Onko kenellekkää käynyt niin että pakettilaskutukseen tulee vikaa? Minulle kävi tässä vähän aikaa niin että pakettini olisi pitänyt nollaantua 28.11.2008 perjantaina. Perjantai aamulla tein töihin lähtöä ja tiedustelin saldoni numerosta 14000. hetken päästä tuli viesti että hakusanallasi ei löydy mitää tai jotakin tuohon suuntaan. no muutaman tunnin päästä tein uuden kyselyn se näyttikin sitten että 3000min/kk on taas aikaa rupatella. Aloin sitten taas normaaliin tapaan soittelemaan kavereille ihan normaaleihin numeroihin, ja sitten lauantaina tein kyselyn taas ja tuli viesti että 3000min/kk puheaikaa jäljellä mutta laskua oli kertynyt reilut 20 euroa. Olin vaan että mitä v**tua, soitin dna:n asiakaspalveluun ja kerroin että eilisen puheluni eivät menneetkään puheajan piiriin ja laskua on sen sijaan tullut. asiakaspalvelu täti katsoi koneelta ja sanoi että joo se on menny sinne ihan oikein ja tilanne hetken päästä korjaantuu. no meni muutama päivä ja tilanne ei ollut korjaantunut laskun suhteen, puheajan kylläkin eli se oli vähentynyt. soitin uudelleen että miksi tuo lasku on edelleen sen reilut 20 euroa, ja sanottiin vaan että se on ja ei sen kummemmin puututtu asiaan. tässä on vaan sellanen juttu että perjantai päivän puhelut laskutetaan kahteen kertaan. koska en ole soittanut sinä päivänä mihinkään puheajan kuulumattomiin numeroihin joita on mm. yritysnumerot. onko kenellekkään käynyt vastaavaa? jos tuo asia ei minun kohdalla korjaannu vaikka kyse on muutamasta kympistä niin aion päättää tämän asiakas suhteen tähän jota ei loppujen lopuksi kertynyt 2 kuukaudesta pidempää..
Pakettilaskutuksesta
vintiö26
8571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No ootko monta laskua sitten ehtinyt jo saada tässä ajassa, kahdessa kuukaudesa? Kunhan ei olisi vaan kytkentä- yms. avausmaksuja, datapaketin kk-maksuja tai edellisen saldon siirtoja (esim. vajaaksi jäänyt laskutusjakso)?
Ei ole mitään kytkemismaksuja. Ihan normaali unelmaliittymä, 3000min puheluita 3000min videopuheluita ja 3000kpl tekstiviestejä ja 3000kpl kuvaviestejä. Sitä mä tässä ihmettelenkin miksi se toissa perjantaina kasvoi se lasku. kun puheaikaa piti olla täydet 3000min, ja se näkyy että se olisi tullut soitoista se lasku. ihmeellistä, mut kattottaa nyt tai sit kokeillen jotain toista operaattoria....
Miksi hermoilet turhaan, laskullahan se näkyy kunnolla mistä se 20 euroa on tullut ja josse on virheellinen tottakai se hyvitetään sinulle...
turhanpäivästä tollanen ylimääräinen puuhastelu... mut kyl se tästä selviää... ajattelin vaan kysyy että onko porukalla yleistä tallainen toiminta... olihan tässä eilen dna:sta oikein uutisissa juttua miten niiden laskutus oli rempannut... 2 euron sijasta olivatten laskuttaneet 20 euroa...
niin että missä uutisissa oli ollut tommosta juttua?
Radion uutisissa. yle suomella...
tänää soittelin DNA akalle,niillä on jotain häikkää niissä tekstarikyselyissä.Ei kuulema ossoo kukkaa korjata.Vika alkanu 28.11 TODELLA LUOTETTAVAA PALVELUA !!!
ei toiminut ainakaan saldoraja dna:lla,1,5 v aikana ei yhtään laskua jossa ei ois ollut huomautettavaa,nyt on kytky liittymä ollut telakalla(en ole käyttänyt liittymää ollenkaan) ja laskut ollut oikein!