Kuin kalpean kuun kuvajainen lammen pinnassa, piileskelen rantakivikossa. Sateen rummutus soi veden pinnassa, rummuttaa reikäiseksi sen vanhan, väsyneen kalvon. Edes kivikon uomassa en ole turvassa sateen kovilta pisaroilta.
Kotini, vankilani, tuo utuinen lampi, jonka pinnan rantapuiden oksat, ahdistus,repivät aina uudestaan rikki. Kuoreni, iloisen kuu-ukon alla, asuu kelmeä, tärisevä kuvajainen, rantakiviin, ympäristön odotuksiin, murjottuna-enkä ole ainut. Aurinko palaisi loppuun, jos se valaisisi jokaisen iljanteisilla kivillä kompuroivan kuu-ukon. Ei ole tarpeeksi köysiä kiskomaan kaikkia hietkolle-mutta jos heidän huutonsa olisivat hiekkaa, olisi lampi jo täyttynyt,
Kotini, vankilani, tuo utuinen lampi, jonka pinnan rantapuiden oksat, ahdistus,repivät aina uudestaan rikki. Kuoreni, iloisen kuu-ukon alla, asuu kelmeä, tärisevä kuvajainen, rantakiviin, ympäristön odotuksiin, murjottuna-enkä ole ainut. Aurinko palaisi loppuun, jos se valaisisi jokaisen iljanteisilla kivillä kompuroivan kuu-ukon. Ei ole tarpeeksi köysiä kiskomaan kaikkia hietkolle-mutta jos heidän huutonsa olisivat hiekkaa, olisi lampi jo täyttynyt,
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.