lukenut, ettei ketään voi hypnotisoida omia moraalikäsityksiään vastaan tapahtuvia tekoja tekemään ja sen uskon.

Minulle on sattunut tapauksia, joissa hypnotisoija on käyttänyt tilaani hyväksi ja harrastanut sukupuoliyhdyntää kanssani.

No sitä en tiedä, onko tuossa asiassa perää, ettei lääkäri vaan olisi käyttänyt jotain huumaavaa ainetta hypnoosinsa jatkeena, mutta kuitenkin sama se perse oli kipeä kuukauden.

Murhia ja ryöstöjä en usko kenenkään alkavan tekemään hypnoosin jälkitilassa, vaikka toistakin on täällä väitetty.

Tupakasta luopumiseen hypnoosin avulla eivät monet asiantuntijatkaan usko, enkä minäkään maallikko, sillä se on ihan itsestä ja asenteestaan kiinni, jos haluaa tupakin polton lopettaa.

Ei hypnoosi huuhaata ole, oikein käytettynä, mutta murhien ja muiden rikosten paljastamisessa se ei mielestäni toimi.
4610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun ei Infoile ollenkaan? Onko se runkkukäsi nyt remontissa, vai lohduttaako vaimoaan awaa,joka on pahasti ryvettänyt itsensä psekuloidessaan asioista joita ei hapantuneilla aivonjämillään ja amispohjalta käsitä?

Äänestä

Hyvä teidän on täällä suuta soittaa, mutta jos joutuisitte vastakkain tälläisen kaiken kokeneen karpaasin kanssa, joka ajaisi teitä takaa luukkuhousuissa,awan tissiliiveissä,stetsonissa, muhkea sotkuinen parta jonka takaa keltaiset hampaantyngät irvistäisivät, jykevät paljaat, karaistuneet jalat jymisten tantereeseen,jyräytellen silloin tällöin Pitkä Betsyllä, niin tulisitte toisiin aatoksiin.
Olen Miesten Mies.

Äänestä

ollut hurja hypnoosi, ei ihme että vaari vähättelee sen tehoa, pahat traumat tuollaisesta jää.
Hessu voisi kirjoittaa asiasta aineen, pääsisi sitten redulle (slangia) kun saisi sossunrahojen jatlkeeks pari euroo aineesta.

EIKÄÄÄÄ! Hessu tuli housuun.

Äänestä
  • Anaali, seksi, kusihöyry housunkauluksesta nousevat seniilit impotentit.
    Pellet,
    Mitäs sanottu kun , joku osoittautuu suoraselkäiseksi suomalaiseksi rohkeaksi mieheksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hypnoosista kirjoitti:

Hessu52
C.S.I. -tasolla


Liittynyt: 26 Huh 2007
Viestejä: 2629

Lähetetty: Ma Huh 14, 2008 1:52 pm Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Olen kokenut jonkinlaisen hypnoottisen tilan, jossa kuuntelin sellaista rentouttavaksi mainittua levyä, jossa rauhallinen ääni kertoo puolisen tuntia jotain tarinaa ja taustalla kuuluu lintujen viserrystä ja veden solinaa (ei ihme että tuli kusihätä ja kusin housuuni).

Levyn lopuksi ääni sanoi minun rentoutuneen ja tuntevani itseni hyvin levänneeksi ym.

Toden totta, oloni oli havahduttuani tosi rento ja levänneen oloinen, eli kai se joku suggestio sitten oli.

Itse olen uskonut hypnoosiin ja kauan mutta vain aika rajallisesti.

Sen olen hypnoosista lukenut, ettei ketään voi hypnotisoida omia moraalikäsityksiään vastaan tapahtuvia tekoja tekemään ja sen uskon.

Minulle on sattunut tapauksia, joissa hypnotisoija on käyttänyt tilaani hyväksi ja harrastanut sukupuoliyhdyntää kanssani.

No sitä en tiedä, onko tuossa asiassa perää, ettei lääkäri vaan olisi käyttänyt jotain huumaavaa ainetta hypnoosinsa jatkeena, mutta kuitenkin sama se perse oli kipeä kuukauden.

Murhia ja ryöstöjä en usko kenenkään alkavan tekemään hypnoosin jälkitilassa, vaikka toistakin on täällä väitetty.

Tupakasta luopumiseen hypnoosin avulla eivät monet asiantuntijatkaan usko, enkä minäkään maallikko, sillä se on ihan itsestä ja asenteestaan kiinni, jos haluaa tupakin polton lopettaa.

Ei hypnoosi huuhaata ole, oikein käytettynä, mutta murhien ja muiden rikosten paljastamisessa se ei mielestäni toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu