tapasin eilen yhden hyvän ystäväni ja juteltiin yhtä sun toista. koska hän on myös Suomalainen niin pyysin hänen mielipidettä tähän "itsari" -päivä juttuun.
hänen mielestä asian voisi käsittää niin että
näillä miehillä ei ollut vaihtoehtoa valita että mennäkkö sinne rintamalle tekemään se "itsemurha" tai ei, vaan se oli pakko mennä.
oli pakko jättää lapsensa ja perheensä ja puolustaa maatansa.
onneksi on hyviä ja viisaita ystäviä joittenka kanssa voi asioista keskustella.
pyydän tosiaankin ja syvästi ANTEEKSI koska en todellakaan tarkoittanut loukata ketään.
olisi kuitenkin oikeudenmukaista jos täälläkin
voisi vaihtaa mielipiteitä ja antaa palautetta ilman kutsumista hulluksi ja idiootiksi.
hänen mielestä asian voisi käsittää niin että
näillä miehillä ei ollut vaihtoehtoa valita että mennäkkö sinne rintamalle tekemään se "itsemurha" tai ei, vaan se oli pakko mennä.
oli pakko jättää lapsensa ja perheensä ja puolustaa maatansa.
onneksi on hyviä ja viisaita ystäviä joittenka kanssa voi asioista keskustella.
pyydän tosiaankin ja syvästi ANTEEKSI koska en todellakaan tarkoittanut loukata ketään.
olisi kuitenkin oikeudenmukaista jos täälläkin
voisi vaihtaa mielipiteitä ja antaa palautetta ilman kutsumista hulluksi ja idiootiksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
katuvainen poistaisit rumat kommenttisi.
Nyt vaikutat vain huomionhakuiselta.
kirjoitettu ja ei ne poistamalla häviä lukijoitten muistista.
ainakin minä seison sanojeni takana ja en ole edes kirjoittanut että katuisin vaan että pyydän anteeksi että olin niin ajattelematon.
virheistä siis voi oppia. katuminen on elämistä menneisyydessä. minä yritän elää nykyhetkeä. just nyt ja tässä. en eilisessä enkä huomisessa.
Itsemurha tehdään omasta halusta. Murha on toisen päätös.
varmaan ei omaa henkeä ajateltu vaan joku hyökkäys vihollista vastaan oli suoranainen "itsemurha".
näyttää nykyajan nuorille olevan yhtä tyhjän kanssa. Sitä ei enää osata arvostaa samalla tavalla kuin minun sukupolveni vielä teki. Olihan isäni pelastamassa tätä maata kommunismilta ja taisteli 5 vuotta meidän kaikkien hyväksi.
Tosin oli siinä osansa äidilläkin, joka valvontatornissa pikkulottana vartio monen muun naisen kanssa suomen ilmatilaa.
Kunnia kuuluu näille kaikille sen ajan veteraaneille. On loukkaavaa puhua silloin jostain itsaripäivästä.
sen verran että minä kyllä luulen että sen juhliminen muuttuu pikkuhiljaa. Minä en ymmärrä miksi sota ja sotaveteraanit ovat sen päivän keskipiste. Sitäpaitsi minun sodassa ollut ukkini ei myöskään ymmärrä sitä, eikä ole koskaan antanut sellaista arvoa päivälle mitä jotkut täällä nuorilta peräänkuuluttavat, nimenomaan koska itsenäisyyspäivän anti hänelle on monesti tuntunut sodan ja sen tapausten ihannoinnilta.
Mikään itsenäisyyspäivinä puheen aiheena oleva sota ei kai ilmeisestikään loppunut 6. joulukuuta, siispä missään ei myöskään sanota että aina ja iankaiken Suomen itsenäisyyspäivänä pitää muistaa viettää päivä sotaa, sodassa kaatuneita ja sotaveteraaneja muistellen. Kalenteriin on merkitty muita päiviä tätä varten. Ei voi tietää, mutta jotenkin luulen että itsenäisyyspäivään alkaa pikkuhiljaa tulla erilainen sävy, itsenäisyys ei varmaan kenenkään mielestä ole pelkästään toisen valtion vallasta irrottautumista tai sodasta selviytymistä. Siihen kuuluu paljon ihania ja iloisia asioita.
Jos itsenäisyyspäivässä olisi vähän iloisempi tunnelma, niin ei varmaan tarvitsisi vääntää mistään "itsaripäivä"-lyhenteestäkään, jota siis yhä edelleen kyllä käytetään, eikä varmasti luovuta siitäkään Itsarifestarista vaikka kuinka pulinapalsta kiskoisi herneitä nenuun sanasta... Toivon että itsenäisyyspäivästä tulee vielä niin koko Suomen kansaa koskettava juhla joskus, että yksikään kouluikäinen lapsi ei vastaa (kuten muistaakseni Arkipiru jossain ketjussa kertoi Suomessa tapahtuvan) ettei TIEDÄ milloin Suomen itsenäisyyspäivää vietetään.
isänmaan suurin merkitys minulle on ehkä kuitenkin äidinkieli, toki suomalainen luonto merkitsee äärimmäisen paljon.
Kulkiessani Euroopassa junalla siirryin maasta toiseen, Ruotsista Saksaan, sieltä Belgiaan tai Ranskaan, edelleen Espanjaan mietin että kun mikään ei muutu rajoilla, ei luonto ei asumukset, vahvistui se että rajat ovat ihmisen paperille piirtämiä viivoja, ei mitään muuta.
Minun ukkini ei halunnut puhua sodasta, eikä tietenkään ihannoinut sitä, hän oli yksi niistä noin 2000:sta jääkäristä jotka nuorina lähtivät Saksaan sotilaskoulutukseen, silti hän ei siitä halunnut puhua.
ja nyt oli ohjelmisto vaihtunut. Se oli päivällä eri ja me olimme klo 16:00 konsertissa siinä sotaisemmassa osiossa jossa orkesterina oli Laivastonsoittokunta. Upea hieno sävellys Arttu Takalon Bengtsärin taistelu, se pohjautuu taisteluun, joka käytiin jatkosodan alussa 1941. Sävellyksessä aisti täysin tapahtumat,,usvaisesta aamusta raivoisaan loppuun. Taputuksista ei meinannut tulla loppua,,ja sen jälkeen siirryttiin suoraan Maamme lauluun. Onneksi olin laittanut veden kestävää ripsiväriä. Mulle ainakin kolahti
joskus Bengtskäristä ja myös tuosta taistelusta. :) En nyt muista miksi hän siitä puhui, mutta muistan että etsittiin kartalta se Bengtskär.
Kaipa siellä oli jotain äidin isän puolen sukulaisia ollut mukana, siellä on ollut kaikenlaisia sotilaallisia arvonimiä ja lähinnä jossain sukujuhlissa on törmännyt heidän univormuihinsa, minä en niitä ihmisiä juuri tunne.
Kyllä nuo sotakertomukset ovat minuunkin kolahtaneet, siitä lähtien kun ensin katsoin Schindlerin listan ja sitten luin Tuntemattoman sotilaan, sen jälkeen ne ovat alkaneet tehdä vaikutuksen. Isän isä joka on minulle lähin sodassa mukana ollut, ei ole itse sodasta paljon puhunut muuta kuin kritisoidakseen. Paitsi korttipelihuijauksistaan ja ovelista vaihtokaupoistaan on joskus virnuillen heittänyt juttua. :)
pystyy niin hienosti kuvailemaan tapahtumat. Kun hiljeni ja mieli oli vastaanottavainen eläytyi täysin tapahtumiin ja ikään kuin aisti ne.