Läheltä lähtee tänä aamuna kaksi lasta sijaisperheeseen. Totta kai vanhemmat toivoivat viimeiseen asti sijoitukselta vältyttävän, mutta tähän silti päädyttiin. Kuitenkin vanhemmat olivat tyytyväisiä niihin olosuhteiseen, joihin lapset vaikuttavat joutuvan, siis ainakin ensivaikutelma oli erittäin myönteinen.
Olivat toistaiseksi tyytyväisiä myös sossun toimiin, koska vaikka aluksi harkittiin jopa kriisisijoitusta, sosiaalityöntekijät odottivat kuitenkin useita viikkoja, että lopulta löytyi paikka, joka vastasi mahdollisimman hyvin tämän perheen tarpeita. Sisarukset pääsivät samaan paikkaan, eikä välimatkakaan ole mahdoton.
Sijaisäiti oli korostanut, että "Muistakaa, että olemme täällä auttamassa teitä.". Ja sossut mainitsivat, että "Saitte sijaisperheen parhaimmasta päästä."
Kiinnittymisjaksoa ei ole, lapset tulevat ensimmäiselle lomalle parin viikon kuluttua ja soittaa saa milloin haluaa, niin lapset kuin vanhemmatkin. Toivottavasti jatko sujuu yhtä lupaavasti, mille nyt alku näyttää...
Olivat toistaiseksi tyytyväisiä myös sossun toimiin, koska vaikka aluksi harkittiin jopa kriisisijoitusta, sosiaalityöntekijät odottivat kuitenkin useita viikkoja, että lopulta löytyi paikka, joka vastasi mahdollisimman hyvin tämän perheen tarpeita. Sisarukset pääsivät samaan paikkaan, eikä välimatkakaan ole mahdoton.
Sijaisäiti oli korostanut, että "Muistakaa, että olemme täällä auttamassa teitä.". Ja sossut mainitsivat, että "Saitte sijaisperheen parhaimmasta päästä."
Kiinnittymisjaksoa ei ole, lapset tulevat ensimmäiselle lomalle parin viikon kuluttua ja soittaa saa milloin haluaa, niin lapset kuin vanhemmatkin. Toivottavasti jatko sujuu yhtä lupaavasti, mille nyt alku näyttää...
Vastaukset 12
Vanhimmat
puhdista, eikä sossujenkaan.
kieltämisellä ei pitkälle potkita, vaikka kuinka hyvällä asialla luulisi itse olevansakin.
Tässä tosiasia on se, että on olemassa yhtä hyvin hyviä sijaisperheitä kuin on hyviä sossujakin. On olemassa myös hyviä bio-vanhempia niissäkin, joilta lapset on huostaanotettu. Asioita on tuotava esiin rehellisesti ja tasapuolisesti, mitä toisaalta eivät tee kaikkien huostaanttojen kieltäjät, häiriköistä nyt puhumattakaan.
enää nykyisin.
Vallalle on tullut uusi fundamentalinen kiihko kaikkien huostaanottojen täydellisestä kieltämisestä. Ei ole kovin rehellinen, eikä realistinen asenne tuollainen. Eivätkä sellaiset kirjoittajat tule ikinä saamaan hyvää vastakaikua työlleen julkisuudessa, niin lapsen oikeuksien puolustajia kuin ovat olevinaankin.
joka olet tuhonnut ilmeisestikin monta monta hyvää kesusteluketjua tällä parina viime viikkona.
Mene nyt kiltisti omallel palstallesi, vai täytyykö tulla sinne häiriköimään?
sinä sen näet, täällä kun ei paljon muita ole kuin meitä nimimerkittömiä raukkiksia?
Melko etevä olet.
hyväksy huostaansa. Se teidän sijareiden, jotka tänne tulette haukkumaan, tulisi muistaa.
Ja se yksi äiti, joka halusi huostata lapsensa, on aikalailla poikkeus, joka ei lapsestaan juuri piitannut. Omat ryyppyreissut ja bailut olivat suurimman mielenkiinnon kohteena.
haukkua toista bio-vanhempaa!
Sen äidin kirjoituksessa ei ole tosiaan YHTÄÄN MITÄÄN, mikä antaisi aihetta tuollaiseen solvaukseen. Voi sanoa teidän kirjoituksia keskenään vertaamalla, että hän on paljon onnistuneempi vanhempana kuin sinä itse keksittyine haukkumisen aiheineen.
Ja tiedoksi vaan, että tämän ketjun aloittaja ei ole sijari, eikä myös tuo äiti, jota niin innolla olet haukkunut ja jatkat näköjään edelleenkin.
Mutta haluan kysyä, että miksei täällä saa sijaritkin kirjoitella ? Siinä missä me biovanhemmat kirjoitellan sijareitten palstalla. Ja itse ole sitä mieltä että joidenkin lasten on parempi elää jossain muualla kuin oman äitinsä pieksettävänä. Olen itse nähnyt kun yksi bioäiti löi vauvaansa, lapsi oli itkuinen rokotuksista johtuen (ensimmäinen rokotus) ja äiti löi lastaan, joka ei enää uskaltanut itkeä. Että kyllä kuule tuolle lapselle parempi paikka olisi ollut vaikka sitten sijaisperheessä.
Että olikohan tässä nyt keksitty juttu. Äiti lyönyt rokotetttua vauvaa, ja vauva pelännyt ja lopettanut itkun? Vauvaa jos lyö, niin eiköhän itke kovemmin. Ja tämä kirjoittaja alkaa heti haukkua väkivaltaisia äitejä. Et kyllä taida olla bio-äiti.
Ylivoimaisesti suurin osa huostaanotoista tehdään vanhempien ja/tai lasten suostumuksella. Tahdonvastaiset huostaanotot ovat huomattavasti harvinaisempia. Ja myös näitä vanhempia, jotka haluavat lapsensa huostaan, on niin paljon ettei mistään poikkeuksista voida puhua.
parille pääsolvaajalle täällä.
Toki on niitäkin tilanteita, että vanhemmat kiristetään ja uhkaillaan hyväksymään huostaanotto.
Mutta aivan varmasti noita lapsensa huostaa hakeviakin vanhempia on paljon. Asennevammaisuutta solvaajilla viime vuosien valossa haukkua sokeasti kaikki lapsensa huostaa hakevat vanhemmat.
aloitukseen kirjoitetaan tuollaisia vastauksia.
Miksi ei voi tuossa kipeässä tilanteessa olla tyytyväinen, että kaikki osapuolet kuitenkin voivat näillä näkymin olla tyytyväisiä hyvältä vaikuttavaan sijaisperheeseen ja toimivaan yhteistyöhön sosiaalityöntekijöiden kanssa?
Jos kaikki vanhemmat leimataan huonoiksi, jotka yhteiskunnalta lapselle apua hakevat, niin eihän koko tilanteessa ole mitään järkeä! Vähentää palstan kirjoitusten uskottavuutta melkoisesti tuollainen asennoituminen. Ja kaikkia huostaanottoja ei ikinä saada loppumaan, vaikka kaikki mahdollinen lakisääteinen tuki ja palvelu perheille saataisiin, toisin kuin nyt.