Jäätymistä

Onko focuksen bensamalleissa ilmennyt kellään polttoaineen jäätymisongelmia ilman jäänestoja.
2461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole 1.6 koneessa ainakaan ilmennyt mitään ongelmia ja ei ole sinä aikana tankkiin mitään jäänestoja lorautettu. Ja tietääkseni ei ruiskutuskoneen tankiin saa pistää noita aineita.
Usein tuo ongema tulee silloin, jos vuosikaupalla ajetaan ilman jäänestoa ja sitten mennään lorauttamaan sitä tankkiin. Silloin tankin pohjalle kerääntynyt vesi sekoittuu bensaan ja voin vakuuttaa, että sen jälkeen on ajaminen varsiansita hyppimistä, kun kone pätkii tuon bensan seassa olevan veden takia. Tuollasen tyhmyyden tein joskus 80-luvulla Mitsun kanssa, jossa oli normaali kaasarikone. Pakkasta oli rusaanlaisesti ja kiitin luojaani, että en tielle jäänyt, vaikka kone välillä lähes sammuili.Sen jälkeen en ole mihinkään omistamani auton tankkiin jäänestoa pistänyt.

Äänestä

eipä ainakaan sellaista jäätämistä, että olisi huomannut. Kerran vuodessa, yleensä syksyllä ensi pakkasten aikaan olen laittanut sitä katalysaattoriautoille sallittua ainetta tankkiin yhden kerran.Kun laittaa annostelun vaikka puoleen tankilliseen, rittää pullo pariinkin käyttö kertaan. Ei siitä käsittääkseni vahinkoakaan ole, kertyyhän joka tankkiin aina vettä hikoilusta, enenmmän tai vähemmän ajan mittaan. Eiköhän se lisä aine pilko veden niin, että se tulee polttoaineen kanssa läpi suuttimista palotilaan ja häipyy pakoputken kautta jossakin muodossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


polttoaineessa kirjoitti:

Onko focuksen bensamalleissa ilmennyt kellään polttoaineen jäätymisongelmia ilman jäänestoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu