Kuinka voikin olla näin vaikeaa sanoa vanhemmille, että tahdon muuttaa omaan asuntoon tai soluun. Asutaan samassa kaupungissa, joten opiskelujen ajan olisi ihan ok asua vanhempien kanssa. Tunnen itseni vain niin kovin vanhaksi asumaan vanhempien kanssa.. Olen 23-vuotias.
Vanhemmatkin ovat rakastavaisia ja elän täällä ihan kuninkaaksi, mutta ei tänne ystäviä voi kutsua. Olen varmaan ainoa, joka ei uskalla sanoa, että haluaa muuttaa:P
Vanhemmatkin ovat rakastavaisia ja elän täällä ihan kuninkaaksi, mutta ei tänne ystäviä voi kutsua. Olen varmaan ainoa, joka ei uskalla sanoa, että haluaa muuttaa:P
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hanki itelles ekax se asunto ja sit vasta sano et oot muuttamassa. Ei oo pakko sanoa yhtään mitään vanhemmille, jos et haluu. Oot kuitekii JO aikuinen ihminen ja ite teet päätökses. Vanhemmilla varmast on asiaan mielipide, mut ei ne voi siun puolesta päättää.
Ja aina voi käyvä kylässä.
No tuollaisestahan ne vanhemmat vasta pahan mielen saavatkin. Ei siinä itsenäistymisen huumassa kannata niitä vanhempiakaan unohtaa.
Istutte vain juttelemaan ja kerro heille, miten haluaisit jo muuttaa omillesi. Vanhemmille monesti (varsinkin äideille) ne lapset tuntuvat ikuisesti niiltä pikkutytöiltä (ja -pojilta), eikä heille ehkä vain yksinkertaisesti tule mieleenkään se, että siitä pikku pellavapäästä onkin jo kasvanut aikuinen.
Itse tosin en ihan noin tehnyt...mutta tilanne olikin vähän eri. Olin jo puolisen vuotta epävirallisesti asunut (nyt jo entisen) mieheni luona ja iskällekin se oli vain ajan kysymys, että milloin ihan virallisesti siirrän paperini sinne.
19-vuotiaana poikana pois kotoa eikä tässä 40-kymppisenä kaduta ollenkaan vaikka vanhempani pisti aikoinaan hanttiin.Silloin kun se tuntuu siltä ja on edes jonkinlaiset makhdollisuudet siihen niin se on tehtävävä...
Ilmoitat vain että olet siinä iässä että pitäisi ruveta naisia katselemaan ja naiset ei tykkää jos asuu äitin ja isin kanssa.
Tokihan heidän tarvitsee se ymmärtää.
ainoa... itselläni tuo asian esille otto ja muutto onnistui vasta 25-vuotiaana, opiskelujen loppuvaiheessa. Se onnistui, kun kotona oleminen alkoi ahdistaa enemmän kuin muutokseen ryhtyminen. Olivathan nuo aluksi "kauhuissaan" ja pelkäsivät kaikkea mahdollista, mitä minulle onnettomalle voisi sattua, mutta lopulta asia eteni ihan sutjakkaasti. Tästä on muutama vuosi, mutta kyllä he minua edelleen kovasti ikävöivät..
Kannattaa kasvattaa selkäranka. Tarvitset sitä myös myöhemmin työelämässä.
Oon kans ajatellu et oon ainut tapaus, mut en sit ilmeisesti oo. Ei vaan haluis pahottaa vanhempien mieltä. Mut parasta ois tosiaan kasvattaa se selkäranka ja ottaa vastaan kaikki iskut.
Itsehän ilmoitin vanhemmilleni viikkoa ennen muuttoa että nyt lähti.
Tulen mainiosti vanhempieni kanssa toimeen, ja he ovat mahtavia. Eivät olleet kovin innostuneita asiasta, mutta olin luottamuksen arvoinen, että tulen toimeen ja pystyn huolehtimaan itsestäni.
Jos vanhempasi eivät asiaa ymmärrä, puhukaa asiasta asiallisesti. Onhan heidänkin pakko ymmärtää kantasi.